Jumalan Uusi Liitto Israelin kanssa!

Jumala tekee Uuden Liiton Israelin kanssa ANTAMALLA ANTEEKSI HEIDÄN SYNTINSÄ!
Niinkuin Raamattuun kirjoitettu on!

Jeesus edustaa Uutta Liittoa!
Uutta Liitoa on kerrottuna Barnabaan Evankeliumin suorennoksen 32 - 38 luvuissa.
9702
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Vielä uudempaa sitäkin uudempaa ovat jehovan todistajien totuus puhumattakaan scientologeista.
Jumalat ovat kuolleet mutta uskoilla menee vielä hyvin,surullista.

Äänestä

Uskonnoltaan juutalainen ei tunnusta Jeesusta muuksi kuin Miriamin (Länsimaille Maria) pojaksi. Turha vaahdota sellaisista kirjoituksistakaan jota juutalaiset eivät tunnusta.

Äänestä

ja vaikuttaa ihan vitusti meihin SUOMALAISIIN.

Äänestä
  • Näitä liittoja ja lupauksia ikuisesta oikeudesta Pyhään maahan taitaa olla aika-ajoin. Mikä on nykyinen media: Ennen vanhaan käytettiin savitauluja ja palavia pensaita ellei joku kulkumies ollutkin valepukuinen Jahve.

    Tämän hetken pyhä liitto on USA:n kanssa.

    Raamattua on kiva lukea vaikka vain muutama tunti päivässä: Sukurutsaa, insestiä, sotarikoksia, skitsojen ilmestyksiä ... välillä vähän puppuakin. Mein Kampf on onneksi lyhyempi mutta valitettavasti vielä sekopäisempää jaarittelua.

    Äänestä

Näyttää olevan kunnossa Jumalan puolelta!

Äänestä

Saksalainen sotilas ampuu puolustuskyvytöntä juutalaista toisen maailmansodan aikoihin. Vertaa: Israelin sotilas ampuu sidottua puolustuskyvytöntä palestiinalaista. Ei sitten mitään eroa. Lopettakaa tuo lässyty juutalaisten viattomuudesta.

Äänestä

Barnabas oli juutalaisten apostoli. Alla uuden Testamentin mukaisesti suorennettua tekstiä.

Barnabaan Evankeliumin suorennosta, luvut 32- 38

Luku 32.

Eräs taitava lainoppinut kutsui Jeesuksen illalliselle viekoitellakseen
häntä. Jeesus saapui opetuslastensa kanssa, ja monet lainopettajat odottivat
talossa petollisin mielin. Sitten opetuslapset istuivat syömään käsiään
pesemättä. Oppineet kutsuivat Jeesuksen ja sanoivat: "Mikseivät oppilaasi
noudata vanhimpiemme traditioita eivätkä pese käsiään ennen kuin syövät
leipää?"

Jeesus vastasi: "Ja minä kysyn teiltä, miksi olette mitätöineet Jumalan
määräyksen traditioitanne noudattaaksenne? Te sanotte köyhien isien
lapsille: "Uhraa ja vanno valoja temppelille." Ja he vannovat valoja sillä
vähällä, millä heidän pitäisi elättää isiään. Ja jos heidän isänsä tahtovat
ottaa vähän rahaa, pojat huudahtavat: "Tämä raha on pyhitetty Herralle",
mistä isät kärsivät. Oi te väärät opettajat ja tekopyhät, käyttääkö Jumala
tätä rahaa? Totisesti ei, sillä Jumala ei syö, kuten Hän sanoo palvelijansa
profeetta Daavidin välityksellä: "Söisinkö Minä härkien lihaa ja joisinko
lampaiden verta? Luovuttakaa minulle ylistyksenne lahja ja uhratkaa minulle
lupauksenne; sillä jos olisin nälkäinen, en pyytäisi mitään teiltä, sillä
kaikki asiat ovat käsissäni ja paratiisin yltäkylläisyys on luonani."
Teeskentelijät! te teette tätä täyttääksenne kukkaronne, ja tätä varten te
kymmenyksinä keräätte minttua ja ruutapensasta. Voi teitä kurjia! sillä
toisille te osoitatte mitä selkeintä tietä, jota ette itse tahdo kulkea.

