Olen 20v mies ja tyttöystäväni on 17 vuotta.
Olemme olleet yhdessä noin puolitoista kuukautta.
Tiesin heti alussa että kaverit ja ennen kaikkea
harrastukset ovat hänelle tärkeitä.
Nyt minusta tuntuu että etenkin harrastukset menevät minunkin edelleni.
Hän treenaa paljon, juoksee joka päivä, ja käy salilla 3-4 kertaa viikossa. Meillä on välimatkaa noin 150km, ja mahdollisuus nähdä vain viikonloppuisin eikä aina silloinkaan, koska hänellä on koulu kesken ja joskus hänen täytyy lukeakin.
Minä olen valmis heittämään kaikki omat menoni romukoppaan, että meillä olisi mahdollisimman paljon yhteistä aikaa. Minä todella rakastan häntä ja olen sanonut sen hänelle.
Myös hän on sanonut mulle monta kertaa rakastavansa minua.
Silti hän suunnittelee esim. lähtöä opiskelemaan jonnekin ja muuttoa toiselle paikkakunnalle, eikä tunnu ollenkaan ajattelevan mitä se merkitsisi meidän suhteellemme. Tiedostan sen, että näemme vain viikonloppuisin, eikä aina silloinkaan, mutta kun välillä tuntuu että hänelle ei ole ollenkaan tärkeätä nähdä minua edes silloin. Minä olen aina se, jonka täytyy joustaa menoissani ja aikatauluissani, ja anella häneltä että nähtäis nyt tänä viikonloppuna kun on niin kova ikävä.
Minun mielestäni suhteen tässä vaiheessa pitäisi molempien olla pökerryttävän rakastuneita ja suunnitella tulevaa viikonloppua jo edellisenä, ja sitä mitä sitten tehdään yhdessä...mutta ei meillä. Meillä minä saan anella ja pyytää ja lykätä omia menojani siten että aikataulut sopivat yhteen. Mutta silti hänen on sunnuntainakin aivan pakko päästä treenaamaan ja pelaamaan, ja minun täytyy lähteä aikaisin päivällä jo kotiin että hän kerkiää sinne...
Tyttöystäväni on 17-vuotias, ja olen miettinyt että nuo hiukan lapsellisilta kuulostavat suunnitelmien teot ja mielenmuutokset saattavat johtua myös siitä että hän on niin nuori...
Olen täysin ymmälläni. Neuvokaa ihmiset. Eritoten tytöt, sanokaa miten itse toimitte, tai toimisitte. Ja kertokaa miten otan asian esille hänen kanssaan.
Kiitokset jo etukäteen.
Olemme olleet yhdessä noin puolitoista kuukautta.
Tiesin heti alussa että kaverit ja ennen kaikkea
harrastukset ovat hänelle tärkeitä.
Nyt minusta tuntuu että etenkin harrastukset menevät minunkin edelleni.
Hän treenaa paljon, juoksee joka päivä, ja käy salilla 3-4 kertaa viikossa. Meillä on välimatkaa noin 150km, ja mahdollisuus nähdä vain viikonloppuisin eikä aina silloinkaan, koska hänellä on koulu kesken ja joskus hänen täytyy lukeakin.
Minä olen valmis heittämään kaikki omat menoni romukoppaan, että meillä olisi mahdollisimman paljon yhteistä aikaa. Minä todella rakastan häntä ja olen sanonut sen hänelle.
Myös hän on sanonut mulle monta kertaa rakastavansa minua.
Silti hän suunnittelee esim. lähtöä opiskelemaan jonnekin ja muuttoa toiselle paikkakunnalle, eikä tunnu ollenkaan ajattelevan mitä se merkitsisi meidän suhteellemme. Tiedostan sen, että näemme vain viikonloppuisin, eikä aina silloinkaan, mutta kun välillä tuntuu että hänelle ei ole ollenkaan tärkeätä nähdä minua edes silloin. Minä olen aina se, jonka täytyy joustaa menoissani ja aikatauluissani, ja anella häneltä että nähtäis nyt tänä viikonloppuna kun on niin kova ikävä.
Minun mielestäni suhteen tässä vaiheessa pitäisi molempien olla pökerryttävän rakastuneita ja suunnitella tulevaa viikonloppua jo edellisenä, ja sitä mitä sitten tehdään yhdessä...mutta ei meillä. Meillä minä saan anella ja pyytää ja lykätä omia menojani siten että aikataulut sopivat yhteen. Mutta silti hänen on sunnuntainakin aivan pakko päästä treenaamaan ja pelaamaan, ja minun täytyy lähteä aikaisin päivällä jo kotiin että hän kerkiää sinne...
Tyttöystäväni on 17-vuotias, ja olen miettinyt että nuo hiukan lapsellisilta kuulostavat suunnitelmien teot ja mielenmuutokset saattavat johtua myös siitä että hän on niin nuori...
Olen täysin ymmälläni. Neuvokaa ihmiset. Eritoten tytöt, sanokaa miten itse toimitte, tai toimisitte. Ja kertokaa miten otan asian esille hänen kanssaan.
