Antti Heikkilä vastasi kysmykseen VHH:n terveysvaikutuksista. VHH vaikuttaa dramaattisesti diabetekseen, verenpaineeseen, mielenterveyteen ja veren rasva-arvoihin. Varsinkin mielenterveys on asia josta puhutaan liian vähän. VHH on todella ruokavalio jolla saataisiin paljon hyvää aikaan kun voitaisiin vaikuttaa mielenterveysongelmiin kun ne aiheuttavat monia muita ongelmia ja vahingontekoja.
Huomasitteko miten
kj.mattila
421825
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 42
Vanhimmat
kuultavaa,mutta yksi asia jäi häiritsemään.
Eihän se nyt voi olla mahollista,että lihakset kasvaa itsestään vhh/atkinsin avulla vai voiko?
Valaiseppa tyhmää miten se käytännössä tapahtuu?
Muuten oli kyllä kelpo haastattelu ja varmisti mun kohalla sen,että atkinsiä ainaki kokeilen.
että VHH-dieettiin kuuluu riittävän proteiinin saannin turvaaminen, jolloin laihdutettaessa lihakset eivät katoa. Vähärasvaisen ja runsashiilihydraattisen dieetin aikana taas rasvan mukana palavat myös lihakset. Vähähiilihydraattinen dieetti kasvattaa ja kiinteyttää lihaksia se todella polttaa rasvaa mutta säilyttää lihakset. Kasvotkin pysyvät kauniina sillä kasvojen lihakset säilyvät eikä iho rypisty. Hiilihydraattivaikutus näkyy myös kasvoilta. Tyypillisiä merkkejä ovat eriasteiset turvotukset silmien ympärillä kun syö hiilihydraatteja.
Anteeksi nyt, mutta kyllä tuolla toisessa ketjussa kuvaus "korvasienen näköinen" pätee minusta niin Heikkilään kuin sinuunkin. Muita intomielisiä VHH-laisia en ole nähnyt. Ei millään pahalla, mutta peili on paras ystävä niin ylipainoiselle kuin pöhöttyneestä egostakin kärsivälle.
Ei ole Heikkilä mikään terveyden perikuvan näköinen, ei. En hänenä ainakaan mainostaisi kasvojen kauniina säilymistä. Mattilasta en ole nähnyt kuin yhden pienen kuvan, mutta senkään ei ollut kyllä mikään mainoskuva.
Ei se ravinto ketään kaunista oli siten pizzaa tai porkkanaa. Jos mutsi ja fatsi on rumia, sinustakin todennäköisesti tulee geeniesi uhri.
Mutta ainahan voi tilata ajan plastiikkakirurgilta.
Kauneusleikkauset ovat muutenkin enemmän muodissa kuin ruokavalion rukkaus. Mieluummin syödän hyvin ja sitten käydään rasvaimussa kuin tehdään jotain "kauheaa ja pelottavaa".
Vhh:n avulla elimistön oman kasvuhormonin määrä kasvaa ja näin ollen lihakset eivät surkastu. Pienellä liikunnalla, kuten jumpalla ja kävelyllä saa todella hyviä tuloksia aikaan.
Suosittelen kokeilemaan, itsellä ollut puoli vuotta elämän tapana vhh ja paino kohta tippunut 15 kiloa. Lisäksi olen päässyt vatsa vaivoista, kuten löysä vatsa ja närästys.
Olo on nykyään pirteä ja sohvalla makoilu ei enää ole paras mahdollinen ajanvietto tapa ja tekee mieli enemmän ulkoilla ja viettää laatuaikaa puolison kanssa.
Ennen söin yleisten ravinto- ohjeiden mukaisesti ja tasaisesti tuli 3 kiloa vuosessa lisää vaikka harrastin paljon liikuntaa ja söin kevyt tuotteita.
Siis, vaikka sisukset voi loistavasti VHH:lla, niin johan se ihminen SILTI vanhenee. Ja siinä samassa tuppaa ihokin rypistelemään (geeneistä ja mm auringonpalvonnasta riippuu kuinka paljon). Harvassa on ne immeiset joilla näin ei käy (heille olen toki kateellinen). Eli Heikkilä ikääntynyt ihan normaalisti. Vaan kuinkahan paljon ryppysempi hän olisi ILMAN VHH-elämäntapaa - sen kun tietäisi....
