eivät miehet koskaan nimittäneet naisia lehmiksi tai naudoiksi. (Huorittelua on toki ollut, se ei miksikään nyt muutu). Lehmät olivat ihan eläiminä laitumilla ja ajokkina oli sitten auto, eli oma "peltilehmä". Kyllä kun tätä palstaa lukee, niin on hyvin tympeä ollut huomata, kuinka alas nykyajan nuoret miehet voivat nimityksillänsä mennä. Ei minkään moista kunnioitusta. Ajat ovat muutuneet kovin, vaikka omasta nuoruudestani on reilu vain 14 vuotta aikaa.
Nuoruudessani
-nainen toisenlainen-
2371
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
voi olla että pikkasen erehdyin palstasta, mutta ajattelin, että ihan hyvä on täälläkin ilmaista asia tällainen.
Kyllä minä olen nuorten naistenkin suusta tuolla ihan elävässä maailmassa saanut kuulla vaikka mitä homottelua ja painuvittuuta, vaikka olen yrittänyt olla vain kohtelias.
Että siltä pohjalta, tasa-arvo kaikessa.