Te oppineet ja opettajat lastaatte toisten selkiin sietämättömän raskaita
taakkoja, mutta itse olette haluttomia liikauttamaan niitä yhdellä
sormistannekaan.

Totisesti sanon teille, että kaikki paha on tullut maailmaan vanhinten
seuraamisen verukkeella. Kertokaa, kuka toi epäjumalanpalvonnan maailmaan,
jollei vanhinten perinnäistapa? Sillä elipä kerran kuningas, joka rakasti
ylitsevuotavan paljon Baal -nimistä isäänsä. Sen tähden, kun isä kuoli, poika
omaksi lohdutuksekseen teetätti isänsä näköisen kuvapatsaan ja pystytti sen
kaupungin torille. Ja hän asetti määräyksen, että jokainen, joka tulisi
lähemmäksi kuin parikymmentä tuumaa patsaasta, olisi turvassa, eikä kukaan
saisi vahingoittaa häntä mistään syystä. Tästä syystä pahantekijät, jotka
hyötyivät patsaasta, alkoivat uhrata sille ruusuja ja kukkasia, ja lyhyen
ajan sisällä alettiin jo lahjoittaa rahaa ja ruokaa, kunnes patsasta
alettiin kutsua jumalaksi kunnioituksen osoituksena. Tämä tapa muuttui
laiksi, jopa niin, että Baal -jumala levisi koko maailmaan; ja kuinka paljon
Jumala tätä sureekaan profeetta Jesajan välityksellä, sanoen: "Totisesti
tämä kansa palvoo minua turhaan, sillä se on tehnyt tyhjäksi lakini,
palvelijani Mooseksen kautta saamansa, ja noudattaa vanhimpiensa
perinnäistapoja."

Totisesti sanon teille, että leivän syöminen pesemättömin käsin ei saastuta
ihmistä, sillä häntä ei saastuta se, mikä menee suusta sisään, vaan se, mikä
tulee ihmisestä ulos, se saastuttaa ihmisen."

Silloin eräs lainopettajista sanoi: "Jos syön sianlihaa tai muuta
epäpuhdasta lihaa, eivätkö ne tahraa omaatuntoani?"

Jeesus vastasi: "Tottelemattomuus ei mene ihmiseen, vaan tulee ihmisen
sisästä, hänen sydämestään; ja sen tähden hän saastuu epäpuhdasta lihaa
syödessään."

Silloin eräs oppineista sanoi: "Mestari, olet puhunut paljon
epäjumalanpalvontaa vastaan ikäänkuin Israelin kansalla olisi jumalankuvia,
ja täten olet tehnyt vääryyttä meille."

Jeesus vastasi: "Tiedän hyvin, että tämän päivän Israelissa ei ole puusta
tehtyjä patsaita; mutta lihallisia patsaita täällä on."

Silloin oppineet vastasivat vihastuneina: "Ja me olemme siis
epäjumalanpalvojia?"

Jeesus vastasi: "Totisesti sanon teille, käsky ei kuulu: "Palvo", vaan
"Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi kaikesta sielustasi ja kaikella sydämelläsi
ja koko mielelläsi." Onko tämä totta?" kysyi Jeesus.

"Se on totta", vastasivat kaikki.

33.

Jeesus jatkoi: "Totisesti kaikki se, mitä ihminen rakastaa, ja minkä vuoksi
hän jättää kaiken muun, on hänen jumalansa. Näin ollen irstailijalla on
prostituoitu epäjumalanaan, herkuttelijalla ja juomarilla on oma lihansa, ja
ahneella hopea ja kulta epäjumalanaan, ja samalla tavoin kullakin
syntisellä."

Silloin sanoi hänet kutsunut: "Mestari, mikä on synneistä suurin?"

Jeesus vastasi: "Mikä on pahin onnettomuus, joka voi saattaa talon
tärviölle?"

Kaikki olivat vaiti, kunnes Jeesus sitten osoitti sormellaan alaspäin,
sanoen: "Jos perustus antaa myöten, välittömästi talo sortuu raunioiksi,
niin perusteellisesti, että se on rakennettava uudelleen aivan alusta asti:
mutta jos mikä tahansa muu osa hajoaa, se voidaan korjata. Samalla tavoin
sanon teille, että epäjumalanpalvonta on suurin synti, sillä se jättää
ihmisen kokonaan vaille uskoa, ja siitä seuraten myös ilman Jumalaa; niin,
ettei hänellä voi olla lainkaan hengellistä kiintymystä. Mutta kaikki muut
synnit jättävät ihmiselle sentään toivon armon saamisesta: ja siksi sanon
epäjumalanpalvontaa synneistä suurimmaksi."

Kaikki olivat hämmästyneitä Jeesuksen sanoista, sillä he käsittivät, ettei
niitä vastaan voinut hyökätä millään tavalla.


Silloin Jeesus jatkoi: "Muistakaa, mitä Jumala puhui, ja minkä Mooses ja
Joosua kirjasivat lakiin, niin näette, miten suuri synti se on. Jumala
sanoi, puhuen Israelille: "Sinun ei pidä tehdä itsellesi mitään kuvaa
niistä, jotka ovat taivaassa, eikä niistä, jotka ovat sen alapuolella, eikä
sinun pidä kuvaa tehdä niistä, jotka ovat maan päällä enemmän kuin
niistäkään, jotka ovat maan alla; eikä niistä, jotka ovat veden päällä, eikä
niistä, jotka ovat sen alla. Sillä Minä olen sinun Jumalasi, vahva ja
mustasukkainen; joka kostan tämän synnin isille ja heidän lapsilleen aina
neljänteen sukupolveen saakka." Muistakaa, miten Joosua ja Leevin heimo
Jumalan käskystä tarttuivat miekkaan, surmaten 120 000 niiden joukosta,
jotka eivät janonneet Jumalan armoa, näiden tehtyä vasikan ja palvottuaan
sitä. Voi Jumalan kauheaa rangaistusta epäjumalanpalvojille!"

34.

Oven ulkopuolella seisoi eräs, jonka käsi oli niin surkastunut, ettei hän
voinut sitä käyttää. Silloin Jeesus, korotettuaan sydämensä Jumalan luo,
sanoi: "Jotta tietäisitte sanani tosiksi, minä käsken, "Jumalan nimessä,
mies, ojenna surkastunut kätesi!"" Tämä ojensi kätensä, ja se oli terve,
kuin mikään ei koskaan olisi sitä vaivannut.

Sitten he alkoivat syödä Jumalan pelon vallassa. Ja vähän syötyään Jeesus
puhui jälleen: "Totisesti sanon teille, että olisi parempi polttaa koko
kaupunki kuin antaa pahan tavan jatkua siellä. Siitä syystä Jumala on
vihainen maan prinsseille ja kuninkaille, joille Hän on antanut miekan
vääryyksien ja paheiden tuhoamiseksi."

Myöhemmin Jeesus sanoi: "Jos teidät on jonnekin kutsuttu, muistakaa, ettette
istu parhaalle paikalle, ettei isäntä sanoisi teille jonkun paremman
ystävänsä saapuessa: "Nouse ja istu tänne alemmaksi!", sillä se olisi teille
häpeäksi. Vaan menkää ja istukaa huonoimmalle paikalle niin että se, joka on
teidät kutsunut, tulisi ja sanoisi: "Nouse, ystävä, ja käy tänne ylemmäksi
istumaan!" Sillä silloin saatte suuren kunnian: sillä jokainen, joka ylentää
itsensä, alennetaan, ja se, joka alentaa itsensä, ylennetään.

Totisesti sanon teille, ettei Saatanasta tullut hylkiötä minkään muun synnin
kuin ylpeytensä tähden, aivan kuten profeetta Jesaja moittii häntä, sanoen:
"Kuinka oletkaan langennut taivaasta, oi Lucifer, sinä, joka olit enkelien
kaunistus ja loistit kuin aamurusko: totisesti maahan on langennut sinun
ylpeytesi!"

Totisesti sanon teille, että jos ihminen tajuaisi kurjuutensa, hän täällä
maan päällä aina itkisi ja pitäisi itseään halvimpana, kaikkien muitten
alapuolella. Sillä mistään muusta syystä ei ensimmäinen mies itkenyt
vaimonsa kanssa tauotta sataa vuotta, janoten armoa Jumalalta. Sillä he
tiesivät totisesti, minne olivat joutuneet ylpeytensä tähden."