Kauankohan ksetää, että se alkaa sinuunkin vaikuttaa?
Olen mt potilas ja lääkityksellä. Olen useaan otteeseen yrittänyt Atkinsin dieettiä ollut induktiolla ja vähähiilarisella ruokavaliolla, paino tosin on pudonnut erittäin huonosti. Minulta kyseinen dieetti vie yöunet ja sehän ei ole mt potilaalle hyvä asia. Energiataso kai nousee liikaa eli olen arvioinut, että tarvitsen jonkinverran hiilareita. Oikeaa tasoa on lähes mahdoton löytää, mutta Heikkilä puhui aamulla että 70 g olisi sopiva yläraja ehkä minullekin jolla on tietysti metabolia. Inhoa kaloreiden ja hiilareiden laskemista, kai tässä on yritettävä löytää jonkinlainen näppituntuma. Laihtuakin pitäisin ehdottomasti, tosin kahdella mt sairauteen tarkoitetulla lääkkellä on lihottavaa vaikutusta lisäksi menee kortisoni. Onko viisaita neuvoja mitä tekisin? Olenko loppuiäkseni tuomittu olemaan väsynyt epäonnistuja.
Maailman väestö ei edes teoriassa pystyisi ryhtymään VHH-ruokavaliolle. Lihan tuottaminen kuluttaa ympäristöä monikymmenkertaisesti viljan tuottamiseen verrattuna.
Lisäksi punaisen lihan syöpäriskit on tunnettu jo pitkään.
Ihminen ei liho, ellei syö enempää kuin mitä kuluttaa. Se nyt vain on yksinkertainen tosiasia, ei siihen tarvita VHH:ta tai mitään muutakaan dieettiä.
moraalittomuus on asia, jota on pari kertaa täällä yritetty ottaa esille, mutta aina se on ammuttu alas asiattomin sanakääntein, samoin kuin kiistaton syöpäriskin kasvu. Kaksi erittäin tärkeää näkökulmaa!
punainen liha on urbaani legendaa.
On hyvinkin totta että jos kaikki alkaisivat syömään vhh-ruokavalion mukaan, saisimme tuottaa huomattavasti enemmän lihaa, kalaa jne. Ja vastaavasti viljapeltoja saisi poistaa käytöstä tai muuttaa toiseen tarkoitukseen uskomattomia määriä.
Eli mitäs menivät aikoinaan niitä peltoja viljelemään, sanoisi vhh-uskovainen..
Punainen liha kait nostaa vapaiden radikaalien määrää kropassa, joka lisää syöpäriskiä ja muitakin ongelmia. Vapaita radikaaleja voi torjua antioksidanteilla eli kasviksia nassuun niin punaistakin lihaa voi syödä. Kukaan ei voi tulla toimeen pelkällä lihalla.
Ihminen voi lihota vaikka söisi vähän, juttu onkin siinä että huonosti toimiva kroppa varastoi energiaa rasvaksi(nopeiden hiilareiden sekoittama insuliini) vaikkei se olisi tarpeellista. Eli vaikka ihminen ei söisi lainkaan lihaa tai rasvaa hyvin vähän, hiilarit sekoittavat kroppaa niin että se muuntaa ne varastorasvaksi. Kumpi parempi, liha lautasella vai jenkkakahvoissa?
Mistä olet saanut päähäsi, että vhh:lla syötäisiin erityisen paljon (punaista)lihaa? Ellei henkilö liiku erityisen paljon, proteiini-suositus tietääkseni niin vhh:lla kuin virallissuositellullakin on 0,8-1,0 g / ihannepainokilo.
"Ihminen ei liho, ellei syö enempää kuin mitä kuluttaa. Se nyt vain on yksinkertainen tosiasia, ei siihen tarvita VHH:ta tai mitään muutakaan dieettiä."
Tuohan nyt ei pidä alkuunsakaan paikkaansa. Ihminen ei ole mikään pommikalorimerti joka polttaa siihen syötetyn energian aina samalla tavalla energian laadusta riippumatta.
Kun ihminen syö hiilihydraatteja, niiden vaikutus ulottuu paljon laajemmalle kuin pelkästään henkilön energiatalouteen. Hiilihydraatit vaikuttavat mm. ihmisen hormoonitasapainoon paljon enemmän kuin muut makroravinteet.
