Olen pätkätyöläinen mies ja tähän mennessä tehnyt pääasiassa kirjastoissa erilaisia pätkiä, liittoihin en ole kuitenkaan liittynyt.
Nyt kuitenkin alkaisi olla jonkinlaista kiinnostusta liittymiseen lähinnä ansiosidonnaisen työttömyysturvan vuoksi joka tasaisi hieman tulojen vaihtelua mutta ongelmana on mihin liittyä, olen pätkätyöläinen ja ala voi välillä vaihtuakin jos meinaa tulla muuten pitkä työttömyys.
Olen tällä hetkellä työtön ja voin tehdä seuraavaksi vaikka rakennussiivoustöitä, mikä olisi tarpeeksi yleinen liitto ettei tarviisi jatkuvasti vaihdella?
Onko liitoissa tai kassoissa eroja ansiosidonnaisen korvauksen suuruudessa tai muissa eduissa, entä paljonko ne veloittaa palkasta?
Nyt kuitenkin alkaisi olla jonkinlaista kiinnostusta liittymiseen lähinnä ansiosidonnaisen työttömyysturvan vuoksi joka tasaisi hieman tulojen vaihtelua mutta ongelmana on mihin liittyä, olen pätkätyöläinen ja ala voi välillä vaihtuakin jos meinaa tulla muuten pitkä työttömyys.
Olen tällä hetkellä työtön ja voin tehdä seuraavaksi vaikka rakennussiivoustöitä, mikä olisi tarpeeksi yleinen liitto ettei tarviisi jatkuvasti vaihdella?
Onko liitoissa tai kassoissa eroja ansiosidonnaisen korvauksen suuruudessa tai muissa eduissa, entä paljonko ne veloittaa palkasta?
Vastaukset 26
Vanhimmat
YTK on työttömyyskassa joka antaa täydellisen työttömyysturvan , myös ansiosidonnaisen. Ja halvalla, 50 euroa vuodessa!
Yleensä liittojen jäsenmaksut ovat noin 1-2 prosenttia tilistä per joka kuukausi! Eli hirveitä summia noin 250-700 euroa vuodessa!
YTK tosiaan antaa täysin SAMAN työttömyysturvan
sopii tosi hyvin pätkätyöläisellekin joka vaihtaa firmaa ja alaa koko ajan.
Hintaero kassa (YTK) vs. kallis liitto siis on TODELLA suuri =)
liitto YTK on? Eikö se ole työttömyyskassa? Toki ammattiliittojen työttömyyskassat ovat perustettu antamaan työttömyysturvaa vain jäsenilleen. Kyseessä siis on ainoastaan jäsenten etu. Onko YTK:n toimintaperiaate sama? Onko se tosiaan niin altruistinen, ettei takana ole kassan perustajien ja johdossa olevien taloudellinen etu?
Kirjoittaja halusi tietoa liitoista nimenomaan työttömyysturvan takia! Sen tärkeimmän takia siis, ei turhan hömpötyksen.
Tämän täydellisen työttömyysturvan siis saa liittoa SELVÄSTI halvemmalla mm. YTK-kassasta =)
Siksi MINÄ tiedotan ILOLLA kaikille hyviä neuvoja, eli pelkkä kassamaksu riittää HYVIN.
Lisäksi tiedotan nyt kansalaisille että IAET-kassamaksu on vain 36 euroa vuodessa! ! ! ! ! ! ! ! ! ! !
eli jopa halvempi kuin YTK:n halpa 50 €! ! !
Eli IAET kunniaan! Säästöä joka penni, miksi maksaa turhasta!
SAK ei ole mitään =) yes.
