Tänään se sitten tapahtui... Ero tuli, vaikka kuinka pyysin ja rukoilin jatkoa.. Elämä on p*ll*stä..
Mutta sitten itse asiaan... Sillä ei liene väliä, minkä takia ero tuli, kun niitä nyt tulee syystä jos toisestakin.. Mutta miten jatkaa tästä nyt sitten eteenpäin?? Täytyy sanoa et sen verran on pääkoppa sekasin et ei käy mielessä kuin itsetuhoiset aikeet.. eikä sekään kyllä ole ratkaisu mihinkään.. Tunteet vaan jylläävät ehkäpä liiankin kovasti laidasta laitaan. Välillä rakastan ja välillä vihaan ko. henkilöä. Mutta järjellä kun ajattelee, niin tuo kyseinen ihminen on viimeaikoina ollut se ainut ratkaisu tähän p*sk**n maailmaan..
Rakkautta on kyllä molemmin puolin, mut sekään ei tuntunut riittävän.. ainakaan hänelle (nainen).
Kolmatta osapuolta ei tähän kuitenkaan liittynyt.
Miten koota koota pääkoppa, että jaksaa edes huomiseen, saatikka seuraavaan viikkoon.. Kun tuntuu et koko elämäni meni tässä nyt sitten samassa.
Auttakaa! Kuinka koota itseni!!! Ja jatkaa eteenpäin.. Elämän halu kadonnut...
Mutta sitten itse asiaan... Sillä ei liene väliä, minkä takia ero tuli, kun niitä nyt tulee syystä jos toisestakin.. Mutta miten jatkaa tästä nyt sitten eteenpäin?? Täytyy sanoa et sen verran on pääkoppa sekasin et ei käy mielessä kuin itsetuhoiset aikeet.. eikä sekään kyllä ole ratkaisu mihinkään.. Tunteet vaan jylläävät ehkäpä liiankin kovasti laidasta laitaan. Välillä rakastan ja välillä vihaan ko. henkilöä. Mutta järjellä kun ajattelee, niin tuo kyseinen ihminen on viimeaikoina ollut se ainut ratkaisu tähän p*sk**n maailmaan..
Rakkautta on kyllä molemmin puolin, mut sekään ei tuntunut riittävän.. ainakaan hänelle (nainen).
Kolmatta osapuolta ei tähän kuitenkaan liittynyt.
Miten koota koota pääkoppa, että jaksaa edes huomiseen, saatikka seuraavaan viikkoon.. Kun tuntuu et koko elämäni meni tässä nyt sitten samassa.
Auttakaa! Kuinka koota itseni!!! Ja jatkaa eteenpäin.. Elämän halu kadonnut...
Vastaukset 10
Vanhimmat
hymähtää... miten mahdoinkaan tänne eksyä... tasan kerran aikaisemmin olen täällä palstalla käynyt, ja silloin omassa tuskassani. silloin kirjoitin "auttakaa"... ja kerroin elämäntilanteestani.
hmm... kyllä siitä selviää, vaikket sitä nyt uskoiskaan. tuntuu pahalta, suunnattoman pahalta, tuntuu ettei sitä tuskaa voi kestää, ettei ole enää mitään. tostakin vielä vajoaa vielä syvemmälle. ensin selviät hetki hetkestä, joskus sitten päivä päivästä... mulla meni kauan, kun vaan selvisin hengissä. muuta ei ollut... työ ja lapsista hoitaminen ja hengissä selviäminen.
mutta kyllä se helpottaa, usko vaan. huolehdi että on joku, jonka kanssa jutella. mulle se joku oli ihminen, joka vastas mulle sillon täällä. kertaakaan ei olla tavattu, silti suunnattoman rakas, vastakkaista sukupuolta, mies siis.
sullekin varmaan tulee päivä, jolloin voit katsoa tilannetta kauempaa ja todeta, että hyvä näin. paska juttu että elämä menee välillä niinkuin ei kuuluisi omasta mielestä, mutta sitä se on. ei auta kuin potkia itseen uskoa... uskoa siihen, että joskus vielä olet onnellinen. kokonaan onnellinen jonkun muun kanssa.
jaksamista.
Pakko se vaan on jaksaa päivää tuijottaa vaikka sitten alkuun ihan yksin,tiedän että on todella tympeä fiilis ja sitä rataa,mutta ei tosiaankaan auta mikään muu kuin mennä tässä maailmassa vain eteen päin ja pitää se lippu sekä mieli korkeana eikä antaa masentaa entisten asioitten turhan kauaa..!
TOki muistot jää ja niille et mahda mitään,sillä ihmisen muisti on siitä ilkeä ettei tälläisiä asioita anna unohtaa jotka ovat olleet läheisiä asioita ja itsekkin jo 2.5,vuotta sinkkuna ollut niin alkaa pikkuhiljaa olla jo selvillä vesillä entisen suhteen takapakeista ja voi olla jo aika rauhallinen mieli siis,mutta kyllä ne ajat muistuu mieleen silloin tällöin ja mukava olisi taas edes joskus saman tyylisesti jonkun toisen kanssa sitten jatkaa elämää..joten kesä mieltä ja toivotan parasta jaksamista!
Omasta (hyvin likaisesta) erosta on noin kaksi vuotta. Mulla kävi niin, että ensimmäisen viikon kaikki ajatukset olivat sekaisin. Sitten jotenkin kielsin asian ja tuntuikin, että seuraavat kuukaudet menivät hyvin. Entisen puolisoni löydettyä uuden, ero iski tajuntaani. Silloin oli HYVIN vaikeaa!! Mietin, että miten tästä selviätään. No.. aika kului, jotkut päivät menivät hyvin, sitten taas tunteet tulivat pintaan. Meni jonkin aikaa, kun elin hyvin rajujen "mieliala" vaihteluiden kanssa. Eron jälkeinen elämä oli kuitenkin tuonut jotain hyvääkin, mutta sitten iski taas muistot ja katkeruus. Yhtenä aikana kuuntelin Juha Tapion erästä laulua (..joku päivä sä heräät huomaamaan, sinä selvisit ja kelpaat kelle vaan..)ja itkin hyvin rajusti, koska tosiaan sattui.
No.. entä nykyään sitten. Heräsin tänäänkin aamulla ja tunsin, kuinka hyvä minun oli olla. Siis ihan äärettömän hyvä. Eron aikana joutusin käymään läpi todella vaikeita asioita ja katsomaan suoraan myös omia huonoja puoliani. Se oli KOVA koulu, mutta opetti paljon. Mietinkin aamulla, että jos en olisi kokenut niin raskasta eroa, voisinko olla nykyään näin onnellinen..??
Eroni oli niin vaikea, että pelkäsin todellakin sekoavani :). Hysteerisesti aloin huolehtia itsestäni (pienin askelin) ja se tuotti tulosta. Siirryin mm. kokonaan syömään täysjyvätuotteita tavallisten sijaan yms., pahimpien tunnemyrkyjen aikana minun oli pakko lähteä kävelemään jne. Ja tästä kaikesta tuli tapa. SE entinen minä, joka oli ennen eroa on poissa, mutta tilalla on jotain mihin olen hyvin tyytyväinen. Ilman eroa tuskin olisin näin hyvässä kunnossa (niin fyysisesti kuin psyykkisesti).
Ja kaiken kaikkiaan musta on tullut jonkin sortin fatalisti--> kaikella on tarkoituksensa, vaikka harva sen kriisin aikana ymmärtää.
Uskon varmasti, että voit katsoa vielä joskus taaksepäin ilman, että sattuu ja usko mua
-->tunnet itsesi vielä joskus hyvin onnelliseksi!!! :)
Täällä aika samanlaisilla fiiliksillä. Ero oli/on paska kokemus, mutta sen jälkeen olen huomannut, että voin olla taas minä itse enkä se miksi toisen osapuolen vaatimuksesta muutuin.
Minulle lyötiin uusi pussi elämän palikoita kouraan yksi sunnuntaiaamu puhelimen välityksellä, ilman minkäänlaista ennakkovaroitusta. Mies ilmoitti tylysti ettei tule enää kotiin ja muutti suoraan toiselle paikkakunnalle toisen naisen luo. Matto vedettiin totaalisesti alta. Tästä on reilu kuukausi ja olen pikakelauksella käyny kaikki tunneskaalat läpi ja rypeny siellä jossain.
Jotenkin se vaan alkaa helpottamaan. Olen totaalisesti kieltäytyny edes ajattelemasta miestä ja tämän uutta naista, koska se ei enää minulle kuulu. Mies lähti omalle luonteelleen tyypillisesti sen enempää ajattelematta miten meidän muiden tässä sivussa käy. Ei edes muistanu, että oman tytön synttärit on seuraavalla viikolla eli ajoituskin meni kaikin puolin nappiin. Kaiken ton paskan perusteella minä olen tajunnut kuinka parempi minun on ilman häntä. En avioliittomme aikana voinut olla "minä" ja henkinen ahdistus ja riittämätömyyden tunne aiheuttiva painon nousua ja henkisen voimakkaan ahdistumisen. Tätä kesti 14 vuotta ja nyt olen viimein vapaa olemaan sinut itseni kanssa.
Minulle on käynyt sama ilmiö. Jaksan taas huolehtia itsestäni ja olen henkisesti taas tasapainossa itseni kanssa enkä ahdistunut. Olen se ihminen jonka kanssa exä meni aikanaan naimisiin, mutta joka laitettiin "kaappiin piiloon" pian häiden jälkeen. Sen ihmisen piirteet alkovat aika aikaisessa vaiheessa ärsyttää toista puoliskoa liikaa ja minusta piti alkaa muovata jotain "vähemmän" ärsyttävää persoonaa jonka kanssa kesti elää. Minä hävisin siinä prosessissa, mutta en onneksi lopullisesti. Haavoja tuli sydämmeen ja luulin jo vuotavani kuiviin, mutta kun rupesin taas palaamaan omaksi itsekseni ilman sitä manipuloivaa osapuolta aloin näkemään miksi olin muuttunut ja miksi tämä olikin hyvä eikä paha asia. minulla on taas tilaa hengittää ja olen onnellinen.
Exä saa minun puolesta tehdä elämällään ihan mitä huvittaa. Minä en siihen elämään palaisi enää mistään hinnasta. On ihana olla taas minä. Erot on aina vaikeita, mutta ajastaan niistä toipuu. Ottaa vaan asenteen, että meillä on vaan tää yksi elämä ja päivääkään siitä ei kannata heittää hukkaan. Kun ei liikaa keskity siihen eron märehtimiseen niin osaa katsoa tulevaisuuteenkin. Tietyt tunteet pitää käydä läpi ja sen jälkeen repiä itsensä ihmisten ilmoille ja taas elämään. Ties mitä sillä elämällä on tarjottavaa.
elät vain päivän kerrallaan. yrität keksiä mahdollisimman paljon tekemistä. tapaat kavereita ja perhettäsi. ajan myötä huomaat,että olo rupeaa korjaantumaan. huomaat että alat katsella ihmisiä mielenkiinnolla ja alat jälleen haaveilemaan uudesta suhteesta.. usko pois,niin käy vielä. ei elämä tähän kaadu! ei kaatunut minullakaan,vaikka ero oli yhtä helvettiä.
Olen samaa mieltä edellisten kirjoittajien kanssa, että kyllä se helpottaa=)
Itselläni nyt puoli vuotta aikaa, kun jäin yksin 5 vuoden suhteen jälkeen.
Aluksi en edes käsittänyt mitä tapahtui. Ero tuli aivan puun takaa. Sitten tuli suunnaton suru, jota edelleenkin käsittelen.
Kuitenkin olen ollut onnellinen ja tuo, että tajuaa kaikella olevan tarkoitus, on totta ja tärkeää. Olen oivaltanut, että näin oli parempi. Edellinen suhde alkoi olla epäterveellinen mielenterveyteni kannalta, koska toinen hallitsi minua jatkuvasti ja olin kuin nurkkaan ajettu arka kani.
Nyt olen keskittynyt itseeni ja olen paljon tyytyväisempi nykyiseen minään=)
Suosittelen kaikille vastaeronneille sitä, että hankkii uusia mukavia kokemuksia ilman toista ja sitä kautta, kun on uusia muistoja, pääsee kaikesta pikkuhiljaa yli. Toki juhlapyhät ja merkkipäivät tulevat olemaan aluksi vaikeita, mutta silloin kannattaa hankkiutua seuraan. Myös se, että puhuu avoimesti asiasta eikä häpeä. Itse olen avannut suuni työpaikan kahvipöydässäkin ja löytänyt sitä kautta kohtalontoverin, jonka kanssa olemme vapaa-ajalla puineet asioita.
