Haluaisin Teidän mielipiteenne sellaisesta asiasta, että millaista kohtelua mielestänne kuuluisi saada seuraavanlainen mies? Lienee järkevää, että kerron tässä aloitusviestissäni ensin omasta toiminnastani parisuhteessamme. Sen jälkeen, kun muut arvoisat palstalaiset ovat ehtineet perehtymään viestiini ja toivon mukaan myös vastailemaankin siihen niin kirjoitan millaisen kohtelun saan avopuolisoltani ja millaista on minun arkinen perhe-elämäni. Tämä ihan vain sen takia, että tähän tulee asiallisia ja provosoitumattomia vastauksia.
Omalta osaltani ja puoleltani tarinani tuskin on kovinkaan kummallinen tai poikkeava verrattuna siihen, miten normaalisti ollaan ja eletään. Mutta juuri siksi haluaisinkin vastauksia, että onko saamani vastavuoroinen kohtelu normaalia vai ovatko odotukseni vain liian korkeat.
En ole mikään haaveiden supersankari vaan ihan tavallinen kolmekymppinen, työssäkäyvä suomalainen mies. En odota elämältä sen enempää, kuin, että voisin viettää normaalia perhe-elämää ja muutama lapsikin voisi tulevaisuudessa putkahtaa.
Koitan tähän luetella seikkoja, joilla minua usein kuvataan ja joihin voin itsekin yhtyä. Olen hyväkäytöksinen ja kohtelias, ajattelevainen ja toisen huomioon ottava, tasapainoinen ja harkitsevainen, huomaavainen, rehti, koulutettu, hyvin toimeen tuleva ja jollain tasolla ihan menestyväkin, teen ruuat, käyn kaupassa, osallistun kotitöihin (ainakin yht. n. 50%), lepyttelen, pyydän anteeksi, iso ja vahva, turvallinen, luotettava, pettäminen ei tulisi edes mieleenkään, ihan katseen kestäväkin paitsi perinteisen suomalaisen miehen tyyliin hieman elintasoa kertynyt vyötärölle iän myötä. Teen tietysti myös raskaammat ja perinteiset ”miestentyöt”, kuten kuuluukin.
Ravintolassa käyn n. 2-3 kertaa vuodessa. Viikonloppuisin menee muutama olut ja ehkä lasi viiniä.
Mitään esiintyöntyviä riippuvuuksia tai ongelmia minulla ei tietääkseni ole.
Viihdyn enemmän sisällä kuin ulkona, mutta teen mielelläni pihatöitä, eli osallistun kaikkiin pihan ylläpitotehtäviin, paitsi puutarhaan liittyvät piperrykset eivät ole lempipuuhaani. Tarvittaessa liikun ulkona. Muutamia erilaisia harrastuksia minulla on, sekä aktiviteettien, että järjestötoiminnan puolelta. Pääsääntöisesti kuitenkin vapaa-ajastani 90% jää perhe-elämälle.
Olemme asuneet yhdessä muutamia vuosia, jos se tieto on jollekin olennainen.
Koska tätä tänne kirjoitan niin ilmeisesti minulla jonkinlainen tarve tähän näköjään on ajan myötä syntynyt. Ehkä syynä on se, että haen lisää uskoa ja arjen jaksamista tätä kautta, kun usko hyvyyteen ja elämisen tarkoitukseen on välillä ehkä hieman ohkaisella, jatkuvan arkielämisen vaikeuden osalta. Eikös tavallisen arkisen olemisen olisi tarkoitus mennä omalla painollaan, ilman, että sitä joutuu jatkuvasti murehtimaan.
Kiitos, kun jaksoitte lukea näin pitkälle. Kysymykset ja kommentit ovat erittäin tervetulleita.
Omalta osaltani ja puoleltani tarinani tuskin on kovinkaan kummallinen tai poikkeava verrattuna siihen, miten normaalisti ollaan ja eletään. Mutta juuri siksi haluaisinkin vastauksia, että onko saamani vastavuoroinen kohtelu normaalia vai ovatko odotukseni vain liian korkeat.
En ole mikään haaveiden supersankari vaan ihan tavallinen kolmekymppinen, työssäkäyvä suomalainen mies. En odota elämältä sen enempää, kuin, että voisin viettää normaalia perhe-elämää ja muutama lapsikin voisi tulevaisuudessa putkahtaa.