Ja näin puhuttuaan Jeesus kiitti; sinä päivänä koko Jerusalen sai kuulla,
miten suuria asioita hän oli puhunut ja millaisen ihmeen tehnyt, niin että
kansa kiitti Jumalaa siunaten Hänen pyhää nimeään.

Mutta lainopettajat ja papit kiihtyivät suurempaan vihaan ymmärrettyään,
että hän puhui vanhinten perinnäistapoja vastaan. Ja faaraon tavoin he
kovettivat sydämensä; minkä vuoksi he hakivat tilaisuutta tappaa hänet, sitä
löytämättä.

35.

Jeesus lähti Jerusalemista ja meni autiomaahan Jordanin toiselle puolen: ja
opetuslapset, jotka istuivat hänen ympärillään, sanoivat hänelle: "Oi
mestari, selitä meille, miten Saatana lankesi ylpeytensä tähden, sillä
olemme oppineet hänen langenneen tottelemattomuudesta ja koska oli
houkutellut ihmistä pahaan."

Jeesus vastasi: "Luotuaan maan massan Jumala jätti sen 25 000 vuodeksi muuta
tekemättä; Saatana, joka oli eräänlainen pappi ja enkelien johtaja suuren
ymmärryksensä tähden, tiesi Jumalan tulevan ottamaan maan massasta 144 000
profeetan merkillä merkittyä sekä Jumalan lähettilään, Messiaan, jonka sielun Hän oli
luonut 60 000 vuotta ennen mitään muuta. Koska oli loukkaantunut ja
vihainen, Lucifer yllytti enkeleitä, sanoen: "Katsokaa, jonain päivänä
Jumala tulee tahtomaan meidän kunnioittavan tätä maata. Huomatkaa sen tähden,
että me olemme henkeä, eikä (meidän) siksi ole sopivaa niin tehdä."

Monet hylkäsivät Jumalan tämän vuoksi. Minkä jälkeen Jumala eräänä päivänä,
kaikkien enkelien ollessa koolla, sanoi: "Jokainen Minua Herranaan pitävä
välittömästi tehköön kunniaa tälle maalle."

Jumalaa rakastavat kumartuivat, mutta Saatana kannattajineen sanoi: "Oi
Herra, me olemme henkeä, eikä siksi ole oikeudenmukaista, että meidän
pitäisi osoittaa tälle savelle kunnioitusta." Sanottuaan näin Saatana
muuttui kauhean ja pelottavan näköiseksi, ja hänen kannattajansa
kammottaviksi; sillä heidän kapinansa tähden Jumala otti heiltä kauneuden,
jolla oli heidät luomisessa muovannut. Jolloin pyhät enkelit, päänsä
nostaessaan ja nähdessään, miten kauheita hirviöitä Saatanasta
seuralaisineen oli tullut, kätkivät kasvonsa pelosta maahan.

Silloin Saatana sanoi: "Oi Herra, olet epäoikeudenmukaisesti tehnyt minut
kammottavaksi, mutta tyydyn siihen, sillä janoan tehdä tyhjäksi kaiken Sinun
tekemäsi. Ja toiset paholaiset sanoivat: "Älä kutsu Häntä Herraksi, Lucifer,
sillä sinä olet herra."

Silloin Jumala sanoi Saatanan kannattajille: "Katukaa ja tunnustakaa minut
Jumalaksenne, Luojaksenne."

He vastasivat: "Me kadumme, että olemme osoittaneet Sinulle mitään
kunnioitusta, sillä et ole oikeudenmukainen; mutta Saatana on
oikeudenmukainen ja viaton, ja hän on herramme."

Silloin Jumala sanoi: "Lähtekää luotani, oi te kirotut, sillä minulla ei ole
armoa teille."


36.

Opetuslapset hämmästyivät suuresti enkelien kapinointia.

