Voihan kilinvee!!
Olen aina luullut että olemme mieheni kanssa onnellisesti naimisissa!??
Kaikki on sujunut tosi hyvin jo yli vuosikymmenen.
Seksi on toiminut,on haleja ja puseja,keskusteluyhteys on aina toiminut,lapsetkin jo teini-iässä,joten omaa ja yhteistä aikaa on riittänyt.
Ja RÄISKIS,kuin salama kirkkaalta taivaalta kävi ilmi että miehelläni onkin ollut rakastajatar jo pari kuukautta.Ihmettelen ,että missä välissä on naistaan hoidellut kun aina on kotona.
Ja voi mikä yllätys!Työpäivän aikana ovat hommiaan hoidelleet!!
Nyt en kyllä tiedä että mihinkä seinään päätäni hakkaisin.Olen kyllä niin pihalla,etten koskaan kuvitellutkaan joutuvani tällaiseen tilanteeseen,kun mielestäni kaikki on ollut hyvin.Eikä mieskään ole koskaan valittanut että joku mättäisi.
Kysyin mieheltäni että miksi noin on tehnyt?
Hän ei osannut sanoa siihen kuin että se oli "joku vahinko".(MIKÄ VITUN VAHINKO?)
Huhhuh! Tässäpä loppukesäksi miettimistä.Voi Jeesus sentään!
Jos nyt joku teistä kommentoisi jotain..En halua lisää paskaa niskaan,vaan jotain tavallista ja realistista.Sen verran on kupolissa paskaa,etten haluaisi lisää vitutusta.
Olen aina luullut että olemme mieheni kanssa onnellisesti naimisissa!??
Kaikki on sujunut tosi hyvin jo yli vuosikymmenen.
Seksi on toiminut,on haleja ja puseja,keskusteluyhteys on aina toiminut,lapsetkin jo teini-iässä,joten omaa ja yhteistä aikaa on riittänyt.
Ja RÄISKIS,kuin salama kirkkaalta taivaalta kävi ilmi että miehelläni onkin ollut rakastajatar jo pari kuukautta.Ihmettelen ,että missä välissä on naistaan hoidellut kun aina on kotona.
Ja voi mikä yllätys!Työpäivän aikana ovat hommiaan hoidelleet!!
Nyt en kyllä tiedä että mihinkä seinään päätäni hakkaisin.Olen kyllä niin pihalla,etten koskaan kuvitellutkaan joutuvani tällaiseen tilanteeseen,kun mielestäni kaikki on ollut hyvin.Eikä mieskään ole koskaan valittanut että joku mättäisi.
Kysyin mieheltäni että miksi noin on tehnyt?
Hän ei osannut sanoa siihen kuin että se oli "joku vahinko".(MIKÄ VITUN VAHINKO?)
Huhhuh! Tässäpä loppukesäksi miettimistä.Voi Jeesus sentään!
Jos nyt joku teistä kommentoisi jotain..En halua lisää paskaa niskaan,vaan jotain tavallista ja realistista.Sen verran on kupolissa paskaa,etten haluaisi lisää vitutusta.
Vastaukset 77
Vanhimmat
vastauksensa perusteella tulee sellainen olo, ettei ollut eka "vahinko". kummallinen vahinko se oli, jos 2kk kesti.
minä miettisin sinuna eroa.mies ei tainnut olla läheskään se joksi häntä luulit, vaan häntä heikki.luottamaan et enää pysty ja olisihan se tyhmääkin... kun kerta noin toimi.
kertoiko itse vai kärysikö vahingossa?
Niin hurjalta kuin tämä kuullostaakin,niin en kyllä hevillä periksi anna enkä häntä jätä.
Hän kyllä tietää että luonteeni puolesta mä annan samalla mitalla takaisin,vaikka kuinka matelisi minun jaloissa.Todella naurettavaa ja ala-arvoistakin on tällaista kenellekään edes myöntää,että menisin itsekin jossain sopivassa välissä pettämään.Voi olla etten sitä tee,mutta hyvin todennäköiseltä se ainakin nyt tuntuu että pettäisin...ihan vaikka vittuillakseni.Sittenpähän olisi molemmilla yhtä huono omatunto!!
En haluaisi todellakaan niin tehdä,mutta aika näyttää kuinka käy.
Voihan olla että olen nyt NIIN VIHAINEN etten oikein osaa käsitellä asiaa vielä.
Heitin miehen kuitenkin pariksi viikoksi Lappiin vanhempiensa luokse.Sieltä se laittaa vähän väliä tekstareita,mutta yhteenkään en ole vastannut,toistaiseksi.Kohta varmaan anoppikin soittaa hädissään,että mikä on?Vaikka kyllä luulen että on jo porukoilleen kertonut toilailustaan,kun ei ole vielä porukat soittaneet.
Huhhuh!Saas nähdä kuinka tässä käy!Taidan lähteä lenkille kun niin vituttaa!
Mikä oma arviointisi on? Otatko hänet takaisin sen jälkeen kun olet kostoksi pettänyt?
Kiitos hyvistä nauruista, mutta osanottoni myös ! Yhden yön kännihaksahdus voi olla vahinko, jota voi oikeasti katuakin. Mutta että kaksi kuukautta...
Tulee mieleen Subilla aikoinaan pyörinyt "tosi"-tv -sarja Rysän päällä. Tyttöystävä yllätti nuoren miehen auton takapenkiltä toisen naisen kanssa. Yläkropat ainakin oli paljaat ja jotain siinä päällekkäin puuhailtiin. Kundi lohkaisi vaan, että "ei tämä ole sitä miltä näyttää".
2 kk vahinko -selitys menee kyllä tuostakin ohi.
Älä lähde kostomielessä itse seikkailemaan, siitä ei seuraa kuin paha mieli sinulle. Varsinkin, kun et ole oitis laittamassa eroa vireille.
Kyllä mekin joskus talvella seurattiin niitä "rysän päällä"-ohjelmia ja niille naurettiin ihan sikana.Nyt ei kyllä naurata pätkääkään!!
Olet oikeassa siinä mielessä,ettei minun kannattaisi alkaa sekoilemaan.Nyt vain on sellainen tilanne etten todellakaan tiedä mihin päätäni hakkaisin.
Onneksi lapset lähtevät pian kesäleirille niin saan olla ihan itsekseni ja hommata vesurin ja paiskoa pihanpieluksia uuteen uskoon.Raivon vallassa saan varmasti enemmän aikaan kuin normaalisti saisin.
Tekisi kyllä niin mieli vetää ukkoa kuokkaan niin että tuntuu,onneksi sain sen pihalle pariksi viikoksi etten ehtinyt käydä käsiksi,vaikka lähellä oli!
Koskaan en ole ollut väkivaltainen ihminen,mutta jos vaikkapa tällä hetkellä ukko pyörisi nurkissa niin varmasti tempaisisin!
Nyt prosessoin tätä asiaa oikein urakalla ja todella onkin parempi ettei ukko ole lähimaillakaan!
Vituttaa niin paljon tällä hetkellä etten viitsi edes itkeä!(mutta ei itkukaan kaukana ole).Onneksi liiterissä on puita ja Fiskarsin kirves että voin vaikka pilkkoa pariksi kuuksi takkapuut!
kosta "menemällä samalla mitalla vieraisiin". Siitä ei jää kuin paha maku suuhun ja voit joutua katumaan. Purkaa siis vaikka siihen halkojen hakkuuseen tai kuntosalilla käyntiin.
provo, ei onkelmainen krittojele tsuomeksi noijn hyvin.
Häpeä kiusata muita hätässä ololaisija.
enkä usko voivani helpottaa oloasi.
Elämä on.
Vaimoni on pettänyt minua monesti, kuitenkin jatkamme yhteiseloa.
Työpaikoilla nussitaan jos ei joku ole aina vahtimassa, eikä ole.
Shit happens.
Kuvittelitko kaikkien pystyvän hallitsemaan elämänsä suunnitelmallisesti?
Joskus tunteet vie, järki häviää...
Tuntuu vaan niin hurjalta karusellilta tämä meininki!
Ja täytyy myöntää että olen sokeasti mieheeni aina luottanut,kun ei koskaan ole ollut kriisejä,joiden pohjalta olisin pelännyt jotain tällaista tapahtuvaksi.Tokihan joskus on ollut hetkellisesti vähän vaikeata,mutta olen sen ottanutkin niin että se kuuluu elämään.En kuitenkaan olisi KOSKAAN voinut kuvitella että toinen nainen tulee kuvioihin mukaan ja sössimään meidän elämää.Vaikka en nyt sitä naista tässä halua syyllistääkään,huolimatta siitä että on tiennyt mieheni olevan naimisissa.Miehenihän tämän jutun on mokannut.Sinkuthan vissiin tykkää varatuista miehistä kun niistä ei tule itselleen riesaa...
Voi että,oikein hävettää kun näin katkera olen,se ei kyllä kuulu luonteenpiirteisiini ollenkaan.Mutta näköjään siipeensä saaneena tulee ajateltua yhtä sun toista.
Noh,laitan teinit leirille ja olen vielä yli viikon verran yksikseni elämää pohtimassa(ja halkoja hakkaamassa).
Tuntuu vaan hurjalta ajatella että kuitenkin mieheni kanssa ollaan pian silmätysten ja asiaa täytyy puida.Ainakaan tällä hetkellä en olisi siihen valmis,jos olen sitten koskaan,mutta pakkohan se on!
Täytyy vissiin kuitenkin laittaa sille tekstaria,ettei se onneton ainakaan heti palaa Lapin reissulta kotiin.Nyt voisi saada jo ovella nuppiin aikamoisen täräyksen.
Jospa minä vähitellen rauhoitun kun kelaan tätä karusellia läpi...Toisaalta tekisi mieli ottaa joku ulkomaanmatka ja päästä pois...mutta mitäs sekään hyödyttäis "karata" muka pois?
Taidan vaan tosiaan pilkkoa noita saatanan puupölkkyjä...
Älä koskaan sano ei koskaan...
Jossain vaiheessa olisi vain parempi hillitä hermonsa ja jatkaa elämää eteenpäin.
Hetkellisessä raivonpuuskassa ei välttämättä tule oikeita ratkaisuja...
Asiat on parempi selvittää, lähipiirissäni on liikaa esimerkkejä siitä mitä asioiden pitkittäminen aiheuttaa.
Tiedän tunteen, koska koin vaimoni puolelta samaa. Vaimon suhde parhaaseen kaveriin oli aika kova järkytys. Vaimo odotti toista lastamme samalla. Ero oli heti mielessä, mutta muutaman hetken mietinnän, kiroilun, haukkumisen ja muun tunteen purkauksen jälkeen uskalsin ajatella anteeksi antoa. Aikaa on kulunut yli vuosi ja asia on edelleen hyvin raskas ja arka. Aloitimme parisuhdeterapian ja voin sanoa näin jälkikäteen, että se kannatti. Molemmilta tarvitaan kuitenkin halua jatkaa. Se on todella vaikeaa, mutta yritin jättää vaimoni ja huomasin kuinka paljon tarvitsen/rakastan häntä kaikesta huolimatta. Kaikki me teemme virheitä elämämme aikana. Toiset isompia ja toiset pienempiä, mutta harvat sellaisia jota ei voi korjata mitenkään. Jos on voimavaroja, suosittelen että teette suhteenne eteen kovasti töitä. Se vaatii paljon työtä, mutta se kannattaa. Houkutus on vain käynyt miehellesi liian suureksi ja hän ei ole osannut ajatella kokonaisuutta. Uskon kuitenkin että hän rakastaa sinua. Kertoiko hän itse? HAluaako hän jatkaa? Katuuko hän? siinä kysymyksiäsi joihin vastaamalla itse huomasin kannattaako tätä yrittää!!!
Onnellisessakin liitossa voi miestä alkaa kutkuttaa ruoho aidan toisella puolella. Asiasta tekee kyllä mielenkiintoisen se, että homma on jatkunut jo pari kuukautta. Pettäminen on väärin ja loukkaavaa, mutta jos jollain voin lohduttaa niin sillä, että uskon miehesi kuitenkin arvostavan ja rakastavan suuresti sinua ja suhdettanne. Hän on kyllä tehnyt ihan emämunauksen ja tuo "vahinko" on hänen päässään tapahtunut vinksahdus.
Vihjaapa miehellesi, että sinähän saatat vaikka lähteä jos tuo peli jatkuu! Kyllä siinä vaihessa suomut tippuu silmiltä ja mies tajuaa mitä on menettämässä.
Uskon, että teillä on mennyt tosi hyvin. Kuvailemasi asiat ovat todella onnellisen suhteen perusta kommunikaatioineen. Oletko kuitenkaan kysynyt miehesi mielipidettä? Jutelkaa!
Ennnen kaikkea suosittelisin parisuhdeleirille osallistumista. Siellä voitte hioa hyvin sujuvaa kommunikointia entisestään ja saatte ohjattua apua ongelmaanne. Näit varmaan Iltasanomat alkuviikosta, jossa jo vuoden vaimoaan pettänyt mies lähti vaimoineen leirille ja suhde sai avun!
Täällä taas alkuperäinen kirjoittaja..
Hetkellisesti kyllä helpottaa kun sain positiivista kommenttia teiltä.
Itse olen kyllä valmis panostamaan meidän suhteeseen vaikka nyt asia onkin vielä tulenarka.
Ja kuten jo ensimmäisessä viestissäni sanoinkin että kommunikaatio on meillä aina toiminut.
Tällä hetkellä vaan tosin sekin vituttaa kun mies on NIIN häntä koipien välissä kuin vain olla voi.Tokihan sietääkin olla!!
En vaan pysty käsittelemään tätä asiaa vielä.Mies "vinkuu" tekstareissaan että haluaa tulla kotiin ja selvittää asiaa.On kovin pahoillaan,pyytelee anteeksi ja haluaa jatkaa liittoa.
Uskon kyllä että tästä selvitään ...joskus..Olen valmis antamaan anteeksi tämän emämunauksen,mutta en nyt kyllä tähän hätään miehelleni sanoisi että annan anteeksi.Ja onhan siinä sekin puoli että vaikka anteeksi antaakin niin miten voi unohtaa?Ei kai mitenkään, ei kai ikinä?
Noh,anoppi on parikymmentä vuotta sitten kokenut samanmoista apen kanssa,että josko juttelen vaikka hänen kanssaan asioista,jahka hän soittaa.Meillä on onneksi niin lämpimät välit että hänelle kyllä uskallan asioista puhua.Omalle äidilleni en niinkään kehtaa avautua.Hän saisikin varmaan sydänkohtauksen jos tästä kuulisi.
Jaahas,puupölkyt odottavat taas kirvestään.Taidanpa mennä purkamaan paineita(taas vaihteeksi)
kokenee miehen pettämisen jotenkin tuntuu että tätä juttua kirjoitetaan huulihymyssä.
Eli provo
Siis haluaisin sanoa sinulle että haista paska!
Mutta en kuitenkaan tohdi niin rumasti sanoa!
samalla tavoin kuin minä. Olen ollut mieheni kans yhdessä 17 vuotta, pari teini-ikäistä lasta, omakotitalo, yritys.. On ollut ongelmia taloudellisesti välillä, mutta siinä ne mielestäni ovat olleetkin.
No seksin puolella on ollu mulla haluttomuutta tai suoraan sanoen olen ollut niin väsynyt ettei kiinnosta. Mieheni on paljon pois töiden puolesta, joten minä olen sit se joka on sen arjen pyörittänyt.
Olen aina luottanut mieheeni, kunnes reilu kuukausi sitten tämä toinen nainen pirautti minulle. Ovat seukanneet jo 1,5 vuotta ja mieheni on suunnitellut muuttoa sinne päin. Pyysipä tämä kerran keväällä avioeroakin, mut jäi kuitenkin. Silloin ei tullut edes puheeksi toinen nainen.. Nyt mies on sitten miettinyt lähteäkö vaiko jäädäkö..
Menin kiukuspäissäni tekemään avioerohakemuksenkin valmiiksi.. No tämä on sitten jo revitty. Sanoin, että sitä en sulle enään valmiiksi tee. Jos minusta eroon haluat, selvittänet miten sen saat. Minä en auta.
Ensimmäiset viikot puhuin ja puhuin sekä mieheni että ystävieni kanssa. Olen puhunut niin paljon, etten enää kohta jaksa puhuakaan. Sittemmin lakkasin kyselemästä ja päätin tutustua sillä välin uusiin ihmisiin.
Tapasin itse kivan miehen, joka on ymmärtänyt ja auttanut, kuunnellut ja tukenut. Tämän kanssa olen viettänyt yhden yön kädestä kiinni pitämällä. En ole siis mennyt ja pettänyt. Kosto mielessäni tietty on käynyt, mutta pohjimmiltani olen sellainen ihminen, etten sitä iloa halua miehelleni suoda..
Viime viikonloppuna mieheni alkoikin taas rakastaan tai ei hän ole sitä koskaan lakannut, mut rakastaa minua erilailla kuin tätä toista. (Ois ny voinu ootella uudelleen rakastamisen kans vielä pari viikkoa. Tää tukijamies kutsui minut treffeille ens viikonloppuna, no nyt ei tiedä mennäkö vaiko ei..) Mieheni rakkaus kesti tuohon puoleen väliin viikkoa, nyt näyttää taas etten tiedä mitä mieheni meinaa. On ollut kotona paljonkin, mutta tuntuu taas vieraalta.. No tarvii tutkia tilannetta, koska kyllä minä haluan edelleen liittoamme jatkaa. Käännetään nyt sitten jokainen kivi! Eipä se jääminenkään kai helppoa ole..
Mieheni ei muuten tiedä miksi hurahti tähän toiseen. Ihan mukavan tuntuinen ihminen siellä toisessa päässä tuntuu olevan. Tai ei se paljon huonompi voi olla, jos mut siihen vaihdetaan.. Ei taida muuta vikaa olla kuin, et sil on vain hieman väärä mies sängyssä =)
Mäkään en ole väkivaltainen, mutta jo kahden viikon keskustelemisen jälkeen, kävin mieheni päälle. Olisin lyönyt, mut perkele sai estettyä!! No siinä mentiin pitkin kotipihaa kuin kärrynpyörä vähän aikaa.. Jännä tunne, mut piristi kummasti!!
Tsemppiä sulle ja toivon samaa kuin itsellenikin, tämä asia selvitetään viimeistä kääntöä myöten. Ja eroa emme anna!!!
Mies ei ole yksiavioinen,Eikä koskaan tule olemaankaan.
ajattelua. Oletko itse tyytyväinen ja onnellinen tuollaisessa liitossa? Mikä siinä miehessä niin vetää että ei luopua pystyisi......
ajatustani. Minä olen ollut onnellinen mieheni kanssa nämä vuodet. Tämä mieheni on tehnyt paljon töitä ja rakentanut perheelleen kodin. Olemme aloittaneet yhteiselämämme aivan tyhjästä ja saaneet paljon yhdessä aikaiseksi. Ollaan liikuttu paljon yhdessä ulkona, oltu kiinnostuneita toistemme harrastuksista. Liitossamme ei ole ollut väkivaltaa taikka alkoholismia. Kaikki niinkuin ok..
Mikä vetää? Kaippa se on si sen verta flirtti, että siihen vaan rakastuu uudelleen ja uudelleen. Tuntuuhan tuo sille toisellekin kelpaavan. En viitsi hyvää miestä helpolla antaa pois. Huonomman oisin jo antanutkin.
Miksi en anna eroa? Koska mieheni on työllään rakentanut kaiken materiaalin ympärilleni, olen minä passannut, pessyt pyykit, kasvattanut kakarat yms omien töiden ohella. Olen tehnyt kaikki arkiasiat laskujen maksua myöten valmiiksi. Miksi helvetissä mä vielä eronkin sille antaisin? Saa ite edes sen tehdä, jos sen haluaa.. Eipä vielä ainakaan kovin ole tuota halunnut, koska käräjäoikeus ei ole minua kirjeellä muistanut ja postikin on tähän osoitteeseen vielä tullut..
Jos mieheni sen eron sitten päättää ottaa, niin sen hänelle siinä vaiheessa suon ja minä jatkan elämääni. Mut minä en nimeäni siihen paperiin ennen pistä kuin mies on sen itse hommannut..
