Olen nelissäkymmenissä oleva naisihminen ja ihmettelen kovasti yhtä asiaa.
Mitä se mies ajattelee pettäessään ?
Pitääkö mies sitä oikeasti ihan normaalina pitkään parisuhteeseen kuuluvana asiana?
Olen tullut elämäni varrella kolmeen otteeseen petetyksi. Siinä kohtaa missä suhteeseen on astunut se surullisen kuuluisa arkielämä. Eli kun suhteessa ollaan oltu jo pitempään kuin kolme vuotta.
Ensimmäisellä kerralla otin miehen takaisin kun kovasti katui ja kerjäsi kotiopaluuta. Olin silloin raskaana ja halusin lapsellemme kuitenkin kokonaisen perheen. Hän oli viettänyt yön parhaan ystävättäreni kanssa. Ok suhde jatkui ja pari lastakin tuli lisää.
Tunsin kuitenkin aina riittämättömyyttä tietyllä tapaa ja jossakin vaiheessa lopullinen ero oli ainoa vaihtoehto. Mies kävi vieraissa toistamiseenkin.
Kaikki ne tunteet olivat alkaneet siitä ensimmäisestä pettämisestä enkä pystynyt unohtamaan sitä vaikka halusin.
Silloin päätin että jos minua kerrankin vielä petetään pistän kerrasta homman poikki ja niin olen sitten tehnytkin. Aina mies on katunut ja ruinannut takaisin. Kertonut rakastavansa jne. MUTTA MIKSI ihmeessä?
Kieltämättä on ollut hirmuisia pettymyksiä huomata että ei omana itsenään riitä.
Isompia ongelmia ei ole ollut vaan pettäminen on tullut yllätyksenä minulle joka kerta. Olen seksuaalisesti aktiivinen ja edelleenkin elämäniloinen ihminen. Olen jopa oikeasti tykännyt miehestäni.
Ymmärrän jo etten enään ole nuori enkä voi kilpailla samassa sarjassa nuorempien naisten kanssa mutta en halua elää miehen kanssa joka tietoisesti on valinnut minut haluaakin välillä nuoremman. Ei kai sellaista kukaan nainen halua?
Mutta miksi mies vielä haluaa tulla takaisinkin minun luokseni kuin mitään ei olisi tapahtunut?
Halailee ja suukottelee kuin olisin maailman ihanin?
Mieheni ovat aina olleet hyvännäköisiä ja hauskoja tyyppejä.
On oikeastaan ollut todella vaikeata luopua heistä mutta tunnen itseni enkä halua kokea sitä riittämättömyyttä suhteessa missä olen toinen osapuoli..(tai kolmas?).
Ensimmäinen mieheni sai kärsiä hirvittävästi pettämisestään kun joka riidassa se tuli esiin uudestaan. En halua enään sellaista mutta haluaisin miehen joka ei petä. Niin ei miehen tarvitse katuakkaan.
Haluaisin nauttia siitä yhdessäolemisesta enkä miettiä mikä vika minussa on.
Sitä ihmettelen miksi ne miehet ovat kuitenkin aina olleet yllättyneitä kun olen lempannut heidät pettämisen jälkeen?
Vasta kun todellisuus on mennyt tajuntaan alkaa katuminen ja anominen "ota minut takaisin" ...jotta voin pettää sinua taas vai miksi...?
Miksi ottaisin? Sanokaa miehet te se?
Ja miksi te ruinaatte takaisin? Sanokaa sekin.
Mitä se mies ajattelee pettäessään ?
Pitääkö mies sitä oikeasti ihan normaalina pitkään parisuhteeseen kuuluvana asiana?
Olen tullut elämäni varrella kolmeen otteeseen petetyksi. Siinä kohtaa missä suhteeseen on astunut se surullisen kuuluisa arkielämä. Eli kun suhteessa ollaan oltu jo pitempään kuin kolme vuotta.
Ensimmäisellä kerralla otin miehen takaisin kun kovasti katui ja kerjäsi kotiopaluuta. Olin silloin raskaana ja halusin lapsellemme kuitenkin kokonaisen perheen. Hän oli viettänyt yön parhaan ystävättäreni kanssa. Ok suhde jatkui ja pari lastakin tuli lisää.
Tunsin kuitenkin aina riittämättömyyttä tietyllä tapaa ja jossakin vaiheessa lopullinen ero oli ainoa vaihtoehto. Mies kävi vieraissa toistamiseenkin.
Kaikki ne tunteet olivat alkaneet siitä ensimmäisestä pettämisestä enkä pystynyt unohtamaan sitä vaikka halusin.
Silloin päätin että jos minua kerrankin vielä petetään pistän kerrasta homman poikki ja niin olen sitten tehnytkin. Aina mies on katunut ja ruinannut takaisin. Kertonut rakastavansa jne. MUTTA MIKSI ihmeessä?
Kieltämättä on ollut hirmuisia pettymyksiä huomata että ei omana itsenään riitä.
Isompia ongelmia ei ole ollut vaan pettäminen on tullut yllätyksenä minulle joka kerta. Olen seksuaalisesti aktiivinen ja edelleenkin elämäniloinen ihminen. Olen jopa oikeasti tykännyt miehestäni.
Ymmärrän jo etten enään ole nuori enkä voi kilpailla samassa sarjassa nuorempien naisten kanssa mutta en halua elää miehen kanssa joka tietoisesti on valinnut minut haluaakin välillä nuoremman. Ei kai sellaista kukaan nainen halua?
Mutta miksi mies vielä haluaa tulla takaisinkin minun luokseni kuin mitään ei olisi tapahtunut?
Halailee ja suukottelee kuin olisin maailman ihanin?
Mieheni ovat aina olleet hyvännäköisiä ja hauskoja tyyppejä.
On oikeastaan ollut todella vaikeata luopua heistä mutta tunnen itseni enkä halua kokea sitä riittämättömyyttä suhteessa missä olen toinen osapuoli..(tai kolmas?).
Ensimmäinen mieheni sai kärsiä hirvittävästi pettämisestään kun joka riidassa se tuli esiin uudestaan. En halua enään sellaista mutta haluaisin miehen joka ei petä. Niin ei miehen tarvitse katuakkaan.
Haluaisin nauttia siitä yhdessäolemisesta enkä miettiä mikä vika minussa on.
Sitä ihmettelen miksi ne miehet ovat kuitenkin aina olleet yllättyneitä kun olen lempannut heidät pettämisen jälkeen?
Vasta kun todellisuus on mennyt tajuntaan alkaa katuminen ja anominen "ota minut takaisin" ...jotta voin pettää sinua taas vai miksi...?
Miksi ottaisin? Sanokaa miehet te se?
Ja miksi te ruinaatte takaisin? Sanokaa sekin.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Olen ollut yhdessä pitkässä parisuhteessa ja meillä oli niin että vaimo petti, nykyään ex. minä en pettänyt kertaakaan. Ja meillä se meni niin että ex petti 5 eri kertaa ja aina annoin anteeksi, kunnes mitta tuli täyteen. Ja aina sama juttu kun petti rukoili armoa ja pyysi anteeksi, ei vaan tajunnut että jossain vaiheessa ero on väistämätön. Otin eron ja nyt sinkkuna ja paljon onnellisempana kuin ennen.
Oma eksäni jäi kiinni pettämisestä vain kerran, mutta juttu oli pitkäkestoinen. Muuten kirjoituksesi on kuin kopio omasta elämästäni. Tuo riittämättömyyden tunne ja pettämisen nouseminen pintaan aika ajoin riitojen yhteydessä. Yritimme yhdessä kolme vuotta pettämisen jälkeen. Noihin kolmeen vuoteen mahtuu monia hyviä hetkiä, mutta myös monia riitoja. Riidat eivät välttämättä tai edes usein johtuneet mieheni pettämisestä, mutta kyllä se vain aiheeksi usein nousi. Meidänkin elämämme oli seksuaalisesti jopa aktiivista. Jokainen pettämistapaus on tietysti erilainen, mutta lieneekö yksi pettämisen syy se, että kiva avioseksi saa pettäjän haluamaan aina vain lisää ja parempaa.
Varmaan suurin syy eroomme oli pettämisen ja rakkauden vannomisen yhdistelmä. Jossain vaiheessa tajusin, että miehelleni pettäminen oli vain pieni lisä elämässä. Pettäminen ei hänen mielestään mitenkään riskeerannut avioliittoa. Tämä on erittäin suuri ero meidän arvomaailmassamme. On olemassa avoimia liittoja, joissa molemmat hyväksyvät uskottomuuden ja silloin kyse ei mielestäni ole pettämisestä lainkaan. Meillä kuitenkin mieheni aloitti ihan yksinään tuon avoimen liiton. Luultavasti hän olisi hyväksynyt minunkin vieraissa käymisen. Uskon, että on olemassa ihan onnellisia avoimia liittoja.
Luultavasti miehesi kohdalla ei ollut kyse siitä, ettet sinä olisi riittänyt. Kyse oli ehkä enemmänkin siitä, ettei kukaan olisi yksinään riittänyt. Länsimainen yhteiskunta elää varmaan jonkinlaista murrosta miehen ja naisen rooleissa. Ennen naiset olivat miehistä riippuvaisia, nykyisin eivät. Naisetkaan eivät tätä välillä ihan ymmärrä (minä mukaan lukien), vaan yrittävät avioliiton säilymisen eteen enenmmän kuin on ehkä järkevää. Kun päätimme yrittää vielä mieheni pettämisen jälkeen, syynä ei ollut perinteinen raha. Ansaitsen reilusti enemmän kuin mieheni. Lapsetkaan eivät enää olleet vaippaiässä. Yritimme ihan suhteen itsensä takia, mutta pohja oli pudonnut.
Minua on tällä palstalla moitittu ankarasti pettämisistäni. Eikä tietenkään syyttä. Mutta niin, miksi palata kuin mitään ei olisi tapahtunut, vaikka on tehnyt hirveää vahinkoa puolison, kakkosen ja omille tunteille?
Jotkut sanovat miehiä ikuisiksi lapsiksi. Aina pitää olla äiti lähellä, että tiskit tulevat hoidettua. Ei se kyllä siitä ole kiinni.
Mutkikkaamman asian parissa tässä nyt ollaan, kuin yksinkertaisen riippuvuuden. Kaikki miehethän eivät petä. Onneksi. Uskoakseni he eivät yksinkertaisesti tarvitse pettämistä. Kyse ei ole moraalisesta selkärangasta vaan jostain syvemmästä asiasta. He eivät ehkä pettäisi missään tapauksessa, eikä heidän useinkaan tarvitse taistella houkutuksia vastaan. He ovat niitä miehiä, joiden on helppo suhtautua naisiin ystävyydellä ja lämmöllä ilman taka-ajatuksia.
Mutta mikä sitten on se tarve, joka ajaa vieraaseen sänkyyn? Monet naiset tässä sanovat kokevansa riittämättömyyttä. Kokemuksiin ja tunteisiin on oikeus silloinkin kun ne noin järjellä ajatellen ovat turhia. Mutta ei se vika siinä naisessa ole, eikä siinä suhteessakaan, jos suhdetta nyt voi ajatella olevan olemassakaan sellaisenaan. Kyökkipsykologiaan en lähde. Lapsuuden traumoilla tai tiedostamattomalla voi perustella ihan mitä vain. Kaikkia motiiveita emme tunne, mutta psyykekään ei ole mikään julma kummajainen, jonka tiet ovat tyyten tutkimattomat. Ajattelen että pettämiseen ajaa keskenkasvuisuus. Pitää saada tukea egolleen tai jotain sellaista. Ja jostain syystä näen parisuhteiden murrosvaiheiden pettämiset vähän toisenlaisina. Pettäminen ei ole erokriisin seuraus vaan yksi ensioireista. Joko kokeillaan omaa markkina-arvoa tai sitten vain etsitään ulospääsyä hankalasta suhteesta ja sen emotionaalisista ongelmista. Ja kipua nekin pettämiset tuottavat pettäjällekin, uskon ainakin.
Minusta pettäminen ei sulje pois rakkauden tunnetta. Mutta eihän se tunne yksin riitä. Jos se ei näy teoissa, tai siis tekemättä jättämisissä, niin ei se ole kovin arvokas tunne.
On tietenkin arvokasta lopettaa edellinen suhde ennen kuin aloittaa seuraavan. Mutta usein se ei toteudu, ellei puoliso edellisessä suhteessa ole erityisen hankala. Ja kuten muualla tällä pastalla todetaan, ero on pitkä prosessi jossa välillä etäännytään ja välillä palataan lähemmäs. Itse ero juridisena tapahtumana on vain yksi osa koko hanketta. Aivan samoinhan on suhteen synty: joskus tietenkin voi sanoa, koska se syntyi, mutta kyllä usean suhteen alkuvaiheeseen kuuluu haikailua entisen perään, sivusuhteen tynkiä, pelkoa tulevasta ja etääntymistä ja lähenemistä. Nykyisen liittoni alkuvaiheessa vaimoni vietti yön eksänsä kanssa samassa vuoteessa ja kehtasi vielä arvostella minua, kun pidin sitä aika arveluttavana. Vieläkään hän ei ole pyytänyt anteeksi, vaikka tietenkään sillä ei enää suurta väliä olekaan. Siinäpä tuo on mennyt yhtenä kivenä parisuhteen kengässä.
Pettäminen on siis nähdäkseni oire. Ei syy. Suhteesta riippuu, voiko yhdessäoloa jatkaa. Ja kuten tässä moni sanoo, petollinen puoliso on saanut lähteä, koska petetyn tuntema tuska on käynyt kohtuuttomaksi. Tällöin syytä ei ole hoidettu, mikä tosin ei mitenkään vähennä petetyn tekemän päätöksen oikeutusta. Ei petetty välttämättä ole mitenkään voinut vaikuttaa asiaan. Kukin saa suojella itseään lähtemällä suhteesta, jossa ei tunne oloaan turvalliseksi. Ei ole mikään pakko otta petturia takaisin, vaikka kuinka ymmärtäisi hänen käytöstään. Ymmärtäminen ja hyväksyminen ovat eri asioita.