Silloin Jeesus sanoi: "Totisesti minä sanon teille, että se, joka ei
rukoile, on pahempi kuin Saatana ja saa kärsiä suurempia tuskia. Sillä
Saatanalla ei ennen lankeamistaan ollut yhtään esimerkkiä pelättävänään,
eikä Jumala lähettänyt edes yhtään profeettaa kutsumaan häntä katumukseen:
mutta ihminen - nyt, kun kaikki profeetat ovat tulleet, lukuunottamatta
Jumalan lähettilästä, joka tulee minun jälkeeni, sillä niin Jumala tahtoo,
ja että valmistaisin hänelle tietä - ja ihminen, minä sanon, elää
huolettomana pelkoa vailla, ikäänkuin Jumalaa ei olisi olemassakaan. Aivan
niin kuin tästä puhui profeetta Daavid: "Järjetön on sanonut sydämessään: ei
ole mitään Jumalaa. Siksi he ovat turmeltuneita ja tulevat kauhistuttaviksi,
eikä yksikään heistä hyvää tee."

Rukoilkaa taukoamatta, oi oppilaani, että voisitte saada. Sillä se, joka
etsii, löytää, ja sille, joka koputtaa, avataan, ja se, joka pyytää, sille
annetaan. Älkääkä rukoillessanne pyrkikö monisanaisuuteen, sillä Jumala
katsoo sydäntä; kuten Hän sanoi Salomon välityksellä: "Oi palvelijani, anna
minulle sydämesi." Niin totisesti kuin Jumala elää sanon teille, että
teeskentelijät suorittavat paljon rukouksia joka puolella kaupunkia, jotta
ihmiset näkisivät sen ja pitäisivät heitä pyhimyksinä: mutta heidän
sydämensä ovat pahuutta täynnä, eivätkä he siksi tarkoita, mitä pyytävät. On
välttämätöntä, että tarkoitatte, mitä rukoillessanne sanotte, jos tahdotte
Jumalan ottavan rukouksenne vastaan. Kertokaahan minulle: kukapa menisi
puhuttelemaan Rooman kuvernööriä tai Herodesta miettimättä ensin, ketä on
menossa tapaamaan ja mitä aikoo tehdä? Ei varmasti kukaan. Ja jos ihminen
tekee niin toisen ihmisen kanssa puhuakseen, mitä pitäisikään hänen tehdä
voidakseen puhua Jumalan kanssa, voidakseen pyytää anteeksiantoa syntiensä
tähden ja kiittää kaikesta, mitä Jumala on hänelle antanut?

Totisesti sanon teille, että hyvin harvat suorittavat todellisia rukouksia,
ja siksi Saatanalla on valtaa ihmisten yli, sillä Jumala ei halua niitä,
jotka kunnioittavat Häntä pelkillä huulillaan: jotka temppelissä pyytävät
armoa huulillaan, mutta sydämissään huutavat oikeudenmukaisuutta. Kuten Hän
sanoo profeetta Jesajalle: "Vie pois tämä kansa, joka uuvuttaa minut, sillä
he kunnioittavat minua huulillaan, mutta heidän sydämensä ovat kaukana
luotani." Totisesti sanon teille, että se, joka menee rukoilemaan ilman
huolellisuutta, pilkkaa Jumalaa.

Entä kuka menisi puhumaan Herodekselle selkä häneen päin, ja puhuisi hänelle
hyvää kuvernööri Pilatuksesta, jota hän kuollakseen inhoaa? Varmaankaan ei
kukaan. Juuri näin tekee silti se, joka menee rukoilemaan
valmistautumattomasti. Hän kääntää selkänsä Jumalalle ja kasvonsa
Saatanalle, ja puhuu tästä hyvää. Sillä hänen sydämessään on vääryys, jota
hän ei ole katunut.

Jos joku teitä vahingoitettuaan sanoisi huulillaan teille: "Anna minulle
anteeksi" ja käsillään löisi teitä, kuinka voisitte antaa hänelle anteeksi?
Juuri saman verran antaa Jumala anteeksi niille, jotka huulillaan sanovat:
"Herra, armahda meitä" ja sydämissään rakastavat vääryyttä ja ajattelevat
uusia syntejä."

37.

Opetuslapset itkivät Jeesuksen sanojen tähden ja anoivat häntä: "Herra,
opeta meitä rukoilemaan."

