miltä tuntuu kun saa uskon?

Sattuipa sopivasti, kun joku muukin pohtii samankaltaisia... Itse asiassa ensimmäisen kerran katson koko palstaa ja mitä tänne on kirjoiteltu. (Kuten oletinkin, niin vähän joka otsikon alla melkoista julistamista ja sen haukkumista tms. Sen nyt toki saattoi odottaakin...)

Itsellä aikas identtinen tilanne teikäläisen kanssa, mutta en ole mitenkään ahkera rukoilija. Olen jälleen kerran yrittänyt lueskella raamattua. En oikein tiedä mitä oikein etsin edes vai etsinkö mitään.

Olen ainakin kerran muistaakseni vanhan testamentin lukenut n. puoleen väliin ns. ajatuksella ja uuden kokonaan läpi mutta sitten tuli vuosien kyllästyminen koska nimilistojen kärryiltäputoaminen vei mielenkiinnon aiheesta:) Eli en voi sanoa pitäväni itseäni erityisen kiinteäuskoisena siis. Jotenki nyt sitten taasen kerran kun kolmekymmentä kaatui ja havahduin jälleen kerran, että ei ole kuolematon ja sukukin meistä miespuolisista jo aika harventunut, heräsi jokin mielenkiinto aiheeseen ja alkanut taas lukea. Tuntuu kuin tavoittelisi jotain, mutta ilmeisesti ei sittenkään..tulee seuraavana ajatuksena mieleen.

Paljon mietin kyllä, että jokin syyhän asioiden pohdintaan on oltava kun nyt jaksaa paneutua taasen ja aina välillä mielenkiinto palautuu muunkin kuin historiakiinnostuksen takia, mutta ei oikein ota selvää. En kieltämättä mitenkään erityisen uskonnollista elämää ole viettänyt, etenkään viime vuotisen avioeron jälkeen...toisaalta en nyt mitenkään yliturmiollistakaan. Jollakulla raamatulla päähän koputtelijalla olisi kyllä silti varmasti paljon sanottavaa/moitittavaa, näin kauniin loivasti ilmaisten.

Eli en osaa kyllä uskoontulosta mitään välttämättä osaa vastata, muuta kuin että ilmeisesti jonkinlaista tunnetta itse tavoittelen. Sen verran olen hahmottanut asioita. Mutta toisaalta taas seuraavana näen silmissäni uskonsa kaikille esille tuovat ja perässä kulkevat julistajat jotka suunnattomasti aina ovat itseäni rasittaneet.

Etenkin entisen narkit/dokut joita tuttavapiirissäkin on joskus ollut ja en oikein tiedä kumpana joku on ollut rasittavampi tapaus, piikkinistinä vai raitistuneena kiihkouskovaisena jonka vastaus kaikkeen on uskonto. Noh...ehkä se ainakin tappaa hitaammin kuin heroiini tai edes koskenkorva. Eli jos joskus itse jonkinlaisen valaistumisen tunteen koen niin en varmasti kerro siitä kenellekään, ainakaan livenä tutuille tai muille lähemmille. Eli siis en kellekään, oletan.

Ehkä siis voisikin sanoa näin kun omat ajatukseni ja teikäläisen tässä nidon helpoiten itse käsittämälläni tavalla. Uskoontuleminen ja asian kokeminen on koettavissa vähän samoin kuin alkoholinkäyttö, toiselle se on täysraittiutta jota ei silti mainosta, toinen makaa ojassa sisuskalut liemenä ja silti huutaa ohikulkijoille miten viina on viisasten ja jumalten juoma eikä itsekään ole neljäänkymmeneen vuoteen ollut hetkeäkään selvin päin. Ja kaikki muut variaatiot sitten tältä väliltä...

Oletan, että siis väärää tai oikeaa vastausta ei tähän ole olemassa. On vain omia kokemuksia ja näkemyksiä asian tiimoilta.

Ja tällä tekstillä ei ole tarkoitus mitään osoitella tai rienata/haukkua. Omia ajatuksiani vain julkituotuna.

Se tie, joka vie elämään, on kapea ja ahdas, ja ehkä vaikeakulkuinenkin, mutta se, joka vie kadotukseen, on mukava kulkea ja on vielä leveäkin. Maailma houkuttelee, niin se tekee uskossa olevallekkin, ja usein vanhurskaskin lankeaa, mutta nousee taas ylös kun kertoo Jumalalle syntinsä, niihin syyt ja pyytää anteeksi. Jumala on niin viisas, että Hän kyllä ymmärtää ihmistä, joka helposti lankeaa tämän maailman houkutuksiin.