En tiedä tulenko jatkossa olemaan tyytyväinen ja onnellinen. Tähän astihan se on ollut niin.. Jos liittommme jatkuu yhdessä, pitää meidän kummankin sen eteen tehdä töitä. Kummassakin meissä varmasti on parantamisen varaa..
Asian tultua esille on mieheni kertonut rehellisesti tai ainakin mielestäni jokaiseen kysymykseeni vastauksen.. Paitsi niihin viimeisiin mitkä koskivat elämää sen jälkeen, kun hän on muuttanut pois.
Meidän avioliiton jatkuminen on saanut päätöksen jatkua. Laitoin mieheni eilen päättämään muuttaako pois vai ei? Ilmoitin, että vastauksen on vain tultava etten enää jaksa odottaa. Yritti kyllä pitkittää, mutta ilmoitin vain, että vastauksen on tultava tänään! Oli muuten maailman pisimmät tunnit odottaa.. Onneksi tuo ystäväverkosto on hyvä ja he ovat jaksaneet pohtia kanssani tätä tilannetta.
Vähän kello 11 jälkeen sain vastauksen: En muuta. Pyysi antamaan oleen rauhassa vähän aikaa, jotta saa selvitettyä asiat sen toisen kanssa alkuviikosta. Kun saan mieheni takaisin, lähdemme luomaan uutta pohjaa suhteellemme. Uskon, että olemme löytäneet hyvän keskusteluyhteyden tämän kriisin aikana. Kummallakin on nyt muutoksen paikka! Varmistan tälle toiselle mieheni päätöksen loppuviikosta..
Tulipa siinä odottaessa käytyä läpi sekin mitä, jos vastaus onkin, että muuttaa pois. Olinhan tietysti miettinyt elämää ilman miestäni, mutta pohdin ystävien kanssa miten tästä lähdetään etenemään, jos toinen päättää muuttaa pois. Päätin, että ilmoitan sille toiselle sen välittömästi ja toivon hänen olevan ylpeä aikaansaannoksestaan. Toivottavasti osaa pitää miehestäni yhtä hyvää huolta kuin mitä minä olen pitänyt.. No, tätä ei nyt tarvitse toistaiseksi miettiä.
Uskon meidän yhteiseen tulevaisuuteen edelleen ja tiedän ettei se helppoa tule olemaan. Ystäväni ovat luvanneet kuunnella edelleen.. Niitä tulen tarvitsemaan ja paljon!!
Nyt minä alan käyttää tätä lomaani johonkin hyödylliseen kuten siivoamiseen. Tämä kämppä alkaa upota suoraan sanoen paskaan..
Alkuperäiselle kirjoittajalle tsemppiä tämän kanssa. Kyllä se unikin tulee jossain vaiheessa.. Itse olen jo nukkunut muutaman kerran ihan koko yön, vaikka ekat viikot menikin 2-3 tunnin unilla..
Tämä on hyvä asenne juuri, että toimii aktiivisesti tilanteen selvittämiseksi.
Mahtavaa että sulla on ystäviä jotka myötäelää ja tukee elämän karikoissa!
Kyllä se unikin siitä tasaantuu kun elämä lähtee taas rullaamaan ja tulee uusia asioita eteen.
Kaikkea hyvää sinulle!
Jatkan jälleen tätä omaa viestiäni.. Mieheni siis teki päätöksen jäädä luokseni ja on työstänyt itseään irti siitä toisesta suhteesta. Olin mieheni mukana hakemassa hänen vähäisiä tavaroita sieltä toisen luota. Nyt sitten se toinen ei päästäisikään irti. Sain jo aika katkeran suolaista tekstaria.. No luulin häntä fiksuksi ihmiseksi, mutta.. Itse en viitsisi edes sellaisia sanoja sanoa. Yritän tukea miestäni päätöksessä ja toivon hänen pääsevän sen tunteen yli, mikä vetoaa sinne toisen luo. Sanoi minulle, että alkoi oikein miettiin, et mitä helvettiä oikein on tekemässä. Olemme koittaneet olla avoimia tunteillemme. Uskon edelleen meidän tulevaisuuteen. Onneksi itselläni on useampia ystäviä tukemassa. Osa heistä haluaa olla miehenikin ystävä. Toivon, että näiltä saamme yhdessä voimia jaksaa.
Kuule,
ei sitä kannata loppuelämää surra jos on tapahtunut tommosta. Aika monella pariskunnalla on noin käynyt ja yhtä moni on päässyt siitä eteenpäin ja jatkanut yhdessä.
Toinen juttu on taas se, jos kumppani on täysi pässi ja jatkaa suhteensa riskeeraamista sivusuhteilla eikä mitään arvoa anna luottamukselle.
Mutta tosiaan -- ei siihen elämä kaadu. Kaikennäköistä sattuu ihmisille. Ja niistä selvitään viisaampana. Täydellisiä ihmisiä ei ole olemassakaan -- onneksi!
Tottakai se kirpaisee jos toinen on suhteillu selän takana.
Kun oma ukko jäi kiinni suhteilusta, mietin tarkkaan.
Mies on kelpo ukko ollut, ei liiemmin valittamista ja tykätty kyllä toisistamme.
Alun järkytyksen jälkeen kysyin rauhallisesti:
oletko rakastunut tähän toiseen ja haluat rakentaa hänen kanssaan tulevaisuutta.
Itse en halua erota vaan jatkaa, koska olen onnellinen suhteessamme. Mutta tosiaan tuollainen on väärin että petkuttaa.
Joo, mies sanoi että haluaa jatkaa ja pyysi anteeksi ja katui.
Mikäs siinä. Ollaan jatkettu yhdessä tuon sotkun jälkeen ja hyvin on mennyt. Se toinen osapuoli (nainen) jotenkin sekosi ja alkoi soittelemaan minulle että olenko hullu kun otan takaisin petturi miehen (hän olisi ottanut mieluusti mieheni ja laski sen varaan että annan potkut persuuksille ukolle). Sanoin että en minä hyvää miestä vieraille anna ja soittelut saa luvan loppua tähän.
Pointti siis tässä, että näitä naisia löytyy jotka toisen omaa kyylää ja viekoittelee, ja mies jos lankeaa eikä vaimo anna anteeksi niin he saavat tahtonsa perille. ja miksei sitä voi joskus itsekin elämän varrella liukastua (kuka tietää)ja toivoa että toinen antaisi anteeksi.
Kiitos tosi paljon kannustavista viesteistänne!!
Laittakaa vaan lisää tulemaan!
Minä tässä reilun viikon vielä pohdin ja työstän asiaa(ja pilkon niitä helvetin halkoja!)
Onneksi ei ole lähimaillakaan pitkäripaista että voisin ostaa vaikka kossupullon.Tekisi kyllä mieli laittaa aivot narikkaan ja juoda pääni tyhjäksi.Vaikka mitäs sekään auttaisi?Kankkusessa voisi olla vielä kamalampaa kuin nyt on.Yöks!
Laitoin miehelleni tunti sitten viestiä ettei tosiaankaan kannata tulla vielä kotiin..Hän olikin jo 50 kilometriä tullut kotiin päin,mutta kääntyi sitten takaisin.Eihän se toki ole pitkä matka kääntyä kun on välimatkaa kotiin monta sataa kilometriä!
Tai oli tai ei,ihan sama mulle tässä vaiheessa!Mutta ei olisikaan kannattanut tulla kotiin ottamaan turpiin.
Jospa nuo kakarat kuskaan ensin heppaleirille ja mietiskelen asioita hetken yksikseni.Jos vaikka muutaman päivän päästä annan ukolle luvan tulla kotiin.
Ihan kyllä hirvittää alkaa selvittelemään asioita,mutta pakkohan se on !
Tosiaan tekisi mieli "paeta vuorille",mutta karhunpalveluksenhan siinä vain tekisi.
Ja toisaalta hyvä että lapset ovat poissa niin voidaan selvitellä vaikka ympäri vuorokausia tätä asiaa.
Lapset ovat kyllä ihmetelleet kun vähän väliä olen kirveen kanssa pihalla hillumassa.
Emme ole tästä asiasta heille mitään puhuneet,ainakaan toistaiseksi,eihän tämä lapsille kuulukaan,siis ainakaan toistaiseksi.
Uskon,että saadaan asia selvitettyä ajan kanssa.Jälkiähän siitä jää,mutta jääköön!Olemme molemmat rakastaneet toisiamme aina todella paljon,joten kai anteeksiannollekin tulee joskus sijaa.Saas nähdä...
Mutta laittakaa mulle onnettomalle vaan viestiä tulemaan.Kiitollisena ne luen ja samalla saan vähän pönkitettyä tätä matalapaineista itsetuntoakin.
(vieläköhän jaksaisin muutaman halon hakata?)
Nämä "rakastajattaret" ovat suoraan sanoen oma rotunsa, elikkä tällasia tyypillisiä työpaikka-narttuja. Tiedän yhdenkin jolla kierroksessa vaikka kuinka mones naimisissa oleva mies.
Homma toimii yleensä näin:
1. Työpaikka-narttu bongaa sopivan ukkomiehen.
2. Alkaa viehättävä käytös. Viedään leivoksia, kortteja, kikatellaan ihastuneina ukon möläytyksille (yks työpaikka-narttu brassaili että "mä oon AINA saanu sen kenet oon halunnu. Aina." Juu. Harmi että työpaikka-narttu haluaa aina sitä varattua ja kun sen saa koukkuunsa, siirtyy seuraavaan.
3. Työpaikka-nartut on röyhkeitä. Ne ei kunnioita mitään eikä ketään. Yksikin luuli tosissaan että "moraali" tarkoittaa kirkon ooppera-aariaa. Aika pelottavaa. Tyhmät ihmiset on vaarallisia, niille ei mikään ole arvokasta paitsi oma kiva.
Ei missään tapauksessa kannata pitkää suhdetta edes sekunniksi harkita jättää sen takia, että ukko on langennut työpaikka-narttuun. Nartut nimittäin osaa hommansa, ja harva ukko vaihtais akkaansa narttuun.
Kiitos infosta! Vai että ooppera-aaria :D :D LOL!!
