miten tosi rakkaus voittaa, jos suku ei hyväksy?
mitä yleisesti olette mieltä, kumpi on tärkeämpi, tai moraalisesti pitäisi olla, lapsuuden perheen vai kumppanin jota todella rakastaa, jos joutuu tekemään valinnan?
onko itsekästä hylätä perhe?
mitä yleisesti olette mieltä, kumpi on tärkeämpi, tai moraalisesti pitäisi olla, lapsuuden perheen vai kumppanin jota todella rakastaa, jos joutuu tekemään valinnan?
onko itsekästä hylätä perhe?
Vastaukset 19
Vanhimmat
No viis suvusta! Eihän siinä rakastunut ketään hylkää, vaan juuri se suku hylkää rakastuneen. Jos tosirakkauden hylkää, niin se vasta kauheaa on, eihän se sillon mitään rakkautta edes ole?
Joo, mutta kannattaa miettiä sekin, että jos hylkää suvun, se voi olla lopullista.
Tosirakkaudet ovat joskus melko pian entisiä - kokemuksesta tässä puhelen.
Miten voit olla noin vaikeassa tilanteessa?
Onko tämä joku rotu- tai uskontojuttu?
ja elä omaa elämääsi. Älä kerro tekemisiäsi ja pidä huolta ystävyyssuhteistasi. Suvullesi ei kuulu kenen kanssa olet.
Ihan turhaa ajaa asioita umpikujaan! Yritä viimeiseen asti olla diplomaattinen.
Minut laitettiin sukuni puolelta valitsemaan; joko he tai mieheni.
Pelotti, mutta tietenkin valitsin mieheni.
Meni pari viikkoa kun sukuni otti taas yhteyttä, ja taas ollaan väleissä, pinnallisissa, mutta kuitenkin.
Me elämme omaa elämäämme ja näin on hyvä. Olen onnellinen etten taipunut sukuni painostuksessa.
Totta kai kumppani voittaa! Aikuinen ihminen tekee omat valintansa, suvun "hyväksynnällä" ei ole mitään merkitystä. Sitäpaitsi suku säilyy sinulla kuitenkin aina, jos he eivät halua enää pitää yhteyttä niin se on heidän valintansa.
Sitäpaitsi tuollaiset ovat yleensä vain uhkauksia, eikä sukukaan ole varmasti tällaisissa asioissa yksimielinen.
Kyllä perheen sana on painavampi, jos nuori on esim. kuusitoista, koulu kesken jne.
Mutta jos on aikuinen, itse toimeentuleva ja asiansa hoitava ihminen, niin hän ei edes kysy suvun mielipidettä. "Kolmannen korvapuusti"!
Suvun mielipiteellä eiole mitään merkitystä, kun omaa elämää eletään. Jos ei heille passaa, niin minkä sille voi.
No just.
Sisko otti itselleen miehen, jota me suvun voimin vastustimme. Sisko sanoi, että valitsee miehen, ei sukua ja paukautti oven perässään kiinni.
Meni viisi vuotta, ei oltu tekemisissä. Sitten siskon mies kuoli liikenneonnettomuudessa.
Suku ei mennyt hautajaisiin, kukat lähetti.
Kurjaa, kun tuli pattitilanne niin sanoakseni. kaikki nyt kyräilevät.
Ehkä vielä nauroitte päälle kun siskosi mies kuoli: "siinäpähän nyt sureksii, yksin HAH!"
Noinkin lyhyestä kirjoituksesta sanoisin, että siskosi valitsi OIKEIN.
Tuollaisella suvulla ei mitään tee.
Keitä te ylipäätään luulette olevanne määräämään tuollaisia ehtoja siskollesi, hyi helvetti!
Sanoit, että on vaikea suhtautua. Niin varmaan onkin.
Jos sinussa on ihmistä lainkaan, menet sisaresi luo ja PYYDÄT päästä takaisin hänen elämäänsä, ILMAN MITÄÄN EHTOJA, enää ikinä!
Voipi olla, että saat jonkin aikaakin anella, siskosi ei ehkä kaipaa teitä elämäänsä jos tuollaista on koko porukka. Miksi kaipaisi.
Viisi vuotta on pitkä aika, ei hän ole teitä tähänkään mennessä tarvinnut.
Kiitos kommentista.
Ei kaipaa sisko, ei.