Nämä on "edullisia" ja "hyviä" niin kauan kun PROON mollaama SAK ja AMMATTIYHDISTYSLIIKE kykenee taistelemaan ansiosidonnaisen päivärahan puolesta. AHON ja VIINASEN hallitus yritti sitä jo romuttaa mutta sak/ay estivät sen ja proo kirjoitti itse että työttömyysturvaa tulee leikata se on sitä proo ideologiaa ehdotankin että perustakaa proo kassa johon voi maksaa mitä jaksaa.entäs kun tulee lama näiden kassojen tulee silloin suoriutua velvoitteistaan tai korjaamaan tilanne nostamalla hintaa tai kääntämällä kuppi jättämällä velvoitteet veronmaksajien maksettavaksi mutta riittääkö hyffee proohan ei veroja halua maksaa.Tälläiset haluavat rahoistanne hyödyn mutta eivät puolusta millään lailla ammattiliittojen kehittämää ja ylläpitämää työttömyysturvaa puhumattakaan muista työelämän pelisäännöistä
Jos työskentelet pääasiassa kunta-alalla, kannattaa liittyä KTV:oon, Valtiolla VAL:oon ja rakennustöissä rakennusliittoon. Ei ole mitään väliä, vaikka tekisit eri töitä kuin mitä liitto edustaa. Tällä turvaat itsellesi edunvalvonnan, jäsenedut ja ansiosidonnaisen työttömyysturvan.
Jos taas haluat, kuten proo markkinoi (saatat olla proo, ottaen huomioon kysymyksen ja vastauksen tilaustyömäisyyden), olla omalta osaltasi romuttamassa suomalaisen työelämän pelisääntöjä ja yhteiskuntajärjestelmää, liityt YTK-kassaan.
Jos et ole proo, pyydän nöyrimmästi anteeksi:)
vakautta työelämääni, haluaisin että tuloni olisivat tasaisemmat ja että olisi vaikeampi käyttää ihmisiä törkeästi hyväksi pätkätöillä!
Liity liittoon, jonka alan hommia teet tai luulet tulevaisuudessa tekeväsi eniten.
Pätkätyöt tosiaan polkevat ihmisarvoa ja vaikeuttavat tulevaisuuden suunnittelua (olen ollut aikanaan itse samassa kierteessä). Liitot saisivat ottaa myös pätkätyöntekijöiden asian tosissaan, koska tuntuu että ongelman edessä on antauduttu melko täydellisesti. Ainoa keino, jolla luulen teidän saavan äänenne kuuluviin on liittyä yhä suuremmin joukoin liittoon.
Ei liitto auta millään lailla nuoria työntekijöitä tai pätkätyöläisiä.
Liitto ajaa vaan vanhan kaartinsa etua, juuri näitä korruptoituneita suuria ikäluokkia.
Silloin liitto ei ainakaan ja nuorten tai pätkätyöläisten asiaa, jos kyseiset ryhmät eivät katso tarpeelliseksi liittoon kuulua.
Vanhan kaartin (johon en muuten kuulu!!!) järjestäytymisaste on alalla kuin alalla melkein 100%, joten on itsestään selvää että heidän asiansa on etusijalla liiton priorisoidessa tavoitteitaan. En tiedä sitten kuinka korruptoitunut esimerkiksi suurta ikäluokkaa edustava hitsari on. Luulen heidän työmoraalinsa ja rehellisyytensä olevan joka suhteessa paremmassa kunnossa kuin meillä nuoremmilla.
Kyllä tosiasia on että nuoret polvet ovat viattomia ihmisiä.
Nämä suuret ikäluokat ovat kähmineet, kahmineet ja varastaneet kaiken arvokkaan (omaisuus, valta, virat, yms) yhteiskunnassa jättäen vain muruset nuorille, omille jälkeläisilleen.
Lisäksi suuret ikäluokat pian räjäyttävät eläkepommin silmillemme ja me sen maksamme!
Elikkä nuoria alistetaan vanhojen toimesta.
Vastasin kysymykseseesi, koska väitit suurta ikäluokkaa korruptoituneeksi. Varmasti osa johtavassa asemassa olevista on korruptoituneita kuten aina, mutta väitän että 40-50 -luvulla syntynyt työmies(-nainen) ymmärtää paremmin mikä on esimerkiksi työnantajan omaisuutta ja mikä omaa. Lisäksi työmoraali on näillä vanhemmilla ikäluokilla varmasti parempi, koska ovat työtä tottuneet tekemään pienestä pitäen.
