Hei!
Mulla on ongelma, josta en oikein pysty kenellekään puhumaan. Tuntuu, ettei kavereistanikaan juuri kukaan ymmärrä, sillä heidän perhe-elämä on ollut hyvinkin normaalia.
En osaa suhtautua isääni. Voiko isäänsä vihata?
Äitini ja isäni erosivat minun ollessa ala-asteikäinen. Heidän suhde oli väkivaltainen (isä löi äitiä) ja alkoholia kulutettiin runsaasti.
Kulisseja pidettiin kuitenkin pystyssä, jottei pienen kylän asukkaat saisi tietää ongelmistamme. Varmasti kuitenkin tiesivät, sillä isäni oli korkeassa virassa oleva henkilö, ja äitini joutui sillojn tällöin käyttämään aurinkolaseja kauppareissuilla.
Onneksi he erosivat. Jäin äitini kanssa kahden. Äiti haukkui isää koko teini-ikäni psykopaatiksi, pettäjäksi, ties miksi, ja kävin hirveitä riitoja hänen kanssaan.
Viikonloppuisin näin isääni, mutta en oikein viihtynyt siellä. Kuri oli isäni luona jotain uskomatonta! Esimerkiksi jos ruokapöydästä puuttui ketsuppi, en saanut pyytää sitä tai ottaa sitä jääkaapista. Kaikki paikat olivat aina sairaalloisen siistejä, minun piti kävellä ryhdikkäästi (arvatkaa, oliko vaikeaa 14-vuotiaana!) ja käyttäytyä aina viimeisen päälle mallikelpoisesti.
Noh, nyt olen jo reilu parikymppinen ja asunut omassa kämpässä kaukana kummastakin vanhemmista jo vuosia. Äitini kanssa tulen hyvin toimeen, hän on ihana ja empaattinen ihminen joka rakastaa minua ja ymmärtää.
Suhteeni isääni on kummallinen.
En osaa olla yhtään läheinen hänen kanssaan.
Hän on todella kylmä, epäempaattinen, yrittää määrätä miten minun kuuluisi elää elämäni (ei esim. hyväksy sitä, etten ole mennyt yliopistoon lukuisista käskyistä huolimatta). Lähinnä jutellaan vaan raha- ja työasioista kun hän soittaa. Itse en soita hänelle ikinä, en osa eikä huvita. Hänen naisystävänsä on sanonut mulle, että mun pitäisi yrittää olla läheisempi isäni kanssa. Mä en ole uskaltanut sanoa, miksi en pysty. En usko, että hän tietää isän edellisestä avioliitosta kaikkea. Isänikin jotenkin yrittää muka soitella mulle useammin jne., mutta mä tulen vain surulliseksi kun olen aina niin lyhyt ja kylmä hänelle.
Hän syyttää äitiä, että kasvatukseni on mennyt pieleen kun mulla ei ole ollut mitään kuria teininä (olen aina saanut kuulla olevani kuriton kakara). Äitini rupesi juomaan eron jälkeen ja sain tosiaan mennä miten huvitti, mutta minä nautin tuosta vapaudesta.
Minä en uskalla sanoa isälle mitään hänen väkivaltaisuudesta ja siitä, miten en ikinä pysty hyväksymään kaikkea mitä olen joutunut näkemään, mitä kaikkea hän on tehnyt äidille.. ja veljelleni.
Menen aina vaan jotenkin lukkoon kun puhun isäni kanssa, vaikka muuten olen hyvin sanavalmis, pärjään hyvin mm. myyntityössä. En pystyisi siis keskustelemaan näistä asioista isäni kanssa.
Nyt kun luin narsistin kuvauksia, huomasin, että kaikki seuraavat kohdat sopivat isääni:
- ei koe syyllisyyttä
- yrittää hyötyä muista
- ei ole empaattinen
- vaatii jatkuvaa ihailua
- loukkaantuu helposti
- vaatii etuoikeutettua kohtelua
- ei halua kuulla kritiikkiä
- nauttii vallan käyttämisestä
- tarvitsee ihmisiä ympärilleen
- uskoo olevansa aina oikeassa
- kuvittelee itsestään ja ominaisuuksistaan suuria
- elää "kaikki tai ei mitään" -maailmassa
- harjoittaa henkistä ja joskus ruumiillistakin väkivaltaa
- käyttää kanssaihmisiä omiin tarpeisiinsa
- ei ota huomioon muiden ihmisten tarpeita ja oikeuksia
- ei näe itsessään huonoja puolia
- yrittää nostaa sosiaalista arvoaan
- haluaa olla huomion keskipisteenä
- pystyy näyttelemään oikeita tunteita
Mua vaan oikeasti ottaa niin päähän tuo ihminen. Se, kuinka se yrittää puuttua mun elämään, mun valintoihin, syyllistää mua kaikesta ja manipuloi! Täysin samoja asioita siis kun mistä äitini haukkui isää silloin kun olin teini. En tosin uskonut mitään silloin, mutta tottahan ne oli.
Mä oon niin surullinen, kun mulla ei ole normaalia perhettä. Asun ihan yksin täällä kaukana, ja välillä yksinäisyys masentaa kun en edes seurustele. Kannattaisiko hakea jotain jutteluapua? Pystynkö ikinä suhtautumaan siihen ihmiseen normaalisti? Isäni on kuitenkin auttanut mua aina taloudellisesti, mikä on todella hyvä juttu.. Mutta onkohan sekin vaan keino yrittää parantaa omaa omatuntooan... tai pitää tiettyä otetta muhun?
Mulla on ongelma, josta en oikein pysty kenellekään puhumaan. Tuntuu, ettei kavereistanikaan juuri kukaan ymmärrä, sillä heidän perhe-elämä on ollut hyvinkin normaalia.
En osaa suhtautua isääni. Voiko isäänsä vihata?
Äitini ja isäni erosivat minun ollessa ala-asteikäinen. Heidän suhde oli väkivaltainen (isä löi äitiä) ja alkoholia kulutettiin runsaasti.
Kulisseja pidettiin kuitenkin pystyssä, jottei pienen kylän asukkaat saisi tietää ongelmistamme. Varmasti kuitenkin tiesivät, sillä isäni oli korkeassa virassa oleva henkilö, ja äitini joutui sillojn tällöin käyttämään aurinkolaseja kauppareissuilla.
Onneksi he erosivat. Jäin äitini kanssa kahden. Äiti haukkui isää koko teini-ikäni psykopaatiksi, pettäjäksi, ties miksi, ja kävin hirveitä riitoja hänen kanssaan.
Viikonloppuisin näin isääni, mutta en oikein viihtynyt siellä. Kuri oli isäni luona jotain uskomatonta! Esimerkiksi jos ruokapöydästä puuttui ketsuppi, en saanut pyytää sitä tai ottaa sitä jääkaapista. Kaikki paikat olivat aina sairaalloisen siistejä, minun piti kävellä ryhdikkäästi (arvatkaa, oliko vaikeaa 14-vuotiaana!) ja käyttäytyä aina viimeisen päälle mallikelpoisesti.
Noh, nyt olen jo reilu parikymppinen ja asunut omassa kämpässä kaukana kummastakin vanhemmista jo vuosia. Äitini kanssa tulen hyvin toimeen, hän on ihana ja empaattinen ihminen joka rakastaa minua ja ymmärtää.
Suhteeni isääni on kummallinen.
En osaa olla yhtään läheinen hänen kanssaan.
Hän on todella kylmä, epäempaattinen, yrittää määrätä miten minun kuuluisi elää elämäni (ei esim. hyväksy sitä, etten ole mennyt yliopistoon lukuisista käskyistä huolimatta). Lähinnä jutellaan vaan raha- ja työasioista kun hän soittaa. Itse en soita hänelle ikinä, en osa eikä huvita. Hänen naisystävänsä on sanonut mulle, että mun pitäisi yrittää olla läheisempi isäni kanssa. Mä en ole uskaltanut sanoa, miksi en pysty. En usko, että hän tietää isän edellisestä avioliitosta kaikkea. Isänikin jotenkin yrittää muka soitella mulle useammin jne., mutta mä tulen vain surulliseksi kun olen aina niin lyhyt ja kylmä hänelle.
Hän syyttää äitiä, että kasvatukseni on mennyt pieleen kun mulla ei ole ollut mitään kuria teininä (olen aina saanut kuulla olevani kuriton kakara). Äitini rupesi juomaan eron jälkeen ja sain tosiaan mennä miten huvitti, mutta minä nautin tuosta vapaudesta.
Minä en uskalla sanoa isälle mitään hänen väkivaltaisuudesta ja siitä, miten en ikinä pysty hyväksymään kaikkea mitä olen joutunut näkemään, mitä kaikkea hän on tehnyt äidille.. ja veljelleni.
Menen aina vaan jotenkin lukkoon kun puhun isäni kanssa, vaikka muuten olen hyvin sanavalmis, pärjään hyvin mm. myyntityössä. En pystyisi siis keskustelemaan näistä asioista isäni kanssa.
