Ujot miehet

Pidän miehistä, joilla ei ole tarvetta tuoda itseään esille ja jotka ovat punastelevia ja vähäpuheisia. (Ikähaarukalta 20-30)

Mutta kuinka sellainen mies isketään näin teoriassa?
Olen yrittänyt vaikka minkämoista hienovaraista ja suoraa lähestymistä (lähinnä baarissa kun olen itse ollut humalassa), keskustellut henkeviä, nauranut, kehunut miestä, hiukan kosketellut ja ties mitä. Ainoa mihin oma rohkeuteni ei riitä on puhelinnumeron pyytäminen.

Silti tuntuu, etten koskaan onnistu. Jossain vaiheessa alkaa hävettää, menetän toivoni ja otan takapakkia. Tuntuu myös siltä, että "ujot pojat" säikähtävät lähestymistä ja vetäytyvät kuoreensa.
Heiltä tuntuu myöskin olevan mahdotonta saada kyllä/ei -vastausta.

Teenkö siis jotain väärin vai olenko vain niin kammottavan ruma, tylsä ja tyrkky, ettei kiinnosta? Olen sellainen, etten uskalla tehdä aloitetta ennen kuin olen ottanut rohkaisuryypyn (tai muutaman), joten sitä asiaa en voi muuttaa vaikka olisikin parempi yrittää selvinpäin.
164706
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

..voit pyytää s.posti osoitetta...ei ole yhtä "intiimi"...tai antaa omasi...Nimim. on toiminut!:)

Äänestä
  • Tätä minäkin toivoisin, e-mail osoitetta. On huomattavasti helpompi kirjoitella :)

    Äänestä

eivät välttämättä pidä humaltuneista naisista, eivät naisetkaan pidä humaltuneista miehistä. Riippuu humalatilasta kylläkin.

Äänestä

En tiedä olenko kuvauksesi kaltainen mies, mutta vastaanpa kuitenkin jotakin. En säikähdä (tässä en suinkaan ylpeile rohkeudellani :)), jos nainen tulee juttelemaan. Eli toimit mielestäni ihan oikein, kun olet aktiivinen. On vähintäänkin ihan kiva jutella kahden kesken, mutta mutta:

Itselläni tulee mieleen, että jos nainen käyttäytyy kuten sinä, hän käyttäytyy samalla tavoin kaikkia kohtaan. Eli ensimmäinen ajatus on, että ei tässä nyt ole mitään erityistä.

Itse ainakin huomioin sen toisen ihmisen persoonan. Jos hän vaikuttaa oikein rempseältä, rohkealta ja ulospäinsuuntautuneelta, kuvaamasi käytös VOI tarkoittaa kiinnostusta tai sitten ei. Vaikea TIETÄÄ, ja siksi on parempi olla varovainen. Ja selvin päin toimiminen toisi rutkasti uskottavuutta.

Ja voi olla myös, että kuvauksesi kaltaisia miehiä ei isketä "standardimenetelmillä". Etene hitaasti ja kärsivällisesti ja kuulostele saatko vastakaikua. Tämä on vuorovaikutusta! Et voi vain ottaa omaasi. Voisit jopa kertoa jossain vaiheessa millaisista miehistä pidät. Sekin auttaisi vakuuttumaan, että olet oikeasti kiinnostunut.

Äänestä
  • Äskettäin oli lehdessä pienellä juttu tutkimuksesta, jossa tutkittiin kuinka ihmiset tunnistavat iskemisyritykset (tai muuta vastaavaa). Naisilla tulokset olivat hyviä, mutta ikävä kyllä miehet eivät tunnistaneet muuten vain ystävällisesti käyttäytyvää naista kiinnostuneesta naisesta. Ehkä osa miehistä ei vain kykene huomamaan naisen mahdollista kiinnostusta ilman selviä merkkejä tai johdatusta.

    Ja ujous saattaa vielä nostaa huomaamiskynnystä. Eli toivoisin myös naisilta aloitteentekoa, tai ainakin selkeää vihjailua, ettei tule jokaista iloista henkilöä epäiltyä iskuyrityksestä.

    Äänestä

  • Samaa mieltä (M) kirjoitti:

    Äskettäin oli lehdessä pienellä juttu tutkimuksesta, jossa tutkittiin kuinka ihmiset tunnistavat iskemisyritykset (tai muuta vastaavaa). Naisilla tulokset olivat hyviä, mutta ikävä kyllä miehet eivät tunnistaneet muuten vain ystävällisesti käyttäytyvää naista kiinnostuneesta naisesta. Ehkä osa miehistä ei vain kykene huomamaan naisen mahdollista kiinnostusta ilman selviä merkkejä tai johdatusta.

    Ja ujous saattaa vielä nostaa huomaamiskynnystä. Eli toivoisin myös naisilta aloitteentekoa, tai ainakin selkeää vihjailua, ettei tule jokaista iloista henkilöä epäiltyä iskuyrityksestä.

    Oliko niin että miehet piti kiinnostustaan osottavia naisia vain ystävällisinä vai luulivatko miehet myös ystävällisiä naisia kiinnostuneiksi?