Koitan tähän luetella seikkoja, joilla minua usein kuvataan ja joihin voin itsekin yhtyä. Olen hyväkäytöksinen ja kohtelias, ajattelevainen ja toisen huomioon ottava, tasapainoinen ja harkitsevainen, huomaavainen, rehti, koulutettu, hyvin toimeen tuleva ja jollain tasolla ihan menestyväkin, teen ruuat, käyn kaupassa, osallistun kotitöihin (ainakin yht. n. 50%), lepyttelen, pyydän anteeksi, iso ja vahva, turvallinen, luotettava, pettäminen ei tulisi edes mieleenkään, ihan katseen kestäväkin paitsi perinteisen suomalaisen miehen tyyliin hieman elintasoa kertynyt vyötärölle iän myötä. Teen tietysti myös raskaammat ja perinteiset ”miestentyöt”, kuten kuuluukin.
Ravintolassa käyn n. 2-3 kertaa vuodessa. Viikonloppuisin menee muutama olut ja ehkä lasi viiniä.
Mitään esiintyöntyviä riippuvuuksia tai ongelmia minulla ei tietääkseni ole.
Viihdyn enemmän sisällä kuin ulkona, mutta teen mielelläni pihatöitä, eli osallistun kaikkiin pihan ylläpitotehtäviin, paitsi puutarhaan liittyvät piperrykset eivät ole lempipuuhaani. Tarvittaessa liikun ulkona. Muutamia erilaisia harrastuksia minulla on, sekä aktiviteettien, että järjestötoiminnan puolelta. Pääsääntöisesti kuitenkin vapaa-ajastani 90% jää perhe-elämälle.
Olemme asuneet yhdessä muutamia vuosia, jos se tieto on jollekin olennainen.
Koska tätä tänne kirjoitan niin ilmeisesti minulla jonkinlainen tarve tähän näköjään on ajan myötä syntynyt. Ehkä syynä on se, että haen lisää uskoa ja arjen jaksamista tätä kautta, kun usko hyvyyteen ja elämisen tarkoitukseen on välillä ehkä hieman ohkaisella, jatkuvan arkielämisen vaikeuden osalta. Eikös tavallisen arkisen olemisen olisi tarkoitus mennä omalla painollaan, ilman, että sitä joutuu jatkuvasti murehtimaan.
Kiitos, kun jaksoitte lukea näin pitkälle. Kysymykset ja kommentit ovat erittäin tervetulleita.
Vastaukset 33
Vanhimmat
...mitään estettä sille, etteikö vaimosi lähtisi jo huomenna ensimmäisen kitaransoittajan matkaan!
Tietysti pientä säpinääkin pitää olla ettei ihan tylsältä ala tuntumaan eli yllätyksiä vaimolle tmv. Mutta kaien kaikkiaan ihan kympin mieheltä kuulostat. =) Taitaa olla sitten huonoa kohtelua jos jotain avautumista odotettavissa. Sujuuko sängyssä vai onko kaikki ihan hyvin?
Hyvältähän tuo vaikuttaa. Otapa printti ja anna naisellesi luettavaksi. Kysy allekirjoittaako hän, mitä kerrot itsestäsi?
Ei sillä, että epäilisin olevan täyttä potaskaa. Mutta vaihtoehtojahan on, että nainen ei ole tajunnut mikä helmi hänellä on, ehkä silmät aukenisivat? Tai sitten on jotain, mikä häntä hiertää jatkuvasti ja jää itseltäsi huomaamatta kaikista hyvistä ominaisuuksistasi huolimatta? Keskustelemalla hänen kanssaan saisit sen selville.
Tänne kirjoittelemalla ei yleensä saa kuin pahan mielen.
Siinähän on meillä miehillä ikuinen vajaus, tervetuloa kerhoon.
parisuhteestanne jotain?
Kuulostaa melkeinpä minun mieheltäni. Hän on ihana! Vaikka on kiltti, ei anna silti yhtään pompottaa itseään eli ei suostu komenneltavaksi vaikka olisin mielestäni kuinka oikeassa;) Parisuhteemme on mielestäni hyvä. Seksiä on pari kertaa viikossa, vaikka miehelleni maistuisi vaikka joka päivä.
Kerropa ap mistä kiikastaa, eikö vaimo arvosta? Hyvä puoliso on minusta arvostuksensa ansainnut. Minä sanon monesti miehelleni kuinka hyvä mies hän on ja kuinka paljon häntä rakastan. Ketään ei saa pitää itsestäänselvyytenä.
Hei!