Tää oli kyllä hyvä tietopaketti ja erittäin hyvin oivallettu. Tyhmät ovat tosiaan vaarallisia, kun ei oo tarpeeks tietoa että osais kunnioittaa mitään :D .. Oon samaa mieltä!
Jep, se sekoitti "moraali" sanan "koraaliin".
Koraali on luterilaiessa kirkossa kirkkoväen laulama virsi.
Moraalia ei tarvi edes selittää niille joilla se on.
Istutat miehesi tuoliin, puhelimensa kiinni eikä muita menoja, kerrot, että nyt on yksi ja ainoa mahdollisuus kertoa kaikki siitä suhteestaan naisen kanssa. Älä hyväksy mitään kiertelyjä vaan aivan kaikki pitää kertoa, mitä tapahtunut, omista tunteistaan, jne. Ellei siihen pysty tai suostu, eli sinulle kertomaan vaikeitakin asioita niin voit olla varma, että jonkinasteinen kusetus on selkärangassaan ja jossain muodossa tulee olemaan epärehellinen jatkossakin.
Elämän laki on se, että hän kenen hermot pitää tiukoissakin tilanteissa korjaa potin.
Monet nartut just hykertelee kun tietää että no niin nyt on välit paskana ja siellä riidellään. Kiila on lyöty parin väliin.
Jos sä kerta aidosti tykkäät siitä ukostasi ja haluut jatkaa sen kans elämää, niin et kai sä sitä pois aja.
Jos sulta meni maku ukkoon, niin jatkat tota tyyliä että kotiin ei tarvi tulla kun sun naamas potuttaa. Sillä pääset eroon.
Mut tosiaan jos tykkäät siitä, niin sano se sille.
Tykkääminen korostuu just silloin kun toinen mokaa. Jos paljon tykkää on varaa sanoa: sä mokasit. Mut mä tykkään susta tosi paljon, joten antaa olla ja jatketaan ees päin merta. Eikä sitten jankuteta siitä asiasta enempää (aivan tyhmää kaivella yksityiskohtia, mitä sillä väliä kun maito on lorahtanu vieraan lattialle. )
Rakasta minua eniten silloin kun ansaitsen sitä vähiten.
Toki moni ottaa kaikesta draaman irti ja kiduttaa niin viimesen päälle toista joka syyllinen. Mutta jos on suuri sydän niin ymmärtää elämää ja suuri on anteeksiantokin.
Kun on paskapaikassa toiselle reilu, niin voi olla varma että sitte kun itse astuu paskaan toinenkin ehkäpä ymmärtää eri tavalla.
Olen kyllä joskus muinoin kuullut tuon "rakasta minua eniten silloin,kun ansaitsen sitä vähiten",mutta eipä tässä hässäkässä tullut se edes mieleen.Hyvä kun muistutit.
Nyt tuntuu kyynelkanavatkin aukeavan pikkuhiljaa.
Sain itsestäni irti että soitin miehelleni.Hän lähti taas oitis ajamaan kotiin päin.
Turha kai tässä olis olla "naama norsunvitulla" ja hakata halkoja,parempi että saadaan asiat heti selviksi.Tai,no,eihän ne kyllä heti selviä mutta mitä sitä pitkittämäänkään!
Nyt on jollain lailla huojentunut olo!Ihan kuin ilmapallolla,joka on puhkaistu.Saan paremmin happeakin.
Täytyy tässä vissiin laittaa pakastevihannepussit silmille,ennenkuin teinit tulevat kotiin.
Ja sitten täytyy odottaa että menevät nukkumaan ja sitten odottaa miestä puolen yön aikaan kotiin palaavaksi.
Monet itkut tässä varmaan tulee vielä itkettyä,mutta periksi en kyllä anna.Eikä kuulemma mieskään anna.
Kaikenlaista ristiä se elämä tuo tullessaan!
Mikään ei ole itsestään selvää,ja turha on ajatella että "minulle ei koskaan käy näin"
Menenpä taas puusavottaan että riittää muutamaksi päiväksi saunapuita...tai vaikka loppuvuodeksi,siltä ainakin näyttää!
Voi tätä elämää!
Mulla ainakin oli näin, että säikähdin niin perkeleesti kun ukko narahti vieraan nartun tapailusta.
Kysäisin jotta mitä hän haluaa elämältä ja (luojan kiitos) halus jatkaa. Se on niin hyvä ukko että lopun elämää olisi potuttanu jos sen olis joku kurahaara korjannu tosta noin vaan.
Kun välirikon jälkeen tavattiin sanoin sille vaan jotta:
hitto kun säikähdin jotta sä mut jätät ja tuon toisen kans meet. Olis ollu kova paikka elämänsä rakkaus menettää!
Unohdetaan tää sotku, jos sopii, eläkä enää tommosta harrasta jos voit kunnolla olla.
Ukko sano siihen että : sopii.
Tietääkseni ei oo suhaillu sen jälkeen.
Meidän suhde kyllä parani koska olin pitäny sitä itsestäänselvyytenä, mutta en mä suosittele ketään pettämään sen takia että saa potkua liittoonsa. Voi tulla liian kalliiksi jos toinen ei tykkääkään niin paljoa että kävelee asian yli.
Sanoin ukolle jotta ei sun tarvi vannoa ettei ikinä enää, mistä sitä tietää? Mutta koita ny pitää housut kintuissa mikäli mahdollista jottei mun tarvi katua ja hävetä omaa ukkokultaani kylällä.
Joo, ja kyllähän se narttu kävi naamaansa aukomassa mulle kun sovinto tulikin ukon kanssa.
Se sano epäilevänsä jottei mulla ole itsekunnioitusta kun otan pässin takasin.
Sanoin vaan jottei mun itsekunnioitukseni oo ikänään ollu kiinni narttujen arvostuksesta.
Enenmpi mä säikähdin jumalattomasti että mun hyvä ukko narrataan harakoille.
Itsekunnioituksen kans ainaskaan mun säikähdyksellä ja hätääntymisellä ei ollu mitään tekemistä. Ei sen mun ylpeyttä loukannu, mä kunnioitan itte ittiäni. Mutta hätäännyin tosi paljon jotta nyt se lähtee ukko vosanderin kelkkaan.
Ei kait se mun "naiseuteni" siitä vaarantunu jos ukko hairahtu pahan kerran.
Yksityiskohtien kyselemisellä saa selville, missä toisen prioriteetit menee, sama sinällään mitä sitten kertoo, kunhan kertoo totuuden. Ellei kiinni jäätyäänkään pysty olemaan rehellinen, tai mikä pahempaa, yrittää kääntää asiaa kysyjän niskoille, niin kertoo aika selkeästi mitä pitää tärkeänä.
Ilmapiirin ei tietysti pidä olla mikään syyttävä, vaan että toinen nyt kertoo avoimesti, mitä tapahtui ja miksi mielestään niin kävi ihan omin sanoin (kokeeko, että jotain puuttuu suhteesta, tai mitä nyt sitten hyvänsä).
Jotain kertoo tästä meidän pyskologisoivasta ajasta tämä että kaikki, painotan KAIKKI ja kaikkeen on oltava teoreettinen viitekehys.
Ihmisten päät on niin sotkettu asioilla, miten pitäisi toimia, mitä ottaa huomioon, kuinka kannattaa prosessoida tunteita, millainen ympäristön tulee olla kun asioita ryhdytään SELVITTÄMÄÄN.
Samoin parisuhteen kaavakin omaksutaan mediasta, elokuvista ja saippuasarjoista tai roskaromaaneista.
Miten parisuhteessa tulisi elää.
Ja viettää laatuaikaa (hyi helkkari tuotakin sanaa, yäks).
Parisuhteessa asiat voivat olla raadollisia. Mutta aitoja, jos välittäminen ja kiintymys on terveellä pohjalla.
Tapelkaa. huutakaa. Sopikaa. Rakastakaa.
Älkää prosessoiko.
Minua ei kyllä yksityiskohdat niinkään kiinnosta.Kiinnostaa vaan että miksi noin teki?
Eikä tässä vaiheessa kelpaa selitykseksi"vahinko".
Olen tässä mietiskellyt,että olenko tehnyt jotain pahaa tai kenties tekemättä jotain hyvää?
Mieheni kuitenkin juuri äsken matkaltaan soittaessaan sanoi,ettei koskaan voisi itselleen parempaa vaimoa ja hyvää naista kuvitellakaan kuin minut!
Tokihan se vähän mieltäni lämmittää,mutta edessä on kovat ajat!Tästä ei lepertelyllä selvitä.Eikä mieheni edes olekaan lepertelijätyyppiä.Varmasti koville ottaa sillekin kun joutuu tietyllä tavalla "matelemaan jalkoin juuressa".Ja minua kyllä suorastaan inhottaa kun perinteinen "miesten mies" joutuu tuollaiseen tilanteeseen,että matelee...
En toki ole häntä kohtaan syyttävä,asiat on vaan puhuttava halki.Täytyy vaan olla "korrekti",ja malttaa mielensä etten tinttaa nokkaan.
Onhan mulla tässä vielä reilut kuutisen tuntia aikaa pilkkoa puita..En tiedä kuinka pitkälti se riittää edes jonkin asteiseen mielenrauhaan,mutta täytyy vissiin laittaa pipo päähän ja pakastimesta jäitä hattuun etten ala repeilemään.
Voi,olisipa jo huominen,että oltaisiin saatu nämä paskat puhuttua edes joten kuten.
Toisaalta minua jännittää ja toisaalta pelottaa.Sen tiedän että mieheni ei hermojaan menetä,mutta kun voisin vain oman mieleni malttaa etten ala huutelemaan...
Ainahan on noita puita mihin purkaa...(tuo puujuttu alkaa olla jo vanha juttu tässä keskusteluketjussa,mutta onpahan mulla edes jotain,johon vittuuntumista purkaa,toivottavasti tulevaisuudessa halot jäävät vähemmälle hakkuulle).
Noista puista puheenollen,en varmaan ikinä niitä enää pilko,jos saadaan asiat joten kuten kuntoon.Niin mä vihaan noita saatanan koivuhalkoja,että ne ikuisesti varmaan tuo mieleen tämän paskan..Ja Fiskarssin kirves saa painua hevon helvettiin mun näköpiiristä!!
(Oho,tulipahan kovaa sanaa!)
"Kiinnostaa vaan että miksi noin teki?
Eikä tässä vaiheessa kelpaa selitykseksi"vahinko"."
-En tahan asiaan sen enempaa puutu kuin sen verran, etta pettaminen ei ole koskaan vahinko. Moni nayttaa kuvittelevan etta se on "liukastuminen" tms vahingontapainen asia. Liukkaalla kelilla voi liukastua ja kaatua, ja se on oikea vahinko, jotain sellaista mille ei voi mitaan. Pettaminen ei ole vahinko. Pettaminen on seuraus huonoista valinnoista ja paatoksista. Eli sitten kun miehellesi juttelet, niin ei kannata hyvaksya sita selitysta etta se oli vaan vahinko.
takaisin heti kärähdettyään. Minä hölmö tietty otin, kun uskoin valojen vannomisensa. No kolmen kuukauden kuluttua se toinen sit päättikin huolia mun ukon itselleen, ekalla kerralla ei ollut huolinut, joten siks se vonkas mun luokse takasin.
Usein saattaa käydä myös näin, että kun selviää että kumppani virittelee uutta suhdetta vakituisen kumppanin selän takana, vakituinen kumppani ei voi antaa loukkausta anteeksi ( ei siis pidä keskinäistä suhdetta pelastamisen arvoisena ) ja kantaa tavarat ulos tai lähtee itse yhteisestä kodista.
Tällöin toinen osapuoli menee enemmän tai vähemmän hätääntyneenä kamppeittensa kanssa uuden suhteen portaille ja selittää "tulleensa järkiinsä ja tehneensä valinnan uuden kumppanin hyväksi". Vaikka totuus saattaa olla karu eli että puoliso ei itkuista ja vakuutteluista huolimatta ole nähnyt enää suhteelle tulevaisuutta.
Pahinta pettävälle osapuolelle lienee tilanne, jossa kumpikaan (ei uusi eikä vanha) halua jatkaa. Silloin on kasvun paikka edessä, että missä mennään oman itsen ja elämän suhteen.
Usein muodostuu absurdeja kilpailutilanteita, tyyliin kumpi saa palkinnon elikkä tämän pettävän kumppanin. Alkaa rakkauden kilpajuoksu jossa katsotaan kumpi voittaa. Ehkä sekin riittää joillekin että voitti "hieman ennen kalkkiviivaa".
Ihmissuhteessa joka perustuu syvään keskinäiseen kiintymykseen ei ole kyse huolimisesta ja kelpaamisesta. Toinen riittää sellaisena kuin on. Ja pysyy vierellä -- pitämättä ja vapaa-ehtoisesti.
hyvin kirjoitin. juuri näin hommat menee!
Ei liene tavatonkaan tämä ilmiö, että pitkäkestoisesta suhteesta eronnut, joka olisi halunnut vielä saada anteeksi ja jatkaa, mutta tämä ei enää ole onnistunut, ja joka on mennyt uuden suhteen "siipien alle", jatkaa selvittelyä ja neuvottelua uuden suhteen selän takana.
Varsinkin jos välirikko on ollut ehdoton suhteen tultua ilmi, ja alkuperäinen kumppani ei halua neuvotteluja, sitä enemmän koetaan houkuttelevampana tämä että "kyllä se taisitkin olla sinä joka parhaiten minulle sopi".
Pettävä osapuoli on saattanut olla varma siitä, että ei missään tapauksessa paljastu. Ja mikäli paljastuu hän itse saa olla se joka valitsee.
Varsinkin pitkässä liitossa toinen saattaa ajatella että yhteinen suhde kestää vaikka mitä, ja toinen kyllä ymmärtää. Kun näin ei tapahdu shokki ja tilanteen realistisuus iskee kasvoille.
Uusi osapuoli saattaa olla täysin tietämätön siitä, että tällaisia yhteydenottoja pidetään ja kontakteja otetaan jossa kuulostellaan mahdollisuuksia palata takaisin alkuperäiseen suhteeseen.
"Sanoin ukolle jotta ei sun tarvi vannoa ettei ikinä enää, mistä sitä tietää? Mutta koita ny pitää housut kintuissa mikäli mahdollista"
Tulipa moka. Piti tietysti kirjoittaa että housut ylläällä. Eikä tosiaankaan kintuissa.
Siitähän se koko probleema alko ku ne oli sinne kinttuihin ne housut menny väärässä seurassa...
"Pettävä osapuoli on saattanut olla varma siitä, että ei missään tapauksessa paljastu."
Se on kova herääminen todellisuuteen kun paljastuu. On kohdattava tekonsa seuraukset. Salasuhde ei ole enää salainen, se ponkaisee päivänvaloon, oman kumppanin tietoisuuteen, arkielämään mihin sen ei pitänyt kuulua, mistä sen piti olla pakopaikka.
Ja anteeksianto. Se on usein vain sana jota vihkikaavan vastoinkäymisosiossa luvataan, mutta unohtuu kun tulee tosipaikka. Harva on niin kova naama että siihen pystyy.
Nöyryytyksen tunne saa vallan, anteeksiantoa sinullekko petturi? Ei tipu. Kärsi. Hyvitä. Ikuisuuksiin minä muistutan mitä tuli tehtyä? Tai häivy.
Miksi anteeksiannosta puhutaan jos sitä ei käytännössä ole olemassakaan. Kaunis sana. Hyvä tahto. Mutta ylpeys saa voiton. Mene sitten, jos tuo toinen oli niin ihana. Unohdit minut, kumppanisi. Mitä ajattelit? Itseäsi. Mitä siitä että minäkin unohdin arjessamme ajatella meitä. Ei kai se ole rikos josta heitellään kärrynpyöriä. Vai onko?
Ja tämä iänikuinen fraasi joka koskee korvia : anteeksi voin antaa mutta en unohtaa.
Eli mitä???
Annan näennäisesti armollisesti anteeksi, mutta koska en aiokaan unohtaa muistutan siitä sinua. Eikö se ole reilu sovitus. Ja minä saan olla moraalisesti niskan päällä. Henkinen elinkautinen, mutta saatpa mahdollisuuden josta saat olla kiitollinen koska minä olen sinulle niin hyvä että armahdan sinut jatkamaan kanssani.
Tai sitten.
Unohdetaan koko sotku.
Älä muuta pois.
Sovinto vaikeutuu kun toinen on pois.
Kähistään tää juttu väliltämme menneisyyteen.
Ja jonain päivänä se kasvaa sammalta.
Emme konsanaan erkane ei.
Jos siis tilanne on tää että ukko haluaa lähteä toisen matkaan ja on aidosti rakastunut toiseen, niin silloin se on melkein siinä koko paletti.
Ei ukko kysele anteeksiantoa vaan halua uuden heilan kainaloon ja vähän äkkiä.
Sun tapauksessa sun ukko haluu ilmeisesti jatkaa sun kanssa yhteiseloa. Ei siis kyse rakastumisesta vaan liukastumisesta elämän parketilla.
Kauheinta on niillä jotka haluis jatkaa kumppanin kanssa ja antaa anteeksi ja vaikka mitä tehdä, mutta toinen on jo mielessään lopettanut yhteisen liiton ja haluaa mennä toisen kanssa.
Elikkä lopeta se halkojen paasaaminen, tartu kännykkään, kutsu ukkos kotia ja pelasta liittos ja kerta näin haluat. Kyllä epätäydellistäkin ihmistä voi rakastaa. Jos se rakastaa takaisin.
Mitätöikö yks hoito vuosien parisuhteen?
Kissan viikset.
Nimittäin jos liitto ollut ok siihen saakka.
Ihmisluonto on välistä sellanen että pakko maistaa vieraasta karkkipussista kun nokan alle tarpeeksi kauan eri valikoimia tyrkytetään.
tiedät, että oli vain yks hairahdus, joka nyt sattui kestämään sen 2kk? vahingossa tämäkin selvisi. ei mies ollut edes sen verta mies, että olis itse vastannut teoistaan.eli kertonut itse.
lisäksi turha sitä toista on tästä syyttää, ku ketään ei väkisin viedä 2kuukautta. oma tahto on jokaisella ja vastuu tekemisistä ja tekemättä jättämisistä. mies se on tilivelvollinen vaimolleen, eikä se toinen nainen. mistä sitä tietää mitä on ukko sille satuillut, et pääsee pukille...
surullinen tilanne kuitenkin tälle vaimolle.
Jokaikisille suosittelen, joka on tossa tilanteessa että kumppani on pettäny,
katsomaan Jarmo Lampelan leffan nimeltä: "Joki".
Ja sitten miettiä mitä se anteeksianto ja pettäminen oikein on.
Ja miltä tuntuu syyllisyys kun anteeksi ei saa.
Aika harva ihminen loppupeleissä on ihan tunnoton pettäjä.
Ihmisiä ollaan, ei unohdeta sitä.
Me erehdytään,vaikka ajatellaan että mä en kyllä ikinä, ne on ne muut jolle tommosta sattuu, ja jos anteeksi ei koskaan saa eikä mokaa unohdeta, niin
kuka täällä kestää?
Tää on kans yks aikamme ilmiö, että pettämistä pidetään kerrasta poikki-tapahtumana pitkässäkin liitossa. Että vaihtoon vaan pukki tai hutsu, väliäkö sillä vaikka ero tulee, kunhan säästyy "kasvot" ja "ylpeys".
Unohdetaan että oikeassa elämässä joo kyllä ihmiset saattaa pettää, mutta asia myös usein selvitetään ja kimpassa jatketaan.
Aika moni loppupeleissä laittaa sen oman perheen ja kumppanin kaikesta tärkeemmäksi.
Ja voi niitä jotka on paskaan astunu ja perheensä/kumppaninsa menettäny jonku mitäänsanomattoman seikkailun vuoksi vaikka olis halunnu jatkaa.
Oli aivan pakko laittaa sulle tää linkki, jossa näköjään yks toinenkin on huomannu että halonhakkuu on potutuksessa jeeshommaa (heh) klikkaa ja tsekkaa toi musavideo http://www.myspace.com/kupittaa
tsemppiä!!!
