Ottaa päähän olla nykyisessä duunissa kun siellä on niin omituinen ilmapiiri. Koskaan en reilun kymmenen vuoden työelämäni aikana ole ollut yhtä ankeassa paikassa.Työkaverit vaan hengaa omissa porukoissaan eivätkä juttele meille uusille mitään. Eli ihan oman onnen nojassa olet, eikä heihin saa kontaktia vaikka kuinka yrittäis, piiri pieni pyörii vaan.
Ihmisten pitäisi ajatella enemmän sitä että kohtelevat muita niinkuin haluavat itse tulla kohdelluiksi. Oikeasti mitä tuollaisella v-mäisyydellä saavuttaa, hyvän olon?
Ihmisten pitäisi ajatella enemmän sitä että kohtelevat muita niinkuin haluavat itse tulla kohdelluiksi. Oikeasti mitä tuollaisella v-mäisyydellä saavuttaa, hyvän olon?
Vastaukset 4
Vanhimmat
miettinyt. Olen isossa tehtaassa toissa ja onneks osa on mukavia, mutta osa on todellakin v-maisia. Luulis etta on itsellakin kivempi olla kun on mukava kaikkia kohtaan. Tulee mieleen etta osa sellaisista (aikuisista) on kuin pahaisat koulukakarat! Sorretaan jotain ja ollaan bestiksia osan kanssa.
niin lähde pois äkkiä. jos ei oo, ala etsiä vaihtoehtoja. koska muuten hyvässä lykyssä susta tulee samanlainen ja huonossa lykyssä firman mennessä selvitystilaan jäät päivärahalle.
Pakkohan tuolta on päästä veks, ihan pimee mesta noin muutenkin. Paitsi että samanlaista ei musta saa! ja työnkuva ei nappaa sitten yhtään. On vaan aikamoiset paineet löytää tällä kertaa paikka jossa viihtyis vähän pidempään..
Uusi työntekijä on sellainen pelottava "mörkö", jota pitää varoa. Koska hän voi olla fiksu ja pätevä ja oppia hommat nopeasti ja jopa paremmin kuin he itse. Ja sehän on liikaa vanhoille työntekijöille.
Älä välitä, aseta itsesi heidän yläpuolelleen.