Aluksi kun luin tuota kirjoitustasi, tuli olo että ei voi olla totta, täydellisiä miehiä on vielä olemassa.. mutta sitten mietin. Oletko liian täydellinen? kai sinussa jotain vikaakin on? Tai hiukan tulta ja tappuraa? Oletko mustasukkainen? Annatko vaimolle edes pikkuisen aihetta olla mustis? Että mielenkiinto säilyy;)eikä ota itsestäänselvyytenä? Ei tarkoita että mitään ikinä saisi tehdä, mutta jottei arki käy tylsäksi..JOTAIN?!?! Mielenkiinnolla kuuntelen mikä tämän tarinan takana on.
Ei suomalainen mies halua tuollaista pelleilyä pitää ja odottaa sitä naiseltaankin,aikuisiahan sitä ollaan!
kaltaisesi miehen. Mikähän oikein mättää? Kiva kuulla.
Mitä ihmettä ihmiset toisiltaan odottaa? Pitäiskö miehen olla joku Mc Gyver vai mikä?
sit oikein löytäis kenelle kelpais tavallinen työssäkäyvä mies joka ei juokse ravintoloissa eikä halua pettää omaa puolisoaan...?
CV: si on hyvin ansiokas. Minulle kelpaa, jos ei muille :)
Koitan tähän luetella seikkoja, joilla minua usein kuvataan ja joihin voin itsekin yhtyä. Olen hyväkäytöksinen ja kohtelias, ajattelevainen ja toisen huomioon ottava, tasapainoinen ja harkitsevainen, huomaavainen, rehti, koulutettu, hyvin toimeen tuleva ja jollain tasolla ihan menestyväkin, teen ruuat, käyn kaupassa, osallistun kotitöihin (ainakin yht. n. 50%), lepyttelen, pyydän anteeksi, iso ja vahva, turvallinen, luotettava, pettäminen ei tulisi edes mieleenkään, ihan katseen kestäväkin paitsi perinteisen suomalaisen miehen tyyliin hieman elintasoa kertynyt vyötärölle iän myötä. Teen tietysti myös raskaammat ja perinteiset ”miestentyöt”, kuten kuuluukin.
Kiitokset kommenteista. Tässä sitten tulevat nämä asiat, joita saan parisuhteessamme osakseni:
Ensimmäiseksi, kun joku vastaajista pyysi näyttämään kirjoittamaani ”listaa” puolisolleni, voin todeta, että hän yhtyy täysin näihin kaikkiin esitettyihin asioihin ja tiedostaa ne. Näistä on ollut puhetta ja hän on ne myöntänyt. Itse en tosin saa minkäänlaista kiitollisuudenosoitusta tai kehuja kuin max. parin kuukauden välein. Meillä kaikki kehut ja hellyydenosoitukset sekä toisesta huolehtiminen tulevat minun puoleltani.
Olemme keskustelleet usein asiasta, että miksi minä saan niin huonoa kohtelua - kuin saan - vaikka tunnen ettei siihen ole mitään syytä; vastaus on, että hän nyt vain on sellainen.
Huonon kohtelun määrittelen: Huutamista ja kiukuttelua (joka ilta 3-10 eri kertaa), arvostelua ja haukkumista sekä mököttämistä (mökötysasteelle siirrytään, kun en suostu kuuntelemaan enempää ja avaan vastapainoksi oman sanaisen arkkuni).
Minun päivittäisen haukkumisen lisäksi haukutaan usein lisäksi vanhempani. Minut haukutaan etenkin laiskaksi. Puolisollani on jokin epämääräinen suoritusfiksaatio, joka ilmenee niin, että kaikki vapaa-ajat tulee tehdä jonkinlaista työtä. Esimerkiksi viikonloppuisin tulee suorittaa työtä heräämisestä, nukkumaanmenoon asti, ilman taukoja. Välissä voi olla ainoastaan jonkinlainen ruoka- ja juomatauko. Samalla tavoin tulee suorittaa myös arki-iltaisin, töistä saapumisen ja nukkumaanmenon välillä. Tällaisen suoritustahdin ja -määrän jälkeen ei myöskään olla sitä mieltä, että asioita on tehty paljon tai hyvin vaan tuollaisella suorittamisella hänen mielestään asiat on tehty niin kuin niitä normaalistikin tulee tehdä. Suhteessamme ei ole minkäänlaista mahdollisuutta esim. sellaiseen asiaan, kuin täydellinen ns. vapaapäivä, jonka voisi pitää hyvällä omalla tunnolla. Jo pelkällä ajatustasolla sellainen ei ole mitenkään mahdollista hänelle ei ainakaan ilman ahdistusta ja huonoa oloa.
