Mä kerron nyt mun (tai siis meidän) tarinan. Tutustuttii siinä puol vuotta sit ja huomasin heti et tuolla miehellä on samanlainen huumorintaju ku mulla. Muutenki tuntui et meis on paljo yhteistä...
Mitä enemmän aikaa kulu niin sitä enemmän mä rakastuin siihen mieheen. Mutta alusta asti huomasin että tällä miehellä on erikoinen luonne, varsinki huumorintaju. Hän haukku mua leikilläs harva se päivä, tiän että se oli hänen ihmeellistä huumoria mutta väsyin siihen ihan totaalisesti. Lisäks hän löi mulle usein luurii korvaa tai lähti mun tyköö sanomatta sanaakaa. Jollai lailla hän kohteli mua huonosti, enkä mielestäni ansaitse tällasta kohtelua.
Mutta meidän suhtees oli niin paljo hyvääki. Kerranki sain tuntee olevani rakastettu, vaikkei tämä mies tunteistaan puhunutkaa mutta hän näytti sen toisella tavalla ja uskon että hän musta välittää...Hän oli lähellä, halailtii, ja seksi...se oli tosi ihanaa. Mä oon sellanen että tarvin läheisyyttä ja hellyyttä. Hän viihty mun kans ja vietti paljo aikaa mun luona. Meillä oli hauskaaki...mies heitti hyviä vitsejä ja mä nauroin vedet silmis..
Mutta mun oli pakko lopettaa tää suhde. En jaksanu enää sitä et mies oli niin mustasukkanen et mun olis pitäny kysyä saanko mennä parhaan ystäväni luo. Oon sellanen ihminen että tarvin vapautta..yhdes vaihees harmitti ku mies epäili mua aina et oon ihastunu tai rakastunu johonki toisee vaikka hänelle usein sanoin että rakastan häntä...en tiä miks tää mies ei uskonu mua kun sanoin rakastavani.
Ongelma on nyt se, että mulla on niin hirvee ikävä tätä miestä...kuinka pystyn olemaa etten lähetä hänelle viestiä tai soita hänelle. Sit ku yritän olla soittamatta ja täs muutamaan päivään ei olla yhteyttä pidetty niin sit hän soittaaki mulle. Viime yönä hän soitti ja kysy olenko vihanen...ku viimeks kun ollaa puhuttu puhelimes niin hän löi mulle luurin korvaan ku en olis saanu lähtee kaverin luo. Siis tämä mies käyttäytyy välillä niin lapsellisesti...ja ikää hänel on 22 vuotta. Mutta ikävä on ja paha mieli...
Tämä mies sano ettei hän pysty muuttamaa käytöstänsä, niin ei siitä olis voinu tulla mitää ku en mä oo tottunu sellasee käytökseen. Oli pakko pistää tää poikki. Mun ystävätki on ihmetelly millai jaksan tän miehen kans, ku oon parhaille ystävilleni kertonu näistä asioista...mutta kauhee ikävä on kaikesta huolimatta. Jos hän olis voinu muuttaa jotenki käytöstään niin tää olis varmaa voinu toimia, kun niin moni asia meillä oli kuitenki hyvin. Kunpa jonain päivänä mäki voisin löytää elämäni miehen...tuntuu kamalalta ku aina joutuu pettymää.
Mitä enemmän aikaa kulu niin sitä enemmän mä rakastuin siihen mieheen. Mutta alusta asti huomasin että tällä miehellä on erikoinen luonne, varsinki huumorintaju. Hän haukku mua leikilläs harva se päivä, tiän että se oli hänen ihmeellistä huumoria mutta väsyin siihen ihan totaalisesti. Lisäks hän löi mulle usein luurii korvaa tai lähti mun tyköö sanomatta sanaakaa. Jollai lailla hän kohteli mua huonosti, enkä mielestäni ansaitse tällasta kohtelua.
Mutta meidän suhtees oli niin paljo hyvääki. Kerranki sain tuntee olevani rakastettu, vaikkei tämä mies tunteistaan puhunutkaa mutta hän näytti sen toisella tavalla ja uskon että hän musta välittää...Hän oli lähellä, halailtii, ja seksi...se oli tosi ihanaa. Mä oon sellanen että tarvin läheisyyttä ja hellyyttä. Hän viihty mun kans ja vietti paljo aikaa mun luona. Meillä oli hauskaaki...mies heitti hyviä vitsejä ja mä nauroin vedet silmis..
Mutta mun oli pakko lopettaa tää suhde. En jaksanu enää sitä et mies oli niin mustasukkanen et mun olis pitäny kysyä saanko mennä parhaan ystäväni luo. Oon sellanen ihminen että tarvin vapautta..yhdes vaihees harmitti ku mies epäili mua aina et oon ihastunu tai rakastunu johonki toisee vaikka hänelle usein sanoin että rakastan häntä...en tiä miks tää mies ei uskonu mua kun sanoin rakastavani.
Ongelma on nyt se, että mulla on niin hirvee ikävä tätä miestä...kuinka pystyn olemaa etten lähetä hänelle viestiä tai soita hänelle. Sit ku yritän olla soittamatta ja täs muutamaan päivään ei olla yhteyttä pidetty niin sit hän soittaaki mulle. Viime yönä hän soitti ja kysy olenko vihanen...ku viimeks kun ollaa puhuttu puhelimes niin hän löi mulle luurin korvaan ku en olis saanu lähtee kaverin luo. Siis tämä mies käyttäytyy välillä niin lapsellisesti...ja ikää hänel on 22 vuotta. Mutta ikävä on ja paha mieli...
Tämä mies sano ettei hän pysty muuttamaa käytöstänsä, niin ei siitä olis voinu tulla mitää ku en mä oo tottunu sellasee käytökseen. Oli pakko pistää tää poikki. Mun ystävätki on ihmetelly millai jaksan tän miehen kans, ku oon parhaille ystävilleni kertonu näistä asioista...mutta kauhee ikävä on kaikesta huolimatta. Jos hän olis voinu muuttaa jotenki käytöstään niin tää olis varmaa voinu toimia, kun niin moni asia meillä oli kuitenki hyvin. Kunpa jonain päivänä mäki voisin löytää elämäni miehen...tuntuu kamalalta ku aina joutuu pettymää.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.