Nyt on saatu jonkin verran puhuttua ja huudettua asioita halki.
En malttanut mieltäni vaan lähes kärrynpyöriä pihalla heiteltiin(kuten joku vastaajista oivasti asian ilmaisikin).En kuitenkaan käynyt käsiksi,mutta äänijänteet ovat nyt varmaankin pari päivää rikki!!
Mieheni on todella surullinen että mokasi,mutta ei se minun oloani helpota yhtään,ainakaan tällä hetkellä.
Mieheni sanoo edelleenkin että se toinen nainen oli "vahinko",VITUT se mikään vahinko ollut!!!
Mieheni kuitenkin yrittää paikata tekosiaan.Yrittää näyttää että minua vain rakastaa.Uskoako vai ei?
On myöskin sanonut että en ole koskaan tehnyt mitään väärää,tai jättämättä tekemättä hyvää.
En tiedä kuinka käy..nyt on kuitenkin pennut laitettu kesäleirille joten "sota" jatkuu.Olen kyllä niin VITUN PUHKI JA RAIVOISSANI,etten tiedä miten tätä sotaa edes jatkaa???Kai tässä pitää vaan karjua vaikkei ääntä edes enää tulekaan!!
Ja jälleen kerran tekisi niin mieli vetää tuota huoranpenikkaa lättyyn,mutta enpä taida viitsiä!!Itse kyllä sanoi että "anna tulla vaan" mutta en taida sitä "onnea" hänelle suoda!
Tällä kertaa en jaksa enempää kirjoittaa,ja mitäpä tässä kirjoittelemaan,kunhan raivonpuuskassani vähän "lepäilen"...onpa TOSI lepoa tämä!!!
Voihan HELVETIN PERKELE!!
Tunnetasolla petetyksi tuleminen haavoittaa aina ja tunteet käy melkoista karusellia ennen kuin tasaantuvat ja tilanne selkiintyy.
Perätään motiivia. Miksi?
Toinen selittää : moka, vahinko,paskaan astuminen, mitä siihen vois sanoa?
Tilanne joka kehittyi väärään suuntaan? Mikä vastaus, mikä motiivi toiselle kelpaisi?
Miten hyvittäisin? Kammottavinta katsoa kun toinen on tuskissaan ja kärsii. Eihän sen näin pitänyt mennä, eihän. Mitä jos se hylkää lopullisesti tämän takia. Ei unohda. Kostaa.
Välit menee pilalle. Sopua, yhteistä tietä ei löydy. Ajaa pois. Unohtaa kaiken mitä on yhdessä eletty, vain tämä virhe, vahinko, moka, erehdys mikätahansa ratkaisee. Sinä petit. Saat mennä. Näinkö tässä käy?
Tunteet. Voiko/kunpa voisi laittaa ne sivuun hetkeksi. Mahdotontako? Katsoa asiaa mitä tapahtui ja miksi?
Anteeksipyyntö. Anteeksianto.
Toinen pyytää anteeksi petturuuttaan.
Toinen pyytää anteeksi ettei nähnyt että jotain oli pielessä.
Vai oliko pielessä?
Usein kynnys pettämiseen on matalin heillä jotka nuoresta saakka saman kumppanin kanssa.
Sanotaan ettei hyvän suhteen väliin pääse. Ei pidä paikkaansa. On sananlasku : Kylläisen, tyytyväisen leijonan ympärillä sitä pyöritään.
Kun asiat on kunnossa ihminen on tyytyväinen, itsevarma ja siksi viehättävä. Ihailijoita pyörii koska tasapaino viehättää.
Tulee kiusaus. Mitä jos sitä vähän säpinää elämään? Eihän se ketään loukkaa pikku romanssi, eihän? Ei mitään vakavaa , pientä flirttiä ja tällätavoin. Mitä jos...? tTuo toinen tuossa. Niin kiva ja uusi, joka saa muistamaan itsessä niitä puolia joita kovin harvoin enää arjessa paljastaa. Kyse ei ole suuresta rakkaudesta uutta kohtaan. Mitä se minussa näkee?
Ainoastaan siitä, että toinen muistuttaa ja saa näkemään itsessään mielenkiintoiset puolet. Näen itseni uutena hänen kauttaan. Miten hölmöä, loppujen lopuksi. Vai onko? Huomiotako sitä tahtoi. Siitäkö kaikki kiinni.
Ja sitten arvioi väärin. Kaikki paljastuu (ei näin ollut tarkoitus, en halunnut loukata), ei tähän kuulunut että joku kärsisi, jättäisi, huutaisi, löisi. Tämän piti olla miellyttävä itsetuntoa imarteleva episodi jota muistella salaa itsekseen. Myöhemmin.
Mutta arvioi väärin. Ja tämä oli se vahinko.
Jos ilmaisusi on livenä yhtä törkeää kuin täällä kirjoittamasi, kannattaisi vähän rauhoittua ennekuin yrittää keskustella vakavista päätöksistä...
Vaikka itse olsin syyllistynyt mihin tahansa, en katso ansainneeni tuollaisia törkeyksiä...
Terveisin asialliseen kielenkäyttöön tottunut mies.
Kielenkäyttösi on todella herkullista ja aiheeseen sopivaa. Kyllä kirosanakin on joskus paikallaan ja halonhakkuu on varmasti hyvää terapiaa.
Toivon, että saatte asianne puhuttua ja avioliittonne jatkuu parempana kuin koskaan. Helppoa ei ole tällaisesta kokemuksesta yli päästä, mutta te pääsette, jos kumpikin sitä haluatte. Yleensä ikävät kokemukset kasvattavat ihmistä. Vasta jälkeenpäin huomaa niiden olleen hyväksi. Jaksamista!
Kyllä se on miehen aivan turha (ja tosi tyhmääkin vielä) alkaa nipottamaan kielenkäytöstä jos on käyny vieraissa ja jääny kiinni.
Tyyliin "hei mä olen tottunu ASIALLISEEN kielenkäyttöön että viittiikkö hani puhua mulle nätisti".
Voi perkeles. Moni on tottunu ASIALLISIIN puolisoihin jotka ei hypi vieraissa. Hani.
Mitä enemmän uhoamistasi lukee, sitä enemmän alkaa sympatiat kallistua miehen puolelle...
valitsinkin tämän kanavan jonne voin "huutaa" törkeyksiä ja purkaa mieltäni,että osaisin edes joten kuten malttaa karskeja sanoja täällä kotona.Kiroillut olen ja lujaa,mutta ala-arvoisuuksiin en ole sentään mennyt.Eihän tollasta katuvaa "ressukkaa" edes viitti haukkua niin pahasti,naamansa on kalpea ilmankin.Nyt vain lähinnä halveksun tuota matelua...mutta kaitpa sekin menee joskus ohi ja palautuu MIEHEKSI jälleen.
Ja sitä puusavottaa kyllä jatkan vielä!Joka paikkaa särkee,mutta särkeköön.Olen muutenkin hysteerisessä tilassa kun en ole saanut nukuttua ja olen todellakin saanut itkettyä kunnolla.
Itse asiassa sain äsken aivan hysteerisen naurukohtauksenkin!Se tuli siitä,kun kävin palstalla "koti ja rakentaminen" ja edelleen ´"kodin niksit".
Siellä joku laittoi niksipyyntöä lukijoille että kuinka tehdään oikeaoppinen hirttosilmukka?
Voi että mä repesin ihan totaalisesti :D Ja sen lisäksi joku vielä vastasi,että tuskinpa ne ihmiset,jotka osaa sen solmun oikein tehdä ovat enää elossa.... :D :D
Voi olla ettei tämä ollut teidän mielestä hauskaa,mutta minä nyt väsyneenä repeilen vähän miten sattuu.
Kaitpa se unikin joskus tulee kun tarpeeksi valvoo ja vatkaa asioita..Onneksi on loma,Luojan kiitos!Mutta voisihan loman paremminkin käyttää...jos vain kykenisi...
Liikaa höyryä pitää joskus päästä purkamaan...
Jostain syystä en oikein jaksa uskoa normaaliin parisuhteeseen palaamisen mahdollisuuksia tuollaisen jälkeen.
Ehkäpä juuri siksi etten usko miehen (katuvan ressukan) enää kykenevän olemaan MIES rinnallasi.
Pystyisitkö vielä joskus suhtautumaan häneen MIEHENÄ?
"...Pystyisitkö vielä joskus suhtautumaan häneen MIEHENÄ?..."
Samoin vois kysyä pystyykö ko. mies suhtautumaan sinuun NAISENA, kun nainen paljastuu agressiiviseksi luolamieheksi joka purkaa tunteitaan kirveen kanssa heiluen halkopinossa ja kiroillen kuin satamajätkä
Jo tuossa ketjun jossain vaiheessa meinasin yhdelle vinoilijalle haistattaa paskat,mutten viitsinyt.Enkä kai viitsi sinullekaan haistattaa!
Että ajattelepa vaan omalle kohdalles tällainen tilanne!Kyllä varmaan kiroilisit itsekin kuin satamajätkä!Mutta eipä ole omena kauas puusta pudonnut kun isäni on merimies ja kiroillutkin on aina sen mukaisesti!
Mitäs pahaa kiroilemisessa ja halonhakkuussa on?Voisi sitä kirvestä väärinkin käyttää!
siitä, että hän pelkää joutuvansa halon tilalle!
Kyllä reaktiosi on ihan ymmärrettävä - kuka voisi tyynesti ottaa tuollaisen asian!
Ja se vitsi oli hassu - sanon näin, vaikka lapsuuden perheessäni oli kaksi itsemurhaa. Joskus pahoista asioista selviää vain hurtin huumorin avulla...
Mutta yritä nyt hyvä ihminen nukkua jotenkin, ettet järkeäsi menetä! Hyvä uni voi tehdä ihmeitä ja saada kiihtymyksen joihinkin järkeviin mittasuhteisiin. Etkö saisi jostain lääkkeestä apua edes vähäksi aikaa?
Kyllä te voitte saada elämänne vielä hyvään malliin - koeta jaksaa!
"Jo tuossa ketjun jossain vaiheessa meinasin yhdelle vinoilijalle haistattaa paskat,mutten viitsinyt.Enkä kai viitsi sinullekaan haistattaa!"