Mutta taitaa tuo kaipaamattomuus olla molemminpuolista. Voi olla, ettei löydy oikeita polkuja toistemme luo, kun kaikki tiet oikein urakoitiin umpeen.
Nyt siskolla menee huonosti, joten suvun on ruvettava tsemppaamaan häntä. Ennen kaikkea hän jäi lapsineen taloudellisesti tyhjän päälle.
Mutta miten lähestyä, kun molemmat puolet toimivat kuin vihollisen rintamalinjat?
*** Siskon mies OLI hulttio. Se on fakta ja kirjoissa. Se onnettomuuskin oli enemmän tai vähemmän epäselvä.
edes tekemisissä pitkiin aikoihin? Kuulostat vain pahantahtoiselta kitkerältä tyypiltä. Tuliko kade kun sisko löysi kumppanin? Ja nyt sitten oikein kieriskelet "mannassa" kun hän jäi yksin. Menisit vähän itseesi.
Oliko osoite OK?
Jos sisko jäi leskeksi, niin eihän hän ole teistä mieltään muuttanut, ja hautajaiskukat osoittivat lopullisesti suvun asenteen.
Kyllä hänelle viimeistään nyt on selvinnyt, että oli tehnyt oikean ratkisun.
Sanot, että mies ei ollut hyvä eikä kunnollinen. Okei, siitä seuraa, että sisko on kaiken aikaa tehnyt työtä ja ansainnut prheen elatusta, joten ei hänellä sen huonommin mene nytkään.
Kun teillä aikanaan tulee perinnöt jakoon, muistaa sisko varmasti teidän asenteenne. Varautukaa siihen. Sisko ei tule joustamaan missään.
Jos oikeasti haluat lähestyä siskoasi, lähetä vaikka kirje. Siis kunnon kirje, ei tekstaria. Pyydä anteeksi ja tarjoa apuasi, vaikka lasten, jos ei itsensä takia halua.
Mutta älä ala auttamaan "hyvää hyvyyttäsi" koska juuri sen kaltaisesta avusta yleensä pitäisi olla kiitollinen ja nöyrä loppuikänsä.
En usko, että sisaresi siihen suostuu.
Auta vain koska haluat auttaa.
Vai haluatko?
Kuulosti niin pakkopullalta tuo "ruvettava" tsemppaamaan..ja "ollaan kuin vihollisen rintamalinjat".
Sen ymmärrän jos siskosi on vieläkin vihainen, mutta teillä ei kyllä mielestäni ole mitään oikeutta kiukutella, TEHÄN hänet ajoitte suvusta koska "mies oli hulttio", (miten sen määrittelet?)
Tekis mieli ihan kysyä, että toimitteko näin muidenkin sukulaisten kanssa joiden puoliso ei satu miellyttämään..
Kirjoituksessasi oli sen verran negatiivinen sävy, että jotenkin tuntuu ettette olisi valmiita auttamaan. En tiedä.
Asetu hetkeksi sisaresi asemaan:
laitatte siskosi valitsemaan miehen tai suvun koska mies on hulttio.
Siskosi elää elämäänsä miehensä (joka saattoi olla mitä paras isä ja avoimies) ja lastensa, ehkä miehen suvunkin ja ystäviensä kanssa.
Ehkä hyvinkin onnellisena.
Oma suku ei ota yhteyttä, ei siis kaipaa, NO, ei sitten.
Sitten mies kuolee ja sisaresi jää lastensa ja surunsa kanssa yksin.
SIINÄ vaiheessa marssii suku rahoineen ja alkaa "tsemppaamaan" ja auttamaan.
Mitä luulet siskosi ajattelevan?
Että hän NYT KELPAA autettavaksi suvun siipien suojaan, suvun jota hän tuskin enää tuntee tai tarvitsee.
Tuo nyt oli ehkä hieman kärjistetty esimerkki, mutta ei todellakaan ilmasta temmattu. Mun ystävälleni kävi juuri noin.
Suku alkoi taas ohjeistamaan hänen elämäänsä koska kerran hyvä hyvyyttään tulivat "pelastamaan" eksyneen jäsenensä.
Se apu loppui lyhyeen, ystäväni valitsi, TAAS, mutta ei todellakaan sukuaan vaan ystävänsä ja miehen suvun, ei antanut nöyryyttää itseään toistamiseen.
Niinkuin sanoit, elämä ON valintoja.
Sukusi on valinnan edessä, auttaaako pyyteettömästi vai jättää siskosi rauhaan.
