Esitän väitteeni lyhyesti: Komeita ja menestyviä, mutta silti uskollisia miehiä ei ole olemassa. Te naiset voitte kuvitella, että minun mieheni on tällainen. Totuus on kuitenkin se, että miehesi pettää sopivan tilaisuuden tullen, ja komealle sekä menestyvälle miehelle näitä tilaisuuksia tulee. Mies yksinkertaisesti haluaa laukaista lastinsa niin moneen naiseen kun mahdollista. Se on biologiaa.
Olen 28-vuotias akateemisesti koulutettu ja ikäisekseni erittäin varakas. Minulla on urheilutausta ja koko opiskeluajan olin hiusmallina. Kun menen yökerhoon, niin yleinsä pystyn yhdellä silmäyksellä näkemään, että onko baarissa muita miehiä, joilla on samanlaiset mahdollisuudet paikan naisiin. Poikkeuksetta lähden baarista jatkoille jonkun paikan kauneimman naisen kanssa. Erityisesti tykkään Kaivohuoneesta ja Luxista. Niissä käy paljon tavallisia persaukisia tällättyjä naisia, jotka saa korotettua itsetuntoaan kun saavat edes kerran kaltaistani miestä. Helpompaa riistaa ei ole. =D
Kotona on todella kaunis tyttöystävä, jota rakastan, mutta jolle en pysty olemaan uskollinen. Väitän, että suuri osa miehistä olisi valmis tekemään lähes mitä vaan saadakseen tällaisen tytön, mutta heillä ei ole siihen mitään mahdollisuuksia.
Suurin osa miehistä puolestaan on onnellisia, jos he kerrankin onnistuvat saamaan jonkun lähes mieleisensä naisen satimeen ja kihloihin. He saattavat olla uskollisia, mutta he eivät ole komeita, eivätkä menestyviä.
Tunnen paljon kaltaisiani ihmisiä. En ole ikinä tavannut vielä miestä, joka olisi sekä komea, että menestyvä. Tämä on sula mahdottomuus. Kaikkien näiden tuntemieni miesten tyttöystävät/vaimot kuvittelevat miehensä olevan uskollinen, mutta sitä he eivät tosiaankaan ole. Voitte naiset elää harhakuvitelmissanne, ja meidän miesten kannalta parempi näin onkin.

Vastaukset 14
Vanhimmat
Ei mitään uutta auringon alla, vaikka provo olikin...
provo. Toivottavasti keneenkään ei uppoa, niin taustalla hykertelevä urpo ei saa tämän enempää huomiota.
tarinassasi on tyttöystäväsi lisäksi toinenkin aukko: jos todella puhuisit totta, luulen ettet suolikaks-neloseen kirjoittelisi yhtään mitään, korkeintaan vonkupanoilmoituksia.
Tyhmäminäkö naisia pidät? Oikeasti naiset pitävät persoonallisista tyypeistä eivät "urheilijoista" ja muista "hyvännäköisiksi" kloonatuista.
Keltaista nestettä päässä. Ja kyllä naiset tietävät joidenkin miesten petturuuden.
Mitä jos jättäisit provoilun niille jotka sen hallitsevat? Sinun älykkyytesi
ei selvästi riitä tekemään uskottavia provoja, vaan seurauksena on tuollainen
naurettavan surkea ja läpinäkyvä provo :D
ei voi kun nauraa
Bob?
Jättäisin kyllä sanan "komea" pois. Sitä ei tarvita, pelkkä menestys riittää naisille.
et ikinä saisi minua, vaikka kuinka lirkuttelisit. Olen hieman ylipainoinen silmälasipäinen nainen. Minulla on vaikka kuinka paljon mielipiteitä, olen vahva, periksiantamaton ja älykkääksi kehuttu. Olen tietoinen maailman tilanteesta sekä tämän hetken politiikasta, osaisitko jutella minulle edellä mainituista asioista uskottavasti ja tietävästi? Ei ulkonäöllä ole mitään merkitystä todellisten älykköjen maailmassa. Voit saada sievän tahi kauniin bileblondiprinsessan, jolle on tärkeintä merkkilaukku ja trendimeikki, muttet älykköä sekä täyden kympin henkisiä/älyllisiä geenenejä lapsillesi. Mietihän tätä. ELämä on.
En ole alkuperäinen kirjoittaja, mutta havaitsin tässä parissa kirjoituksessa tyypillisiä käytösmalleja hieman "vaatimattomamman" näköisemmän naisten suusta kuultuna.
Kyseessä on tämä "minua se ei ainakaan saisi"-kortti jota olen joidenkin naispuolisten ystävieni kuullut käyttävän puhuttaessa kummankin tuntemasta miehestä joka kaataa naisia sarjassa.
Kyseisessä keskustelussa kerron hieman kateellisena pitkän pakkoselibaatin keskellä että tunnen kateutta kyseisen miehen naisonnea kohtaan ja nainen vastaa minulle seuraavaa hieman pelimiehen elämäntyyliä moittien...
"Se pelimies ei ainakaan minua saisi vaikka kuinka yrittäisi."
Pahoin epäilen tätä, sillä jos nainen ei tuntisi miehen tapoja ja tämä tulisi naiselle juttelemaan, olisi miehellä tarjolla yöpaikka varmuudella.
Tiedän tämän siitä että puheistaan huolimatta nämä naiset ovat monesti aiemminkin langeneet renttuihin jotka ovat vain käyttäneet heitä.
Lisäksi miehet, joille ystävänaiset ilmoittavat olevansa "immuuneja", ovat sen tasoisia etteivät nämä miehet edes kyseisiä naisia katsele sillä silmällä sillä saavat paremmankin.
Eli lyhyesti ja hieman kärjistetysti:
Nainen: Et ikinä saisi minua, vaikka kuinka lirkuttelisit
Mies: Niin no enpä minä koskaan yrittäisikään koska tarjolla on parempaa.
Itse siis en kuulu näihin miehiin jotka naisia saavat, mutta olen tutustunut näiden miesten elämään hyvin lähipiirin kautta.
""Se pelimies ei ainakaan minua saisi vaikka kuinka yrittäisi."
Pahoin epäilen tätä, sillä jos nainen ei tuntisi miehen tapoja ja tämä tulisi naiselle juttelemaan, olisi miehellä tarjolla yöpaikka varmuudella. ""
Ehkä joltakin naiselta, muttei minulta, eivät läheskään kaikki naiset harrasta satunnaista seksiä tuntemattomien kanssa.
Ymmärrän ulkönäölliset pointtisi, mutta ymmärrä se hyvä mies, että ns. "komeat kukot" yrittelevät "harmaavarpusiakin" hyvin usein. Minä olen antanut usein pakit ns. komistukselle. En nyt varmaan ole mikään hirvittävä ilmestys, mutta en jessica albakaan. Olen tavis.
Ja vaikken olekaan jessica alban näköinen, kai minunkin mielipiteeni ja kokemukseni lasketaan?
kaikkihan sen tietää. Miehet nyt vain on, mitä on. Mutta sitä en usko, että saisit naisen kuin naisen, minua et ainakaan...
Vähän sanat hakusessa sulla. Viestit että olet komea JA menestyvä, tunnet paljon 'kaltaisiasi', mutta samalla kuitenkin väität että että ole ikinä tavannut komeaa ja menestyvää!?
"Olen 28-vuotias akateemisesti koulutettu ja ikäisekseni erittäin varakas. Minulla on urheilutausta ja koko opiskeluajan olin hiusmallina."
"Tunnen paljon kaltaisiani ihmisiä. En ole ikinä tavannut vielä miestä, joka olisi sekä komea, että menestyvä."