Tuota noin. Ymmärrettävästi tilanteessa on sinulla tunteet tosi pinnassa.
Mutta ei tässä kommentissa ollut tarkoitus sinulle henkilökohtaisesti vinoilla, eikä tekstiä tosiaan ollut nimenomaan sinulle kohdistettu. Kunhan kommentoin ihan yleisellä tasolla. Eli tarkoitus ei ollut tosiaan sinun tilanteeseesi viitata, vaikka kiroilu ja halonhakkuu mainittiin.
ja kyllä, aivan takuulla saattaisin kiroilla kuin satamajätkä vastaavassa tilanteessa.
kuule vie se miehesi sen naikkosen luo joka muka on ollut niiiin ihana/vahinko, ja keskustelkaa kolmistaan, yritä itse käyttäytyä viileen rauhallisesti vaikka sisälläsi miten kiehuis.siellä sit voit kysäistä mieheltäsi mitä hänelle merkitset ja mitä merkitsee se vahinko.....
Tämä tv-psykiatri (Dr Phil), jolla 30v kokemus , kuvaili osuvasti että ihminen joka tietoisesti aloittaa suhteen henkilön kanssa joka on avioliitossa,
toimii samoin kuin vieras joka pystyttää teltan perheen takapihalle.
Viestissäsi pistää silmään se, että olet elänyt uskossa, että teillä on kaikki hyvin.
En halua kyseenalaistaa tilannettasi, mutta minua ihmetyttää joskus tällaisten tilanteiden kohdalla se, että henkilö ei koskaan kyseenalaista suhdettaan ja ajattelee, että toinen on ehdottoman uskollinen. Eli sellainen asenne, että "ei meille voi tällaista sattua".
Uskottomuus on hyvin yleistä, ja siksi mietin, kuka voi ylipäänsä väittää, että omassa suhteessa ei uskottomuutta voi olla, tai väittää itse olevansa 100 %:n varmuudella uskollinen hautaan saakka?
Tiedän pariskunnan, jonka toinen osapuoli melko varmasti pettää puolisoaan, mutta toinen osapuoli elää silti uskossa, että heidän avioliittonsa on pyhä ja sitä ei voi mikään kaataa. Eli uskottomuuden mahdollisuuttakaan ei oteta huomioon. Kun uskottomuus tulee ilmi, niin mitä sitten tapahtuu? Se on katastrofi näin naiiville ihmiselle.
Vaikutat kyllä ihan realistiselta ihmiseltä. Uskon, että selviät tilanteesta - vaikka sitten eron kautta.
Aivan samaa olen itse ihmetellyt.
Tiedän vaikka kuinka monta (valitettavasti) lahjomatonta, oikeamielistä, perusrehellistä ihmistä tästä ympäristöstäni pelkästään jotka vakaalla äänellä sanovat: että meillä ainakin olis kerrasta poikki jos toinen...
Kuitenkin jokaisen kumppani on aivan karsee suhari. Vailla mitään omaatuntoa ollaan säpinöissä aivan pokkana kenen kanssa nyt ehditään, ja valehdellaan ja sotketaan jopa kaveritkin "alibeihin".
Monesti luullaan että kyllä sen kumppanin TÄYTYY tietää kun toinen on ihan pöllö muitten perään. Valitettavasti näin ei välttämättä ole. Ja pahaa-aavistamaton kumppani pitää (toisten kaltaistensa kanssa ) palopuheita siitä että "meillä se olis kyllä kerrasta poikki, jos".
Muutama kommentti myös täältä:
uskottomuutta tosiaan löytyy - kuukausi sitten toisen miehen perään lähtenyt ex harrasti sitä useamman kerran ja molemmilla hänen parhaista naisystävistään oli 'eroottinen ystävä' kuukausia. Kovin noloa ja hämmentävää vierailla toisessa perheessä, kun tietää, että perheen rouva on pitkään pettänyt miestä.
Toisaalta voihan tuon ajatella niinkin, että on tosiaan jopa niin yleistä, ettei sen takia kannata erota. Itse tiedän kyllä, että luottamus on kyllä hakusassa, voisin kyllä suositella halkoterapian lisäksi myös ulkopuolisempaa parisuhdeterapeuttia. He ovat työkseen työstäneet semmoisen joukon tällaisia tapauksia, että osaavat antaa hyviä vinkkejä ja kiinnittää huomion olennaisiin kysymyksiin tuon kaiken asian käsittelyä sotkevan raivon ja vihan takana. Halkoterapia on kyllä hämmästyttävä juttu, minulla on melkoinen eropino mökillä: nyt vain pitäisi saada jostain lisää uutta tuoretta pitkää puuta, yritän olla suuttumukseltani kaatamatta mökin loppuja pihapuita, kun en osaa vielä sanoa, myynkö mökin vai pidänkö itsellä. Olen tuon homman terapeuttisuutta ennenkin miettinyt, mutta en osaa vieläkään sitä kunnolla tähän jäsentää. Mutta sen varoitan, että viinapäissään halonteko voi tuottaa fyysisiä vammoja, itse löin jalkaterääni, mutta (humalaisen) tuuria oli onneksi mukana. Ja unta on tosiaan syytä saada, vaikka lääkkeillä. Pelkkä väsymys sumentaa ajatukset.
Pitäkää vähän silmällä mitä se oma kumppani touhuaa. Ei aina kannata tuudittautua siihen, että se oma kumppani on joku yli-ihminen, vapaa kaikista inhimillisitä kiusauksista ja ihastumisien tunteista.
Jos kuvittelee ja uskoo että oma kumppani ei koskaan ikinä tee mitään pettämiseen viittaavaakaan, ja sitten kun näin tapahtuu, niin siinähän menee pää ihan sekaisin. Ja ollaan ihan huuli pyöreänä että mitä helskuttia ---olikko sääki vaan --ihminen.
Tuntui jotenkin vapauttavalta kun joku kirjoitti juuri tästä kuinka :
"Kovin noloa ja hämmentävää vierailla toisessa perheessä, kun tietää, että perheen rouva on pitkään pettänyt miestä".
Kaverit päätti vähän auvautua illanistujaisissa ja kertoa "säpinöistään". Kaikki naimisissa ja puolisot vuosien takaa aivan mahtavan hyviä ystäviä ja perhetuttuja.
Jotenkin koin tilanteen järkyttävänä. Ehkä olen se naiivi, mutta en ole todellakaan tajunnut että omat kaverit kehtaa innosta silmät palaen kertoa kuinka jänskää-hienoo-mahtavaa on salatapaamiset ja muut ihastusten kohtaamiset. Että se piristää ja sillee. Useinmiten illanistujaisissa muutama pettäjä meni kuin naurettavassa salaseurassa sivuun sipisemään ja vaihtamaan salaisuuksiaan pettämisistään.
Itseeni tämä vaikutti siten, että pikkuhiljaa jättäydyin pois kaveripiirien tapaamisista, mistä aiemmin olin nauttinut , yhteydenpitomme oli ollut kuin elämän suola ja sokeri!
Suurin syy lienee tämä että ahdistus kävi niin pahaksi tilanteesta, oli vaikea kohdata enää puolisoita kuten ennenkin (tuntui että oli tahtomattaan jossain salaliitossa) ja tajuta että kaikki olikin vain valhetta ja kulissia ja rakastan sinua-puheetpuolisolle pelkkiä lässynlässyn lässytystä.
Vuosien päästä olen saanut uusia kavereita ja uuden sosiaalisen verkoston. Tietääkseni kukaan ei ole petturi (ainakaan kukaan EI ole brassaillut salasäpinä-kokemuksillaan saunailloissa tai "avautunut" ihanista ihastumisistaan ulkomaan matkoilla, tai muutavastaavaa). Ahdistanutkaan ei ole enää. Ja välit kunnossa tässä kaveripiirissä.
Tämä oli hieman sekava kirjoitus, sori.
Koin tosiaan aikoinaan tuon tilanteen niin vaikeana ja ahdistavana, että vielä nykyisinkin tapahtumat tulevat uniin painajaisina, jossa olen vierailutilanteessa "puun ja kuoren" välissä kiusaantuneena.
Jotkut taitaa olla liian herkkiä tällaisille asioille tunnetasolla. Minä ainakin. Ja siksi EN pysty jotenkin sulattamaan että pettäminen pitäisi hyväksyä yleisellä tasolla tapahtuvaksi toiminnaksi joka ei ole mikään kovin tavaton tai iso juttu.
minä olen kerran pettänyt ja silloin tajusin, ettei se ole vahinko, muttei aivan tahallistakaan.
Tarkoitan, ettei se ole tahallista siten, että tyystin unohtaisin parisuhteeni ja kaiken, vaan tahatonta siten, että muistin itseni. Olin jotenkin unohtanut itseni.
Olin kaivannut jotain, itsenäisyyttä tai nuoruutta tai vapautta ottaa vastaan jotain spontaanisti, yhtäkkiä, ilman viikon järjestelyjä. Salaisuutta joka on jakamattomasti minun. Ja taas nuoruutta, jotain mitä ehkä en saanut siinä suhteessa tai jota en saanut silloin kun olin nuori (en vieläkään osaa tarkalleen sanoa kummin olisi paremmin totta).
Jos sanoo pettämistä vahingoksi, ei tarkoita että hups tipahdin yhtäkkiä vahongossa toisen naisen vulvaan, vaan ettei tarkoittanut sitä pahaa jota se tuottaa teille nyt. Ettei hakenut sitä.
Sitä haki jotain itselleen jota ei saanut, jolla ei välttämättä ole mitään tekemistä puolison kanssa.
Elämässä on paljon muutakin, mutta usein erehtyy hakemaan maailmaa sylistä ja itseään.
Valintoja ja päätöksiä, ei se ole totta. Ihminen on monimutkaisempi.
Parisuhde saattaa muuttua liian mukavasti kulkevaksi tilaksi jossa päivät vain valuvat ohi ja elämäsi lyhyys alkaa tuntua, mistä silloin hakee syvää muutosta ja vapautta, silloin kun on lapset ja talot ja velat? Mitä voi muuttaa?