Arjen piristeeksi, ehdotan yleensä erilaisia asioita; Leffassa ja syömässä käynti, ravintola, terassi, teatteri, erilaiset tapahtumat, yms. Näihin hän ei halua lähteä, koska hyödyllistä työtä löytyy kotoa tehtäväksi (hänen mielestään kaikki hommat on aina tekemättä, joka ei kuitenkaan normaalissa mittapuussa pidä paikkaansa) tai sitten aika tulee viettää jonkin fyysisen rasituksen merkeissä, jonka tulee olla ehdottomasti ilmaista, eli esim. kävely tai marjastus.
Kaiken loukkaamisen ja haukkumisen hän kuittaa sanomalla ”anteeksi”, tämän kuitenkaan mitenkään tarkoittamatta sitä, että asia ei tulisi toistumaan. Jokainen lukijoista tietää, että oikeaa anteeksipyyntöä ovat teot, eivätkä sanat. Eli, jos jostain asiasta joutuu pyytämään anteeksi niin se tarkoittaa silloin sitä, että tulevaisuudessa toimii niin, ettei loukkaa enää toista henkilöä samalla tavalla.
Lisäksi suhteessamme minä olen se osapuoli joka tarpeen tullen kyselee, että mikä on ja mikä vaivaa, sekä lohduttaa hyvillä sanoilla jos asiat ovat menneet pieleen. Minulta ei ole vielä koskaan kysytty, että mikä on? (en sano, että sitä kysymistä kaipaisinkaan, kun ei ole taipumusta synkistellä, eikä mököttää, mutta ehkä tämä kuitenkin kertoo jotain suhteen laadusta ja sen tasapuolisuudesta).
Lisäksi minun tulisi tehdä kaikki hänen pyytämänsä asiat vaikka hän ei yleensä vaivaudu tekemään ainuttakaan asiaa jota minä pyydän. Yleensä hän pyytää minua tekemään pyytämäni asian itse tai yksinkertaisesti vain jättää sen tekemättä, koska ei viitsinyt. Tähän vielä kommentti, että pyydän tekemään jonkin asian vain silloin, kun se on jostain syystä järkevää, esim. logistisesti tai ajallisesti järkevää. Huvikseni en pyydä mitään.
Kaikilla ihmisillä on oma mittapuunsa sille, että kuinka usein asioita pitää tapahtua, että se tapahtuu usein. Meidän suhteessamme on kuukaudessa näitä pahempia päiviä n. 20 pv/kk ja parempia päiviä n. 10 pv/kk. Kokonaiskuva muodostuu siis niistä. Nämä 10 hyvää päivää saavat minut jaksamaan ja yrittämään yhteisen hyvän eteen.
Lisäksi puolisossani on toki myös hyviä puolia. Hän ei tietääkseni petä minua ja on kaikinpuolin kunnollinen. Hyvin koulutettu ja nättikin vielä sekä erittäin suloinen noina hyvinä päivinä. Omaa hyvät käytöstavat, kun haluaa ja monia muitakin hyviä puolia löytyy.
Ja lopuksi vielä kaikkia kiinnostava asia, eli seksi ja säpinä. Seksi ei ole suhteessamme mikään ongelma. Se ehkä on asia joka sujuu meiltä parhaiten.
Muutamalle vielä tähän loppuun vastauksia: Tulta ja tappuraa löytyy (minulle ei vittuilla), vaikka olenkin erittäin hillitty. Vaikka joskus pinna palaa niin naista en ole koskaan lyönyt, enkä lyö. Niin ja en juurikaan anna aihetta olla mustasukkainen, tosin en jaksa uskoa, että siitä mitään pelastusta tässä löytyisikään. Tottakai miehenä, saattaa silmissä pupillit laajentua, kun sopivasti luonnon muovaava yksilö lipuu ohi, mutta ei se tee puolisoani mustasukkaisesti, koska luottamus siinä suhteessa pelaa.
Kukaan ei jaksa lukea pidempiä sepustuksia, joten lisäilen tarpeen tullen, jos syntyy kommentoitavaa.
Toinen PMS-oireista kärsivä aleksityymikko, toinen narsisti, jolla liian suuret luulot itsestään. Helvatan vaikea kombinaatio ja suhteella huono ennuste, ellette todella nosta kissaa pöydälle ja keskustele vakavasti _molempien_ käyttäytymisen muuttamisesta.