Nyt kun luin narsistin kuvauksia, huomasin, että kaikki seuraavat kohdat sopivat isääni:
- ei koe syyllisyyttä
- yrittää hyötyä muista
- ei ole empaattinen
- vaatii jatkuvaa ihailua
- loukkaantuu helposti
- vaatii etuoikeutettua kohtelua
- ei halua kuulla kritiikkiä
- nauttii vallan käyttämisestä
- tarvitsee ihmisiä ympärilleen
- uskoo olevansa aina oikeassa
- kuvittelee itsestään ja ominaisuuksistaan suuria
- elää "kaikki tai ei mitään" -maailmassa
- harjoittaa henkistä ja joskus ruumiillistakin väkivaltaa
- käyttää kanssaihmisiä omiin tarpeisiinsa
- ei ota huomioon muiden ihmisten tarpeita ja oikeuksia
- ei näe itsessään huonoja puolia
- yrittää nostaa sosiaalista arvoaan
- haluaa olla huomion keskipisteenä
- pystyy näyttelemään oikeita tunteita
Mua vaan oikeasti ottaa niin päähän tuo ihminen. Se, kuinka se yrittää puuttua mun elämään, mun valintoihin, syyllistää mua kaikesta ja manipuloi! Täysin samoja asioita siis kun mistä äitini haukkui isää silloin kun olin teini. En tosin uskonut mitään silloin, mutta tottahan ne oli.
Mä oon niin surullinen, kun mulla ei ole normaalia perhettä. Asun ihan yksin täällä kaukana, ja välillä yksinäisyys masentaa kun en edes seurustele. Kannattaisiko hakea jotain jutteluapua? Pystynkö ikinä suhtautumaan siihen ihmiseen normaalisti? Isäni on kuitenkin auttanut mua aina taloudellisesti, mikä on todella hyvä juttu.. Mutta onkohan sekin vaan keino yrittää parantaa omaa omatuntooan... tai pitää tiettyä otetta muhun?
Vastaukset 52
Vanhimmat
Tajusin tota lukiessani, että mun pitäis varmaan oikeasti muuttaa halvempaan kämppään, ja olla ottamatta mitään taloudellista tukea tuolta ihmiseltä. Sitten se varmaan tajuais, ettei sillä ole mitään oikeutta yrittää enää määräillä mua, oonhan sentään 22.
kestää kauankin ymmärtää missä oikein mennään. Hyvä että oot ottanu etäisyyttä. Kuin myös ja aion sen pitääkin. Kannattaa jutella itsesi vuoksi muille siis luotetuille ihmisille. Äidin kanssa mä olen voinut puhua. Jo pelkät narsistiset piirteet on tosi hermoille käypiä. Saatika se, että on koko persoonallisuus häiriintynyt kaikilta osin.
Olemme narsisteja.Nämä kaikki kohdat sopii jokaiseen ihmiseen.
....jäänyt vanhempiesi pelinappulaksi ja he toimivat vastuuttomasti syytäessään puolin sekä toisin kielteisiä näkymyksiä toisistaan sinulle,jolla ei ole osaa eikä arpaa heidän huono-onniseen avioliittoonsa. Olet saanut harteillesi melkoisen painolastin heidän aviokriisistään ja ihmekös tuo, jos et erityisesti kaipaa kummankaan seuraa. Isäsi on jäänyt vieraaksi jo siksi, että asuit äitisi ja hänen mielipiteiden keskellä ja vaikka isäsi olisi millainen narsisti tahansa sinä et voi kuin hyväksyä/kestää häntä sellaisena kuin hän on.
Koska isäsi uusin kehoittaa sinua olemaan läheisempi isääsi kohtaan, niin mitäpäs jos kertoisit hänelle sen mitä täälläkin? Siis vain jos uskot hänen osoittavan riittävää älyä ja oikeudenmukaisuutta, koska kyse on sinun elämästä, sinun totuudesta. Olet lapsi, jota kukaan ei ilmeisesti ole vaivautunut kuuntelemaan ja isäsi uusin ei kuvauksesi perusteella ymmärrä vielä mitään jos et avaa sanaista arkkuasi. Olkootkin isäsi parempi uutta naistaan kohtaan, niin sinä tarvitset nyt apua kasvaaksesi ylitse ikävistä muistoistasi ja ne kipeät vanhat asiat on kaivettava kylmästi vain esille.
Mielestäni reagoit terveellä tavalla vanhempiisi ja surusi on terveellinen reaktio asioihin, joita nyt mietit.
Voimia eteenpäin!
Ei narsistin kanssa voi "puhua asioita suoraan" tai "kertoa miten pahalta minusta tuntuu". Oma isäni on aivan samanlainen narsisti kuin sinunkin, ainoastaan ilman alkoholia. Koko lapsuuden ja nuoruuden olen elänyt sairaassa kulissien ylläpitämisen valtakunnassa jossa ulospäin varmaan olimme onnellinen ja menestyvä perhe mutta sisältä sairas ja väkivaltainen. Isän harrastama sairas vallankäyttö oli niin fyysistä, psyykkistä kuin aineellista ("kiristäminen", manipulointi jne). Pahimpana mieleen jäi henkinen väkivalta eli se miten meitä lapsia nöyryytettiin ja tehtiin selväksi että olemme tyhmiä, huonoja, kiittämättömiä ja pahoja kun emme ymmärrä olla kiitollisia isällemme elämästämme.
Vasta 25 vuotiaana pistin pelin poikki ja katkaisin välit isääni. Elämäni paras päätös! Narsistin kanssa ei voi keskustella tai kertoa mielipiteitään (narsisti ei kuuntele muiden mielipiteitä tai ota vastaan palautetta koska hän on AINA oikeassa ja hänen mielipiteensä on universaali totuus). Isäni mielestä olen kiittämätön ja epäonnistunut lapsi siksi että minua ei hakattu tarpeeksi!! (sivuhuomautus: kyllä muuten hakattiin ja liiankin kanssa...)
Valitettavasti homma menee näin: joko olet ja elät narsistin kanssa, annat kaikessa periksi, olet mielin kielin ja nielet kiukkusi. Tällöin homma toimii. Toinen vaihtoehto on että katkaiset välit tai otat etäisyyttä, etkä anna narsistin mitenkään ujuttautua elämääsi.
Älä koskaan ota narsistilta taloudellista apua vastaan. Tästä saat lasson kaulaasi ja syyllistämistä siitä, miten sinun lapsena pitäisi olla sellainen ja tällainen kun "isäsikin sinua avokätisesti auttelee".
Normaalia isää en voi saada koskaan enkä myöskään isoisää lapsilleni. Asia on kipeä myöntää, mutta kun viimein saat sen tehtyä niin sitten helpottaa. Muista että SINÄ et ole syyllinen mihinkään, sillä viaton lapsi ei voi valita mihin perheeseen se syntyy.
anteeksi, tämä viesti oli siis tarkoitettu alkuperäiselle kysyjälle, postasin väärään kohtaan.
Kuulostaa NIIN tutulle tämä sinun tekstisi, kiitos siitä. Manipulointi, kiristys... Muutama vuosi sitten hän kiristi minut vaimokkeensa pojan häihin, vaikken ole yhtään läheinen kyseisen miehen kanssa. Olin sen kuulemma hänelle velkaa, sillä hän on tehnyt sitä ja tätä minun eteeni. PLAAAAH!
Kannattaisi siis lopettaa tuo rahan vastaanottaminen. Pistän syvään harkintaan asian. Eiköhän tässä tulot nyt sen verran hyvät ole, että pärjäisin omillanikin. Mitenköhän isäni suhtautuu asiaan jos/kun ilmoitan maksavani tästä lähin kaikki itse... Varmaan aika raskas pala. "Tuskin minä siihen kumminkaan pystyn, tämähän on ihan älytön idea, kouluun mun pitäis mennä eikä mitään paskatöitä tehdä!"
niin suora konfrontaatio hänen virheillään, voi johtaa kostoon. Ei ole lapsen tehtävä hoitaa suhdetta isään tai hänen uuteensa. Narsisti ei kuitenkaan osaa pyytään anteeksi. Tai jos ottaa puheeksi, niin valmistautuu pettymään.
Jatka omaa elämääsi. Hae keskusteluapua. Hakeudu tukiryhmään. Ota etäisyyttä isääsi. Ymmärrä, että nyt olet aikuinen eikä muillakaan aikuisilla enä ole perhettä tukena kuten lapsena. Jäit jotain patsi silloin. Nyt olet samassa asemassa kuin muut, kun vain sallit sen itsellesi.
hyötyisit kovasti ammattilaisen kanssa puhelemisesta, saisit selvyyttä tuohon epäselvään tilanteeseen, joka yleensä tulee siinä vaiheessa kun itse aikuistuu, ja eletty elämä alkaa näyttää vähemmän mustavalkoiselta kuin nuorempana. Pääsetkö opiskelupaikan/työterveyden kautta jutteluapuun käsiksi?
Voimia!
Mäkin vahvasti epäilen isäni olevan narsisti. Ainakin erittin tunnevammanen, kylmä ihminen. Isä ja äiti erosi kun olin 8-vuotias: isä vaihtoi "parempaan" perheeseen, oli pettänyt äitiä vuositolkulla. Hänen uusi nainen ja tämän tytär ovat todella ulospäinsuuntautuneita, sosiaalisia, kutsuilla käyviä snobeja, ah-niin-eteviä ja mallikelpoisia. Arvatkaa miltä tuntui kun isä toi ilman varoitusta eteeni uuden perheensä, tytär vielä saman ikäinen kuin minä, mutta niin erilainen kuin minä! Lapsihan vetää johtopäätöksen: "Okei en siis kelpaa isälle, tuollainen pitää olla kelvatakseen."
No minä sitten käperryin itseeni ja koko teini-ikä meni omissa maailmoissa, pidin itseäni outona, erilaisena, alempiarvoisena. Vasta nyt 18-vuotiaana olen tajunnut NIIN PALJON! Isä se oli joka tuhosi itsetuntoni. Koko "uusi perhe" oli jo tarpeeksi kova kolaus varhaisnuoren itsetunnolle, mutta senkin jälkeen on isäni vain kritisoinut minua, ei osoita mitään kiinnostusta muihin kuin opiskeluasioihini, käy ehkä pari kertaa vuodessa katsomassa, ja aina vain itken sen jälkeen.
Nämä piirteet sopivat isääni:
-ei koe syyllisyyttä
- yrittää hyötyä muista
- ei ole empaattinen
- vaatii jatkuvaa ihailua
- loukkaantuu helposti
- ei halua kuulla kritiikkiä
- nauttii vallan käyttämisestä
- tarvitsee ihmisiä ympärilleen
- uskoo olevansa aina oikeassa
- kuvittelee itsestään ja ominaisuuksistaan suuria
- harjoittaa henkistä väkivaltaa
- käyttää kanssaihmisiä omiin tarpeisiinsa
- ei ota huomioon muiden ihmisten tarpeita ja oikeuksia
- ei näe itsessään huonoja puolia
- yrittää nostaa sosiaalista arvoaan (koko "uusi perhe" näyttää olevan tähän tarkoitukseen!!)
- haluaa olla huomion keskipisteenä
- pystyy näyttelemään oikeita tunteita
Ja nyt vasta tajuan tämän. Olen syyttänyt itseäni omasta outodestani ja alemmuudentunteistani. Sosiaaliset tilanteet ovat minulle hirmuisia ponnituksia.
Kiitos, isä, kiitos niin v*tusti.
Nämä piirteet sopivat täydellisesti myös narkkariin!
Elä omaa elämääsi, ja pysy isästäsi erossa.
Minunkin isäni on narsisti. Hän on loukannut minua koko elämäni ajan, kaikin tavoin. En koe häntä enää isäksi, olen läski, tyhmä, erilainen, kai vahinko. Mutta nyt 24 vuotiaana en vaivaa asialla enää päätäni. En pidä häntä minään. Isä ja äiti ovat yhä yhdessä vaikka isäni on niin kuin narsistit yleensä, pilannut äitinikin elämän. Muutama vuosi takaperin isäni sairastu vakavasti, mutta se ei herättänyt minussa minkäänlaisia tunteita. Kai ne loputtomat loukkaukset ja vähättelyt ovat kasvattaneet jonkinlaisen suojamuurin ympärilleni. Toivon hänelle pelkkää pahaa. Onneksi ovat muut sisarukset hänelle ehkä vähäsen lojaalempia, sillä minä en häntä mihinkään vanhainkotiin kipitä katsomaan kun se aika tulee. Jos vaikka silloin tajuaisi että tyttärensä taitaa inhota häntä... tai tuskinpa tajuaa. Aina ei mene nallekarkit tasan!
Kiitos paskasta, isä.
Minä olen vahinko... Sain kuulla sen rakkaalta isältäni, joka oli valmis tekemään kotitekoisen abortin istuessaan äitini mahanpäällä kun hän sai tietää että minä olen tulossa. Kyllä, minä ja äitini olemme oikeita epäonnistujia. Äitini ei osaa kuoria oikein appelsiineja ja siitähän täytyy rangaista pitämällä veistä kurkulla. Minä olen kuulema pieni huora, jota ilman olisi parempi elämä. Veljeni sen sijaan on täydellinen, kunhan hän menee armeijaan ja saa ajokortin (muuten hän epäonnistuu elämässään). Nämä olivat osa entisen elämäni totuuksia. Isyystestikin olisi pitänyt tehdä uudestaan, koska minä en voi olla hänen tytär. Se tytär joka olisi hänen olisi kauniinpi, fiksumpi ja kaikin tasoin täydellinen. Äitini elämän tämä ns "isäni" pilasi täysin. Äiti ei pääse hänestä eroon. Ei uskalla panna välejä poikki tappouhkauksien edessä (lähestymiskiellon voi toki saada, mutta se psykopaatti ei niistä välittäisi, äitini on lisäksi sokea). Minun elämääni tämä täysi paska ei enää pilaa. Minulla ei ole isää, eikä ole koskaan ollutkaan. Väkivaltainen, tunnevammainen, itsekäs paska ei ansaitse kuin napin otsaansa! Kiitos "isä" kun äitini ei voi enää koskaan elää normaalia elämää, veljeni pelkää armeijaan menoa ja minä (tästä olen aidosti kiitollinen) olen oppinut että kaltaistesi ihmisten en anna enää koskaan vahingoittaa itseäni, perhettäni tai ystäviäni!
Tekstiä luettaessani näin samoja piirteitä paljon. Olen vasta 16-vuotias tyttö mutta ymmärsin sinua. Isäni ja äitini erosivat ennen, kuin synnyinkään. Isäni jätti viimeisillään raskaana olevan äitini aivan yksin. Äitini ja kahden lapsen kanssa yksin. sis.(isoveljeni joka on minua 2-vuotta vanhempi.) Isäni lähti toisen naisen mukaan.
Äitini kasvatti minut hyvin ja minulla ei koskaan ole ollut varsinaista isää tai syntynyt tälläistä suhdetta. Isäpuoleni on ollut elämässäni tosin jo12-vuotta ja hän on erittäin mukava ja kiltti mies. Häntä voisin pitää isänäni. Oikea isäni on siis tälläinen: Hänellä on korkea virka/työ erittäin runsaspalkkainen johtaja suuressa firmassa. Äitini on puolestaan lähihoitaja ja isäpuoleni sähkömies. Äiti puoleni taas on firman johtaja myöskin.(äitini ei koskaan ole voinut lukea hyvää ammattia sillä isäni lähdön jälkeen kaksi lasta jäi hänelle. Isäni piirteitä ovat: Kun käyn hänen luonaan harvoin: hänen mittansa täyttyy jo parista päivästä. Hän on erittäin pihi raha asioissa enkä koskaan uskalla pyytää häneltä rahaa. hän puhuu vain säästämisestä ja haukkuu minua maalaistolloksi jos käyn vaikkapa hyvätasoisella kampaajalla. Hän pettää usein lupauksensa eikä elatusmaksut tule koskaan ajallaan äidille. Myös vuosi sitten lupaama matka ei ole vieläkään toteutunut. Vaikka tässä välissä hän on ehtinyt nykyisen vaimonsa kanssa ja 3-vuotiaiden lasten kanssa egyptiin,saksaan ym. muihin maihin. Ruokaa hänen luonaan ei koskaan ole. Kerran kuin soitin hänelle jos voisi tuoda ruokaa minulle kun töistä tulee. tästä nousi kauhea halo. Hän osti minulle ruokaa. Mutta kuinka monta vittu ja helvetti sanaa sain kuulla tämän jälkeen kun hänen pitää tuoda jtn. vitun ruokaa lapsellensa. Jos menestyn koulussa hän ei koskaan kirjaimellisesti onnittele tai sano wow olet hyvä! Leffan katsomisestakaan kotona ei tule mitään sillä jos ehdotankin leffaillasta häen kanssa vastaus on ei tod! jalkapallon katsominen ja oluen litkiminen näyttää olevan mieluisampaa puuhaa. Päätä sekoittaa vielä hänen omat lapsensa äitipuoleni kanssa ja tämä nainen. lasten kuvia on kaikkialla hienossa asunnossani mutta oman kuvani löydän keittiöstä/kaapin yläpuolelta mistä sitä nyt erottaa. Itse olen erittäin säästäväinen sillä ostan monet vaatteeni kirppiksiltä mutta joskus tekee mieli ostaa uuttakin. TÄmän takia isoveljeni ja isän välit eivät ole kunnossa ollenkaan. Isäni ei myöskään ole hakenut minua koskaa esmi. -14 pakkas asteen juna asemalta minun piti kävellä raskaiden kantamusten kera(bensaa kuluu turhanpalttimiseen hakemiseen) onneksi minulla on ihana mummi,äiti,setä ja isäpuoli(setä ja mummi ovat siis isänpuoleiset)
Oma äitini on narsisti. Välit pistin poikki kaksi kuukautta sitten. Sen jälkeen alkoi taistelu itseni kanssa: olenko paha ihminen, jos en halua olla väleissä äitiini? Oma olo on ainakin helpottunut huomattavasti...
