Vaimo ilmoitti vuoden alussa, että mun on muutettava pois kotoa, hän haluaa avioeron. Muutin pois ja vaimo jäi asumaan nuorimmaisen (jo lukiossa) kanssa kotiimme. Olen aina rakastanut ja edelleen rakastan vaimoa ja luulin pääseväni takaisin kotiin. Nyt kuitenkin vaimo on löytänyt uuden suhteen ja on saanut työstettyä ainakin osittain eroprosessia. Minä olen kuitenkin vielä aivan kiinni entisessä ja edelleen haluaisin takaisin. Olemme erittäin hyvissä väleissä ja tekemisissä lähes päivittäin. Miten tästä eteenpäin, on mustasukkaisia tunteita, rakkautta ja ikävää. Miten työstän itseäni? Vaimo on ilmoittanut että takaisin pääsyä ei ole ja kaipuu on iso. Itse en ole halunnut erota joten ero tuli melko yksipuolisesti.
Miten eroon ikävästä
ikävä on
101668
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Lopetat sen päivittäin tekemisissä olon nyt aluksi. Sitten ositus kuntoon, jos on vielä kesken.
Tässä saattaisi myös olla semmoinen klassinen laastarisuhteen paikka.
entinen vaimosi on enemmän kuin osittain työstäyt eroa, jos kerran uusi suhdekin on syntynyt. Vähän harmi, kun sinulla on reilu puoli vuotta mennyt siinä uskossa, että saat "luvan" palata kotiin. Ehkä olet tuossa toivossa päässyt eteenpäin, vaikka oletkin junnannut paikoillaan.
Tulee mieleen, että yksi syy eroonne saattaa olla sinun mahdollinen lapatossumaisuus. Vaimosi haluaa yksipuolisesti eron, ja haluaa että sinä muutat pois yhteisestä kodista. Miksi ihmeessä mies jolla on selkää ja munaa lähtee vaimon vaatimuksesta, jos vaimo itse on se joka haluaa erota. Enpä ihmettele, jos vaimo on kyllästynyt siihen, ettei miehellä ole minkään vertaa omaa tahtoa, vaan kaikki mitä ehdotetaan käy, kun luullaan, että (yksipuolinen) rakkaus korjaa kaiken.
Ehdotukseni, että otat eroasian nyt omaan käsittelyysi, alat ensimmäisenä ajattelemaan ja opettelemaan että se on tosi.
vaan olen liiankin voimakkaasti tehnyt oman pääni mukaan asioita, ainakin tällaisen vastauksen olen vaimolta saanut. Olet oikeassa vaimo on työstänyt eroa jo huomattavasti aikaisemmin kuin minä. Mun työstäminen on alkanut oikeastaan vasta nyt, kun olen kuvitellut suhteemme vielä palautuvan. Nyt onkin ongelmana miten tästä selviä edes jotenkuten kun tunteet myllertää ihan sairaasti.
Itse koin raastavan eron, ja onneksi pääsin tuoreeltaan eroseminaariin, josta tuli käännekohta senhetkisessa elämässäni. Sain työkalut surun, vihan, pelon, yksinäisyyden ja epäluottamuksen käsittelemiseen ja niiden työstämiseen, opin paljon menneestä parisuhteesta enkä tee enää samoja virheitä tulevaisuudessa. Sain loukatun itsetuntoni paranemaan ja voin jopa paremmin kuin avioliitossa tai ennen sitä. Tutkimusten mukaan seminaari nopeuttaa eroprosessia merkittävästi ja monet osallistujat sanovatkin, että se pitäisi käydä ennen 1. parisuhteeseen ryhtymistä, niin antoisa se on. Suosittelen, lisätietoja vaikkapa linkistä www.fisher.fi
sun aloituksesi vaikuta yhtään siltä, että sulla mitään selkärankaa olisi. Miten sä muuten olet lähtenyt kotoasi vaimon vaatimuksesta, vaikka hän oli se joka eroa haki. Yhtä vähän se, että sä olet koko ajan LUULLUT pääseväsi takaisin, ei paljon oman tahdon ilmaukselta vaikuta.
Eli mitä sä tekisit.. ei muuta kuin potkua perseelle ja alat toimimaan oman elämäsi eteen; nyt et vissiin enää voikaan tehdä oman tahtosi mukaan, vaan sen, mikä on pakko. Mahtaako olla vaikeaa. Selvennän: sä tahtoisit nyt sääliä, kun et päässyt enää kotiin ulkoruokinnasta, etkä haluaisi käydä läpi koko tuskaisaa tunteitten kirjoa, mikä tuossa on pakosti edessä.
Tätä minä en voi todellakaan ymmärtää, että toinen vain haluaa eron ja käskee toisen muuttamaan pois. Olen itsekin se osapuoli, joka eron halusi, mutta siinä tilanteessa oli mielestäni oikeudenmukaista, että minä olin myös se, joka itselleen uuden asunnon hankki, ei olisi tullut mieleenkään käskeä toista häipymään.
Vie varmasti aikaa toipua, mutta parempi on alkaa katsomaan eteenpäin. Voit tuhlata hyviä vuosia toisen perään haikailemiseen vai jäätkö odottamaan jos hän toisen sylistä luoksesi vielä palaa. Varmasti tilanne on täynnä kysymyksiä ja turhauttava, mutta oman itsesi vuoksi jatka matkaasi ja usko, että paljon hienoja asioita on vielä edessä.
minäkin suosittelen sinulle Fisherin eroseminaaria. Jos et sellaista löydä kohtuullisen matkan päästä, niin kannattaa mennä selvittelemään päätään asiantuntijan luokse. Jos vaimosi kerta haluaa eron, niin saakoon sen! Sinulla on vastuu omasta selviämisestäsi. Ensi alkuun lopetat kaiken yhteydenpidon vaimon kanssa, mikäli vaimosi kanta on se, että ei kannata edes keskustella. Lapsen kanssa pidät yhteyttä ja kun hän on jo lukiossa voi yhteydenpito tapahtua suoraan lapsen kanssa. Ja yhteydenpito lapsen kanssa on ensiarvoisen tärkeää. Osoita lapsellesi, että haluat olla isä, käy miten käy. Laita juridiset asiat kuntoon, harkinta-aika käyntiin ja ositus työn alle. Vaimollesi on vähän liian helppoa kun hän voi nyt sekä syödä että säästää: olla sinuun yhteydessä ja seurustella toisen kanssa. Kannattaa sanoa vaimolle selkeästi, että sinä haluaisit jatkaa avioliitossa ja selkeät vaihtoehdot sille, miten silloin on toimittava. Minulla oli mies, joka oli toistuvasti uskoton. Panin eron vireille ja kehotin miestä muuttamaan muualle. Erosta on nyt aikaa neljä vuotta ja ex on ehtinyt jo naimisiinkin. Kuitenkin hän syyttää minua siitä, että kaikki kävi liian nopeasti!! Toimi jämäkästi ja päättäväisesti. Sinun ei tarvitse sietää millaista kohtelua tahansa.
Muuten asia on niin, että avioero jättää aina jälkeensä surun ja ikävän, jotka ovat kumppaninasi vuosikausia, mutta niiden kanssa oppii elämään. Muutoin viha lähtee vihaamalla, suru suremalla ja yskä yskimällä.
Voimia sinulle!
Olen itse samassa tilanteessa mies löysi itselleen uuden naisen, asia tuli minulle täysin yllätyksenä, pidin liittoamme hyvänä ja onnellisena mutta hän oli etsinyt 2 vuotta uutta kumppania. Ikävöin häntä vaikka hän onkin käyttäytynyt tosi törkeästi, jopa uuden naisen mies teki itsemurhan ja lapsia on sopassa aika paljon. Onneksi heti hoidin huoltajuus ja ositusasiat kuntoon. Ikävä varmaan helpottaa vasta uuden suhteen myötä.
sanoisin senkin, että ei ikävä haihdu uuden suhteen myötä. Nykyinen parisuhteeni on kaikella tavalla parempi kuin suhde ex-mieheni kanssa. Siitä huolimatta mielen valtaa välillä haikeus ja ikävä siitä, että en saanut haaveilemaani elinikäistä parisuhdetta. Yli 30 vuoden aikana syntyi niin monta yhteistä muistoa, että niitä ei voi noin vaan ohittaa. Jonkin haaveen menettämistä sitä kai suree. Ikävä kyllä menee ohi kun palauttaa mieleen, millaista elämä oli viimeisinä vuosina uskottoman ja puhumattoman miehen kanssa. Varmaan syynä on sekin, että lähes kuusikymppisenä tuota mennyttä elämää on jo niin paljon, että se väkisinkin on usein ajatuksissa. Nuoremmilla taas on ajatukset täysillä tulevaisuudessa. Iloitsen kuitenkin siitä, että uusia hyviä muistoja syntyy elämässäni koko ajan. Pyrin keskittymään tähän päivään ja tekemään loppuelämästäni mahdollisimman hyvän.
Meilläkin oli puhetta siitä, että vietetään seesteinen vanhuus ja hoidetaan yhdessä tulevia lapsenlapsia. Toisin vaan kävi. Kiitän avusta, kävin tänään hakemassa rauhoittavia, jotta saisi edes välillä yönsä nukuttua. Samoja ohjeita kuin teiltä tuli myös lääkäriltä eli pidä exä vain ystävänä ja älä ota yhteyttä turhan usein, hoida ositus kuntoon. Eroterapiaan aion mennä, kuulostaa järkevältä ja Fisherin kirja Jälleenrakennus on jo tilattu (toivottavasti tulee pian).