Se ei ole nuorten vika, ettei työpaikkoja ole tarjolla kuten ennen, jonka vuoksi työntekemiseen ei opita jo peruskouluaikana. Nuoret ovat lisäksi täysin viattomia päätöksiin, jotka ovat johtaneet tilanteeseen.
Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että jokaisen pitää saada tehdä elämällään mitä haluaa: töitäkään ei ole pakko tehdä vaikka niitä olisi ja silti yhteiskunnan täytyy turvata perustoimeentulo. Tämä on aivan oikein, mutta ei kannata syyllistää vanhempia ikäluokkia, jotka ovat tehneet valtavasti töitä ja maksaneet veroja, jotta me nuoremmat saamme elää hyvinvointivaltiossa.
Liittoasiassa on päivänselvää, että liitto ajaa niiden etua, jotka siihen kuuluvat eli suurimmaksi osaksi vanhempien ikäluokkien. Tosin kyllä työehtosopimuksissa on paljon nuria työntekijöitä koskevia erityissäännöksiä. On nuorten oma syy, jos eivät ole aktiivisia omaa elämäänsä koskevissa kysymyksissä eivätkä halua järjestäytyä. Ei kalastuskerhokaan ala ajamaan metsästäjien etua.
...ainutlaatuinen, ja se riittää ansioturvaan. Edunvalvonta on ammattiliittojen alaa ja niillä kaikilla on myös työttömyyskassat samassa kalliissa paketissa. Ammattiliitot on nykyään valitettavan pöhöttyneitä suojatyöpaikkoja vanhoille luottamusmiehille ym. eikä niillä "avoimien ovien päiviä" juuri järjestetä, jostakin syystä! Politiikka on vahvasti mukana, antavat vaaliavustuksia lähinnä vasemmistopuolueille eri muodoissa.
Jep.
Pöhöttynyttä on ja pahasti. Ei voi kaikkien liittojen toimintaa sanoa 2000-luvun henkiseksi.
SAK pahin ja muut punaiset liitot.
Joidenkin liittojen tuki vasemmistopuolueille vaaleissa todellakin karkoittaa jäsenmaksumaksajat. Miksipä tukea aatetta joka ei toimi ja toimii ihmisiä vastaan.
Kapitalismin ylivoimaa ja edistystä =) tiedottaen hyvää elämää kaikille.
Ammattiliitot kertovat toiminnastaan avoimesti kaikille halukkaille. Liittojen toimihenkilöt käyvät pitämässä myös luentoja työpaikoille, kouluille ja muille halukkaille, jotka haluavat saada asiallista tietoa ammattiyhdistystoiminnasta. Liitoissa ei myöskään ole töissä yhtään luottamusmiestä (paitsi tietysti liiton työntekijöiden omat luottamusmiehet), joten ei se voi olla luottamusmiesten suojatyöpaikka.
Liitot antavat vaalitukea puolueille, jotka tukevat nykyistä järjestelmää ja pitävät ammattiyhdistystoimintaa arvossa, näinhän vasemistopuolueet tekevät. Miksipä liitot tukisivatkaan oikeistopuolueita, jotka haluavat lopettaa koko ammattiyhdistystoiminnan. Mielestäni vasemmistopuolueiden tukeminen on osa edunvalvontaa, koska se tukee ammattiyhdistysliikkeen asemaa yhteiskunnassa.
Edunvalvonta on tosiaan liiton ominta alaa. Jos ei halua edunvalvontaa, ei tosiaan kannata liittoon kuulua. Kun kerran olet sitä mieltä, ettet edunvalvontaa tarvitse, niin kuulu vain YTK-kassaan kaikessa rauhassa. Mutta jätä liiton haukkuminen ja mustamaalaaminen, koska et nähtävästi tiedä ammattiliitoista yhtään mitään. Lisäksi nautit ammattiliittojen yleissitovista eduista. Mikäli liittojen mustamaalaaminen jatkuu, villit työntekijät eivät ehkä tulevaisuudessa olekaan enää yleissitovuuden piirissä.