ISÄNI ON 100 % NARSKU JA PARAS SANOA VAIN; "JOO JOO"JA ANTAA UKON/MUORIN OLLA; ELI PYSYÄ TAKAVASEMMALLA. ELI; TAISTELE, JOS JAKSAT, ELLET HÄVIÄ LÄHIPIIRISTÄ. EI TARTE OLLA VIHOISSA; ELELEE VAIN ITSEKSEEN JA SOITTAA JOSKUS KUULUMISIA. ELI HYVÄÄ PÄIVÄÄ KIRVESVARTTA-TYYLIIN.
sinulle, että et ole yksin tällaisessa tilanteessa! Joku sinun läheisistä, jonka luulet viettäneet normaalia hyvää elämää on varmasti kokenut samantapaisia asioita! Ei muutakuin tuntosarvet käyttöön ja etsit jonkun jolle puhua, sisaruksesi, ystäväsi jne.?
Äitini on narsisti, kaikki nuo merkit kertovat äidistäni, hän on kiero kuin korrkiruuvvi, meni vielä tekemään lapsen kun olin 16-vuotias syy oli hänen mukaansa: "Tein tämän lapsen jotta te ja suku ei minua hylkää, eihän minusta kukaan välitä!" Hän rypee itsesäällissään ja hukuttaa sitä alkoholiin. Itsemurhayrityksiä, kännissä autolla ajelua ja ties mitä, mutta en pääse tästä naisesta eroon, koska minulla on pikkusisko jonka etuja minun pitää ajaa (ajamme koko suvun voimin, kaikki tietävät kyllä minkälainen äiti on).
Joten, kun siskoni syntyi (en asunut enään kotona) Mutta olin kaiken vapaa-aikani tätä pikkusiskoa hoitamassa, valvomassa yöt koliikki vauvan kanssa, minulle oli samantekevää millekkään muulle kuin sille että siskoni saisi edes hetken tuntea turvallisuutta. Äitihän tästäkin keksi manipulaation ja lopulta sisko oli minulla enemmän kuin äidillä. Kun sisko oli kaksi vuotias, huomasimme suvun kanssa siskon olevan sekaisin siitä kuka hänen äitinsä oikein on, äidin juominen oli pahentunut äärettömyyksiin koska hän sai siihen mahdollisuuden sillä että minulla oli lapsi kokoajan. Siihen tuli loppu, minun, äidin ja siskon kannalta. Lopetin siskon jatkuvan hoitamisen, potkin äitiä perseelle jotta se ottaisi vastuun omasta lapsestaan (sossuilmoituksiakin ON tehty, mutta ne ei mitään auta). Tänä päivänä en juurikaan käy äitini luona, olen pinnallississa väleissä hänen kanssaan, aina siskon kuulumia kyselen ja otan hänet kotiini hoitoon sillon kuin MINULLE sopii, koska olen huomannut että jos kerran sanon että "voinhan minä hänet ottaa hoitoon" Niin se toistuu 1816287 kertaa.
Minä olen nämä asiat käsitellyt useaan otteeseen itseni ja muiden kanssa. Tiedän paikkani, en välitä äidistäni enään mitään, hän on minulle kuin jokin naapuri. Pikkusiskon etua minä tulen valvomaan, mutta minun mielessäni ei ole enää tilaa tuolle akalle. Kun hän ruikuttaa että "minä tapan itseni" mielessäni on vain "ole hyvä ja tee se jos siltä tuntuu".
Joskus minä mietin sitä kun ihmiset sanovat että: "se on kuitenkin sinun äitisi jne." että olenko minä sairas kun en tunne mitään, en vihaa, en mitään tätä ihmistä kohtaan. Hän on itse elämänsä tien valinnut, vaikka hän on äitini niin minun ei tarvitse hyväksyä sellaista ihmistä minun elämääni.
MINUN ISÄ ON KUIN SUORAAN SINUN KUVAUKSESTASI. OLEN JO 52 V: JA UKKO HALUAA MÄÄRÄTÄ IHAN KAIKESTA: OLEN JO MUMMO ITSEKKIN! ITSE MAKSANA ELÄMÄNI JA SILTI MÄÄRÄÄ !!!! VITUTTAA SIKANA !!!!
Voi isäsi jollain tapaa olla hieman narsistinen, mutta.... todella narsistinen EI auta taloudellisesti edes omaa lastaan (kerron kokemuksesta)! Vai onko muita kokemuksia?
Vastaan, ettei IKINÄ ole taloudelllisesti auttanut. Olin nuorena maalla kotonanai AINA heinänteossa lasteni kanssa (oma mieheni Lapissa!!! ei auttanut hänkään), ja MINÄ vein ITSE mennessäni ruokaa ja laitoinkin vielä sen! Isäni eiole HIEMAN narsku, vaan ihka aito aja oikea 100 % narksu, sen huomaa kyllä. Suuttuu, ellei seurassa saa olla keskipisteenä, hyötykayttää ihmisiä (taloudellisestikkin). tarvittaesaa kääntyy (jos sanoo eriävän MIELIPITEEn edes) vaikka omaa lasta vastaan, lapsi (minä) 52 v. ja isä 80 v !!!!!!!!JOtta näin. Antaa olla vaan. Olipa sanonut äidilleni, jotta SINUN PITÄÄ MINUA KEHUA! Äiti ei saa edes tervehtiä naapuri, pitää varovasti vain nyökätä. Lisäksi isäni valehtelee ja on jäänyt kiinni, mutta pitää kiinni sepittämistään tarinoista (muut naiset vanhuusiällä MYÖS, kuten nuorena). Lapsena näin sen teerenpelin naapurin muijine kanssa. Lisäksi isä agressiivinen. HÄn auttaa VAIN sen vuoksi, että HÄN TÄ ON KEHUTTAVA JA OSTETTAVA KONJAKKIA JA MUISTETTAVA YLISTÄÄ JOKA MUTKASSA, esim. pienet (huom . pient) traktorityöt. Miedän tekemää hyvää EI MUISTA, räkyttää osaa kyllä. KÄÄNTÄÄ kaiken toisin päin. Kokemsuta 52 v.
Meillä isä tuntuu hyvin narsistiselta, itse on niin ylijumala ja kohtelee perhettään kuin roskaa, halveeraa ja väkivaltaa on nähty koko lapsuus. oikeesti, miten erilainen ihminen voikaan olla muille, perheen ulkopuolisille. Ikänä en ole kuullut anteeksipyyntoä tai mitään tunteisiin liittyvää hänen sanovan. Muutettuani pois kotoa, on alkanut oikein kunnon manipulointi ja miellyttäminen. Rahan tarjoaminen on minusta keino hallita ainakin mua sillä se tietää ettei muuten kuulis musta pihaustakaan. Kaiken tämän lisäksi, sain 2 vuotta sitten kuulla siskoiltani että isäni olisi sopimattomasti kosketellut siskojani. Elämäni oli juuri menossa kohdalleen hermoromahduksen jälkeen ja uutta iskua vain piisasi. Se oli jotain niin sairasta että en ole vieläkään kunnolla tajunnut asiaa. Mutta tästä se sairas paskiainen ei pääse kuin koira veräjästä. Haluan laittaa sen kärsimään mutta en silti itse katkeroitua.
Meilllä kanssa isä on korkeassa virassa ja vanhemmillani on erittäin vaikea suhde. Ovat olleet jo yli 20-vuotta naimisissa ja isä alistaa äitiä niin fyysisesti kuin henkisestikin. Isä käyttää runsaasti alkoholia, mutta ei kaikkien mielestä täytä alkoholistin kriteereitä, koska pystyy kuitenkin toimimaan niin korkeassa ja arvostetussa virassa. Isä kyllä välittää meistä lapsista omalla oudolla tavallaan, mutta ei koskaan näytä tunteitaan. Kaikki asiat pitää tehdä juuri niin kuin hän haluaa muuten tulee hirveät huudot ja haukkumiset. Yleensä myös kaikki mitä me tehdään on väärin tehty ja löytää kaikista asioista aina sanomista. Hän pitää itseään täydellisenä eikä kestä itseensä kohdistuvaa kritiikkiä.