Vähähiilihydraattisen ruokavalion vaikutukset ulottuvat paljon laajemmalle kuin pelkästään painonhallintaan.
se karja kun pitäisi ruokkia. Niistä pelloista vain saisi yhä harvempi ihminen ruokaa, sillä karja syö viljaa enemmän kuin ihminen per kilo.
Uskoisin, että vähän lihaa syövät syövät jo nyt enemmän kasviksia kuin lihafriikit. Minä ainakin syön. Vihannekset eivät kumoa vapaiden radikaalien vaikutusta elimistössä, eli salaattia syömällä ei voi poistaa lihan tuomia haittoja.
Ja ei, minulla ei ole jenkkakahvoja, vaikka tanssista ja muusta liikunnasta tykkäänkin.
että lehmät syövät ruohoja ja heiniä joita ihminen ei pysty hyödyntämään. Lehmä myös tuottaa lannoitteensa jolla turvataan uusi kasvu. Jos lehmiä ei olisi jouduttaisiin keinolannoittamaan ja siitä ei olisi kuin haittaa koko systeemille.
että lihakilon tuottaminen on ympäristölle monikymmenkertaisesti haitallisempaa kuin viljakilon tuottaminen.
Ja peltoja siis tarvittaisiin edelleenkin lihakarjalle.
Globaalilla tasolla tämä yhtälö on jo teoriassakin täysin mahdoton. Maapallon ekosysteemi ei sitä yksinkertaisesti kestä.
VHH:lla syödään paljon enemmän punaista lihaa kuin mitä esimerkiksi kasvisruokavaliolla syödään. Tai ainakin minulla nyt sattuu olemaan tuollainen tuntuma asiaan. Voi toki olla että olen väärässä.
Väitän edelleen, että ihminen ei liho, mikäli hänen kehonsa kuluttaa vähintään sen määrän energiaa kuin mitä hän päivittäin syö. Väitteen saa vapaasti kumota jos sen pystyy perustelemaan. Itse et sitä ainakaan edellisessä viestissäsi tehnyt, jään odottamaan!
Itse syön runsaasti hyviä, hitaita hiilihydraatteja sekä pääosin pehmeitä rasvoja. Olen keski-ikäinen, sekä lievästi alipainoinen. Ylipainosta en ole kärsinyt koskaan.
aiheuttaa sairauksia sen syöjille? Oletko sitä ajatellut? Peltoja tarvitaan lihakarjalle ja ne osaavat syödä heinää mitä sinä et ikinä pysty hyödyntämään.
"VHH:lla syödään paljon enemmän punaista lihaa kuin mitä esimerkiksi kasvisruokavaliolla syödään."
Eiköhän kaikilla muilla ruokavalioilla joihin liha sisältyy, syödä sitä enemmän kuin kasvisruokavaliolla. Minulla on sellainen tuntuma asiaan.
Tosin ketjussa johon vastaukseni kirjoitin, ei käsitelty kasvisruokavaliota...
syödä runsaasti kasviksia. Ei tarvitse mitään pastaa tai makaroonia, perunasta puhumattakaan. Kroppa kiittää.
siihen sinun syömäsi pekonin tai häränpihvin tuottamiseen ei ole käytetty keinolannotteita? Voi pientä.
Siis se, että voiko ihminen lihoa jos jatkuvasti kuluttaa vuorokaudessa energiaa vähintään sen määrän kuin mitä sitä syö?
Tämä on se paljon mielenkiintoisempi kysymys... :-)
"Eiköhän kaikilla muilla ruokavalioilla joihin liha sisältyy, syödä sitä enemmän kuin kasvisruokavaliolla. Minulla on sellainen tuntuma asiaan. "
=> Siis myös VHH:lla syödään syöpävaarallista punaista lihaa? Kaikesta huolimatta?
... niin ei tarvitse syödä epäterveellistä eläinrasvaa tai ylipäätään syöpävaarallista lihaa lainkaan?
Söisit vain niitä terveellisiä kasviksia ja hedelmiä? Jos kerran on niin, että sekä lihatuotteet että hiilarituotteet ovat ihmiselle pahasta, niin suosittelen pelkkää kasvisravintoa!