Kiitokset jo etukäteen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Eipä taida olla kovin tosissaan tuo sinun tyttösi teidän suhteen. Toisaalta hän on kovin nuori vielä... Mutta kun hän on puhunut muutosta toiselle paikkakunnalle niin onko hän pyytänyt sinua mukaan?? Jos hän yksin sitä muuttoa suunnittelee ja
varsinkin jos välimatkanne pitenee entisestään niin eiköhän asia ole jo aika bueno:(
Kahden lapsen äitinä luin kauhistuneena kirjoituksesi. 17-vuotiaana ei toki pidä sitoutua tiukasti vaan katsella ympärilleen VAPAANA. Missään tapauksessa siinä iässä ei ruveta asumaan kenenkään kanssa. Edessä on koulu ja opinnot ja oma elämä.
Hö, olen kuullut vastaavia tarinoita useamminkin. Ehkä syynä on rakkaasi ikä...17..ei huono ikä, mutta voi olla ettei hän vielä ole valmis yhtä vakavaan suhteeseen kuin sinä. Myös välimatka, kaukosuhde voi tehdä sen että homma ei pääse syvemmälle asteelle. Ette näe niin usein..en tiedä sopisiko tähän sanonta poissa silmistä poissa mielestä hänen osaltaan..
Sinun täytyisi puhua tyttösi kanssa tuntemuksistasi rakentavasti niin että hän ymmärtäisi kantasi(ko)->suhde ,harrastukset ystävät, koulu tasapainoon..voi olla todella vaikeaa. Mutta jos tyttösi TODELLA RAKASTAA sinua uskoisin että aikaa myös yhteisille hetkille löytyy... :) Eiköstä näin ole että "Älkäämme rakastako vain sanoin ja puheessa vaan teoin ja totuudessa"
Itselläni suhteet ovat vasta ruvenneet rullaamaan päällä parikymppisenä..useampi kavereistani on todennut että suhde alle kaks kybäsenä/tai sen ikäisenä ei toimi/toiminut (poikkeuksia tosin löytyy)
Tsemppiä kuitenkin :) Ehkä te onnistutte :)
Sinun ei kannata heittää omia menoja romukoppaan, vaikka rakastaisitkin tyttöystävääsi. Rakkaudesta huolimatta kummallakin on hyvä olla oma elämä, etenkin tyttöystävälläsi, koska hän on vieläkin nuorempi kuin sinä, vaikket itsekään mikään ikäloppu vaari ole...
Eihän siinä olisi mitään järkeä jos tyttösi jättäisit koulun käymättä ja opiskelut opiskelematta! Jestas sentään. Nuorena on oltava avoin elämälle ja katseltava ympärilleen, kuunneltava ja tehtävä. Ei kannata keskittyä pelkästään rakkauteen, koska rakkaus voi esimerkiksi haihtua. Pelkän särkyneen sydämen kanssa on silloin vaikea elää.
Ma oon tunnistavinanni ittessani samanlaisia piirteita.... Ma tein samantyyppisia paatoksia. Ma rakastan mun kultaani, mutta joskus mun kulta ei huomannu kuinka paljon kuitenkin jatin tekematta sen takia. Pikkuhiljaa kyllastyin siihen ettei mun kulta huomannu sita ja rupesin tekemaan viela suurempia paatoksia ja nyt ma oon menettamassa sen enka voi enaan tehda asialle mitaan. Ma oon jumissa omissa paatoksissani, joten puhu sille ajoissa, ennen ku on molemmille liian myohasta.
Ma en tiia miten voisit alottaa keskustelun, mut huomauta sille pari kertaa et haluut jutella teian suhteesta just ennen sen menoa. Sen taytyy valita jutteleeko suhteesta nyt vaiko myohemmin. Se voi ajatella et riski voi olla menettaa sut tai jotain...yrita parjailla...
Sinulla tuntuu olevan kova omistamisen halu tyttö-ystävääsi. Tyypillistä miehille, etenkin nuorille, joille itselle elämä ei ole vielä asettunut paikoilleen. Teet suuren virheen jos tyydyt seuraamaan vierestä hänen etenemistä elämässään.
Sinun itse tehtävä päätöksiä oman elämäsi suhteen ja asetettava myös kunnianhimoisia tavoitteita elikkä elää samaa rytmiä kuin tyttö-ystäväsi. Muutoin suhteenne kärsii jatkuvasta epävarmuudesta sinun puoleltasi ja lopulta se kuihtuu omaan mahdottomuuteensa kun toinen ei halua suitsia suuhun.
Eläkää nuorina ja vapaina, ei liikaa kiintymistä tässä vaiheessa. Opiskelu ja aikuistuminen vaativat vapautta tuoreessa parisuhteessa. Ehtii sitä myöhemminkin kyhnyttää sohvalla perunaparina.
Mieti.
itselläni on samanlainen ongelma. jätkällä ei tunnu olevan tarpeeksi aikaa ja minä kärsin.. ajattelin aikaisemmin että haluaisin jätkältäni vielä enemmän, mutta viestisi pisti miettimään. on hyvä että jätkällä on omia menoja ja minunkin olisi varmaan parempi muuttaa tahtia, eikä jäädä aina sohvaperunaksi.. kokea ja elää, etsiä ja löytää, ja siinä sivussa rakastua mahdollisesti omaan kultaani..! jos heti alkumetreillä rupeaa tekemään tyhjästä nyhjästä, niin se vaan karkoittaa jätkän lopulta.
kiitos että annoit mulle ajattelemisen aihetta.. olin jo hajoamassa tähän ikävään, enkä tajunnut että ratkaisu olikin loppujen lopuksi aivan toisessa suunnassa.. tuntuu pitkästä ajasta oikein hyvälle!! :>