Isä on aina korvannut tunteitaan antamalla rahaa ja ostamalla tavaroita, mutta läheisyyttä ja normaalia isän kanssa tekemistä jäi aina kaipaamaan. Toki oli hänellä omat harrastuksensa joihin mukaan meidät lapset aina pakotti vaikka ei olisi vähempää voinut kiinnostaa. Muistuu mieleen mónia tapauksia kun isä on saattanut lukita minut omaan huoneeseen jos en ole halunnut lähteä hänen mukaansa tai suostunut syömään siellä missä hän on halunnut(!). Nuo asiat voisi jollekin ihmiselle olla merkityksettömiä, mutta kyse oli vain aina siitä ettei tehnyt niin kuin isä halusi. Ei sillä ollut ikinä väliä mitä minä halusin. Minä en osaa ollenkaan puhua isän kanssa. Isä on kyllä itsekin vähä puheinen ellei ole komentelemassa. Minä en ole kymmeneen vuoteen puhunut isälle juuri mitään vaikka vasta puoli vuotta sitten muutin omaan asuntoon. En tiedä mitä voisin sanoa. Välillä kun katson isää hän tuntuu täysin vieraalta vaikka onkin oma isä. Välillä olen miettinyt, etä oikeastaan vihaan isää kun hän teki lapsuudestani helvetin, mutta sitten iskee hirveä syyllisyys siitä, että ei omaa isää saa vihata.
jatkaa...Isäni on myös kyttä. Kyttäsi ikkunan takana kun puhuin KOULUKAVERINI kanssa läksyistä (tyttö) ja kyttäsi ulkona, JOS USKALSIN mennä naapurin tytön luo. Ruumiillista väkivaltaa ja HENKISTÄ lapsena sain kokea koko ajan, olen myös vanhin, nainen, kaksi veljeä, molemmat nuorempia. Keskimmäin oikea luikuri ja ahne, toisten hyväksikäyttäjä. SUKU ON PAHIN SIIS! OLI KOVA KIELTO MIHINKÄÄN;etenkään naapurin tytön luo (ainoa tyttö sillä niemellä, olen maalta siis), KOSKA ISÄNI ITSE oli riidoissa kaikkien kanssa, niin miekään en saanu seurustella kenenkään heidän kanssaan. MITÄÄN UKKO ei ole maksanut minulle tai miun puolesta, ei mitään. Hyötykäyttänyt helvetisti. MIun piti tehdä kaiken maailman tietilejä (halusi kunnian, eikä osanna) ja itse kuittasi palkkiot !!! Myös tieyhtiön työtä tehty MINUN JA MIEHENI TYÖLLÄ JA BENSOILLA, ukko kuittasi tilin. Miestäni tämä naurattaa, minua ei. Mikä pahinta. Kesämökkitontti lohkastu kotitilan mailta ja he asuvat pääsääntöisesti aina 200 m:n päässä. Johan on kyttäämistä, ihan kiikarilla. Olemme siellä jok vkl ja myös kaikki lomat ja muun vapaa-ajan. Käymme siis työssä. Mieheni (kalastanut ikänsä paljon, ikää kohta 64 v.) ei muka osaa laskea verkkoa tai laskettu väärään paikkaan ja katiskaa ei osaa laittaa kiinni ja sekin on heitetty väärinpäin, ei osaa savustaa kaloja jne. MUTTA, MUTTA: Puuntekoapu kelpaa, linkousapu kelpaa, kyyti kelpaa jne. MITÄÄN HYVÄÄ EI MUISTETA, eikä eväitä tarjottu (me olemme omalla mökillä tarjonneet MONESTI ), vaan eväät tarjotaan laiskalle miniälle joka ei ole tehnyt yhtikäs mitään siellä, vain syönyt itsensä lihavaksi, akka halusi naimisiin, kun tietää, mitä veljeni perii, tietysi LELLARI KAIKKEIN ENITEN RANTOJA JA MESTÄPALSTAN (miekiin tarviisin polttopuuta!!). Isä osaa kyllä mieleistellä minu, että "hovi pysyy koossa", eikä vaarllaisia tietoja (LUE: TOTUUTTA) vuoda mihinkään. Osaan elää isän kanssa, "hyvää päivää kirvesvartta". Pitää muistaa ian kehaista. Isä on myös hurjan kde. Kun saimme kalaa naapurinmiehen neuvomasta paikasta, niin HÄNEN paikastaan saisi paremmin. Itse ei enää kykenen kalastamaan. Kiero kuin korkkiruuvi, eikä häpeä esim. sitä, mitä on tehnyt miestäni vastaan, ei tunne YHTÄÄN HÄPEÄÄ, kaikki häen teot ovat oikeutettuja ja aisa käännetään AINA, AINA meidän piikkiin. Ei voi ikinä sanoa, että "olettepas tehneet hienon työn tms.". Sanoin, kun tuli miejän mökille vahtaamaan, saatiinko kalaa, että katsoitko, kuinka hienon häkin teimme koiranpentuja varten", niin vastaus: "olen min häkkejä nähnyt ennenkin ja itsekkinmonta rakentanut". Säälin äitiä ja hänen takiaan taivun ja kuljetamme muoria (ukko titysti päättä, saako muori lähteä mukaan, ja yl. itse lähtee myös). Meidän verkoista saaduista kaloista, muorikin (ahne) ekana tulee päästämään suurimmat kalat lellari-veljelle, törjeää. Olsi aihetta vittuilla ja asiasta. Esim. kun isä oli epämääräisillä reissuilla Venäjällä (jäljet kertoivta kaiken, mitä puuhattu), ja muori jäi yksin (hällä ei yhtään ystävää, ei mitään muuta kuin tv ja kesällä kasvimaa ja ukon passaus) niin olipa ukko sanona, ettei meijän mökillä saa käydä iltakylässä, öitini siis kävi salaa oman lapsen mökillä !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!VOIKO TÄMÄ OLLA EDES TOTTA !!!
on olemassa paljon narsisteja jotka ovat antamasi määreen vastakohtia. psykologiassa narsisti ei tarkoita itsekästä ihmistä, eikä edes vittumaista, vaan henkilöä joka ei ole ikinä päässyt kehittymään pois symbioosivaiheesta. eli ei tajua että hän ja maailma ja kaikki mitä maailmassa on, ovat erillisiä asioita ja riippumattomia toisistaan.
Minun isäni oli narsisti. Piti kylällä itseään muita viisaanpana ja parempana. Harvan miehen kanssa tuli juttuun. Se seurapiiri oli tarkkaan valittu. Nautti toisten huonosta menestyksestä.Kohotti itsetuntoa sillä.
Kotona hän käyttäytyi minua kohtaan vihaisesti, kun kasvoin naiseksi. Alkoi sulhasvihat, "meidän tyttöä ei jätkät siikaile".Mihinkään nuorten rientoihin ei laskettu
.Lasten lapset hän näki pahantekijöinä kylässä ja oli vihainen heille ja komenteli. Vastaukset heidän kysymyksiin tylyjä. Oli näes (sisar ja velipuolia).
Rippikirkkoon ei tullut oli ihmisvihaaja ja kännissä. Perhetapoja ei perheessämme ollut ja kaikkia vihattiin, jopa haukutiin. Ketkä köyhiä ketkä saa kunnasta. Ovat haistanpaskan ihmisiä.
Nuoruuttani hän vihasi, kun aloin pukea paremmin naiseksi. Pelkäsi miehiä. Toivoi suurta herraan vävyksi, että pääsisi leuhkimaan, jota en ole tähän päivään mennessä löytänyt. Sitten tää vävy ei saa pitään "huonoa" elämää ei ottaa viinaa, ei tupakoida, tienata vain rahaa aja tuoda omaisuutta, että muut näkee kylällä.
Ne vävyt on jääneet saamatta ja olen vanhapiika. Olisi kiva kuulla mitä muut antaisi neuvoksi 61 v ikäneidolle. Harmi kun narsistista ei aiemmin puhuttu. Isääni pidettiin jopapaikan viisaana, mutta oliko?Osasi esiintyä viranhaltijoille kirkokylässä, mutta kotona toinen mies kokonaan. hävetti rippikirkkossa, kun vanhemmat eivät olleet, kun pappi oli käsi ojossa kyysmässä "missä sun vanhemmat on"?oli juhannuspäivä vielä, joten ei arkikiireitä voinut olla.
Muut sai kukkia minä vain serkuilta muutaman kukan, mutta muistan senkin sydämestäni hyvin kauniina. Jos viivyin linja-autolta liian kauan vaikka 5 - 10 min aikataulusta, alkoi huorittelu, lähti tieltä miehen jälkiä katseleen, onko ollut saattaja? Odotan vastausta. Ikuinen trauma on?
Miksi et muutanut tarpeeksi kauas isästäsi ja ruvennut elämään omaa elämääsi ja katkaissut välit vanhempiisi ja elänyt omaa elämääsi ja hommanut sen miehen itsellesi niin se olisi ollut aika helppoa mutta olet täysi-ikäisenäkin tehnyt niin kuin isäsi on tahtonut ja jäänyt vänhaksi piiakais ja niin edelleen. Itse aikoinani kyllästyin teini-iässä äitini määreilyyn ja kun täytin 18v niin sanoin että nyt teen niinkuin itse halua ja hyvittaa ja onneksi ei ole minun elämääni ja tekemisiin puuttuneet.
Onko isäsi vieläkin "päässäsi" niin, ettet uskalla ottaa askeltakaan miettimättä, mitä hän siitä sanoisi? Vai oletko saanut hänestä miehiä vastaan niin vahvan rokotteen, että olet jäänyt mieluummin yksin? Ei varmasti haittaisi kysyä vaikka terveyskeskuksesta, voisiko saada keskusteluapua, jos asia vieläkin vaivaa.