Jos vaimosi on älykäs ihminen, niin silloin pitäisi keskustelun auttaa. Oletteko yrittäneet sopia noista vapaapäivistä tai vapaahetkistä eli työn ja vapaa-ajan rajoista? Kyllä ihmisellä pitäisi ainakin yksi päivä viikossa olla täysin vapaata aikaa jolloin ei ruuanlaittoa (sekään ei ole kyllä mikään pakko...) lukuunottamatta tarvitse tehdä mitään järjellistä. Samoin minusta pitäisi joka ilta olla muutama tunti rauhallista aikaa, niin ettei palkkatyöstä tarvitse siirtyä koko illan kestävään kotityörumbaan. Tällaisen asian pitäisi olla keskusteltavissa, että kumpikin pitäisi luvan kanssa (rouvan kohdalla pakon edestä) yhden vapaapäivän. Se on hyödyksi terveydelle ja etenkin mielenterveydelle. Rouvallasi menee tuo touhuilu selvästi yli normaalin ja se on hänen ongelmansa. Sinua hänen ei kuuluisi pakottaa mukaan omaan hulluuteensa. Teet oikeastaan karhunupalveluksen vaimollesi, jos alat hyppiä hänen pillinsä mukaan, häneltä menee sitten viimeinenkin suhteellisuudentaju.
Se olisi hyvä jos saisit rouvan jonnekin pariterapiaan. Mikään ei oikeuta toisen jatkuvaa mollaamista. Se on äärimmäisen rumaa käytöstä ja luulisi vaimosikin ymmärtävän sen. Joillekin tulee ehkä sellainen kuva, että puoliso kestää mitä tahansa, mutta ei kestä tai ainakaan ei kannattaisi kestää. Jatkuva haukkuminen vaikuttaa lopulta itsetuntoon ja elämäniloon.
Olet varmasti hyvä mies kaikin puolin, mutta oletko jopa liiankin kiltti? Kun vaimosi on pahalla päällä, sinä hyvittelet ja hyvittelet, ja yrität olla kuin mitään ei olisikaan. Miksi aina juuri sinun on oltava se taipuisa puoliso, joka hyvittelee aina vaimosi kiukut ja pahattuulet?!
Uskallatko sinä itse koskaan kimmastua tai suuttua, vai pitääkö sinun pakosti olla koko ajan viilipytty vain siksi, ettei vaimosi mieli pahastuisi? Mietihän nyt itsekin! Loputtomiin et jaksa kantaa tällaista taakka - sillä jo nyt kirjoituksesi rivienväleistä voi lukea pidätettyä raivoa, vaikka pintapuolisesti tekstiä lukiessa sinusta saa maailman tasapainoisimman ja rauhallisimman ihmisen kuvan.
Kuitenkin alla roihuaa tulivuori, pidätetty raivo, mikä purkautuu jonakin päivänä räjähdyksenä, ja silloin voivat seuraukset olla katastrofaaliset. Nosta siis, hyvä mies, kissa pöydälle ja sano, että nyt loppuu paapominen - ja että vaimosi on yhtä lailla vastuussa perheen hyvästä olosta ja harmoniasta, sillä vastaukseksi ei tosiaankaan riitä se, että hän nyt vain sattuu olemaan sellainen!
Kuulostaa hirveän tutulta. Itelläni on sama, mutta vaan mikroskooppisessa koossa. Noh ainakin tiedän nyt olevani onnellinen. pelkään itse joutuvani moiseen suhteeseen nykyiseni kanssa ennen pitkää sitten, kun ensirakastumisen huuma parin vuoden päästä laantuu. Olen myös melkein yhtä hyvä mies kuin sinä ja se aktiivisempi osapuoli.
Anyway. Mä oisin kyllä tosi onneton tuossa tilanteessa. Ei ole kiva jäädä toisen jyrän alle. Ongelmana on joko 1) mieltenterveysongelma, ehkä neuroosi tai 2) Vaimosi perhetaustoissa ollut klikki. Onko esim vaimosi kotona aina häärätty kotiaskareiden parissa. Voisiko malli tulla sieltä. Vaimollasi voi myös olla henkisiä ongelmia joita hän koittaa panna järjestykseen järjestelemällä jatkuvasti kotiaan.
Älä jää tuohon tilanteeseen. Harmi, ettette ole avioliitossa, jotta voisitte osallistua avioliittoleirille, mutta parisuhdeneuvontaa pulmaanne löytyy kyllä! Suhteenne ei missään nimessä ole terve eikä voi hyvin hyvistä suloisista päivistä huolimatta. Vaimosikin kärsii.
Tuo homma ei voi toimia pitemmän päälle! Tehkää jotain. Vaimosi on OPITTAVA KASVAMAAN oli hän sitten miten temperamenttinen ja lapsellinen persoona tahansa.