On helpoin ratkaisu aloittaa sieltä alusta, ihastumisesta, se on aavitus muutoksesta ilman, että joutuu vielä tekemään sitä. Perheellisen on vaikea toteuttaa muutosta, sitä ei tee vain omaan elämäänsä vaan kaikkien elämään ja he eivät välttämättä sitä halua ollenkaan. Vastustavat.
Ehkä teidän pitkä liitto kaipaa tuuletusta. Ehkä miehesi kaipaa jotain uutta, ehkä tämä on vain oire sinun ja miehesi mahdollisuudesta kokea rakastuminen ja uudistuminen, ehkä jopa nuortuminen.
Sillä eihän se noin jatku. Nyt kannattaa miettiä mitä loppuelämältään kumpikin kaipaa ja onko siihen mahdollisuuksia.
Jos minä olisin osannut silloin purkaa sitä mitä tapahtui, että se ei olisi jäänyt vain perkeleeksi ja kulliksi, että oltaisiin käyty läpi seuraava askel, ei olisi erottu ja olisin saanut kerrotuksi mitä on rakkaus
ei pelkkä tarve.
Tämä on suhteellisen harvinaista , että tuodaan esiin myös tätä näkökulmaa, että on näitä ihmisiä kuten tämä edellä kirjoittanut jotka ovat kerran pettäneet kumppaniaan.
Aika tavallista on, että petetty purkaa tunteitaan ja ajatuksiaan. Itsensä ja tilanteensa kautta.
Olisi mielenkiintoista tietää laajemminkin pettämisen motiiveista ja miten esim. paljastuminen on vaikuttanut omiin ihmissuhteisiin ja käsityksiin parisuhteesta.
Lähes kaikki kirjoituksenne ovat antaneet osviittaa sumplia liittoamme eteenpäin!Ja varsin monet viestit ovat olleet sellaisia,että aivan kuin vierellä olisi istunut ihminen puhumassa.Kovin lämmittävää tässä kylmässä olotilassa.
Vuorokausirytmi on mennyt vähän sekaisin kun olemme nukkuneet vain pienissä pätkissä.Minä sen sijaan paiskasin eilen sen kirveen liiterin nurkkaan kun en enää jaksanut hakata halkoja.Se homma nyt riitti!
Viime yönä pukkasin saunan pesään monet halot ja kylvin kunnolla ja sen jälkeen painelin nukkumaan juotuani parit konjakit.Nukuinkin sitten kellonympäryksen putkeen.Olin jo lähes varma että jotain lääkettä pitäisi hakea jos vielä joutuu valvomaan,tai nukkua pienissä osissa,mutta ehkäpä tämä valvominen hoituu ihan luonnon keinoin...mitäpä parista konjakista,kunhan ei tavaksi tule.
Nyt on jo aivot saaneet levättyä,vaikkakin painajaisten kera,mutta kuitenkin.
Eilen saatiin jonkin verran puhuttua,itse asiassa aika paljonkin.En jaksanut enää kiroillakaan,eikä se mitään olisi auttanutkaan.
Lähdin iltamyöhään luontoon tarpomaan ja haukkaamaan happea ja tosi koville otti kun kuulin,että tuo "miestenmies" itkee ääneen kankaalla kannon nokassa.Niin hurjalta kuin kuulostaakin,niin minua säälitti!!vaikka aiemmin sanoinkin että "vituttaa jos iso mies vinkuu".Mutta hänhän ei edes sitä kuullut että minä hänet kuulin ,kun vaaran päällä ylempänä olin. Hipsin siitä sitten vähin äänin toiseen suuntaan,kun ajattelin että itsekin alan vollottamaan,ja toki vollotinkin,mutta parempi oli että hän sai olla ihan rauhassa,ja minä omassani.
Ollaanhan me toki yhdessäkin kyyneliä vuodatettu kotona mutta samalla on kuitenkin puhuttu,ettei ole niin kovin "voinut" samalla parkumalla parkua.
No,asioiden käsittely on todellakin kesken,päivä kerrallaan vaan.Mutta kyllä me koitetaan saada tähän joku tolkku ja jatkaa yhdessä.Ainakin nyt siltä tuntuu molemmista.Täytyy vaan yrittää ottaa rauhallisesti,tai ainakin mahdollisimman rauhallisesti,eihän tästä muuten mitää voi tulla.
Nuoleskellaan haavoja...
Jätän nyt oman kommentointini tähän ketjuun ainakin toistaiseksi tähän ja keskityn tapahtumien puintiin mieheni kanssa.
Jos joku haluaa vielä kommentoida,niin käyn kyllä tätä ketjua lukemassa.
Kyllä netistä näköjään apua ja tukea saa kun sitä tarvitsee,vaikka niin moni sanookin että "paskaa vaan sataa niskaan" jos erehtyy omia juttuja tänne palstalle laittamaan.
Että kiitoksia teille!Ja toivon ettei minun kuitenkaan tarvitsisi näin masentavia asioita tänne enää laittaakaan.
Nyt kello käy jo pian puoli kolmea,taidan yrittää uudestaan unen päästä kiinni,josko unirytmi vaikka palautuisi.Ainakin vieläkin maraton-unen jälkeen tuntuu että uni vois tulla,mutta olihan sitä univelkaakin...
Hienoa, että asianne ovat nytkähtäneet eteen päin.
Kyllä netissä suurin osan on fiksuja ihmisiä, joita kiinnostaa yhdessä muiden kanssa pohtia kaikkea mahdollista elämään liittyvää.
Monia vaiheita liittyy avioliittoon. On mahtavia, helppoja kausia ja sitten niitä haastavampia jolloin joutuu pohtimaan parisuhdettaan perustuksiaan myöten. Tuskin kukaan oman liittonsa inventaariolta välttyy omassa elämässään.
Tsempataan toisiamme niin ylä- kuin alamäessä, kohtalontovereina, samassa veneessä ---keikkuen ehkä joskus---mutta vakaasti edeten.
järkytys on varmaan ollut suuri. Omassa liitossani ex-vaimo petti 14 vuoden aikana 12 kertaa. Milloin ja missä ne sain tietää vasta avioeron jälkeen suoraan kysymällä. Ei olisi sittenkään halunnut kertoa, mutta sanoin, että jos ei ees avioeron jälkeen pysty suoraan myöntämään niin kuvastaa vaan sitä epärehellisyyttä mitä koko parisuhdekin oli. Sinulle toivotan menestystä elämässäsi. Asiat eivät palaa ennalleen ja luottamus on mennyt se on faktaa. Sinulla on oikeus olla vihainen ja katkera. Älä patoa tunteita sisääsi. Itse tein niin ja asiat meni enemmän solmuun. Huudä ja rähjää kerro kuinka paljon sinuun sattuu. muuten pettäjä pääsee kuin koira veräjästä. Joka tapauksessa teillä on pitkä ja kivinen tiedessä, jos ajattelette jatkaa yhdessä. Luottamuksen palaamiseen menee vuosia. Puolisosi tulee ansaita kunnioituksesi takaisin ja vain aika sen näyttää....
Kerroit viesteissäsi, että teillä on teini-ikäisiä lapsia. Itse luulisin olevani samanaikaisessa tilanteessa omassa liitossani kuin sinä tai te. Meillä on liittovuosia takana kohta 14 v. Me käytiin viime talvena niin maan perusteellinen helvillinen mankeli läpi, tänään jo vähän helpottaa, mutta ohi ei vielä ole.
Miehesi sanoi syrjähypyn olleen vahinko. No, eihän kukaan niele 2 kk pettämistä vahinkona, mutta luultavasti miehesi yrittää kertoa sinulle jotakin, mutta hänellä ei ole siihen sanoja. Minä jouduin hyväksymään sen, että meillä - tai siis miehillä - ei niitä sanoja ole, eivätkä osaa kuvata tunteita. Tunteille ei ole nimiä. Olet loukattu, petetty ja selkäänpuukotettu. Sinun tunteet ovat oikeita ja oikeutettuja. Mutta, mitä aiot niille tehdä? Pääsetkö yli siitä?
Jos teidän liitto on tähän asti ollut vakaa, avoin ja rehellinen, silti yhteiselo ja ihmiset muuttuvat ajan myötä, jollaintapaa. Meille kävi niin, huomaamatta. Kaikille käy niin, ja se tulee silmille yhtäkkiä, odottamtta. Luultavasti tämä miehesi tapaama nainen antoi miehellesi jotakin, mikä on kadonnut teidän väliltä. Vaikka tämä on kovaa kuultavaa itsestä, näin se vaan menee. Tämän tiedon edessä on viisautta nöyrtyä ja katsoa sinne peiliin. Tämä teidän kokema mankeli muuttaa teidän välisiä suhteita, väistämättä, ts. alatte elää ns. pettämisen jälkeistä elämää. Pidätkö tämän tuomasta muutoksesta ja miten sen hyödynnätte, sen aika näyttää.
Joka tapauksessa, luulisin, että teille on tulossa melko vaikeita aikoja edessäpäin. Voi olla, että pahin on vasta edessä. Syvästi loukatun elämä on raskasta ja mutkaista. Tällaisilla tilanteilla on taipumus levitä ja laajeta, alkavat elää teidän välillä omaa omituista elämää ellei tee hartiavoimin töitä lopettaakseen sen.
Mutta, jos miehesi on kokolailla muuten hyvä mies, mieti ajan kanssa voitko antaa loukkaamisesi anteeksi. Siis oikeasti. Anteeksi antamista ei ole se, että miehesi pyrkii ja joutuu seuraavan loppuelämän paikkaamaan tekemäänsä loukkaamista. Jos tämä jää jäynäämään teidän välejä, siitä riitaa riittää tuleviksi vuosiksi enemmän kuin tarpeeksi, eikä teillä kukaan voi hyvin.
En tiedä, aukeneeko sinulle vielä kaikki mitä kuvasin. Mulle ei olisi vielä vuosi sitten, mutta tän mankelin jälkeen tiedän. Ja nyt kun tiedän, koen olevani vahvempi, monta ikävää asiaa sekä itsestä ja toisesta piti alkaa hyväksyä ja antaa anteeksi. Helvetin koville otti. Kannattiko? Tällä hetkellä uskon tähän, koska mieheni on kuitenkin ollut kokolailla minulle hyvä ja se oikea. Tsemppiä sulle taisteluun.