Monesti uskovaiset eivät muista, että he voivat kertoa Jumalalle ihan kaikesta, purkaa sydäntään, minä teen niin Jeesuksen nimessä, ja rukoilen niitä Hänelle. Sen takia koska hän on elänyt täällä meidän keskellämme ihmisenä, ja ymmärtää mitä se sellainen on.
Pietari sanoi Jeesukselle kun näki hänet ja ymmärsi kuka siinä oli, että: Mene pois Herra! Minä olen syntinen ihminen. Mutta Jeesus jäi, ja pyysi vain häntäkin kulkemaan mukanaan.

Ihmisen pelastaa usko, ja ainakin aloitteleva uskovainen horjuu ja mokailee ja ehkä vielä lankeilee, ja ehkä oppii vasta vuosien päästä elämään paremmin, Jeesuksen seuraamisen takia.
Jumala laittoi uskon ehdoksi, koska Hänen Poikansa maksoi puolestamme syntivelat, silloin, siellä ristillä.


Ennen minä kiertelin kapakoissa, mutta kyllästyin niihin, ja halusin jotakin muuta. Jotenkin se ei vain riittänyt minulle. Kiroilemisista poisoppiminen oli hankalaa, mutta onnistuin kun aloin käyttää jotain korvaavia sanoja.

Kun päätin että käyn kirkossa, se oli päätös, jonka tein kun olin lukenut Raamattua. Vaikka en vielä silloin paljoa käsittänytkään siitä kirjasta, kuitenkin luin sen. En tiedä miksi, mutta halusin ja tein niin. Olin ateistisesta perheestä, jossa ei ollut uskovaisia, mutta kuulin siitä jotain aina joltakin, eräs naapurin mummokin kertoi siitä, kun ihmettelin ja kyselin asioita joista joku olisi voinut loukkaantua. Hän vain sanoi että kyllä hän kelpaa taivaaseen tällaisenaan. Kuulin uskonasioista sieltä täältä. Kävin aluksi kirkossa, minua kuitenkin enemmän kiinnosti jokin pienempi seurakunta, ja luin netistä helluntaiseurakunnasta.

Vahvempi uskovainen minusta tuli kun otin helluntaiseurakunnan kasteen. Olin kyllä uskossa, mutta en tiennyt mitään siitä kasteesta, mutta itse pidin siitä seurakunnasta koska olin kysellyt internetistä papilta, ja menin niihin kokouksiin.

Monet käyvät tavallisessa kirkossa, kun eivät halua sen karismaattisempaa kokemusta, ja se on hyvä. Kukin tekee niinkuin tuntee että on hyvä.

Uskossa oleva saattaa vielä hoiperrella suuntaan jos toiseenkin, mutta jokin, kai rakkaus jota Jeesus tuntee, vetää taas takaisin. Ehkä hän joutuu etsimäänkin montakin kadonnutta lammasta, tai "tuhlaajapoikaa", mutta jokaikinen on hänelle rakas ja tärkeä.

Aina ei voi riippuvuuksille ja muille sellaisille, kuten sairaus, itse mitään, mutta Jumala kyllä voi! Ja vastauksetkin tulee kysymyksiin, ajallaan, vaikka toiset niistä voivat viipyä matkalla.

On hyvä asia kun tietää, että Jumala johdattaa, vaikka itse aivoittelisikin oman tiensä, ja on hyvä että voi kertoa Jeesukselle kaikesta, koska Jumala jo tietää ne asiat, mutta pitää tärkeänä kun ne vielä kerrotaan. Ja pyydetään anteeksi, ja ne annetaan anteeksi, niin usein kun hoipertelee.

Uskonelämä on uskossa kasvamista, ja aloitetaaan ihan "pienen lapsen" tasolta.

Elä usko, elämä tuntuu paremmalta jo ensi askeleelta, ette te tai kukaan muu koskaan valastu, se on vaan niksahdus päässä mikä aiheuttaa tämän yleisen hihhuloimisenkin.

Kun ihmisen lapsi, syntyvä ihmninen saa uskonsa
, niin ei siitä jää muistoja, siis siitä itse tapahtumasta, mutta vaikutukset näkyvät kyllä jopa kymmeniä vuosia sen jälkeenkin. Mutta ei se ole jokin vakio määre, vaan yhtä epämääräinen kuin elämä yleensäkin. A ja b sekä c vaihtotehdot
sopivat kyllä jonkin uskonnollisen ihmisen manoveereihin, joten sen suhteen olet keskiverto- kastia. Uskova ihminen ei kuitenkaan yleensä tuo uskoaan reposteltavaksi näille joillekkin yleiselle keskustelupalstalle, vaan hoitelee sen puolen Luojansa, Jumalansa kanssa kahdenkesken.

Ajatuksia muutamia:

A:sta, B:stä ja C:stä päätellen Jumala on jotain kautta saanut puhutella sinua, ja opettanut perusasioita. Että Hän on olemassa ja tuntee ja tietää meidät aivan tarkalleen, ja että me olemme vastuussa Jumalalle tekemisistämme, ja että olemme syntejä täynnä.

>> Toivottavasti olen käsittänyt jotain väärin...

Nuo A, B ja C ovat aivan täysin Raamatun mukaisia asioita, ja aivan oikein käsitetty.

Perusteluna vaikka:

A) Psalmi 139 kokonaan: "Herra, sinä olet minut tutkinut, sinä tunnet minut. Missä olenkin, minne menenkin, sen sinä tiedät, jo kaukaa sinä näet aikeeni. Kuljen tai lepään, kaiken olet mitannut, perin pohjin sinä tunnet minun tekemiseni. Kielelläni ei ole yhtäkään sanaa, jota sinä, Herra, et tuntisi...Sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut."

C) Roomalaiskirje 7.luvun 18. jae koskee jokaista ihmistä: "Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei. Sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen." ja vaikka Room.3:12 "Kaikki ovat luopuneet ja käyneet kelvottomiksi. Ei ole ketään, joka tekee hyvää, ei ainoatakaan." ja karu toteamus: "kaikki...ovat synnin vallassa." (Room.3:9)

Nämä perusasiat eivät vielä johda muuhun epätoivoon: Jumala on, ja Hän on Pyhä ja vihaa syntiä, ja ihminen on luonnostaan täynnä syntiä eikä pysty auttamaan itseään siitä pois. Tässä on vasta kuvattuna ongelma, ei sen ratkaisua. Ihmisen ja Jumalan välillä on synnin muodostama paksu muuri, jota me emme pysty purkamaan.

Uskoviksi sanotaan niitä, jotka ovat kuulleet ratkaisun tähän ylipääsemättömään ongelmaan ja ovat suostuneet siihen.

Jumala on ratkaissut tämän suurimman ongelmamme lähettämällä Poikansa Jeesuksen tähän maailmaan meidän auttajaksemme. Tämä Jeesus otti vaapaaehtoisesti omille niskoilleen kaikki sinun tekemäsi synnit - niin menneet, nykyiset, kuin ne, joihin tulet vielä lankeamaan (ihminen ei valitettavasti muutu synnittömäksi tullessaan uskoon). Hän kuittasi ne omiin nimiinsä, ja sitten hän ikään kuin asettui sinun ja Jumalan väliin. Jumalan ehdoton oikeudenmukaisuus vaatii nimittäin rangaistuksen. Tässä Jumalan maailmassa ei voi tehdä syntiä ilman seurauksia - muutoinhan tämä olisi pohjimmiltaan epäoikeudenmukainen paikka.

Jeesus otti vastaan sen rangaistuksen, mitkä sinun syntisi vaativat. Silloin kun Jeesus kulki ristille, hän kantoi siinä hetkessä sinun koko elämäsi synnit mukanaan. Raamattu sanoo: "Hän kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha. Hänen haavojensa kautta me olemme parantuneet." Kun Jeesus sanoi ristillä riippuessaan vähän ennen kuolemaansa "se on täytetty" - hän tarkoitti, että ihmisten synneistä on kärsitty täysi rangaistus. Me olemme vapaat.