Nyt teillä on miljoonan taalan paikka saada siskon luottamus takaisin, olette jo kerran hänet menettänyt.
Toivon todella, että onnistutte.
Olisi kiva kuulla miten tiedän mahd. yhteyden pito nne alkaa sujuun.
Hyviä jatkoja joka tapauksessa, Säde vm-56.
on juuri päällä tilanne jossa puolustin nykyistä miestäni vanhemmilleni ja aivan syystä. Lisäksi loukkaannuin niin etten edes vähään aikaan halua kuullakkaan heistä mitään. Ollaan jokunen vuosi oltu hdessä ja meillä on syntymässä toinen yhteinen lapsi. Minulla on myös lapsia edellisestä liitostani. Vanhempani eivät koskaan ole hyväksyneet nykyistä miestäni ja ovat arvostelleet häntä koiran kasvatuksesta, ammatinvalinnoista, autokaupoista, lastenkasvatuksesta, elämäntavoista, oikeastaa ihan kaikesta. Nyt oli vika tikki kun luultiin että kaikki menneet on unohdettu ja mies vihdoinkin "hyväksytty" perheessäni: edellisestä liitosta oleva poikani vietti neljä viikkoa lomastaan vanhemmillani ja kotiin tullessa kertoi heidän haukkuneen koko hänen siellä olo ajan miestäni ja äitini jopa pojalleni puhunut asioita jotka ei lapselle edes kuulu! Vanhmpani yritti soittaa mulle monena päivänä mutten vastannut. Kun vihdoin soitin heille takasin ja kerroin että tiedetään mitä kaikkea siellä on puhuttu selkämme takana ja vielä lapselle niin he kiistivät kaiken ja äitini väitti että mieheni on keksinyt kaiken ja haluaa vain riitaa. Mies ei edes tiennyt aluksi koko asiasta kun en halunnut hänen mieltään pahoittaa! Todella törkeää haukkua maan rakoon ja sitten vielä syyttää muita un jää kiinni. Niin ja poikani on 14 vuotias eikä mikään tarina iässä oleva pikkulapsi eikä varmasti valehtele. Sen meidän puhelinkeskustelun jälkeen ei ole heistä kuulunut mitään ja hyvä niin. Sekin toisaalta jo kertoo paljon kun eivät kehtaa soitella. Itse ainakin haluaisin selvittää juuria myöten jos minua syytettäisiin perättömästi.
Eli tässä tilanteessa valitsin mieheni puolen ja ijhan syystä.
Tuttavani pariskunta, kaksi lasta.
Vaimo ilmoitti tuosta vaan, että on rakastunut toiseen, isäntä on hyvä ja lähtee. Loukattu isäntä lähti, lapset jäivät äidille. Mies eli tuttavien ja sukulaisten nurkissa, kun ei löytynyt asuntoa.
Uusi mies muutti ent. kotiin. Pari vuotta meni riidellessä huoltajuuksista ja lasten kanssa sopeutusmisvaikeuksista uuteen isäpuoleen.
Kun asiat lutviutuivat lopuksi, niin uusi mies meni ja kuoli auto-onnettomuudessa.
Vaimo otti yhteyttä lasten isään ja sanoi, että mies voisi muuttaa takaisin kotiin, hänellä ei ole enää toista.
Hän hämmästyi suursti, kun typerä mies ei muuttanut!! Vaikka kaikki oli vaimon puolelta unohdettu ja hän oli valmis aloittamaan alusta. Vaikka ex-miehellä ei asuntoasiatkaan olleet kovin hyvät, niin ei halunnut palata takaisin entiseen. Ei ymmärtänyt omaa parastaan!
Noin on nyt teidänkin suvussa tapahtunut. Nyt kun hulttiota ei enää ole, niin unohdetaan koko asia ja ollaan kuin ei mitään.
Siskon kannattaa vaan olla kiitollinen!
Voi olla, että siskoa ei teidän tarjouksenne penninkään vertaa kiinnosta. Kun on kerran hylätty, se tapahtuu heti uudelleen, kun jotain sattuu.
Näissä keskusteluissa käy usein niin, että saa ihan hyviä neuvoja.
Mutta eikö usein käy niinkin, että kirjoittajasta ja tilanteesta tehdään ihan liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Kaikki yksityiskohdat eivät ole lukijoiden tiedossa. Liian usein ap tai muu keskusteluun osallistuja merkataan syntipukiksi.