Pitkästä aikaa olen känyt täällä sivuilla. Tänään tuli esille erään ystävän kerronta lapsuudenkodistaan ja sen ilmapiiristä miten narsitinen oli kotini.. Joutui pienstä pitäen olleen äidille - äiti ja aina vain enemmän odotettiin panosta. Kiittämättömyys oli palkkana. Moitetta, vähättelyä, ainoa mistä nautinnon saa narsisti on toisen huonosti menemisestä.
Vastaan tässä 4.4.11 klo 17.01 kirjoittajalle, että olin nuoruudessa aivan orpo, isäni mm. manipuloin rippikirkkooni tulon telemisenkin syyttämällä "oli töitä"oli juhannus???
Kylällä tiedettiin perheemme taustatta tai arvattiin. Lähdin kyllä kotoa 17 v maailmalle kaupunkiin. Isäni teki ilmeisesti vastaiskuksi, että antoi nuoremmalle pojalle talon ettei tyttö tuo sulhasia kotitilaa hajottamaan ja sitä kautta joutuvat "vaivaistaloon".Tätä pelkäsivät jopa kuolemaan pahemmin. Miessuhteissa tapaan aina narsisteja tai muuta sellaista epäsosiaallisia aineistoa kuten alkoholin liikakäyttäjiä, leuhkoja, itsensäkehujia, ylivelkaantuneita jne...joten itseäni pahimmata olen säästänyt en ole parisuhteeseen päässyt.
Itse olen itseni kouluttanut maailmalla ammattiin, mutta kun olen lapsuudessa altistut narsistille, niin aika usein vedän oudolla tavalla narsisteja puoleeni työelämässä. Joskin siksi on työhistoriani aika vaikea ollut, mutta selvinnyt. Isäni on ollut taivaassa jo 32 vuotta. Äitini sen jälkeen 6 vuotta., kun meni pois. Vanhempiani en tunteunut läheiseksi. Rahasta tai työstä puhuttiin. Siinä kaikki. Kylmää touhua henkisesti.Tämän hetkistä tilanne en pidä pahana, että olen vanhapiika sinkku, kun katselen kaikkia ystäväni, ovat aivioituneet kurjasti ja eronneet.
Lähetäppä isällesi emaili ja kerrot mitä ajattelet ja kun olet täyttänyt 18v niin minun ei tartte kuunnella enää isääsi ja kerrot ettei kiinnosta enää kun pitäisi aina olla kuin hän sanoon ja kerrot että täysi-ikäisellä henkilöllä suomessa on itsemääräämisoikeus ja silloin ei enää vanhempia totella ja tehdään niin kuin itse halutaan.
Ei noista e-mailesta ole mitään hyötyä. Minä kirjoitin aikoinaan sähköpostia isälleni. Kun olin kyllästynyt kuuntelemaan hänen iän ikuisia haukkumisia.
Erittelin siinä sähköpostissa ne hänen ikävät haukkumiset ranskalaisin viivoin. Ja kirjoitin hänelle, että hänen epäasiallinen ja jopa kunnianloukkaus kriteerit täyttävä kielenkäyttö on sellaista, että sitä ei ole pakko minun kuunnella. Olen sentäs jo lähemmäksi kuusikymppinen aikuinen nainen, nuorin lapsista.
Palaute tuli 1,5 vuotta myöhemmin. Kun hän taas kerran haukkui minua. Koska olin lähettänyt HÄNELLE todella törkeän sähköpostin aikoinaan. Siis sen saman viestin. Mutta, hän ei ymmärtänyt sitä tosi asiaa, että siinä sähköpostissa oli ranskalaisin viivoin eritelty hänen omat sanomiset minulle. Mielsi ne kyllä hyvin ikäväksi ja törkeiksi. Mutta käänsi ne minun sanomiksi, kun olin kerran tuon sähköpostin lähettäjä.
Heippa!
Itselläni kanssa narsisti isä. Itsellä ikää 21v ja koko elämäni olen saanut kuulla tyhmyydestäni, omista virheistäni, minua on lyöty ja sekin oli oma vikani.Anteeksipyyntöä ei ole kuulunut koskaan eikä kuulu.Aikuisiällä isäni on hallinnut elämääni mm. tuomitsemalla jonkin vaihtoehdon ilman mun yrittämistä kun se hänen mielestään ei toimi. Kehuja en ole ikinä saanut mistään kun ei kuulema ole ollut aihetta kehuihin.Hän ei ole ikinä sanonut pitävänsä minusta.Haukkuja vaan haukkujen perään, puhuu päälle eikä kuuntele sanottavia. Veljeni ei ole koskaan saanut tällaistaa kohtelua. Hänet huomioidaan eri tavalla. Meillä siis sama isä, eri äidit. Oletteko huomanneet että narsistin sairaan vallankäytön ja alistamisen kohteena olisi juurikin vain naispuoliset? Minä olen tämän pannut lähipäivinä merkille kun olen kelannut elämääni taaksepäin ja miettinyt isäni naissuhteita ja sitä kuinka hän kohteli heitäkin huonosti.
Olen jo 54 vee ja narsisti-isäni kuoli kahdeksan vuotta sitten. Mutta kovin vähän on hyviä muistoja isästä vaikkei hän nyt ihan kauheimpia narsisteja vaikuttanut olevan (näitä juttuja luettuani ymmärrän sen). Isäni ei ollut juoppo eikä fyysistä väkivaltaa ollut (kerran muistan saaneeni remmiä pienenä), mutta erittäin ilkeä ja äärimmäisen pihi. Mitään lahjoja en ole koskaan saanut häneltä ja se tuntui tosi katkeralta kun hänen kuoltuaan ilmeni, että pankissa rahaa oli reippaasti. Mutta se on totta, että narsistin kanssa ei voi puhua asiallisesti mistään, kaikki asiat väännetään ihan toisiksi kuin mitä ne oikeasti ovat. Myös veljeäni kohtaan isä oli tosi inhottava, hänen lapsensa eivät kuulemma olisi saaneet ollenkaan syntyä jne.Tällaisia kommentteja kun jatkuvasti kuuntelee niin kyllä siinä menee kaikki halut mihinkään keskustelemiseen. Meissä lapsissa ei ollut mitään hyvää, kaikkien muiden lapset oli parempia ja fiksumpia. Äitiäni haukkui jatkuvasti laiskaksi. Narsistin kanssa pärjää vain mielistelemällä ja myötäilemällä häntä.Pahinta on pelko jonka aiheuttaa narsistin arvaamattomuus. Koskaan ei tiedä mistä tuulee. Isäni oli erittäin pidetty seuramies, mutta kotona sopi sitten käyttäytyä inhottavasti perhettä kohtaan. Olen kyllä sitä mieltä, että narsistisen vanhemman lapsena kasvanutta ymmärtää vain vastaavan kokenut. On se vaan niin kokonaisvaltaisen raskasta. Itsetunto on ollut kovilla, mutta hyvät ihmissuhteet aikuisiällä ovat auttaneet. Välimme isän kanssa olivat hyvin muodolliset. Luulen, että viimeisinä vuosinaan hän yritti parantaa välejämme, mutta minun luonteeni on sellainen, että loukkauksia on vaikea unohtaa joten siihen se jäi.
Sain tänään jutella erään naisen kanssa joka seurustelee täysi narsisti sian kanssa, nyt tuntuu olo oksettavalta. Voi kunpa hän saisi voimaa nousta omille siivilleen eikä jäädä tämän narsistin valtaan :(
Vaikuttaa tminusta siltä että ehkä (en voi diagnosida) isälläsi on asbergerin oireyhtymä ja siksi jumittuu rutiineihin eikä osaa käyttäytyä joustavastai..ja herppaa kun rutiinit rikotaan..eihän sun isäsi kasvatuksessa ole ollut empatiaa ollenkaa ja kykenikö osoittamaan rakkautta? parempi olla välimatkan päässä ja opi nauttimaan vapaasta itsenäisestä elämsätäsi ja onhan sulla ihana äitisi!
Kirjoitan myöhemmin pitkän romaanin , mutta nyt siihen ei ole mieli-alaa. Isäni on psykopaattinen/ narsisti. Narsistin piirteistä hänelle täsmää kaikki, lukuunottamatta yhtä piirettä. En voi sanoa että isä kohtelee minua kuin roskaa, koska roska heitetään pois ja jätetään rauhaan, hän taas piinaa minua edelleenkin, vaikka olen katkaissut välit häneeni. Äitini ja hän kävivät myrskyisän eron yli kuusi vuotta sitten. (Isä haastoi jatkuvasti äitiä oikeuteen. Jos Käräjäoikeudessa asia ei mennyt läpi, mentiin hovioikeuteen.) Isäni on vaikuttanut minuun todella negatiivisella tavalla, asioita on niin pitkä lista , ettei niitä itsekkään jaksaisi lukea. Toisin kuin minua, veljeäni hän jumaloi ja käyttäytyy hänen kanssaan todella hyvin.. Tässä oli asia pienesti tiivistettynä. Jos alkaisin kirjoittamaan narsisti isästäni, hänen luonteenpiirteensä jne, voisin samantien kirjoittaa yli 100-sivuisen kirjan.. (ei paha idea)
ei voi ymmärtää miten maapallo on täynnä näin sairaita ihmisiä,ei mitään järkeä miksei nämä sairaat päästään ihmiset kuolleet jo kohtuun ja tilalle olisi voinut syntyä mukava ihminen..minäkin kasvoin narsisti isän kanssa mutta tiesin pienenä päässäni että tuollaiseksi en tahdo ennemmin kuolisin..siskoni sitten kasvoi samanlaiseksi tunnevammaiseksi kuin isäni ja narsistiksi että 2lasta saman katon alla mutta itse voi päättää ettei ryhdy samanlaiseksi..