    Äänestä

  • heshwrh kirjoitti:

    Oliko niin että miehet piti kiinnostustaan osottavia naisia vain ystävällisinä vai luulivatko miehet myös ystävällisiä naisia kiinnostuneiksi?

    ...sanoo, että jos mies ei pysty tunnistamaan noiden eroja, niin se toimii varmasti yhtä lailla kumpaan suuntaan tahansa. Ja omakohtainen kokemus tukee havaintoa.

    Äänestä

  • heshwrh kirjoitti:

    Oliko niin että miehet piti kiinnostustaan osottavia naisia vain ystävällisinä vai luulivatko miehet myös ystävällisiä naisia kiinnostuneiksi?

    Lainaus: "Oliko niin että miehet piti kiinnostustaan osottavia naisia vain ystävällisinä vai luulivatko miehet myös ystävällisiä naisia kiinnostuneiksi?"

    En onnistunut googlaamaan tuota artikkelia, olisiko ollut vain paperiversiossa.

    Muistaakseni tulos oli lyhennelmä, naiset tunnistivat sangen tehokkaasti iskijät/ihastuneet (en muista tarkkaa määritelmää) ehdokasjoukosta, joka sisälsi muuten vain ystävällisesti/luonnollisesti käyttäytyviä miehiä. Miehillä tuo prosenttiluku jäi pieneksi, eli miehillä varmaan pelkkä arvaus ilman mitään kontaktia olisi saattanut antaa saman tuloksen.

    Eli varmaan mitä tuo edellinen vastaaja ehti kommentoimaan, homma taitaa toimia kumpaankin suuntaan miehillä. Eli ei välttämättä tarvitse aina ihmetellä miehen reaktiota hymyillessäsi hänelle, selitys saattanee olla näin yksinkertainen. Toisaalta osa tarvitsee selkeän viestin ilman kiertelyitä.

    Äänestä

  • Samaa mieltä (M) kirjoitti:

    Äskettäin oli lehdessä pienellä juttu tutkimuksesta, jossa tutkittiin kuinka ihmiset tunnistavat iskemisyritykset (tai muuta vastaavaa). Naisilla tulokset olivat hyviä, mutta ikävä kyllä miehet eivät tunnistaneet muuten vain ystävällisesti käyttäytyvää naista kiinnostuneesta naisesta. Ehkä osa miehistä ei vain kykene huomamaan naisen mahdollista kiinnostusta ilman selviä merkkejä tai johdatusta.

    Ja ujous saattaa vielä nostaa huomaamiskynnystä. Eli toivoisin myös naisilta aloitteentekoa, tai ainakin selkeää vihjailua, ettei tule jokaista iloista henkilöä epäiltyä iskuyrityksestä.

    Kiinnostavaa oikeastaan olisi tietää, ottiko tutkimus kantaa miesten ja naisten iskuyritysten erilaisuuteen. Eli tekevätkö miehet vain selkeämpi iskuyrityksiä. Tuloksesta voi siis päätellä että joko miehet eivät käsitä tai naiset eivät vain osaa.

    Äänestä

  • Pohtijapommi kirjoitti:

    Kiinnostavaa oikeastaan olisi tietää, ottiko tutkimus kantaa miesten ja naisten iskuyritysten erilaisuuteen. Eli tekevätkö miehet vain selkeämpi iskuyrityksiä. Tuloksesta voi siis päätellä että joko miehet eivät käsitä tai naiset eivät vain osaa.

    "Kiinnostavaa oikeastaan olisi tietää, ottiko tutkimus kantaa miesten ja naisten iskuyritysten erilaisuuteen. Eli tekevätkö miehet vain selkeämpi iskuyrityksiä. Tuloksesta voi siis päätellä että joko miehet eivät käsitä tai naiset eivät vain osaa."

    Tuo varmasti selittää tulokset. Olen ihan varma että tuossakin tutkimuksessa naiset yrittivät tuttuun ja rohkeaan tapaansa telepatian avulla kiinnittää mieheen huomiota kun taas miehet selkeästi ilmein, elein ja sanoin tekivät selväksi olevansa kiinnostuneita.

    Kuten täällä välillä kirjoitetaankin, tämä palsta on melko turha koska 90 prosenttia naisista ei elämänsä aikana kertaakaan tee aloitetta. Huom! Telepatiaa, ujoa silmäilyä, miehen ohitse kävelemistä, vittuilua yms.. ei lasketa aloitteeksi.

    Äänestä

  • sghshdzjn kirjoitti:

    Saatatte olla oikeassa.

    Mutta jos tutkimus olisi tehty oikein, tulisi viestinnän olla kummankin osapuolen kannalta yhtenevä ko tutkimuksessa. Jos näin ei ole, olisi aika mitäänsanomaton, julkisuuden hakuinen, tuo tutkimus.

    Miehenä on vain omakohtaisia kokemuksia, että välillä on vaikea tehdä johtopäätös vastapuolen todellisesta tunnetilasta/tarkoitusperästä.