Kannattaa siis asiasta puhua ja oikeastaan käyttää kyllästymistaktiikkaa, että puhuu niin paljon, että itsekin kyllästyy. Siten pääsee tuntemuksistaan eroon. Parasta on olla iso tukiverkosto, jolloin ei kuluta ketään loppuun.
Voimia=)
toivon mukaan viimenen kun kärsin ja itkin miehen puolesta. Ollaan oltu kuutisen vuotta yhdessä...asuttu suurin osa myös yhdessä...alku oli ihanaa aikaa...josain vaihees sain tietää et tää sälli käyttää silloin tällöin kannabista...no ois pitäny kai hälytyskellot soida...vaan eipä pahemmin soinu...rakastunut ku olin...ajattelin kai et parempi niin kuin et ravais baaris. No lähinnä viimenen vuosi ollu yhtä helvettiä...pettämisiä, jotka tyhmänä koittanu unohtaa...aivan törkeitä haukkumisia asioista joita en oo tehny..! Pari vloppua sitten tulin kotio, ni äijä oli pihassamme kolmen muijan kanssa...mä siitä sit lähin porun kanssa...muijat repi mua hiuksista ja minä niitä...mies heitti puhelimeni maahan rikki yms...seiraavana päivänä sama jatku ...kovemmin ottein...ikinä ei oo käyny käsix, nyt riepotti ja heitteli pitkin asuntoa hajottaen päällä olevat vaatteeni, kaiken huipux haukku mun äitini niin pahasti etten tiä miten päin oisi=( Ja eiliseen kaikki piti olla jotenkuten...ni jätkä veti ison vodkapullon ja lähti auton rattiin ajaan kavereittensa tykö n.60km...uhkasin soittaa poliisit, mut en uskaltanu ku se sanoi hullun kiilto silmis et tietää sit kuka on soittanu...ja täs sitä ny ollaan...taas varmempana et tän on loputtava...mut voimat aivan loppu...jokanen tietää miten oon koittanu sitä ihmistä auttaa ja ymmärtää...olla tukena...ja tän saa palkax...aamuun taas valvoin itkien ja täristen, hetkiu sit vasta heräsin...! Onnex pääsen muuttaan kuun vaihteessa uuteen asuntoon ja toivottavasti saan jostain voimia tähän tuskaan. Tuntuu kaikki niin turhalta...miksen mulla oo oikeus onneen...rauhalliseen normaaliin elämään...en tiä kiitos jos joku jakso lukee mun vuodatukseni ja tsemppiä myös muille!_N82_
Tuore ero täälläkin. Tuska lyö läpi kuin tulivuori. Itken ja lisää itkua, kuitenkin jonain päivänä täältä noustaan. Molemmat.
Itsetuho ei mitään ratkaise, usko pois.
..minun suustani.. näin kävi eilen. ajatukset on sekavat ja itsetuhoisat.. en olisi ikinä uskonut että näin voi käydä! olen ihan hukassa enkä tiedä miten saan koottua itseni, viemään tavarani ja hyvästelemään mieheni... päästä heittää pahemman kerran. en tajua.
Moi!Täällä kans sama tilanne,tosin meitä ei ole jätetty vaan elämästämme vaan lähdetty kuukausi sitten,mies soittelee ja olemme yhteyksissä hän ei vain uskalla/halua nähdä minua,en todellakaan tiedä mitä hänen päässänsä pyörii.Minun kannaltani tämä tilanne vain on helvetillinen,päivästä päivään odottamista,olisi niin ihana viedä tämä asia loppuun..miten ihminen voi lähteä 7 vuoden suhteesta noin vain jättäen kaiken entisen taakseen,kun meillä ei edes huonosti mielestäni mennyt.Itse olen tässä pyristellyt eteenpäin minuutista toiseen,nyt jopa päivästä päivään.Tuska ei kuitenkaan vieläkään ole hävinnyt,ei edes laantunut.Mietin vain miten minulle,meille kävi näin..kuinka tälläistä edes voi tapahtua.Meillä on 5vuotias,ja 4päivän ikäinen tyttö joka syntyi tämän kaiken keskelle 2viikkoa etuajassa..luojan kiitos on lapsia joiden takia nousta aina uuteen aamuun,joiden takia pakko jaksaa ja heistä saa voimaa jatkaa.Ehkä tämä suru joku kaunis päivä laantuu,ja elämä jo maistuu elämältä.Paljon tsemppiä kaikille kohtalo tovereille...sekä haleja !