Työttömyystyöt ja

Putkahtipa tälläinen sivu eteen kun googlasin haulla "työttömyystyö". Että kirkkokin järjestää työttömyystöitä seurakuntalaisilleen. Itse en kuulu kirkkoon, joten en ainakaan ole joutumassa kirkon työttömyystyöleireille.

Linkki :
http://www.mikkelinhiippakunta.evl.fi/toiminta/diakonia-ja_yhteiskunnallinen_t/tyottomyystyo/
2218
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ymmärsitköhän nyt sanan kirkon työttömyystyö väärin?

Ei tuolla työttömyystyöllä tarkoiteta sitä, että työttömät joutuvat tekemään työttömyystyötä, vaan kirkon elinten toimintaa työttömien hyväksi.

Ainakin helsinkiläisen Kirkko ja kaupunkilehden mukaan on kirkon päättävältä taholta joku kannanotto, että seurakunnat alkaisivat palkata työttömiä. Erikseen oli todettu, että kunnon hommiin, ei siis mihinkään rupujuttuihin tai ilmaistöihin.

Äänestä
  • "Ainakin helsinkiläisen Kirkko ja kaupunkilehden mukaan on kirkon päättävältä taholta joku kannanotto, että seurakunnat alkaisivat palkata työttömiä. Erikseen oli todettu, että kunnon hommiin, ei siis mihinkään rupujuttuihin tai ilmaistöihin."

    Käsitteellä "työttömyystyö" ainakin 1950- ja 1960-luvulla nimen omaan tarkoitettiin työpaikkoja joihinka työttömät maakuntien miehet pakotettiin siirtymään, esim. rautatieratatöihin, tietyömaille ja lentokenttätyömaille.

    Ok. Korjasit käsitystäni nykyisistä työttömyystöistä, että ne ovatkin ihan oikeita töitä. Onkin aivan oikein, että työttömyystöistä käytetään oikeata nimikettä, että ne luonteeltan ovat sellaisia, jotka on tarkoitettu työttömille.

    Olisihan se aika irvokasta, josko kirkkokin alkaisi kuuluttamaan työstä joka aktivoi, kannustaa, harjoituttaa taikka antaa mallia siitä kuinka töitä tehdään oikeasti.

    Näin toteankin, että kirkko on oikealla tiellä näillä "työttömyystöillään".

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kirkko... kirjoitti:

Putkahtipa tälläinen sivu eteen kun googlasin haulla "työttömyystyö". Että kirkkokin järjestää työttömyystöitä seurakuntalaisilleen. Itse en kuulu kirkkoon, joten en ainakaan ole joutumassa kirkon työttömyystyöleireille.

Linkki :
http://www.mikkelinhiippakunta.evl.fi/toiminta/diakonia-ja_yhteiskunnallinen_t/tyottomyystyo/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu