Olen naimisissa, minulla on lapsia.
Miksi entinen poikaystäväni ei jatka matkaa?
Erosimme oikeastaan ikämme takia, mutta tiedän ettei suhteesta koskaan tulisi mitään. Hän tunnustaa rakkauttaan, ja onkin nyt roikkunut minussa monta vuotta. Tunnen vetoa häneen joka kerta kun näen hänet, meillä on sama kaveripiiri, joten törmään häneen väkisinkin. Kieltäytyminen ja välttely JATKUVASTI on kamalaa. Jatkaisi elämäänsä!!
Toinen, vanha ihastukseni, jonka kanssa en koskaan seurustellut.. olen tuntenut hänet 7 vuotta, ja olemme olleet aina "ystäviä". Kumpikaan ei koko historiamme aikana ole sanonut mitään ääneen, mutta tietäähän tuon sanomattakin.
Nyt hän sitten on seurustellut n.9kk, kun tapasimme pitkästä aikaa. Vietimme päivän kavereiden kanssa yhdessä. Illalla/yöllä hän lupasi heittää minut kotiin, kun ensimmäistä kertaa ikinä, hän päättikin kertoa tunteistaan. Hän sanoi sen, jota odotin niin monta vuotta. "rakastan sinua". Pääni on sekaisin.. odotin, odotin niin pitkään. .eikä mitään.. nyt. nyt hän sen kertoo. Miksi ihmeessä! Itsekin on suhteessa!
mitään ei tapahtunut, juttelimme pitkään ja vanhat tunteet kohosivat pintaan aivan uudella tavalla. en tiedä mitä tehdä.
En tiedä pystynkö vain unohtamaan ja jatkamaan eteenpäin..

Vastaukset 1
Vanhimmat
Itselläni on sellainen tilanne, että seurustelin aikoinaan erään miehen kanssa ja väärinkäsitysten ja paskapuheiden takia tiemme erosivat. Koskaan en ole häntä unohtanut. Menin naimisiin 10 vuotta sitten. Tänä kesänä olin kesälomareissulla mieheni kanssa ja tapasin tämän entisen rakkauden. Tunteet kuohahtivat heti meillä molemmilla ihan kympillä. Olemme olleet yhteydessä tekstiviesteillä ja päätimme pitää kaiken ystävyystasolla. Mutta kamala ikävä painaa ja muistista tulvii kaikki se ihana aika, joka meillä oli. En halua loukata miestäni, hän tietää viesteistä, eikä halua rikkoa ystävyyttämme. Välimatkaa tähän ystävään on onneksi 700 km, joten hetikohta emme törmää. Jospa tämä tunne on ohimenevää ja voimme jatkaa ystävyyttä ilman pelkoa mistään muusta.