Voin hyvin kuvitella arkenne, kuulostaa hyvin tutulta. Olen pyrkinyt määrätietoisesti pois noista mielen ailahteluista, joista vaimosikin kärsii. Ja olen ollut samanlainen suoriutuja, aina pitää olla tekemässä jotain hyödyllistä. Tämä on vain lapsuudenkodista opittu tapa, josta olen nyttemmin oppinut päästämään irti. Nauramme mieheni kanssa kun minusta hän on maailman rötvin ihminen jonka tiedän :) Mutta se on hänen tapansa elää, tämän olen onnekseni oppinut hyväksymään, ja jopa osittain itse sisäistänyt. Välillä ne ahkeruuteen patistavat möröt yrittävät nousta valtaan, mutta ne saa hallintaan kun ymmärtää missä mennään. Tämä taitaa taas olla niitä prosesseja joita vain jokainen itse voi käydä läpi, mikäli haluaa. Meidän suhteemme olisi voinut kaatua siihen, että tunsin tulleeni vähän väliä loukatuksi. Mieheni tuskainen kommentti siihen oli että älä ajattele minusta niin pahaa koko ajan. Tämä avasi silmäni, että mitä ihmettä häneltä odotin?
Miksiköhän kaikki muut ihmiset on niin helppo hyväksyä sellaisinaan, mutta puolisolta odottaa "kuuta taivaalta". Heh, itseasiassa sen saa kun ei odota lain :)
Voimia teille, toivottavasti asiat selviävät (puhumalla?)
Vaikka en olekaan mikään kallonkutistaja, niin sinun kirjoituksesi puolisosi ominaisuuksista menee jo jonkin verran neuroottisuuden puolelle. Ei ole luonnollista, jos ihminen jynssää ja puunaa hulluna osaamatta mitenkään rentoutua. Voin siis kuvitella, että puolisosi on kuin jännitetty viulunkieli ja voi ja varmaan napsahtaakin aika ajoin, ja se ilmeisesti tulee ulos sinulle tiuskimisena ja mökötyksenä jne. Tajusit varmaan kuvan.
Suosittelisin, että puolisosi menisi psykiatrin pakeille, koska hänen 'luonteensa' jo selvästi haittaa normaalielämäänne. Voisitkin kysyä, onko hän aina ollut tuollainen, kuin hän tällä hetkellä on? Mikä on saanunt tämän tilan aikaiseksi? Koska sinusta se tuskin johtuu.
En myöskään usko, että puolisosi parantaa tapojaan yhdessä yössä, edes senkään jälkeen, jos olette rauhallisesti asiasta keskustelleet. Ja vaikka hän tiedostaisi ongelmansa (kuten ilmeisesti on?) niin niiden kitkeminen on erittäin kovaa työtä. Ja siihen edelleen tarvitaan se ammattiauttaja. Voisitte vaikka aluksi käydä lääkärin pakeilla ja kysyä hänen mielipidettään. Lääkäri kyllä osaa neuvoa oikeaan suuntaan.
Toivottavasti minun mielipiteeni auttoi. Ja toivottavasti otatte neuvosta vaarin.
tuo rumaa käytöstä on. ymmärsin, että olet kertonut tunteesi hänelle, mutta käytöstään nainen ei ole muuttanut.jos sinusta tuntuu ettet enää jaksa tuollaista katsoa, niin eroa. hän ei todennäköisesti muuta toiminta tapojaan, vaikka kuinka puhuisit.
sinun se raja on vedettävä ja näytettävä, että olet tosissasi.elät kuitenkin vain kerran ja päätät itse millaista käytöstä toiselta siedät tai haluat. toista ei voi muuttaa, mutta voit itse lähteä.tuollaisessa tilanteessa eläminen vuosi kymmeniä... kuulostaa painajaiselta, joten itse lähtisin. ketään ei saa kohdella noin. kyllä arjen pitäisi olla voitto puolisesti rauhaisaa, ilman jatkuvaa kiukuttelua ja riitaa.
En tiedä vastaanko kysymykseesi, mutta viestistäsi tulee minulle mieleen, että yrität olla täydellinen eli et ole oma itsesi eli SInulla ei ole persoonallisuutta. Sellaisen ihmisen kanssa on hyvin raskas elää. Juuri kun luulee saaneensa kiinni ihmisestä se onkin jotain muuta. Tunnetko itsesi oikeasti, vai yritätkö olla unemla aviomies?
heissan,
meillä on aika samanlainen tilanne - minä se ikävä vaimo joka nalkuttaa ja hiilloistaa. Mieheni voisi hyvinkin kuvailla itseaään samallalailla kuin sinä.
Minä koen miehen käyttäytymisen passivisagressiiviseksi ja alentavaksi. Ei edes 'viitsi' kiukutella kanssani.
Ja itseäni ärsyttää kun miehen pyrkii olemeaan 'aina oikeassa - tai poliittisesti korrekti' ei jätä tilaa toisen heikkouksille tai vajavaisuuksille.
minusta tuntuu joskus kun mies on niin täydellinen että itse olen ihan epäonnistunut ja pyrin kompensoimaan tekemällä järjettömiä määriä asioita joista en sitten edes oikein nauti kun saan ne valmiiksi koska kesken on ne seuraavat sata askaretta.
jotakin tuollaista kenties ?
tylsä.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=4500000000001527&posting=22000000036650555
huonoa tai hyvää, se vain on. Olin itsekin. JA vielä perfektionisti jos on, upeaa. Sitten sitä samaa vaatii toiseltakin. KAikki kuitenkin kumpuaa omasta ahdistuksesta, ja oi autuus sitä päivää kun joku opettaa, ettei aina tarvi päteä, suorittaa, toimia, tehdä ja olla täydellinen!! Mulle toinen, tai ehkä vasta kolmas lapsi opetti että joskus hommat vaan jää ja nurkat retajaa. Eron jälkeen tämä toinen mies opetti, hommia tehdään, sitten on ansaittu palkinto, ja silloin kuin ei hommat nappaa, niiden annetaan olla. Tämä liittyy lähinnä raksaamiseen;-). Viimeksi tänään mietin sitä kuinka 6 v sitten tuumin jossakin testissä, että elämäntyylini on "hoitaa asialliset hommat ja muuten olla kuin ellun kanat!". Silloinen mies, lasten isä, paheksui. Eilen tajusin että nythän sitä tavallaan ollaan juuri niin:-). Kaikki työt hoidetaan, samoin lasten asiat - ja hyvin! - mutta välillä saa olla kuin ellun kanat:-).
Jos vaikka yhdessä oppisitte hellittämään. Jos vaimosi uskoisi, että maailma pysyy pystyssä ilman häntäkin. Ja olet varmaan sanonut senkin, miten pahalta mollaaminen sinusta tuntuu..kyllä sen pitäisi mennä perille. Jos ei, niin paha juttu:-(.
Ois kyl kiinnostvaa tietää miten vaimo kohtelee sua.
Mutta itsetuntemuksen merkki on myös se, että tuntee ne synkimmät vikansa. Et luetellut montaakaan..
Et myöskään hirveämmin hehkutellut, että olisit keskustelutaitoinen, vaikkakin kyllä luettelit sitä sivuavia ominaisuuksia kuten huomioiminen jne.
Naiset muuttuvat kaltoinkohtelijoiksi yleensä jos:
1. hemmoteltu pilalle
2. keskusteluyhteys puuttuu ja tarpeet ei täyty
3. itsekkyys on jostain syystä kasvanut hirvittäviin mittoihin
4. pidetään toista itsestäänselvänä
5. mielenterveyshäiriöitä
käsitys sinulla itsestäsi... Eikö sinussa todella ole mitään vikaa? Parannettavaa? Kehitettävää? Tarvetta henkilökohtaiseen kasvuun? Tuli vaan mieleen...
Otan osaa kirjoittajan puolesta, jos tuollainen avokki on kohdalle sattunut. Kukaan ei ole täydellinen ja kenenkään parisuhde ei ole täydellinen, mutta kuulostaa, että tuollaista menoa ei kukaan mies ikuisuuksia kestä.
Kiitos kaikista vastauksista ja mielenkiinnosta tarinaani kohtaan. Olen lueskellut nyt tätä palstaa ja useiden lukemieni tarinoiden jälkeen alkanut epäilemään, että olisiko avovaimoni narsisti, koska monet piirteet viittaisivat siihen?
voihan sellainen sinulle mieleen juolahtaa, mutta tuskin meistä kukaan osaa siihen vastausta antaa, kuten et sinäkään. sen tekee sitten psykologi kaikkine testein ja tutkimuksin... jos hän sinne menisi. normaalilta hän ei kuitenkaan kuulosta ja näin itsekin taidat kokea. se tieto taitaa sinulle riittää, sillä diagnoosilla tuskin mitään teet. parantuminen kun on hyvin epätodennäköistä.