Nyt Jumala on luvannut, että kuka ikinä kuulee tämän, ja uskoo sen, saa syntinsä anteeksi ikuisiksi ajoiksi, ja saa olla matkalla Taivaaseen - Jumalan Kotiin. Jos syntisi olivat kuin lainaa, jota otat Jumalalta, sitä on kertynyt tolkuton määrä, ja kertyy joka päivä vain lisää, vaikka miten haluaisi alkaa maksamaan sitä pois. Tämän minäkin olen kokenut tasan tarkkaan. Mutta Jeesus maksoi kaikki pois yllin kyllin, ja se maksoi hänelle ristin kärsimykset ja kuoleman. Samaa velkaa ei maanpäälläkään tarvitse maksaa kahdesti. Nyt hän pyytää uskomaan. Hän haluaa lahjoittaa sinulle rauhan Jumalan kanssa.

"Pyydämme Kristuksen puolesta: Suostukaa sovintoon Jumalan kanssa. Kristukseen (Jeesukseen), joka oli puhdas synnistä, Jumala siirsi kaikki meidän syntimme, jotta me hänessä saisimme vanhurskauden." (2. Kor. 5:20-21)

Samalla viivalla tässä ollaan kaikki ihmiset. "Kaikki ovat samassa asemassa, sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden (=Taivaskelpoisuuden), koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi. Hänet Jumala on asettanut sovitusuhriksi, hänen verensä tuo sovituksen uskossa vastaanotettavaksi." (Room. 3:22-24)

Jos sitten osaisi jotain suositella sun tilanteessa, niin tätä sitä kai kaikkein lämpimämmin suosittelee: Suostu sovintoon minkä Jeesus teki puolestasi Jumalan kanssa. Usko Häneen, joka kärsi puolestasi kaiken. Suostu siihen, että et voi koskaan auttaa itseäsi paremmaksi Jumalan edessä, vaikka miten katuisit ja yrittäisit - vaan tarvitsit toisen, joka maksoi velkasi aivan täydellisesti. Hän teki sinusta täysin puhtaan Jumalan edessä. Itsessäsi olet ja pysyt syntisenä, mutta Jeesuksen ristintyön vuoksi Jumala on julistanut sinut pysyvästi puhtaaksi edessään.

Muurin meidän ja Jumalan väliltä on purettu. Jumala on luvannut "mustaa valkoisella" Raamatussa, että jokainen, joka turvautuu Jeesukseen syntien sovittaja ja on kastettu, on armahdettu ja matkalla kerran sinne, joka on Luojamme koti.

Sano Jeesukselle vaikka "Kiitos suuresta lahjastasi", ja kerro, että haluat, että Hän on Herrasi tästä eteenpäin. Pyydä, että Hän pitää sinusta nyt kiinni, ja pysyy kanssasi aina.

Kun otsikossasi kysyit miltä uskoontulo tuntuu, niin kyllä siinä yleensä jonkinlainen ilonpoikanen sydämessä hymyilee. Jos oikein yhtäkkiä pääsee käsittämään miten suuren armon on saanut ilman mitään ansioita, sitä tunnetta voi kuvata niinkin rohkeasti kuin sanalla "riemu" :)

"Eikä siinä vielä kaikki. Me saamme myös riemuita Jumalastamme, kun nyt olemme vastaanottaneet Herramme Jeesuksen Kristuksen valmistaman sovituksen." (Room. 5:11)

Uskot Jumalan olemassaoloon, koska rukoilet Häntä. Pyydät myös anteeksi syntejäsi, ja Hän lupaa antaa kaikille anoville anteeksi Poikansa kalliin veren tähden.

Yksikään uskova ei ole täydellinen, eikä elä täysin sellaista elämää kuin Jumala toivoisi. Eteenpäin voi jokainen päästä uskon tiellä, mutta täydelliseksi ei kukaan tule tämän elämän aikana.

Jos olet epävarma siitä, oletko oikeasti uskossa ja jos haluat olla oikeasti uskossa, pyydä että Jeesus tulisi asumaan sun sydämeen ja antaisi sulle rauhan sekä varmuuden siitä, että olet todellakin saanut Häneltä kaiken anteeksi.

Kun itse tulin uskoon, halusin vielä kauan sen jälkeen "entiseen elämään" kuuluneita asioita, vaikka tiesin, etteivät ne sopineet uskovalle. Vähitellen olen päässyt joistakin eroon, mutta olen vieläkin hyvin keskeneräinen monin tavoin.

Myös sen uskominen, että Jumalan armo koskee minuakin, on ollut aika ajoin hyvin vaikeaa. Ja siitä voi seurata ikävä kierre: huomaan tekeväni vääriä asioita -> en jaksa uskoa, että Jumala antaa ne taas kerran anteeksi -> en jaksa välittää. Jotenkin kun tajuaa sen, että Jumala todellakin armahtaa, kykenee myös vastaanottamaan Hänen rakkautensa, ja kun Hänen rakkautensa täyttää ihmisen, on ehkä vähän helpompi päästä eroon myös niistä "vääristä asioista".

Joskus tuon Jumalan rakkauden täyteyden voi tuntea hyvinkin voimallisena, mutta ei sen välttämättä tarvitse tuntua miltään. Ehkä voit tuntea sen aika ajoin mutta et jatkuvasti...? Tunteet tulevat ja menevät, mutta Jumalan rakkaus sinua kohtaan pysyy muuttumattomana - riippumatta siitä, mitä teet.

Anna aikaa itsellesi ja Jumalalle. Älä siis ole liian ankara itsellesi, ja usko siihen, että Jumalallakin on aikaa odottaa muutoksia...

Hei,

sinussa kamppailevat kristillisin termein ns. "turmeltunut liha" ja henki, ts. vanha ja uusi elämä. Ihan normaalia kamppailua, ks. tarkemmin:

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=680&posting=22000000036677065

Uskon mitta ei ole se, osaatko elää niin kuin pitäisi. Tätä valhettahan se Paholainen jatkuvasti meille työntää. Olet uskossa, jos uskot, että Jeesus kuoli puolestasi ja että syntisi on sovitettu. Kun et vielä ollut uskossa, Paholainen antoi sinun olla rauhassa. Nyt hän on innokkaana sinua häiritsemässä. Ensinnäkin hän häiritsee siten, että hän vääristää Jumalan sanaa. Hänhän on hajoittaja. Toisaalta, jos ihminen on jo uskossa, ja hän ei enää voi henkilön pelastukseen vaikuttaa, hän pyrkii tekemään uskovan elämästä mahdollisimman vaikeaa ja surkeaa. Tämän vuoksi raamatun totuuksien tunteminen on tärkeää.

Jumala suhtautuu tekoihimme erilailla kuin me itse:
1. Hyvillä teoilla et voi ansaita mitään Jumalan edessä
2. Pahat teot saat anteeksi.


Ja ilman muuta on oikein tunnustaa syntinsä suoraan Jeesukselle.

Jos tekemäsi pahat teot anteeksi pyytämisen jälkeen vielä sinua kiusaavat, kiusaaja ei ole Jumala vaan Paholainen.

Ihmisen perusongelma on, että jokainen meistä elää syntymästään lähtien Jumalasta erossa. Tämä erossa eläminen on syntien synti. Kaikki väärät ja syntiset teot ja ovat vain heijastusta tästä peruspulmasta. Syvin tarpeemme on päästä Jumalan yhteyteen, jotta Hän voisi antaa meille elämän ja uuden perusluottamuksen.

Raamattu ilmoittaa, että Jumala lähetti Poikansa Jeesuksen Kristuksen ottamaan pois maailman synnin. Sen tähden on jokaisella ihmisellä nyt Jeesuksen kautta pääsy Jumalan yhteyteen, eli mahdollisuus tulla Jumalan lapseksi.

"kaikille, jotka ottivat hänet (Jeesuksen) vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä." Joh 1:12

"jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut; sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan." Room 10:9-10

Uskon saaminen on tunnetasolla jokaisella erilaista. Yhteistä uskossa on suhde Jeesukseen, sillä hänet Jumala on asettanut pelastajaksi:

Jeesus sanoi: "Minä olen tullut valoksi maailmaan, ettei yksikään, joka uskoo minuun, jäisi pimeyteen." Joh 12:46

"jokainen, joka tekee syntiä on synnin orja. Mutta orja ei pysy talossa iäti. Poika pysyy iäti. Jos siis Poika tekee teidät vapaiksi, niin te tulette todellisesti vapaiksi." Joh 8:34-36

Hei
Olet heränneessä tilassa ja Pyhä Henki näyttää sinulle syntisyyttäsi. Oletko unohtanut Jeesuksen? Jeesuksen sovitustyö Golgatalla riittää kattamaan sinunkin syntisi. Saat siis uskoa syntisi anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä!
Meistä kukaan ei iole täysin synnitön, eikä synnittömäksi tule tässä elämässä. Joten älä panikoi vaikka syntiä teetkin välillä.
Rukoile Jeesusta tulemaan elämääsi ja anna hänen käsiin elämäsi.