Jatkosodassa sotapojan tärkein ravinto oli vanikka, jota oli leipälaukussa aina mukana. Metsiä raivattiin pelloiksi ja emännät leipoivat leipää. Sodan jälkeen ainoa mikä yhtälössä oli epäterveellistä oli voi sen ruisleivän päällä.
Leivän syöntiin ei kukaan sairastunut, saati sitten kuollut.
Päinvastoin, kehitysmaissa viljatuotteet pelastavat miljoonittain ihmishenkiä.
Jos sairastumista ajattelet, mieti miten paljon punaisen lihan ja rasvan syönti aiheuttaa sairauksia sen syöjille?
Ratkaisuna on kasvisruokavalio. Voit syödä miten paljon lystäät ja takaan että et liho.
Sodan aikana ja jälkeenkin suomalaiset eivät syöneet juurikaan nopeita hiilareita vaan pitkälti ruisleipää, perunaa, kalaa, maitotuotteita, lihaa jonkin verran. Ei patonkia, hampurilaisia, karkkia..
Leipä ei ole epäterveellistä, ei edes vhh-ruokavalion seuraajalle. Pääasia on päästä jonkinasteiseen ketoosiin jossa keho polttaa rasvaa, ei hiilareita polttoaineena. Jos et halua noudattaa tarkempia määriä, voi ihminen toki syödä terveesti hiilareita eli täysjyvää jne ja poistaa sokerin, turhan perunan ja vaaleat jauhot ruokavaliosta, ainakin verrattuna nykyiseen.
Turha verrata 50 vuotta sitten vallinnutta ravintokulttuuria nykyiseen samankaltaisena.
Vilja on tärkeä, jatkossakin. En tajua vhh-diettaajia enkä vastustajia siinä seikassa mitä pahaa mukamas viljassa nähdään. Vain määrää kontrolloidaan.
että globaalilla tasolla tämä planeetta alkaa olla jo pian menetetty ja avaruustutkimus tähtää jo selkeästi muiden planeettojen tutkimukseen ja kolonisaatioon tulevaisuudessa.
Turha enään jankuttaa maapallon ekosysteemeistä kun ne ihmismassan ja kehitysmaiden teollitumisen myötä kuitenkin ovat jo etukäteen tuomitut. Joku atkinsonin dieetti jota voi noudattaa vain länsimainen ihminen (tai rikas kolmannen maan kansalainen) - jolla on rahaa ostaa tuoreita kasviksia, lihaa, kalaa jne, ei juuri enempää voi tuhota.
Viljapeltoja on jo hyvällä seurauksella muutettu biopolttoainetuotantoon. Siksi viljankin hinta on noussut ja miljoonia kehitysmaiden asukkeija on siirtynyt jälleen nälkäkuoleman partaalle. Ja miksi? Rahan takia, ei sen takia että ihmiset miettisivät mitä syövät.
Mikään dieetti ei muuta asioista mihinkään suuntaan koska erikoisruokavaliot tulevat aina olemaan vain tietyntyyppisen ihmisen touhuja. Suurin osa lihavista ihmisistä tänäkään päivänä ei viitsi tehdä asialle mitään, tai yrittävät jojo-laihdutusta vaikka voisivat asialle enemmänkin.
Se ihmisyydestä ja sen ongelmista..
No olenkin aina ihmetellyt, mitä lannoitetehtaassa tehdään, mutta nyt selvisi sekin: siellähän on lehmiä tekemässä lannoitetta.
Vaikka se kuinka korpeaakin, niin tuossa(kin) haastattelussa oli kyse vain ja ainoastaan Antti Heikkilän mielipiteistä ja ajatuksista, ei suinkaan missään nimessä mistään sen korkealentoisemmasta.
On tietysti ylevää tuntea olevansa jonkinlainen oman aikansa airut, mutta täytyy muistaa se, että sieltä "tuutista" tulee niin perin juurin haparoivia "faktoja" ja "uutisia", että ne eivät kestä edes pientä pintaraapaisua. Muistelkaamme A.H:n fysiikantietämystä kun keskustelu koski mikroaaltouuneja. Tuoreempi ja huuhaapitoisempi "mehiläisuutinen" oli ehkä vielä lapsekkaampi.
On tietysti aina mahdollista, että kun tarpeeksi huseeraa ja toitottaa näitä ns. ennusteita, niin jossakin vaiheessa voidaan tulkita henkilön olevan aika lähellä, mutta samaa periaatetta käyttäen voimme ennustaa aivan mitä tahansa.
Vai että oikein lihaskasvua. Miksi ihmeessä sitten tuo kokispullon profiili ja kuusen hartiat?
ne lihakset kasvavat.
Tämähän alkaa muistuttaa samaa kuin tuolla muissa Terveys-palstan keskusteluissa yksi ehdottelee maitohappoja parannuksena kaikkeen taivaan ja maan väliltä. Kuulkaas pojat, jos se sellainen ihmelääke olisi, joka tehoaa kaikkeen, niin se olisi keksitty jo. Älkää nyt viitsikö ihan tyhminä meitä pitäkö ja syöltäkö kaikenlaista soopaa.
JOS joutuu syömään psyykelääkettä, siitä EI parane vhh:lla tai millään muullakaan ruokavaliolla...se paino saattaa muuttua, mutta se mielenterveysongelma kyllä jää, ei se sitä poista se vhh!
Voitko väittää vastaan?
Sillähän voi parantaa anorexiankin ja kohta varmaan syöpäja aid:kin ovat historiaa.
Kiitos siitä hvv:n
mun taudit...mutta mutta...en pysty syömään lihaa, mites mä sit teen tuon vhh-mysteerin? Siirrynkö jäniksiin ja sellasiin...nehän syö ruohoo..oisko ne vhh-elukoita ja sitte ....joo...hyvä idea.
En oikeasti pysty syömään lihaa, olen kokeillut ilman leipää, perunnaa ja riisiä, kun ei käy niin ei käy.. Sianlihasta tuntuu että tulee "kuolema" just.
Mites se on mahdollista!hmm..jos kerran ihminen tarvioi lihaa..enkä oo käyttäny jauhoja...ihan vhh.ta yritin... nih!
Ainahan sitä voi vastaan väittää... :o) Onhan näitä henkisestisairaita, jotka ovat ruokavaliolla saaneet palaset paremmin kohdalleen jolloin lääkitystä on voinut kovastikin vähentää. Vääristä elintavoista (ruoasta siis) voi todellakin olla ihmiselle monenmoista haittaa - väitätkö sinä tätä todistettua asiaa vastaan ? ja joo, saat sinäkin väittää vastaan. Mutta ei se muuta totuutta.
Jos sinä olet rakennettu niin, ettei liha käy...niin syö hyvä ihminen niinkuin parhaaklsi näet - sinulle terveellisesti. Mutta pakko myöntää, että aika kummallinen ominaisuus tuo... ei onneksi kovin yleinen.
Voi kj-reppana; olet naamioitunut toisen nikin taakse. Et kai luule, ettei tyylisi ole tunnistettava.
Tuttavani ei uskaltanut kokeilla lapsensa pahaan epilepsiaan VHH:ta, koska lääkärit pelotteli. Tutkimuksia ja kokemuksia hyvistä tuloksista on olemassa paljon. Surullista, että propaganda pitää ihmisiä sairaine, eikä anna edes kokeilla eri vaihtoehtoja. (kun en vieläkään käsitä MIKÄ siinä VHH-ruokavaliossa on se vaarallinen osuu).
vaarallista senkun vain syö terveellisesti ja oikein vähähiilihydraattisesti niin mitä väärää siinä on? Voisiko joku kertoa.
...ja varsinkin LÄÄKÄREIDEN selityksiä (harhaluuloja) on hauska kuunnella. Toiset on NIIN hyvin aivopesty, etteivät usko edes näyttöihin. Sellaiseen lääkäriin kun törmään, niin tulee heti mieleen, että missä muissa asioissa hänet on aivopesty - että voiko luottaa muissakaan asioissa.
"Tuttavani ei uskaltanut kokeilla lapsensa pahaan epilepsiaan VHH:ta, koska lääkärit pelotteli"
Onneksi on toisinkin. Olen sairaalassa töissä ja tiedän tapauksia joissa nuorilla potilailla käytetään erittäin vähän hiilarista ruokavaliota epilepsian hallitsemiseen.
Hyvä että kaikkialla ei olle liian tiukkapipoisia. Ja tuo hiilareiden vähennys onnistuu jopa kotikonstein. Tuttavani tapauksessa olisi auttanut jo se, että vaaleat leivät/jauhot ja sokerit olisi jätetty pois.