Eivät psykologit tuosta noin vain tee analyysiä narsismista - et taida tietää, että 99,9% narsisteista ei koskaan hakeudu hoitoon. Eli vaikka ap:n vaimo olisikin narsisti, niin on hyvin epätodennäköistä, että diagnoosia saataisiin psykologilta. Yleensä narsismi tulee ilmi sille henkilölle, jonka kanssa narsisti elää, ja nämä suhteet loppuvat aikanaan eroon. Narsisti vaihtaa kumppania lennossa, ja sama jatkuu seuraavassa suhteessa...
On mahdollista, että ap:n vaimo on narsisti. Mutta on myös mahdollista, että hänellä on vain joitakin narsistisia piirteitä, jotka tekevät hänestä hyvin hankalan ihmisen. Olen samaa mieltä siitä, että diagnoosi ei tässä tilanteessa ratkaise, vaan se, kykeneekö ap. elämään tämän naisen kanssa ylipäänsä.
Ap:lle sanoisin, että kannattaa ainakin harkita tarkkaan, haluaako perustaa perhettä henkilön kanssa, jonka kokee näin hankalaksi. Perhe-elämä elämän vasta hankalaksi ja monimutkaiseksi tekeekin, joten perusasiat on syytä olla suhteessa kunnossa ennen lasten hankintaa.
Molemmat teistä oireilevat.
Puhutte toistenne yli.
Kumpikaan ei myönny, muuta mielipiteitään, toimintaansa.
Olette ERI PUOLELLA -olette taistelupari.
Vaimosi häärää hulluna ja odottaa siitä kiitosta ja diplomia. Kun näin ei käy, hän loukkaantuu ja oireilee kirkumalla kun tapettava hirvi.
Sinä et saa vaimolta haluamaasi kunnioitusta ja kostat sen näppärästi -Kävelemällä vaimosi tekojen yli...
Molemmat ovat ankarassa sota asetelmassa ja se mikä ikävintä -Olette aivan eri sodissa... Sinä taistelet universumia vastaan ja vaimosi eskimoita vastaan. Sota ei tule loppumaan, koska ette ole samassa maassa edes.
Ilmeisesti älykkäänä miehenä käytät hyväksesi sanallista voimaa ja tuloksena vaimo kirkuu kun olisi haulipakki persauksissa.
Vinkki. Olkaa yhdessä maailmaa vastaan sodassa, se yhdistää. Kun taistellaan, tarkista taistellaanko samoin asein, vai onko ritsat vastaan pommeja. Toivottavasti onnistutte.
Mun mielestä ansaitset paljon parempaa!! Jos mulla olisi noin upea mies niin osaisin todellakin arvostaa... ja paljon!! Kannattaa tosiaan miettiä olisiko ruoho aidan toisella puolella vihreämäpää.. Sillä joskus se on. Kaikki ansaitsevat onnen!
Sinä katsot omasta näkökulmastasi ja vaimo omastaan.
Kaksi erilaista näkökulmaa mutta tässä meille tuli esiin vain sinun omastasi katsottu.
Olisipa hienoa jos saisi lukea vielä sen vaimon ajatuksia teidän yhteiselostanne ja miten hän kokee oman arvostuksensa?
On kuitenkin selvää että sinulla on epäoikeudenmukaisuuden tunne. Eikä se ole hyvä.
Vaikka täällä kuinka arvosteltaisiin vaimosi käytöstä niin se ei kuitenkaan sitä miksikään muuta miten sinä sen koet.
Joku kokee toisesta ja toinen toisesta asiasta.
On tärkeintä ehkä pysähtyä miettimään mitä sinä itse haluat ja mitä voisit tämän halusi eteen tehdä? Mitä sinä tunnet vaimoasi kohtaan?
On selvää että ei mikään tunne tyhjästä synny.
Te olette toistenne peilikuvia ja muokkaatte toisianne koko yhdessäolonne ajan.
Joku toinen ihminen saa toisenlaisia piirteitä esiin toisesta. HUonoja tai hyviä.
Aina on molempia puolia meissä kaikissa.
Sinä saatat ärsyttää vaimoasi olemalla jotain mitä hän ei ole. Liian hyvä?
Ehkä hän kokee että hänen pitäisi olla toisenlainen jotta sinä arvostaisit häntä? Hän kapinoi sitä vastaan ja käyttäytyy päinvastaisesti kuin testaten kuinka paljon siedät?
Vaimosi ei todennäköisesti edes tunne itse itseään.
Siihen itsetuntemiseen tarvitaan ehkä se pahin vaihtoehto eli sinun tulisi "hylätä" vaimosi jotta hän voisi luopumisen ja kivun kautta kasvaa ja löytää itsensä. Ja tulla nöyremmäksi.
Suuret kriisit kasvattavat eniten.