Olen 21-vuotias nainen, enkä ole koskaan seurustellut. Pikku hiljaa alkaa tuntumaan, että pitäis varmaan lakata haaveilemasta kumppanin löytämisetä ja luopua haaveesta, että tulevaisuudssa olisi mies ja pari lasta. Alkaa vaan tuntuun siltä etten löydä ikinä ketään.
Olen rauhallinen, kiltti, ystävällinen, positiivinen ja hieman ujo. Olen kyllä kuullut jätkien kehuvan mua söpöks ja mukavaks.
Ja kyllä mää tiedän muutemien jätkien oleen ihastunut muhun, mutta en kiinnostunut kyseisitä tyypeistä. Ja opiskelijabileissä/-tapahtumissa on muutamia iskuyrityksiä ollut, mutta taas jätkiltä jotka ei kiinnosta mua.
En mää vaadi jätkiltä mahdottomia. Sellanen kiltti, ystävällinen, mun tunteen ja ajatukset huomioon ottava jätkä kelpaa.Olis kiva jos se viihtyis muuallakin kuin baareissa, sillä itsekkään en niissä hirveesti viihdy. Ulkonäöltää riittää että on sellanen ok:n näköinen.
Mitä mieltä ootte, pitääkö sopeutua ajatukseen etten ikinä löydä ketään? Onko kohtalotovereita? Jos on niin olis ehkä kiva vaihtaa ajatuksua/tuntemuksia aiheeseen liittyen.
Olen rauhallinen, kiltti, ystävällinen, positiivinen ja hieman ujo. Olen kyllä kuullut jätkien kehuvan mua söpöks ja mukavaks.
Ja kyllä mää tiedän muutemien jätkien oleen ihastunut muhun, mutta en kiinnostunut kyseisitä tyypeistä. Ja opiskelijabileissä/-tapahtumissa on muutamia iskuyrityksiä ollut, mutta taas jätkiltä jotka ei kiinnosta mua.
En mää vaadi jätkiltä mahdottomia. Sellanen kiltti, ystävällinen, mun tunteen ja ajatukset huomioon ottava jätkä kelpaa.Olis kiva jos se viihtyis muuallakin kuin baareissa, sillä itsekkään en niissä hirveesti viihdy. Ulkonäöltää riittää että on sellanen ok:n näköinen.
Mitä mieltä ootte, pitääkö sopeutua ajatukseen etten ikinä löydä ketään? Onko kohtalotovereita? Jos on niin olis ehkä kiva vaihtaa ajatuksua/tuntemuksia aiheeseen liittyen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
On aika vaikeaa löytää ketään jos odottaa "sitä oikeaa". Sitä voi joutua odottamaan monta vuotta. Itse käyttäydyin aivan samoin nuorempana. Olen mies. Usein ihan kivat naiset ilmaisivat kiinnostuksensa mutta kun en ollut itse hirveän innostunut heistä niin siihen se sitten jäi. Toisaalta olin itse hurjan ihastunut pariinkin otteeseen mutta nyt vastapuoli ei.
Kolmikymppisenä huomasin että nyt on tehtävä jotain muuten jää ikisinkuksi. Aloin seurustelemaan naisen kanssa. Kyse ei ollut mistään suuresta rakkaudesta. Suhde on päättynyt mutta ihan kivaa aikaa se oli, vaikka sen loppuminen olikin kova paikka.
Uskon että suurin osa ihmisistä jotka löytävät "helposti" kumppanin ottavat sen ensimmäisen tai toisen joka myös osoittaa kiinnostusta heitä kohtaan. Sinkut etsivät turhaan sitä oikeaa. Jos ei ole halua rakastua ja olla rakastunut ei sitä kukaan voi ulkopuolelta tuoda.
Niin no. Oon kai lähinnä aatellu asian siltä suunnilta että mulla vaan on ollut paska tuuri eikä kohdalle ole osunut sitä.
ei pidä sopeutua mihinkään ajatukseen. Avoimin silmin vaan kohti uusia ihmisiä, mikä on tietysti helpommin sanottu kuin tehty. Tällä hetkellä mä en ainakaan jaksa ottaa mitään ressiä asiasta. Kai se sitten tulee kun on tullakseen. Eikä tää nyt tarkoita sitä että mä odotan sen ilmestyvän joku kaunis aamu tuonne oven taakse vähän niin ku ittekseen. :)
Jos olet ulkoisesti ja sisäisesti kivan näköinen, niin todennäköisyytesi jäädä yksin on tasan 0%. En henkilökohtaisesti ole koskaan edes kuullut naisesta, joka ei jossain vaiheessa pariutuisi. Itseasiassa myös huomattavan lihavat ja muutenkin ei-niin-kauniit naiset tuntuu löytävän kumppanin aika helposti.
Miehillä pariutuminen on sitten huomattavasti haastavampaa. Omassa tuttavapiirissäni tunnen monia 25+ miehiä, jotka on kokemattomia. Itsekin olen 27v ja ihan kokematon, tosin omasta tahdostani, joten ei ole mitään valittamista. :P
itekään tullu ikinä miestä löydettyy.. pari on ollu kiinnostunu mutta kun ne on aina niitä joita ite ei haluu.. Kaveri yritti tyrkyttää paria tyyppiä mutta kun ei iske niin ei..
Edelleen olen sitä mieltä että peli on menetetty vasta sitten kun heittää kirveen kaivoon, ja sitten se vasta onkin menetetty. Uskon että pätee molempiin sukupuoliin yhtälailla, tosin uskallan väittää että nyky-yhteiskunnan ilmapiirissä se kaivo on naisilla matalampi ja täten se kirves on helpompi sieltä pohjan murasta onkia myöhemmin jos tilanne niikseen kääntyy.
Ei teillä kuulkaa likat oo vielä mittää hättää. Itseänikin potkii maailma tällä hetkellä päähän niin että kehon nesteet vaan roiskaa komeassa kaaressa kattoon mutta Kolmatta naista siteeraten, "mies vain hymyilee". Kun miettii millaisessa kestomorkkiksessa olin vielä vuosi sitten, ei voi kuin naureskella silloiselle itselleen (nimimerkin Naisasialuuseri teksteistä huokuva olemus on aika lähellä senaikaista asiaintilaa) ja nauttia elämän todellisista pienistä iloista - esim. siitä kun työmaalla tytöt hymyilee. Ei ne varmaan mulle hymyile mutta on siellä vaan mukava töissä olla kun ne niin tekee. :)
Saa kuulkaa olla aika kauhea johannatukiainen jonka olemus ja viehättävyys ei kohoa toiseen potenssiin pelkällä hymyllä. Siksi on tärkeää olla vaipumatta siihen morkkikseen eikä varsin tuijottaa peiliä liian tarkasti. Kerron pienen salaisuuden jota moni mies ei uskalla vertaispaineen johdosta tunnustaa: Miehet rakastuvat melkein minkänäköiseen naiseen tahansa jos hän vain osaa hymyillä aidosti. ;)
eli mulla siis pitäis olla ihan hyvät mahdollisuudet löytää joku.
Itse kirjoittelin pari päivää sitten samasta aiheesta, ja ajattelin, että olisi mukavaa vaihtaa muutama sana siitä jonkun samanlaisessa tilanteessa olevan naisen kanssa.
Sähköpostiosoitteeni on [email protected]
No siltä varalta, ettei sinua kiinosta henkilökohtainen keskustelu, niin pannaanpa tähän muutama sananen yleisesti luettavaksi.
Minusta tuntuu, että tämä seurusteluhommakin on niitä asioita, jotka alkavat hoitua luonnostaan sen jälkeen, kun on saanut ns. pään auki. Silloin kun ei ole vielä kertaakaan seurustellut on olo niin epävarma ja kaikki kuviot tuntuvat niin mystisiltä, että sitä kuvittelee seurustelun ja vastakkaisen sukupuolen vaatimusten olevan jotain todella ihmeellisiä.
Mitä pitempään siinä kuluu, että pääsee ensimmäiseen seurustelusuhteeseensa, sitä vaikeammaksi siihen pääseminen muuttuu. Miehillä ongelmana on se, että jos seurustelun alkuun pääseminen takertelee, niin puseroon tarttuu väkevä epätoivon haju, joka karkoittaa vapaat naiset kilometrien säteeltä.
Naisilla ongelmana seurustelukuvioiden viivästyessä on varmaan se, että kaikista nykyajan tasa-arvovouhotuksista huolimatta oletusarvo on se, että prinssi uljas rohkea tulee, ja hurmaa naisen mukaansa. Jos naiselle ei näin käykään, niin hän alkaa pikkuhiljaa uskomaan, että hänessä on jotain vikaa, ja etteivät miehet kiinostu hänestä. Silloin nainen alkaa sulkeutumaan, eikä kehtaa edes sitä vähää flirttailla mieleistensä miesten kanssa, vaikka monetkin näistä varmasti odottavat vain pientä rohkaisua naisen suunnalta.
Sitetn vielä se asia, ettei kukaan ole rakkautensa ruhtinas. Itsekin olen muutamien naisten kanssa tapaillut, mutta aina homma on tyssännyt siihen, että jommalta kummalta on loppunut kiinostus. Se on tosi paskamaista silloin, kun itse vielä on kiinostunut, mutta vastapuoli viheltää pelin poikki. Eikä se kivalta tunnu silloinkaan, kun joutuu itse sanomaan mukavalle tytölle, ettei tunne sellaista vetoa. En kuitenkaan usko, että sellaiset järkiliitot ovat kenenkään eduksi, kyllä taustalla pitää kyteä todellista intohimoa.
Lopuksi vielä pari faktaa, jotka jokaisen on nieltävä, vaikka sitten miten pieninä paloina tahansa.
1. Miehet pitävät kauniista naisista
2. Naiset pitävät itsevarmoista miehistä
Arkinen nainen ei muutu kauniiksi, eikä ujo mies itsevarmaksi, mutta sitä suurempaa ylpeyttä saavat he tuntea sen jälkeen, kun tuulimylly on voitettu!
Itse olen 37-vuotias ja voin kertoa, että sen oikean kumppanin löytäminen on aika haastavaa. Olen ollut avioliitossakin mutta tämä kariutui ikävä kyllä naisen seotessa sen verran pahasti, että itseni ja lasten pelastamiseksi oli pakko ottaa ero (nyt olen yksinhuoltaja).
Itse en huoli ketä tahansa kumppaniksi, vaan sen on oltava sellainen, joka tuntuu oikealta. Ja kun nyt jälkikäteen miettii mennyttä elämää, niin olen entisen vaimon lisäksi kohdannut 3 naista, joista voisin itse ajatella, että näiden kanssa olisin voinut tilanteen salliessa marssia alttarille ja uskon että olisimme hyvin sopineet yhteen. En näiden kanssa seurustellut, yksi asuu erittäin kaukana (tapasin kokousmatkalla) enkä heihin kerennyt edes paljoa tutustua ja kolmas on (minun kannaltani valitettavasti) varattu. Eli aikaa saattaa kulua ennenkuin se oikea sattuu kohdalle, mutta älä hätäile, on parempi mennä sitten yhteen kun tietää sen oikean löytäneensä eikä minkään hätävaran, jolloin menee varmasti pieleen ennemmin tai myöhemmin ja tuhlaa aikaansa turhaan seurusteluun.
Nauti nyt "sinkkuudesta" ja nauti sitten kumppanuudesta ja rakkaudesta kun sen oikean löydät!!!
Minä olin yli kolmikymppiseksi sitä mieltä, että hyvinkin saattaisi joku löytyä, enkä siis ajatellut koko pariutumisasiaa sen syvemmin. Minulla oli yllin kyllin muutakin puuhaa - ei siis ollenkaan sitä "sinkkujen bailaamista ja lutkailua" vaan opiskelua, harrastuksia, duunia ja yrittäjyyden aloittelua.
Vuosien varrella katselin kaverien seurusteluja, seurustelujen loppumisia, naimisiin menoa, eroamisia ja erityisesti sitä naimisissa olemista. Ei käynyt kateeksi, ja vähitellen se pienikin halu parisuhteeseen katosi. Nyt olen yksinomaan tyytyväinen elinikäiseen sinkkuuteeni.
Älä rupea ajattelemaan yksin olemiseen sopeutumista - tuossa iässä semmoinen tarkoittaa pelkästään itsesääliin vaipumista. Itseään surkutteleva ihminen vetää puoleensa kummallista porukkaa: yhden illan seuraa hakevia ja muilla tavoin hyväksikäytettävää etsiskeleviä ihmisiä. Jotenkin sinun olisi myös osattava olla katsomatta jokaista vastaan talsivaa miestä sillä lailla, että naamastasi paistaa parisuhteen ja lasten toivominen.
Olet ihan hirmuisen nuori, ajattele vaikka: 15 vuotta sitten et tainnut osata edes lukea ja 8 vuotta sitten olit vielä ala-asteella. Voit aivan mainiosti opiskella rauhassa vielä pitkään ja opetella elämään kaikin puolin itsenäisesti; sellaisesta asetelmasta on turvallista lähteä parisuhdelottoon, kun tietää pärjäävänsä omillaan vaikka sitten tulevien lastensakin kanssa.
Kohtaloa ei ole, on vain tosi paljon yhteensattumia. Nyyhke pois.
varmasti ihan oikeessa. Kiitos, tekstissäsi on paljon asiaa jota kannattaa ajatella.
En määkään harrasta mitää sinkkujen lutkailua, sillä se ei ollenkaan on mun tyylistä. Bailaamista tulee aika vähän harrastettua, lähinnä se millon tulee lähdettyä on jotku opiskelijabileet muutaman kerran vuodessa.
Mää kyllä oon hieman kateellinen muutemalle kaverille, jotka on onnellisesti suhteessa. Mutta en kyllä kadehdi niitä eroja, joissa kaverit on ollut todella harmissaan.
Ja oot kyllä varmasti ihan oikeessa ettei viä kannata alkaa ajattelemaan yksin olemista. En halua vaipua itsesääliin, vaan haluan vaikuttaa positiivisella ihmisella. Ja onhan sekin myös totta että oon viä nuori ja varmasti sinkkuina on viä paljon mukavia suunnilleen ikäisiä miehiä. ehkä viä jossain vaiheessa tutustun johonkin mukavaan nuoreen mieheen.
"Ja kyllä mää tiedän muutemien jätkien oleen ihastunut muhun, mutta
en kiinnostunut kyseisitä tyypeistä. Ja opiskelijabileissä/-tapahtumissa
on muutamia iskuyrityksiä ollut, mutta taas jätkiltä jotka ei kiinnosta mua"
Mikä niissä miehissä oli vikana? Anna kun arvaan: Ulkonäkö, eli eivät
olleet tarpeeksi komeita?
Jotenkin tuntuu, että olet tyypillinen nuori nainen: Väitetään ettei
ulkonäöllä ole suurta merkitystä, mutta kuitenkin kuolataan pelkästään
niitä luokan komeimpia poikia. Sanotaan ettei ole pinnallinen, vaikka kaikki
huomaavat että oikeasti on.
Yleensä käy juuri tasan tarkkaan niin, että nainen päättää heti että mies
ei kiinnosta häntä, jos mies ei ole komea. Ei nainen halua edes tietää millainen
mies sen ulkokuoren alla on, eikä anna miehelle edes mahdollisuutta.
Useinmiten tämä "ok:n näköinen" tarkoittaa nimenomaan sitä, että
vähintään keskivertoa komeampi. Muiden kanssa ei edes yritetä tutustua.
Sitten valitetaan että kukaan mies ei ole kiinnostunut, kun
todellisuudessa tarkoitetaan, että kukaan riittävän komea mies ei
ole kiinnostunut. Sitten kun mies on komea, niin onkin ihan sama vaikka
hän olisi vähän itsekäs kusipää. Onhan sitä miestä silti kiva esitellä kavereille.
väärässä. Eräs jätkä ,joka oli (tai en tiä vaikka olis viäkin) kiinnostuntu musta, uskalsi vaan hirveessä kännissä yrittää tehdä vaikutusta. Muuten se tyyty oleen vaan pelkkä opiskelukaveri jonka kanssa satunnaisti tuli juteltua. Jos oli ärsyyntynyt sen kännisistä isku yrityksistä, enkä puhunut sille mitään niin se oli ok. Ja sitten kun päätin että voidaan taas jutella niin sekin oli jätkälle ihan ok. Eli alkoi tuntua (ja muutenkin), että se on liian sopeutuvainen. En halua sellasta miestä jolla ei oo omaa tahtoo, ei kaikkeen mitä mää haluan niin tarvii suostua. Eli siis luonne ei miellyttänyt.
Osa on ollu opiskelijabileissä liian kännissä. Sillon muhun ei voi tehdä vaikutusta vaikka olis kuinka hyvännäköinen.
Eräs ilmestyi hetkellä jolloin olin ihan rikki. En olis pystynyt aloittaan mitään juttua ennen kun suru on helpottanut. Jos mun elämätilanne olis ollu toinen, niin se jätkä olis kyllä saanut tilaisuuden.
Ja ehkä muutaman ulkonäkö ei oo miellttänyt. Mutta täytyy kyllä sanoo että, mulle kelpaa kyllä ihan keskiverto ulkonäön suhteen. Mielummin otan vähän vähemmän komean ja mukavan jätkän kuin tosi komeen itsekeskeisen kusipään.