Tuli mieleen vain, että joskus suku on ihan oikeassakin, kun sanoo etukäteen suoraan, mitä mieltä on veljen tai sisaren uudesta kumppanista.
Minulla oli yksi läheinen tuttava, joka jo varttuneella iällä löysi elämänsä miehen. Miehen sisaret kävivät puhumassa hullaantuneelle naiselle varoituksen sanoja (monta perhettä Ruotsissa, alkoholismi, konkursseja, väkivaltaisuutta).
Eihän rakastunut nainen tietenkään kuunnellut. Hänen mielestään muut olivat kateellisia ja ilkeitä, eivät hyväksyneet hänen onneaan.
Perin vuoden päästä tuttavanainen rupesi sairastelemaan. Hänellä oli outoja työstä poissaoloja ja sairaalakeikkoja.
Tässäkin tapauksessa mies kuoli melko yllättäen nopeasti etenevään sairauteen.
Kaikista sukulaisistaan ja entisistä ystävistään kovasanaisen pesäeron tehnyt tuttavani ja työkaverini paljasti vasta hautajaisten jälkeen, että mies oli tehnyt kaiken mahdollisen kiduttaessaan ja pahoinpidellessään vaimoa. Esimerkiksi ampunut jalkaan ja käteen, vääntänyt jäseniä pois sijoiltaan ja silleen.
Oli vaikee suhtautua tähän työkaveriin, joka vuoroin syytti ettei kukaan ollut auttanut, vuoroin itsekin tiesi, että oli ollut aika paskamainen meille, jotka olimme varoittaneet.
Tuttu tilanne. Olin avoliitossa itseäni huomattavasti nuoremman naisen kanssa eikä meidän kummankaan suku oikein hyväksynyt suhdettamme. Se on todella keljua ja siitä seuraa rasitteita.
En tiedä, osaanko neuvoa, mutta jospa yrittäisit uuvuttaa heidän vastarintansa. Entä jos sanot lähimmillesi, että häidän takiaan aiot odottaa odottaa ilman suurempia askeleita suhteessa (kihlat, avioliitto). Tutustutat teidät ja annat hänen murentaa heidän vastarintansa.
Muista, että lähimmäisesi pelko juontaa juurensa rakkaudesta sinuun, joten älä kosta sitäkään. Tarvitset paljon onnea, kävelet nuoralla, pelaa taitavasti tilanteet. Anna ystävällesi mahdollisuus näyttää parhaat puolensa. Toisaalta, oletko varma, että lähimpiesi pelot eivät ole perusteltuja. Älä anna mahdollisen euforiasi johtaa sinua harhaan. Ennenkaikkea ole rehellinen itsellesi ja sydämellesi!
oman elämänsä karikot ihan itse. Ei siihen suvun hyväksyntää taikka hyväksymättä jättämistä enää tarvita. Toiselle elämä näyttää hyvät puolensa ja toiselle huonot. Ikävää jos huomaa sen sukunsa olevan sitä ahdasmielistä ja tiukkapipoista väkeä joka haluaa elää toisten elämän, tavallaan koettavat varastaa sen eläen tämän puolesta ja päättäen mitä saa tehdä ja mitä ei.
Itse jätin tuollaiset sukulaiset, en todellakaan niitä tarvitse milloinkaan. Olkoot ja eläkööt, mutta minun elämääni eivät kyllä takuuvarmasti elä.
Onneksi maailma on pullollaan avarakatseisempia ja hyväksyvämpiä, mieli avoinna kulkevia ihmisiä joista saa parempaa seuraa kuin ahdasmielisistä sukulaisista joista ei ole kuin harmia ja haittaa. Pysyttelen niistä kaukana koko elämäni ajan, sen päätöksen ja valinnan tein minä ihan itse.
Kuitenkin parisuhde on kaikista tärkein suhde ja siinä tuetaan toista vastoinkäymisissä ja iloitaan yhteisestä rakkaudesta. Jotkut suvuthan eivät hyväksy tietynlaisia suhteita, koska ovat tiukkapipoisia ja konventionaalisia. En tiedä...Itse olen aika vapaamielisestä perheestä ja ns. hörhöilyä ei tietyissä piireissä oikein suvaita. Tuulimyllyjä vastaan ei kannata alkaa taistelemaan. Tai sitten valitsee sellaisen isälle ja äidille sopivan puolison ja elää heidän mieliksi. Minä en kyllä niin tekisi, mutta meitä on niin moneen lähtöön...