Jeesus vastasi: "Miettikää, mitä tekisitte, jos Rooman kuvernööri ottaisi
teidät kiinni teloitusta varten, ja tehkää sama rukoilemaan mennessänne.
Olkoot sananne tällaiset: "Oi Herra meidän Jumalamme, pyhitetty olkoon Sinun
nimesi, tulkoon Sinun valtakuntasi meissä, tapahtukoon Sinun tahtosi aina,
ja kuten se täytetään taivaissa, täytettäköön se myös maassa; anna meille
jokapäiväinen leipämme, ja anna meille syntimme anteeksi, kuten me anteeksi
annamme niille, jotka rikkovat meitä vastaan, äläkä anna meidän langeta
kiusauksiin, vaan päästä meidät pahasta, sillä Sinä yksin olet Jumalamme,
jolle kuuluu loisto ja kunnia iankaikkisesti."

38.

Silloin Johannes vastasi: "Mestari, peseytykäämme niin kuin Jumala määräsi
Mooseksen välityksellä."

Jeesus sanoi: "Luuletteko, että olen tullut hävittämään lain ja profeetat?
Niin totisesti kuin Jumala elää sanon teille, etten ole tullut sitä
rikkomaan, vaan seuraamaan. Sillä jokainen profeetta on noudattanut Jumalan
lakia ja kaikkea, mitä Jumala on muitten profeettojen kautta puhunut. Niin
totta kuin Jumala elää, Hän, jonka edessä sieluni seisoo: yksikään, joka
rikkoo pienintäkään määräystä, ei voi miellyttää Jumalaa, vaan tulee olemaan
kaikkein pienin Jumalan valtakunnassa, sillä hänellä ei ole siellä osaa.
Lisäksi sanon teille, että tavuakaan Jumalan laissa ei voi rikkoa mitä
vakavinta syntiä tekemättä. Toisin sanoen, sanon teille vain, että on
tarpeellista noudattaa sitä, mitä Jumala sanoo profeetta Jesajan
välityksellä, seuraavin sanoin: "Peseydy ja ole puhdas, ja vie ajatuksesi
pois silmistäni."

Totisesti sanon teille, että valtameren kaikki vesi ei pese puhtaaksi sitä,
joka sydämellään rakastaa pahaa. Ja sanon teille vielä, ettei kukaan suorita
rukousta Jumalaa miellyttävällä tavalla, jollei ole peseytynyt, vaan
raskauttaa sieluaan epäjumalanpalvonnan kaltaisella synnillä.

Uskokaa minua, totisesti, että jos ihminen rukoilisi Jumalaa soveliaalla
tavalla, hän saisi kaiken mitä pyytää. Muistakaa Jumalan palvelijaa
Moosesta, joka rukouksellaan kuritti Egyptiä, avasi Punaisen meren ja
hukutti siihen faaraon armeijoineen. Muistakaa Joosuaa, joka sai auringon
seisahtumaan, Samuelia, joka löi pelolla filistealaisten mittaamattoman
sotajoukon, ja Eliaa, joka sai tulen satamaan taivaasta; Elisa herätti
kuolleen, ja niin monet muut pyhät profeetat, jotka rukouksella saavuttivat
kaiken pyytämänsä. Mutta nuo miehet eivät totisesti tavoitelleet omaa
etuaan, vaan etsivät Jumalaa ja Hänen kunniaansa."
Tähän asti lukua 38.

Äänestä
  • Eikä ihme,kun on tuhansia vuosia vanha,taikauskoisten huru-ukkojen kirjoittama.

    Simpsonit on mielenkiintoisenpi ja siitä oppiikin enemmän... ;D

    Äänestä

Jos on kiihkouskovainen tai ateisti henkeen ja vereen, niin kannattaisi lukea raamattu ja sen lisäksi 64 kappaletta kirjoja, joista raamattu on koottu.

Sen jälkeen voisi pohtia, miksi niin on kirjoitettu. Olisiko kirjoitetulla tekstillä muutakin kuin historiallinen merkitys, vai onko sitäkään ?

Ja jos ei mitään muuta löytyisi, niin aina voi palata virtuaalimaailman ääreen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lknt kirjoitti:

Jumala tekee Uuden Liiton Israelin kanssa ANTAMALLA ANTEEKSI HEIDÄN SYNTINSÄ!
Niinkuin Raamattuun kirjoitettu on!

Jeesus edustaa Uutta Liittoa!
Uutta Liitoa on kerrottuna Barnabaan Evankeliumin suorennoksen 32 - 38 luvuissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu