Mikähän siinä on, että miehen on vaikea löytää itselleen uusia kavereita? Tuntuu, että kaveriporukkaan joko synnytään tai sitten kärsitään loppuelämä ilman. Okei, pienenä minulla ei ollut oikein mahdollisuuksiakaan saada kavereita, vanhempani kun asuivat syrjässä. Koulussa kavereita oli, mutta ne olivat vaan siellä koulussa. Vapaa-ajalla olin aina yksin. Esim. yläasteella en koskaan käynyt mm. kotibileissä tai muuten vaan hengannut missään porukassa. Kukaan ei koskaan kutsunut, eikä kukaan toisaalta kertonut missä niitä oli joten en voinut tunkea väkisinkään mukaan. Lukiossa sama tahti jatkui. En ole koskaan käynyt kenenkään kanssa muuten vaan kaljalla, tai ylipäätään tehnyt mitään mielekästä. Harrastuksistakaan ei ole ollut
juurikaan apua; olen soittanut bändeissä, mutta yhteistä elämää treeniksen ulkopuolella ei ole.
Moottoripyöräilylläkään ei kavereita tunnu saavan.
En ole mielestäni mitenkään poikkeava; olen ystävällinen, tulen hyvin ihmistenkanssa toimeen, auttavainen jne. Ulkonäössäkään ei pitäisi olla
valittamista. Mutta pysyviä kavereita ei vaan löydy mistään. Luulin että edes intistä saisi jotain irti, porukka kun mainostaa että sieltä niitä ikuisia kavereita löytyy. No jaa-a, riittänee varmaan se, että eräänä lomapäivänä muu porukka (olin laivalla) oli suunnitellut lähtevänsä keskenään ryyppäämään, kukaan ei edes vaivautunut minua kysymään mukaan. Hauskinta tässä on se, että naisten kanssa ei ole vastaavaa ongelmaa. Olen seurustellut pidempään muutaman kerran, ja nyt avovaimoni odottaa meille lasta. Mutta hänenkään kautta en ole tutustunut juuri keneenkään, viimeistään raskauden myötä ne
vähäisetkin kaverit ovat kaikonneet.
Noh, onneksi kohta pääsee opiskelemaan/töihin. Siellä ainakin on niitä hyvänpäiväntuttuja jne, mutta kaipa sen on riitettävä kun ei muuta saa.
Kaipaisin kyllä kaveria, jolle voisi mm. kertoa murheistaan, jonka/joiden kanssa voisi ihan muuten vaan viettää aikaa ja vaihtaa kuulumisia.
Lähiaikojen ongelmatilanteita on esimerkiksi se, ettei lastamme oikein kehtaisi kastaa kun kummiehdokkaita ei juurikaan ole. Toinen juttu on se, että avovaimoni haluaisi minun pitävän varpajaiset, mutta ei oikein yksin
innostaisi juhlia. Eikä naimisiinkaan uskalla mennä, eihän olisi ketään järjestämässä polttareitakaan. Jokaisen yleisen 'ryyppyjuhlan' jälkeen täytyy töissä tms. valehdella ja varoa sanomatta että kotonahan sitä tuli
taas nysvättyä. Eihän sitä kehtaa kenellekään kertoa ettei ole kavereita, varmaan lopettaisivat puhumisen kokonaan. Hulluksihan tässä kohta tulee!
juurikaan apua; olen soittanut bändeissä, mutta yhteistä elämää treeniksen ulkopuolella ei ole.
Moottoripyöräilylläkään ei kavereita tunnu saavan.
En ole mielestäni mitenkään poikkeava; olen ystävällinen, tulen hyvin ihmistenkanssa toimeen, auttavainen jne. Ulkonäössäkään ei pitäisi olla
valittamista. Mutta pysyviä kavereita ei vaan löydy mistään. Luulin että edes intistä saisi jotain irti, porukka kun mainostaa että sieltä niitä ikuisia kavereita löytyy. No jaa-a, riittänee varmaan se, että eräänä lomapäivänä muu porukka (olin laivalla) oli suunnitellut lähtevänsä keskenään ryyppäämään, kukaan ei edes vaivautunut minua kysymään mukaan. Hauskinta tässä on se, että naisten kanssa ei ole vastaavaa ongelmaa. Olen seurustellut pidempään muutaman kerran, ja nyt avovaimoni odottaa meille lasta. Mutta hänenkään kautta en ole tutustunut juuri keneenkään, viimeistään raskauden myötä ne
vähäisetkin kaverit ovat kaikonneet.
Noh, onneksi kohta pääsee opiskelemaan/töihin. Siellä ainakin on niitä hyvänpäiväntuttuja jne, mutta kaipa sen on riitettävä kun ei muuta saa.
Kaipaisin kyllä kaveria, jolle voisi mm. kertoa murheistaan, jonka/joiden kanssa voisi ihan muuten vaan viettää aikaa ja vaihtaa kuulumisia.
Lähiaikojen ongelmatilanteita on esimerkiksi se, ettei lastamme oikein kehtaisi kastaa kun kummiehdokkaita ei juurikaan ole. Toinen juttu on se, että avovaimoni haluaisi minun pitävän varpajaiset, mutta ei oikein yksin
innostaisi juhlia. Eikä naimisiinkaan uskalla mennä, eihän olisi ketään järjestämässä polttareitakaan. Jokaisen yleisen 'ryyppyjuhlan' jälkeen täytyy töissä tms. valehdella ja varoa sanomatta että kotonahan sitä tuli
taas nysvättyä. Eihän sitä kehtaa kenellekään kertoa ettei ole kavereita, varmaan lopettaisivat puhumisen kokonaan. Hulluksihan tässä kohta tulee!
Vastaukset 8
Vanhimmat
"Hauskinta tässä on se, että naisten kanssa ei ole vastaavaa ongelmaa. Olen seurustellut pidempään muutaman kerran, ja nyt avovaimoni odottaa meille lasta."
Ajatteleppa elämääsi, jos et olisi edes seurustellut ja eläisit elämääsi yksinäisenä sinkkuna.
"Noh, onneksi kohta pääsee opiskelemaan/töihin."
Aivan, sieltä voi löytyä uusia hyvänpäiväntuttuja.
uskomatonta.
Miksi vaivautusit kirjoittamaan tuollaista jos tilanteesi ei oikeasti olisi kyseisenlainen?
Kuulostaa että olisit vielä murrosiässä tai kahdenkumpin tienoilla etkä vielä luottaisi itseesi suhteessa muihin. Yleensä aikuisia ihmisiä ei enää kiinnosta toisten mielipiteet, korkeintaan esitetään että se toisenkin mielipide kiinnostaa. Mutta tosiaan jos koet olevasi niin epätoiviosesti kaverin puutteessa niin olet itse laittanut itsesi uhrin asemaan. Tarvitsisit itsellesi auttajan joka auttaa sinut pois uhrin asemasta, jollet sitten iste muokkaa itsellesi uuttaa roolia.
Tietenkin aikuisia ihmisiä kiinnostaa muiden mielipiteet. Tosi karua on sellainen "aikuiselämä", jossa ei muiden ajatukset kiinnosta. Totta kai kiinnostaa. Ja keskustellaan sen verran, kun ehditään ja pystytään.
Kyllä alkuperäisen kirjoittajan ongelma oli todellinen ja hän kirjoitti tänne saadakseen myötätuntoa, tukea, hyviä neuvoja matkan varrelle. Ja kyllä, ystäviä tarvitaan. Ilman niitäkin voi selvitä, mutta elämä voi olla paljon rikkaampaa ystävän kera.
Musta tää heissulivein vastaus oli aika höpöhöpöä.
edes joku täällä puolustaa tuota alkuperäisen tekstin kirjoittajaa. Minkälaisia te ihmiset olikein olette, jotka ette ystävyyden merkitystä ymmärrä!! Eikä kenenkään tarvitsisi jäädä ilman ystäviä.
Ystävät ovat tärkeitä niin miehille kuin naisillekin . Ystäviltä saa voimaa ja kannustusta jatkaa elämässä eteenpäin vaikeinakin aikoina!!
Toivottavasti saat itsellesi uusia kavereita! Tsemppiä sinulle!!
"Mikähän siinä on, että miehen on vaikea löytää itselleen uusia kavereita? Tuntuu, että kaveriporukkaan joko synnytään tai sitten kärsitään loppuelämä ilman."
Ensinnäkin kukaan ei synny mihinkään kaveriporukkaan. Kaikki joilla kavereita on ovat jossakin vaiheessa niitä omalla aktiivisuudellaan hankkineet. Hyvänä esimerkkinä pitäisin sitä kun porukka muuttaa töiden/opiskelujen perässä uuteen kaupunkiin ja tutustuvat siellä uusiin ihmisiin joista syntyy enemmän tai vähemmän kavereita.
"Esim. yläasteella en koskaan käynyt mm. kotibileissä tai muuten vaan hengannut missään porukassa. Kukaan ei koskaan kutsunut, eikä kukaan toisaalta kertonut missä niitä oli joten en voinut tunkea väkisinkään mukaan."
No jaa-a, riittänee varmaan se, että eräänä lomapäivänä muu porukka (olin laivalla) oli suunnitellut lähtevänsä keskenään ryyppäämään, kukaan ei edes vaivautunut minua kysymään mukaan."
Jopas vain tuo ylläoleva kertoo sinusta todella paljon. Ilmeisesti oletat, että tekemättä mitään kaverien eteen olet ilman muuta automaattisesti kutsuttuna bileissä. Totuus vain on se että selvästi pelkäät vertaisiasi, pelkäät mitä muut ajattelevat sinusta, pelkäät että yrityksilläsi tutustua ihmisiin on epäonnistuessaan seurauksia ja siten haluat suojella kasvojasi olemalla passiivinen. Valitettavasti niin kaveriasioissa kuin kaikessa muussakin pätee sama: tekijät palkitaan.
"Lähiaikojen ongelmatilanteita on esimerkiksi se, ettei lastamme oikein kehtaisi kastaa kun kummiehdokkaita ei juurikaan ole. Toinen juttu on se, että avovaimoni haluaisi minun pitävän varpajaiset, mutta ei oikein yksin
innostaisi juhlia. Eikä naimisiinkaan uskalla mennä, eihän olisi ketään järjestämässä polttareitakaan. Jokaisen yleisen 'ryyppyjuhlan' jälkeen täytyy töissä tms. valehdella ja varoa sanomatta että kotonahan sitä tuli
taas nysvättyä. Eihän sitä kehtaa kenellekään kertoa ettei ole kavereita, varmaan lopettaisivat puhumisen kokonaan. Hulluksihan tässä kohta tulee!"
"Eikä naimisiinkaan USKALLA" "Eihän sitä KEHTAA"
Pitemmittä puheitta; Unohda mitä muut sinusta ajattelee, ole ystävällinen oma itsesi, älä jännitä vaan ota aivan rennosti ja kohtaa estoitta muut ihmiset. Vielä kun otat itsellesi sen aktiivisen roolin, eli olet itse se joka ehdottaa sitä yhteistä tekemistä kuten kaljalla käymistä tms. niin olen varma että kaveruussuhteita alkaa syntymään. Kaikki on susta kiinni. Ihmiset aistii epävarmuuden, epätoivon ja pelon ja jättää helpommin sellaiset yksilöt omiin oloihinsa. Onnea tuleville ihmisuhteille.
Tuo teksti olisi voinut olla mun avokin kirjoittama. Ihana ja mahtava mies, joka tutustuu helposti uusiin ihmisiin ja tulee toimeen monenlaisten ihmisten kanssa, mutta jolla ei ole oikein ystäviä joidenka kanssa olla vapaa-ajalla :( Ei mullakaan oikein ole ystäviä, onneksi meillä on edes toisemme :) Olisi kiva jos molemminlla olisi omia/yhteisiä kavereita, mutta en tiedä miksi meidän molempien on vaikea saada uusia kavereita. Itse tiedän olevani ujo vieraassa seurassa ja musta helposti voi saada sellaisen kuvan että olen jotenkin ylpeä, vaikka en olekkaan! Avokkini kyllä on puhelias ja huomaavainen mutta ystävyyssuhteiden solmiminen ei oikein onnistu :( Ollaan useasti puhuttu tästä asiasta eikä oikein olla päästy minkäänlaiseen tulokseen..
Et siis ole yksin tilanteesi kanssa!
Veikkaanpa että tuo on yllättävän yleistä. Joillekin on kadehdittavan helppoa luoda uusia ystävyyssuhteita, mutta meitä yksinäisiäkin löytyy varmaan aika paljon. Ja varmaan se on yksi yleinen "pahonvoinnin" syy.
Ymmärrän tilanteesi hyvin. Itselläni on kyllä muutamia kavereita, mutta uusien kavereiden saaminen on hankalaa: Missä edes potentiaalisia kavereita voisi tavata? Koulut on jo käyty, vanhat vähäiset kaverit hajautuneet ympäri maata, töissä on vain muutama vanha setä ja tietokone, harrastukset yksinäisiä... Menenkö baarissa kyselemään sopivilta tyypeiltä: "Moi, olisiksä mun kaveri?" Kyllä aika outona pidettäis... Ymmärrän siis tilanteesi!
Olen aika kateellinen niille, joille koko ajan kivat kaverit soittelevat "Tule tänne bileisiin!, Mennäänkö kahville?, Tehdäänkö sitä ja tätä...?" Tästä kateudesta pitäisi kyllä päästä eroon...
Itselläni kavereiden vähyyden selittää myös pitkäaikainen parisuhde; suhteessa ollessani en erityisesti yrittänyt haalia kavereita ja yhteydenpito väheni vanhoihinkin...
No, nyt oma tilanteeni on kuitenkin ihan hyvä, osaan kyllä luoda kaveruussuhteita,jos sopivia ihmisiä tapaan. Lisäksi olen vähän nirso kavereiden suhteen: Mielummin olen yksin kuin pidän kaverina sellaista jonka kanssa en oikeasti viihdy.
Tsemppiä ja toivottavasti koulusta löytyy kavereita!
kuulostaa tutulta. Mä kyllä kans puhelen mielellään niitä näitä ja tuun juttuun. mut aika vähä niitä sitte on jotka oma aloitteisesti ottas muhun yhteyttä.
Hei mut laita mulle viestiä, jos kiinnostaa pitää yhteyttä. tiedä vaikka asuttas samalla suunnalla. mun mail on [email protected]