Jep.
Juuri tämä asia että tietyt liitot tukevat vaaleissa (rahallisesti) vain vasemmistoa todellakin savustaa sitoutumattomat, keskustalaiset ja oikeistolaiset jäsenet pois liitoista. Tämä on yksi suuri syy miksi jäsenkato on valtavaa.
Miksipä todellakaan tukea liittoa joka kantaa jäsenmaksut vaalitukena riistoveropolitiikkaa suosiville sosialistipuolueiden ehdokkaille/jäsenille!
Sosialismi on romahtanut jo, saisi muutoksen tuulet puhaltaa reilusti myös Suomessakin suosien kapitalismia = aitoa demokratiaa.
JOS ammattiliitot kertovat toiminnastaan avoimesti kaikille halukkaille niin haluaisin tietää jokaikisen liiton/järjestön antamat kaikki mahdolliset tuet puolueille/ehdokkaille muutamissa viime vaaleissa. Nämä tuet ovat suuressa ristiriidassa demokratian kanssa, niin punaista on joidenkin liittojen toiminta.
Siksi kansa äänestää jaloillaan pois liitoista.
Sosialismi kun ei kertakaikkiaan toimi eivätkä ihmiset enää niin pahasti ole aivopestävissä sosialistisen propagandan kiemuroihin.
Toinen syy toki on jäsenmaksujen ylikova hinta. Miksipä maksaa siitä että liiton pomot makoilevat kovilla palkoillaan norsunluutorneissaan.
Lisäksi ay-liikkeellä on jo liikaa valtaa politiikassa.
Totta puhut.
YTK riittää täysin, sieltä saa täydellisen työttymyyskorvauksen murto-osan hinnalla verrattuna liittojen ylikoviin jäsenmaksuihin.
Varsinkin työväenluokalle YTK on paljon parempi vaihtoehto kuin alakohtainen liitto kalliine maksuineen ja politikointeineen.
Kuten olen jo aikaisemmin sinulle proo ( anteeksi, liitoton:) ) sanonut, niin minun puolestani vaalituet saa lopettaa vaikka tällä puheella, jos myös työnantajayhdistykset lakkaavat tukemasta porvaripuolueita ja MTK ei anna vaalitukea Keskustalle yms. yms. Esimerkiksi SAK:lla on se valta, joka miljoonan jäsenen yhdistykselle kuuluu. Haluaisim itse tietää kuinka paljon työnantajayhdistykset, suuryritykset tai voimayhtiöt tukevat poliitikkoja ja puolueita joko suoraan tai epäsuorasti saavuttaakseen päämääränsä.
Ei sosialismi ole romahtanut, tulet vielä huomaamaan. Todellista sosialismia ei ollut vielä yhdessäkään maassa - ne ovat aina ollet enemmän tai vähemmän diktatuureja, vaikka johtajat kansaa miellyyttääkseen ovat niitä sosialistisiksi sanoneetkin. Suomen ja etenkin Ruotsin kaltainen sekajärjestelmä on kaikkien ihmisten kannalta paras mahdollinen. Tulet huomaamaan, että USAn kaltainen äärimmäinen kapitalismi ja itsekkyys kohtaa vielä tiensä pään.
Enpä usko liitoissa paljon makoiltavan, sen verran kuitenkin tunnen liittojen toimintaa ja muutamia siellä työskenteleviä ihmisiä voin sanoa jopa ystävikseni.
Toiset ihmiset ajattelevat enemmän yhteistä hyvää kuin itseään ja ovat siitä valmiita maksamaan enemmän jäsenmaksuina ja veroina. Toiset ajattelevat vain itseään: se heille suotakoon, mutta ei mustamaalata niitä epäitsekkäämpiä!!!
Loppujen lopuksi taitaa olla kokonaisuuden kannalta hyvä, jos liitoista lähtevät pois ihmiset, jotka eivät usko liittojen periaatteisiin. kysymys on kuitenkin muutamasta, korkeintaan kymmenestä prosentista. Se nostaa jäsenmaksuja hiukan meidän jäävien kohdalla, mutta me olemme siihen valmiit.
Hah hah, surkimus yrittää vaihtaa nicciä, säälittävä vedätys parempi kun poistut häpäisemästä Suomalaista työläistä ja niitä jotka ovat saaneet työläisten edut ajettua riistäjä kapitalisteilta.
Täytyykö kutsua "savon mies" apuun toisilta palstoilta, niin kyllä kyykytys tekee lopun pelle-proosta
Tämä alakohtainen liitto on ainoa joka puolustaa ja kehittää alakohtaista sopimusta joka määrää alakohtaiset MINIMIRAJAT kuten palkat irtisanomisajat työajat työturvallisuus lomat lomarahat ja paljon muuta.ja olemalla jäsen olet osana tätä liittoa ja halutessasi voit olla mukana kehittämässä ja viemässä näitä asioita eteenpäin ja edellä mainitsemiesi asioiden lisäksi saat alasi tuntevan työehtotoimitsian neuvontaa,ilmaisen oikeusturvan,Työtaistelussa lakkopäivärahan,tukea koulutuksessa,jäsenlehden ym. Näitä ei yksityiset kassat anna eivätkä puolusta edes työttömyysturvaa.ja ennenkaikkea saat tuhansia ystäviä.
hei
liityin kassaan koska se on niin paljon halvempi vaihtoehto ja sieltä saa saman korvauksen.
Hei,
itse kuulun Akavan alaiseen AEK:hon, jossa lienee kirjastoihmisillekin oma kolkkansa. Olen ollut erittäin tyytyväinen liittoni palveluihin, asiani (korvaussellaiset) on käsitelty nopeasti ja asiallisesti. Myös lakimiespalveluita olen joutunut käyttämään ja saanut paljon ja hyvää apua ja informaatiota. Lisäksi he julkaisevat jäsenlehteä, josta saa sekä yleisluontoista että omaan alaan kuuluvaa tietoa mm. alan palkkakehityksestä.
Jäsenmaksuthan ovat verotuksessa vähennyskelpoisia, joten en ymmärrä tätä vaahtoamista kassaan kuulumisen halpuudesta...jäsenmaksut otetaan verotuksessa huomioon etukäteen, jos osaat arvioida liittoon maksamasi maksut. Liittoon kuuluminen ei ole sen kalliimpaa kuin halvempaa kuin kassaankaan.
En koskaan aio erota omasta liitostani ja vaihtaa sitä kassaan.
Onko muka liiton jäsenmaksu kokonaan verovähennyskelpoinen?
Siis 100%:sti ??? epäilen...
ei saa koko summaa 100% takaisin. Lisätään vähennyksiin
Hmmh...
kyllä minun vähennyksissäni mennyt aivan täysimääräisenä läpi joka vuosi...Otetaan huomioon seuraavan vuoden veroprosenttia mulkatessa
Meneekö jäsenmaksu siis täysimääräisenä (100%) verovähennykseen vai vain osittain?
Yleensähän useista eri asioista saatavat vähennykset eivät ole 100% kuluista mistä vähennys haetaan vaan esim. 50% tai 10%:a...
Olen skeptinen.
Saat vähentää jäsenmaksun verotuksesta täysimääräisenä, jolloin saat tavallaan alennusta veroprosenttisi verran tuosta maksusta. Jos työnantajasi hoitaa jäsenmaksun perinnän ja olet veroehdotusmenettelyssä, asia hoituu lisäksi automaattisesti, kunhan muistat vain tarkistaa, että summa suunnilleen oikein.