Mulla on sama ongelma... isäni on 100% varmasti narsisti ja äitini on kärsinyt siitä paljon. Olen jo parikymppinen mies ja asun edelleen vanhempien luona. Ne on edelleen yhdessä vaikka on monta kertaa ollut eroamassa. Suvussa myös paljon itsetuhoisuutta ja olen ollut enemmän tai vähemmän koulukiusattuna koko peruskoulun ajan, toistaiseksi ilman yhtäkään ystävää sisaruksia lukuunottamatta sekä pitkään masentuneena. Ei ole helppoa elämä, ei :(
Mulla kanssa narsisti faija ja nyt on alkanut enemmän ja enemmän ahdistamaan ja vit....aan äijän aikaisemmat touhut.
Nämä aikaisemmin mainitut asiat sopivat myös kuvioon. Pakko postata ne vielä kertaalleen tähän..
-ei koe syyllisyyttä
- yrittää hyötyä muista
- ei ole empaattinen
- vaatii jatkuvaa ihailua
- loukkaantuu helposti
- ei halua kuulla kritiikkiä
- nauttii vallan käyttämisestä
- tarvitsee ihmisiä ympärilleen
- uskoo olevansa aina oikeassa
- kuvittelee itsestään ja ominaisuuksistaan suuria
- harjoittaa henkistä väkivaltaa
- käyttää kanssaihmisiä omiin tarpeisiinsa
- ei ota huomioon muiden ihmisten tarpeita ja oikeuksia
- ei näe itsessään huonoja puolia
- haluaa olla huomion keskipisteenä
- pystyy näyttelemään oikeita tunteita
Lisäksi aijä ei ole koskaan antanut mulle rahaa, vaikka sitä lapsena tai opiskeluaikana olisi tarvinnutkin. Ei edes kysynyt opiskeluaikana, että pärjäätkö.. Nää on kyllä sellaisia juttuja mitkä muistana aina. Ja viimeseen kymmeneen vuoteen ei ole juurikaan mitään antanut muutenkaan, siten miten yleensä vanhemmat lapsilleen antavat. Mutta itse on kyllä pyytämässä tuo sitä ja tätä esim reissuilta. --> EN TUO MITÄÄN ENÄÄ..
Kaiken huippu, olen ostanut asunnon vaimoni kanssa ja odotetaan lasta, joten luonnollisesti vähän tiukkaa on. Mutta ei voi mitään auttaa lastaan. Uuden muijansa kyllä vie koko ajan johonkin reissuun ja ostaa mitä se haluaa.
Olen ottanut isääni etäisyyttä viime aikoina ja taidanpa ottaa lisää tässä pikku hiljaa.
Mun isä löi äitiäni kun olin pieni mukula kans. Aina kun joi alkoholia niin alko riitely ja syytti äitiä kaikesta. Minuakin se löi vaikka olin alle 10 vuotias. monta kertaa sain turpaa.No kun olin aikuinen ja päässyt armeijasta siin 20 vuotiaana, niin kostin isälle. Kännispäissäni näin kerran ja juteltiin jotain ja vieläkin syytti äitiäni kaikesta. No hermostuin todella ja vedin kunnolla turpaan. hakkasin niin et siltä murtu käsi ja lisäksi varastin sen kaikki rahat, monta tuhatta euroa. sanoin suorat sanat et nyt saat maistaa ite miltä tuntuu kun lyödään. kostin äidin puolesta kaikki lyömiset. Koskaan muuten en ole lyönyt ketään, mut tunsin et silloin oli pakko. annoin äidille isän rahoja monta tuhatta euroa, mut äiti ei tiedä mistä ne rahat sain. Tästä on jo liki 20 vuotta enkä ole väleissä isän kanssa.
Kosto oli varmaan suloinen! Minäkin kostin, mutta koska naisena en pysty fyysiseen kostoon (mielikuvissa kyllä), paljastin hänet julkisesti, niin monella foorumilla kuin vain keksin. Hänelle se oli hirvittävä narsistinen nöyryytys, ja luulen, että tällainen kosto on narsistille kaikkein kamalin.
Hän hakkasi meitä lapsia ja äitiä, kunnes äiti otti eron 15 v. avioliiton jälkeen. Tämä oli valtava helpotus, mutta vielä hän teki pahojaan; tuli ja rikkoi kotimme tavarat, kun olin yksin kotona (13 v.), huusi aina että katuojasta löydätte itsenne, ei maksanut elatusapua ennen kuin haastatettiin oikeuteen, yritti lahjoa typerillä TAVAROILLA meitä lapsia muuttamaan luokseen ym ym.
Muiden seurassa hän oli mahtava seuraihminen! Kukaan ei olisi voinut uskoa, että hän olisi mitenkään paha! Naapurimme tosin tiesivät, ja siinä syy, miksi olimme aina muuttamassa.
Häiriinnyin niin pahasti, että minulle puhkesi sietämätön jännittämiskierre 15-vuotiaana. Sain avun vasta aikuisena pitkän terapian tuloksena. Yritin ottaa lapsuuteni asiat puheeksi isäni kanssa, mutta hänen mielestään olen saatanasta, kun väitän sellaista hänestä.
Viimeinen pisara oli hänen kirjoittamansa runo, jossa hän "keskusteli" Jumalansa kanssa. Tunnusti Jumalalle, että "joskus menetin malttini", mutta runon lopussa Jumala ylisti häntä ja kehotti "poikaansa" jatkamaan, koska "tavoittelithan vain yleviä päämääriä".
Katkaisin välit häneen kokonaan, ja nyt vihdoin olen tasapainoinen ihminen. Ilman terapiaa olisin tehnyt itsemurhan.
Mulla tuli kyyneleitä kun luin tätä! Mul on ihan sama tilanne mut oon lukion ikäinen poika!P
Hei Ght7!
Vio, minulle taas tuli kyyneleet silmiin sen takia, että sinä kärsit! Millainen tilanne on, asuuko isäsi vielä perheenne kanssa? Miten jaksat nyt? Oletko hakenut itsellesi apua, tai tiedätkö miten sitä saisi?
Toivottavasti käyt vielä kurkkaamassa tänne ja kerrot kuulumisia!
Olen koko lapsuuteni miettinyt, että onko normaalia toivoa oman isänsä kuolemaa. "Saisipa se sydärin. Tai halvaantuisi ja joutuisi hoitoon, en kävisi ikinä sitä katsomassa"... Kunnes telkkarissa puhuttiin narsismista. Elämäni on kulunut siihen, että olen yrittänyt kaikin tavoin olla ärsyttämättä isää. Isä ei lyö, mutta huutaa niin että pelkään kuuroutuvani. Sen suu vaahtoaa ja silmät muljahtaa ympäri. ihanku jokun raivotautinen koira. Uusimpana tapahtumana ajauduin isäni kanssa sellaiseen riitaan, että uhkasin katkaista kaiken yhteydenpidon häneen."Olen huono lapsi. Olen parikymppinen Poika, joka ei tajua elämästä mitään ja kuulema teen kaikkeni pilatakseni hänen elämänsä." Nyt olen pilannut hänen elämänsä seurustelemalla sellaisen naisen kanssa, jolla on koira. Koira kuulema pilaa lattian. (älkääkä naurako, tää on totta...) Äitin vika on tietty tääkin. Vituttaa ja pelottaa, miten äiti ja sisko pärjää jos vaan häviän heidän elämästään??! Ehkä sisko pääsee sieltä pois täysi-ikäistyttyään, mutta entäs alistunut äiti...
Lähde ja ajattele kerrankin itseäsi. Se, että jäät. Ei pelasta äitiäsi ja siskoasi. Siskosi lähtee sitten ajallaan. Ja äitisi voi ottaa eron halutessaan, tai jäädä, jos siltä tuntuu.
Narsisti juuri haluaa hallita kaikkea. Hän mielestään voi päättää, kuka on sopiva kenenkin seurustelukumppaniksi. Ja kenen koirankynnet naarmuttavat vähiten parkettia. Jos nyt jätät seurustelukumppanisi, niiden kynsien takia. Se on VOITTO NARSISTILLE. Muista, että et koskaan voi mielyttää narsistia. Vallinnoistasi löytyy aina vikoja.
Minunkin miesystävällä oli kuulemma akka ja pennut muualla. Ja seuraavaksi hän kuulema olikin varmasti homo. Kun hänellä ei ollut akkaa ja pentuja muualla.. hih.. näitä syitä löytyy..
NIINKÖ
Oma isäni on myös aivan kamala, kiristänyt koko ikäni jos esimerkiksi sanon että voitko mennä pois mun huoneesta, vastaukseksi sain että "mitä sä oot muka tästä maksanu, tää on kaikki mun, noi sun vatteet on mun, sun televisio on mun, ihan kaikki!". On myös lyönyt ja koko ajan haukkuu tyhmäks, laiskaks ja läskiks, ihan jatkuvasti... Ja jos joskus alan itkeä, niin huutaa siitäkin, että esitän ja oli ihan mun oma syy "turha siinä vikistä". Muistan joskus pienänä kaatusin, satutin polveni ja itkin ainut asia mitä isä sanoi oli "vitun hyvä riehu vähän lisää" Äiti vaan kääntää selkänsä kaikelle, kirjaimellisesti kävelee pois jos isä lyö... Todella inhottavaa ja yksinäistä olla tässä tilanteessa.
sinun kannatta varmaankin ottaa asia sellaisena kuin se on. tosi hienoa, että isäsi tukee sinua taloudellisesti. sekin välittämistä ja iloinen asia.. pidä aina oma hyvinvoiti ja terveys etusijalla..katso eteenpäin. tee suunnitelmia. iloitse saavutuksistasi ja siitä, että sinä olet sinä.ilman sinua elämä olisi tyhjempää. ilotse elämän lahjasta. totta kyllä, jonkun kanssa kyllä kannattaa jutella asiasta. sinua varmasti ymmärretään,sillä sinulla on ns. kohtalotovereita paljon..etsi ymmärtävä juttukaveri..
Kaikella ystävyydellä.
Leikatkaa jo napanuoranne lopullisesti poikki narsisti-vanhempiinne.
Kirjoittakaa tuskanne ulos,ja olette kuivilla.
Elämä on edessä meillä kaikilla, menneisiin ei kannata jäädä roikkumaan!
Valitettavasti jotkin meistä ovat alaikäisiä.. itse kyllä aion leikata kaikki siteet narsistiseen isääni heti kun lähden lukiosta ammattikorkeakouluun. Äitini kanssa aion pitää välit kunnossa, sillä en varmasti pärjäisi ilman taloudellista tukea edes joltakin. En häntä kuitenkaan aio paljoa nähdä, jos tapaamisiin sisältyy isäni tapaaminen.
Pelottaa jo etukäteen se, että kun lähden, niin isäni yrittää pitää minuun yhteyttä ja alkaa häiriköidä tai uhkailla. Hän on luonteeltaan melko väkivaltainen, mutta ei ole koskaan lyönyt minua tai äitiä (on poliisi, ja tietää että jos sormellaankaan koskisi minuun niin hankkisin heti lähestymiskiellon). Siksi en aiokaan kertoa hänelle osoitettani, kun muutan pois, ettei hän ikinä voisi tulla väkisin minua tapaamaan.
Valitettavasti välit taitavat näin toimiessani katketa myös isän puolen sukuun, he kun eivät tiedä mitään isäni minuun ja äitiini kohdistamasta henkisestä väkivallasta. Olen joka tapauksessa haaveillut ulkomaille muutosta, niin että kai se ero sukuun tulisi viimeistään siinä vaiheessa.
Harmittaa, että me narsistien lapset menetämme toisen/molemmat vanhempamme ja jopa koko sukumme narsistia paetessamme. Useimmille meistä tämä tukiverkko olisi hyvinkin tärkeä. Voimia kaikille jotka painiskelevat narsisti-isän (tai äidin) kanssa, ja muistakaa katkaista heihin välit (heti kun mahdollista; ei kannata alaikäisenä) oman mielenterveytenne tähden.
Muistakaa hyvät lapset, että teillä ei ole mitään velvollisuuksia vanhempianne kohtaan. Vanhemmillanne on elatus- ja kasvatusvastuu. Sulkekaa pois elämästänne tuollaiset hirviöt ja turvautukaa kokonaan siihen viattomaan, täyspäiseen vanhempaanne.
Ymmärrän asian niin, että vanhemmat isät ovat olleet sotatapahtumien vikuuttamia ja siksi "omalaatuisia ja näiden lapset kärsineet ja tulleet persoonllisuushäiriöisiksi,... "Isien pahat teot kostetaan lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen..."
Myös minä olen kärsinyt: äiti "huono nainen" ja isä "sikiöntappaja ja eläimiin....." Tietoisesti olen itse elänyt nuhteetonta elämää malliksi lapsilleni. Sorruin kuitenkin naimisiin aspergerin kanssa, joka tuhosi minun ja lasteni elämän...
Isälleni iski narsismin oireet eläkkeelle jääminen yhteydessä n. 10 v. Sitten. Itse olin muuttanut pois kotoa.
Äitiä käy sääliksi eivät ole eronneet myötäilee reppana narsistia. Sääliksi käy todella. Aluksi yritti sulkea mm. Nettiyhteyden äidistäni, kuuntelee puheluita, heillä on ollut 30 v. Samat tilit yhtäkkiä pitää olla omat yms. Onneksi tilanne on rauhoittunut,
Minulla on myös veli, joka joutunut psykologin juttusille ko. Asian vuoksi, veljeni on fiksu mies yliopistokoulutuspohja ja hyvä työ. Hyvä, kun hän osasi hakea apua. Pointina lähimmäiset oireilee ja pahasti.
Itse en enää ota oma-aloitteisesti kontaktia ko. henkilöön. En ota rahaa vastaan, että voisin sen varjolla hallita. MUTTA uutena keinona hän on keksinyt ottaa yhteyttä avopuolisooni ja hallita sitä kautta. Niin narsisti osaa häntä tietysti mielin kielin puolisoni kimpussa. Avopuolisoni sitä mieltä hän mahtava isä.
Ilmeisesti edessä on luento hänelle narsismista ja mielenterveysongelmasta. Että tilanne ei pahene. Pitää sanoa sanoa mitä vähemmän kertoo meidän suhteesta hänelle sen parempi, koska hän käyttää tietoa hyväkseen. Raskasta elää tällaisen kanssa yritä siinä sitten rakentaa onnellista tulevaa perhettä ja avioliittoa isä narsti vainoaa. Kerskailee meidän onnella muille. Että näin tuli avauduttua. Itse katson tulevaan avoimin mielin ja yritän minimoida narsistin tuottamat tuhot.
Et ole ainoa yksinäinen maailmassa, jonka perhemuoto ei mene normaalin mukaisesta. Itselläni, joka olen menettänyt vanhempani lapsena, on ollut ainoa läheinen omainen mummo.
Älä murehdi liikaa menneisyyttä, koska sitä ei voi muuttaa. Vain tulevaisuuteen voit vaikuttaa.
Menneiden murehtiminen on koukku, joka pitää kiinni ovelasti, niin ettet pääse oikein kasvuun niihin asioihin, joihin voi vaikuttaa.
Voit vaikuttaa siihen, kuinka usein tapaat isääsi. Sinun EI tarvitse tavata, jos et halua, ei ainakaan liian usein. Unohda syyllisyys, vaikka sinua syyllistettäisiin siitä, että pysyt isästäsi erossa.
Sinä pystyt suhtautumaan normaalisti isääsi, mutta isäsi ei pysty suhtautumaan sinuun normaalisti.
Ja kun asia on näin, niin lakkaa liika yrittäminen.
Hyväksy tämä epätäydellinen suhde sellaisena epätäydellisenä suhteena. Elämä on pääosin hieman vajaata monissa suhteissa.
Täydelliset isä/äiti/lapsi -suhteet ovat harvinaisuuksia onnenkantamoisia.
Et voi muuttaa isääsi toisenlaiseksi. SE ei ole sinun vastuullasi.
Sinun tehtäväsi ei ole muistuttaa isääsi väkivaltaisuudesta. Ei hän ota vastaan sellaisia muistutuksia.
Sinua saa ottaa päähän isäsi. Reaktio on luonnollinen ja terve. Tervettä on myös myöntää, että et isällesi mitään. Yhtä hyvin voit yrittää näädästä tehdä kissimirriä. Ei onnistu.
Isäsi auttaa sinua taloudellisesti ostaakseen "osuuden" sinuun ja pitääkseen sinut hallinnassaan. Hän tietää, että olet isän rakkauden nälkäinen, eikä hän koskaan tule sinun rakkaudentarvettasi tyydyttämään.
Tiedätkö miksi? Siksi, koska on helpompi hallita nälkäistä kuin kylläistä.
Ja jos isäsi osaisi rakastaa, niin siihen ei kuuluisi hallitseminen.
Hän on kyvytön, tunnevammainen, ja pilaat vain elämäsi, jos odotat hänen joskus täyttävän henkiset tarpeesi.
Yritä päästä itsenäiseksi taloudellisessa mielessä.
Sen näkisi tilanteessasi pääasiana, ja pääpyrkimyksenä. Taloudellisesti itsenäisenä ole vahvempi henkisesti ja vahvempi kestämään isäsi päällepäsmäröinnin.
Etsi ystäviä, läheisiä ystäviä muista ihmisistä.
Jonain päivänä saat oman perheen ja lapsia. Silloin et vähän vähääkään kaipaa luonnevikaista isääsi.