Amerikkalaiset ihmisoikeusjuristit arvostelevat kovin sanoin Yhdysvaltain joukkojen ylläpitämiä vankiloita Irakissa ja Afganistanissa. Juristien mukaan pidätyskeskukset ovat lain ulottumattomissa olevia "uusia Guantanamoja", joissa vankien oikeuksia poljetaan räikeästi.
Pidätettyjen joukossa on juristien mukaan usein paikallisia toimittajia, jotka ovat raportoineet kotimaansa kriiseistä ulkomaisille medioille.
Pohjois-Afganistanin Bagramissa olevaan amerikkalaisjoukkojen tärkeimpään tukikohtaan on kehitteillä valtava pidätyskeskus, jossa on vangittuna muun muassa kanadalaiselle tv-kanavalle työtä tehnyt toimittaja.
Pidätettynä on 600 ihmistä, joita pidetään Bagramissa ilman oikeudenkäyntiä, sanoi yhdysvaltalaisen ihmisoikeusjuristijärjestön International Justice Networkin johtaja Tina Monshipour Foster viikonvaihteessa Kabulissa.
Toisen amerikkalaisen ihmisoikeusjuristin Barbara J. Olshanskyn mukaan on ilmeistä, että Yhdysvallat haluaa pimittää todellisen tilanteen sekä kriisikohteen että kotimaan kansalaisilta.
Olshansky sanoi olevansa huolissaan siitä, että Bagramin pidätyskeskuksesta tulee Guantanamoon verrattava vankileiri, jossa mitkään lait eivät ole voimassa.
Nyt herää kysymys siitä, mitä Afganistanissa ja Irakissa oikeasti on tapahtunut, kun vapaa tiedonvälitys on ollut koko ajan estettynä? Voimmeko uskoa jenkkisensuurin läpäisseitä uutisia muutamasta tuhannesta kaatuneesta amerikkalaissotilaasta Irakissa? Entä onko muutamankymmenentuhannen irakilaissiviilin kuolema uskottava uutinen USA:n miehityksen aikana? Irakista on tihkunut uutisia 600000-1000000 siviiliuhrista, jotka USA on aina kiireesti kiistänyt. Kyse onkin pohjimmiltaan siitä, voidaanko Bushin hallinnon masinoimaa sotapropagandaa pitää uskottavampana, kuin ihmisoikeusjärjestöjen esim. Human Right Watchin saamia tietoja Irakista ja Afganistanista?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.