    Äänestä

  • logiikka,... kirjoitti:

    ...sanoo, että jos mies ei pysty tunnistamaan noiden eroja, niin se toimii varmasti yhtä lailla kumpaan suuntaan tahansa. Ja omakohtainen kokemus tukee havaintoa.

    Miehenä voin vahvistaa, että olen jo useamman kerran hakannut päätäni seinään, kun olen vasta useamman vuoden jälkeen tajunnut jutun... että unelmieni nainen yritti silloin aikanaan iskeä minua, enkä vain tajunnut sitä.

    Raivostuttavaa. Eikä sitä vieläkään ole oppinut erottamaan onko nainen vain ystävällinen vaiko iskemismielessä. Prkl! Että silleen...

    Äänestä

  • Kizza kirjoitti:

    Ei toimi tutka minullakaan. Yleensä en havaitse naisten suunnalta juuri mitään erityisiä viboja, jotka poikkeaisivat normaalista ystävällisyydestä (siis esim. kiva varattu ja suhteeseensa tyytyväinen nainen työpaikalta ja vapaa nainen jostain kaupungilta; ei havaittavaa eroa).
    Viimeksi kun kuvittelin että ilmassa saaattaisi olla jotain, kävi ilmi että nainen on lesbo.

    Äänestä

...olla mies. Ihan hyvin voit aika suoraankin kertoa että olet kiinnostunut, mutta ujokin mies haluaa kuitenkin olla mies ja tuntea olevansa tilanteen herra eikä rukkanen jota nainen vie. Mieti mitä eroa on naisen kysymyksillä "vietkö mut tanssimaan" ja "mennään tanssimaan"...

Äänestä

Mulle käy aina niin, että kiinnostun ujosta miehestä ja eihän siitä mitään tule, kun kaks samanlaista yrittää jotakin. Yleensä tule yhtään mitään. Ehkä se sitten on sitä itsesuojeluvaistoa, ettei ainakaan vakiinnu :P

Äänestä

..pure ujojen kohdalla (pitäydy kuitenkin rajoissa, koska ääriujoissa ei ole 'särmää'). Avaintekijä on ajallinen toistuvuus, vaikkapa puolen vuoden ajalla. Elikkä: "Heippa, olet täällä" ja se oli siinä ja menet omia teitäsi. Kahden viikon päästä huomaat taas ja toteat jotain yhtä proosallista: "Kuis pyyhkii.." ja se taas oli siinä. Jossain vaiheessa olisi hyvä, jos olisi jokin asia, mihin pitäisi palata joskus. Ja taas menet omia teitäsi. Pieni laitamyötäinen baarissa ei ole pahasta, mutta vaikkapa tisseillä korostaminen ei juurikaan edistä asiaa. Näin jatkaen asialinjalla voi käydä niin (kuten kukan kylvämisessä), että itää taikka ei idä. Monet lajit vaativat kunnon kylmäkäsittelyn itääkseen ja näin voi käydä myös haluamasi tyypin kohdalla, voi tehdä yllätyksen jopa.
Arvelin jotta mikä noissa ujoissa kiehtoo, mutta kaipa ne on perusrehellisiä ja tosi luotettavia jos vain suhde syntyy ja naiselle kelpaa tämä aallonpituus. Amerikkalaistyyppiset iskupointtilistat voit unohtaa, niistä ei juurikaan ole avuksi, Aitous on ok ja haluamasi tyypit huomaavat sen kyllä pienen 'päisyydenkin' läpi.

Ps. Jos tämä on kahteen kertaan niin johtuu sivujen jossain määrin satunnaisesta toiminnasta..

Äänestä

Kommentoi aloitusta

turhautunut nainen kirjoitti:

Pidän miehistä, joilla ei ole tarvetta tuoda itseään esille ja jotka ovat punastelevia ja vähäpuheisia. (Ikähaarukalta 20-30)

Mutta kuinka sellainen mies isketään näin teoriassa?
Olen yrittänyt vaikka minkämoista hienovaraista ja suoraa lähestymistä (lähinnä baarissa kun olen itse ollut humalassa), keskustellut henkeviä, nauranut, kehunut miestä, hiukan kosketellut ja ties mitä. Ainoa mihin oma rohkeuteni ei riitä on puhelinnumeron pyytäminen.

Silti tuntuu, etten koskaan onnistu. Jossain vaiheessa alkaa hävettää, menetän toivoni ja otan takapakkia. Tuntuu myös siltä, että "ujot pojat" säikähtävät lähestymistä ja vetäytyvät kuoreensa.
Heiltä tuntuu myöskin olevan mahdotonta saada kyllä/ei -vastausta.

Teenkö siis jotain väärin vai olenko vain niin kammottavan ruma, tylsä ja tyrkky, ettei kiinnosta? Olen sellainen, etten uskalla tehdä aloitetta ennen kuin olen ottanut rohkaisuryypyn (tai muutaman), joten sitä asiaa en voi muuttaa vaikka olisikin parempi yrittää selvinpäin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu