Minulla on 4 vuotias tyttö edellisestä suhteestani, erosimme tytön isän kanssa 2v sitten aika "railakkaissa" väleissä. Tyttö on usein isänsä tykönä ja silloin minä pääsen kuhertelemaan uuden kultani kanssa, olemme olleet yhdessä reilut puoli vuotta. Kultani asuu eri paikkakunnalla kun minä ja työnsä takia emme tapaa joka viikonloppukaan. Mutta se mikä minua askarruttaa on, että pitäisikö minun kannustaa tytärtäni ja kultaani tutustumaan toisiinsa, vai odottaako vielä hetki? Kyllä he ovat tavanneet usein, mutta minä vähän jarruttelen heidän tutustumista. Kullallani ei ole lapsia ja minua vähän pelottaa että hän ahdistuu jos liikaa yritän tutustuttaa heitä... Vaikka ei hän ikinä ole mitään sellaista vihjaissutkaan! Miten teillä muilla on onnistunut uusio perheen perustaminen ja miehet kertokaa miten haluaisitte tutustua naistenne lapsiin?!
Lapsi + uusi suhde
Maiju
402191
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 40
Vanhimmat
Jostain syystä tytöt ei hyväksy koskaan uutta isää!
Isä on isä ja lapsi on paljon hänen luonaan!
Onko luetun ymmärtämisvaikeuksia!
Tyttölapset pitävät äidin uudesta,
en tunne yhtäkään tapausta,
jossa näin ei olisi käynyt.
En tiedä yhtään tapausta, jossa tytär olisi hyväksynyt uuden miehen. Toisinpäin kyllä ja omiakin kokemuksia. Kyllä se uusi mies on uusi "isä" , vai etkö ymmärrä lukemaasi?
Isä on isä ja jos sinun tapauksessasi
lapsi on ottanut miehestä uuden isän,
niin isässä on vika!
Siinä se vika onkin, ettei hyväksytä uutta miestä. Kuulee koko ajan, ettet ole mun isä ja muita kommetteja. Helvetti siitä tulee.
Joo niinhän siinä lopulta kävi. Kaikki meni hyvin siihen asti kunnes tytär tuli varhaispuperteetti ikään. Silloin alkoi kuulua ettet mua määrää kun et ole mun isänikään. Välit meni niin huonoksi, että oli pakko valita joko tytär tai mies.
Isällä on perheessä aina paljon parempi asema kuin uudella miehellä. Se on tosiasia joka äidin ja kaikkien muidenkin on pakko hyväksyä. Uusperheessä on yleisesti ottaen vaikeampaa, ellei eroon johtaneet seikat ole ihan kipeitä: Esim. biologisen isän mielisairaus, alkoholisimi, väkivalta tms.
että esitän eriävän mielipiteeni, mutta minun miesystäväni ei ole uusi isä lapsilleni, koska heillä on biologinenkin isä. Ja vaikka eivät omaa isää tapaakkaan kun pari kertaa vuodessa. Sitäpaitsi tytär on hyväksynyt minun uuden mieheni.
Hyvä, jos tyttäresi hyväksyy uuden miehen. Luuranko on kumminkin kaapissa. Tömähtää sieltä aina joskus esin.
Enää en muuta naisenkansa yhteen jolla on tytär. Ennen yksin.EI kolise luurangot!
hirvittää...nelivuotias tyttö, kaksi vuotta sitten erottu ja nyt jo uusi kierroksessa...aiotko ehtiä elämäsi aikana käymään kaikki miehet läpi?
Niin paljon rakastit edellistäkin, että lapsen hänelle teit. Vaikka rakkaus ei kestänytkään kuin KAKSI vuotta.
Nyt sama homma, niin sulla on kolmen vuoden kuluttua jo kolmas mies kierroksessa ja kaksi lasta...ja saat miettiä, miten nämä kaksi suhtautuvat kolmanteen mieheen, joka sitten on jo ensimmäisen tyttäresi toinen isäpuoli. Taitaa sitten jo alkaa tottua siihen, että miestä vaihdetaan kuin puseroa, eikä sinun tarvitse täällä kysellä, miten hän suhtautuu, vaan tiedät jo kokemuksesta. Saa hyvän mallin ainakin...kyllä on moraali alhaalla.
Hei! Aika ihme asenne.. Ilmeisesti itselläsi ei ole yhtään lasta tai elämä ei sinua ole koskaan kolhinut. Kaikki suhteet ei yksin kertaisesti toimi niinkuin pitäisi ja ei se tarkoita sitä että niitä lapsia on tarkoitus jokaiselle miehelle tehdä. Oletko koskaan joutunut kovan elämän kouluttamaksi, EN USKO.. Itse olen myös eronnut ja nykyisin uudelleen naimisissa. Ensimmäisestä liitosta yksi tyttö ja nyt uudesta liitosta kaksi tyttöä. Minun nykyinen mieheni jo alusta asti hoiti ensimmäistä tyttöä kuin omaansa ja tyttäreni hyväksyi kyllä mieheni heti alusta alkaen. En ole mikään joka miehen oma, enkä mitenkään huono äiti. Elämä vaan nuorempana ensimmäisen mieheni kanssa ei mennyt niinkuin piti ja ero ei todellakaan millään lailla ollut minun syytäni. Ajatteletko kaikista naisista samalla tavalla joilla on lapsia entuudestaan entisestä liitosta joka ei välttämättä ole niin kauhean kauaa kestänyt. Omani kesti 4v. Mutta jälestäpäin ajateltuna olisi ollut viisaampaa erota jo aikaisemmin. Kun taas nykyisen mieheni kanssa eläminen on ihan toista maata. Mutta ensimmäistä lastani en ole koskaan millään lailla katunut, päinvastoin. Vaikkei suhteeni lapsen isään kestänytkään. Sinulle joka alkuperäisen jutun kirjoitit toivon voimia ja kannustan kyllä siinä että annat lapsesi tutustua uuteen mieheesi. Mutta varmistu ensin että suhteesi tähän uuteen on kestävällä pohjalla ettei lapsesi joudu kokemaan uutta menetystä isähahmossaan.
Kerrohan, kuinka pitkään Maijun pitäisi mielestäsi elää yksin sen vuoksi, että hänellä on 4-vuotias lapsi. 14 vuotta vai?
"...kyllä on moraali alhaalla. "
Ai moraali on alhaalla, kun hänellä on uusi miesystävä? Minun mielestäni vakituiseen suhteeseen pyrkiminen ei alenna hänen moraaliaan.
Maiju toimii myös vastuullisesti pohtiessaan mihin tahtiin lapsen ja uuden miesystävän on syytä tutustua.
olen, että sinä tai "Maiju" (ehkä sama ihminen) ette kumpikaan tiedä, mitä on oikeasti, kun joutuu elämän kolhimaksi. Ei ole mitään suurta dramaattista elämänkolhintaa se, jos tyhmyyksissään tekee lapsia sopimattomien miesten kanssa! Se on sitä kantapään kautta oppimista, kun ei muuten tieto tavoita päätä. Yläpäätä. Alapäänsä asioista nämä ihmiset ovat yleensä oikein hyvin perillä... Tuo aika, vain kaksi vuotta lapsen syntymästä kertoo kyllä ihan omaa kieltään tehdyn päätöksen järkiperäisyydestä.
Sitäpä se on nykyisin. Mitä ANNATTE elämän kolhia? Teistä tulee juuri sellaisia, miksi annatte itsenne tulla!
Mistään ei RaukkaParka voi varmistaa, että suhde on kestävällä pohjalla uuteen isähahmoon. Hän ei hallitse arviointia, vaan tekee niin kuin pimppi määrää...
ei pitäisi elää neljää eikä neljäätoista vuotta yksin, vaan hänen olisi pitänyt elää ensin kahden miehensä kanssa se neljätoista vuotta. Ennen lasta. Josko sitten olisi nähnyt, ettei siitä mitään tule.
Moraalin alhaudella tarkoitin juuri sitä. Seurusteluaika jää lyhyeksi, nopeasti paksuksi ja vielä nopeampi ero. Ei osoita korkeaa moraalia tuollainen.
Kokemuksesta tiedän, että tähän paukka pian paikalle Maiju, joka kertoo olevansa 49v. ja seurustelleensa 25 vuotta ennen lasta...uskokoon ketä huvittaa.
Toimiiko Maiju myös lapsen kannalta vastuullisesti tekemällä hänet miehen kanssa, jota ei tuntenut? Ja mistä sinä voit tietää, ettei kolmen vuoden päästä ole taas uusi mies kierroksessa ja lapsia kaksi tai kolme?
SEURAUKSET NÄISTÄ TOILAILUISTA TULEE AINA LAPSEN KANNETTAVAKSI.
Kuka on puhunut 2 vuotta kestäneestä rakkaudesta? Siellähän saattaa olla vaikka 10 vuotta yhteiseloa taustalla ja sitten kun lapsi oli pieni mies ei kestänyt sitä arkea ja lähti toisen matkaan. Kaksi vuotta erosta lienee ihan hyvä aika että on saanut menneisyyden käsiteltyä ja on valmis täysipainoisesti uuteen suhteeseen.
väänsit kommentin.
Oli mielestäni kyse siitä, että eikö ihminen ymmärrä kaksi vuotta aiemmin, että liitto on päättymässä? Eihän liitot pääty sormia naksauttamalla?
Jos ei ymmärrä, niin eroa ei sitten ainakaan ole mietitty kauaa. Nopeata toimintaa minunkin mielestäni.
Se on se nykyajan kiire. Ei edes parisuhteeseen ehditä syventyä, mutta silti se pitää olla. Ja lapsia kärsimässä.
Miksiköhän??
Surutyö, jos tulee jätetyksi kestää ainakin tuon kaksi vuotta! Tarkoitan, että jätettty rakastaa miestään edelleen. Ei rakkaus lopu samaan aikaan, ja se, jonka rakkaus ei ole sammunut, joutuu sen sammuttamaan ja kestämään surun siitä. Siinä kohdin sillä lähtijällä on helpompaa.
Tässä nyt koko ajan takerrut sinäkin siihen kahteen vuoteen, joka seurasi eroa, kun muut puhuu siitä kahdesta vuodesta, joka seurasi lapsen syntymää. Miten niin pian lapsen syntymän jälkeen voi joku olla kypsä eroon, jos oli kypsä vanhemmaksi? Jos molemmat vanhemmat halusivat lapsen ja molemmat olivat sitoutuneita tiukasti liittoonsa? Eikö asioiden kuulu olla näin ENNEN lasten hankkimista? Miten se sitten VOI päättyä kahdessa vuodessa?
Joku mättää nyt. Joko Maiju ei tuntenut kumppaniaan, eli ei ollut malttanut tutustua seurustelun muodossa tarpeeksi tai sitten ero oli liian pikainen päätös ja miehen tekemä, jos Maiju on kerran syytön ja uhri. Näin ollen se asettaa outoon valoon kiireen uuteen suhteeseen.
Se on nimittäin niin, että mitä nopeammin aloittaa uuden suhteen, sen varmemmin sinne tulee samat ongelmat kuin edellisessä oli. Ja huonosti ne "lohdutussuhteet" yleensäkin ovat onnistuneet. Niillä kun on tapana loppua, kun surutyö on tehty. Tilanne tyttären kannalta taas ei tässäkään tapauksessa ole ideaali.
Jos taas mies lähti liitosta, oli Maijussa jotakin vikaa hänen mielestään...että näin. Miksei se vika voisi toistua uuden kanssa? Kun sitä ei ole yksilöity.
Jos taas Maiju heitti miehen ulos, voidaan kysyä, miksi hän teki vain kaksi vuotta aiemmin lapsen hänelle?
Jokainen pystyy vaikuttamaan itse siihen mille mallille elämä menee. Jotkut kykenevät selvittämään suurempiakin ristiriitoja ja erimielisyyksiä, mutta toiset eivät. Heitä varten on se elämän koulu, johon ei siis pidä pyrkiä vaan johon joutuu, ellei hallitse elämäänsä. Se, että hallitsee elämänsä ei ole osoitus siitä, ettei elämä kouluta vaan että kykenee suoritumaan vastoinkäymisistä ja väistämään pahimmat sudenkuopat.
Mielestäni parisuhteessa ei kumpikaan voi koskaan olla syytön ja uhri: Sehän on PARIsuhde, jossa kummankin toiminta vaikuttaa lopputulokseen.
Maijun tapauksessa vaikuttavista tekijöistä emme tiedä lähemmin muuta kuin tuloksen ja näyttää siltä, ettei suhdetta ole otettu alunperinkään vakavasti eikä siihen ole molemmat sitoutuneet. Maijun omissakin tutkissa on ollut vikaa. Eikä ero entisestä sitä paranna.
eläköön "Ajattelija"!
Siinä se oli, lyhyesti ja näppärästi...
Hiljaa hyvä tulee,
tsemppiä vaan.
Muut, jotka muuta väittävät,
kadehtivat onneasi!
Pidä kiinni rakkaudestasi,
se ei tarkoita samaa kuin hylätä lapsensa :))
Jos naisellasi on lapsia niin juokse henkesi edestä pois päin.Sorruin naiseni hyviin puheisiin ja kauniisiin lapsiin---muuttui helvetiksi ja vielä syntyi yhteinen lapsi.Voi HELVETTI
Eiköhän se tutustuminen lapseen onnistu pikkuhiljaa, käytte vaikka jossain missä tapaaminen on luonnollista ja miehen mukaantulo ei ole se pääjuttu. Eli ei sellaista välttämättä että tuot näytille ja nyt sit tutustumaan ja leikkimään vaan vaikka mieluummin käytte jossain, leikkikentällä tms. Koska kultasi on kanssasi niin hän on hyväksynyt sinut lapsineen ja nyt on vain aika vähitellen opetella sitä arkea mihin lapsetkin kuuluvat. Uusi asia hänelle, mutta siinähän sitä ihmistä sitten punnitaan.
Teille kaikille jotka olette spekuloineet edellisen suhteeni pituutta ennen lapsen tuloa ym. kerron nyt miten asiat etenivät:
Olin 19 vuotias kun tapasimme ja muutimme yhteen, olimme onnellisia. N. vuosi tapaamisen jälkeen tulin raskaaksi, joka oli ehkä hiukan liian aikaisin, mutta abortti oli pois suljettu vaihtoehto. Syy miksi tulin raskaaksi oli että ehkäisy petti jostain syystä. Olimme onnellisia perheenlisäyksestä, mutta yht´äkkiä miehen asenteet muuttuivat minua kohtaan ja lapsen synnyttyä ei ottanut osaa mihinkään kotitöihin/ vauvan hoitoon ja kaiken lisäksi alkoi kulkemaan baareissa usein. Tytön ollessa vajaa 2v, en jaksanut enempää vaan laitoin äijän menemään koska näin että tyttö kärsi siitä kun minä en ollut onnellinen. Niinpä olemme nyt olleet kahdestaan reilu 2v. Juuri sen takia en ole halunnut tutustuttaa uutta miestäni ja tytärtäni, koska halusin ensin varmistaa suhteemme vakavuuden. Ei minulla ole mihinkään kiire, vaan annan asioiden mennä omalla painollaan, ehkä alan pikkuhiljaa tietoisesti kokeilemaan miten hyvin tyttöni ja mieheni välit alkavat synkkaamaan...
Lopuksi haluan sanoa, että eräät ottavat oppia virheistään! :)
Olen niin monta kertaa kuullut, kuinka kumppani yhtäkkiä muuttui. Se ei pidä paikkaansa. Kyllä hän on ollut sitä mieltä koko ajan. Siitä vain ei ehkä puhuttu. Et ehkä halunnut kuulla tai nähdä, että kumppanillasi ei ollut asiat hyvin. Hän halusi jotakin muuta kuin perheen ja kahleet. Se on useimmiten syynä siihen, että toisesta tuntuu, että puoliso "muuttui" äkkiä. Kuten hyvin tiedämme, kukaan ei halua koskaan muuttua huonommaksi, vaan aina paremmaksi. Jos taas toinen ei kelpaa omana itsenään, maksaako vaivaa edes yrittää?
Kuten tuolla aiemmin sanoi joku, hirvittävä kiire oli tuon suhteesi loppu. Ja joku erittäin viisas sanoi, että elämänkoulu on se, johon ei kannata pyrkiä, vaan hallitse oma elämäsi. Annan saman neuvon. Muuten et pärjää, jos taas ripustaudut johonkin toiseen, joka ei sinua sitten haluakaan...lapsi siitä kärsii, kun ihmissuhteet vaihtuvat. Se tuo turvattomuutta elämään.
Jos et osaa omaa parastasi ajatella, suojele edes lastasi.
mukava kuulla miehesi versio. Yleensä kaikki puhuvat omaksi parhaakseen. Olitko sinä hyvä ja miehesi paha? Katso myös itseäsi peiliin. Kuitenkin onnea sinulle jatkossa.
Miten te rakkaat ihmiset ette ymmärrä että en minä kiireellä lopettanut suhdettani, kyllä siinä mietiskelin ja pohdiskelin vuoden jos toisenkin. Jos mun kumppanilla ei ollu kaikki hyvin, niin ei kai se minun vikani ole?! Ehkä hän käyttäytyi törkeästi minua kohtaan juuri sen takia että halusi päästä minustä eroon? Enkä minä ole nyt ripustautunut uuteen mieheeni, vaan elämme "etäsuhteessa".
Tyttärelläni ja hänen isällään on hyvät välit ja tyttö tietää että saa pitää yhteyttä isäänsä milloin vaan. Pikkuinen on tärkeintä elämässäni ja teen mitä vain hänen eteensä, mutta on minullakin oikeus omaan elämään, jos olen eronnut hänen isästään niin ei kai se tarkoita että minun pitäisi elää loppu elämäni yksin?!
En varmastikaan ollut se täydellinen nainen, ainakaan loppuajasta. Kuka jaksaa yrittää ponnistella yksin rakkauden eteen, joka on toisen osalta jo kuollut?
ollut se, jonka olisi pitänyt antaa juosta...ilman sitoumuksia. Jos todella olisitte halunneet ehkäistä kaksikertainen ehkäisy ei taatusti olisi pettänyt. Mutta olitte piittaamattomia. Vastuun kantaa siitä nyt pieni lapsi.
Sinulla on oikeus omaankin elämään...millainen äiti puhuu tuollaisia? Aivan kuin et pitäisi omaa lastasikaan minkään arvoisena, vaan ne miehet...muista nyt, että sinä saat vääriä fiboja heistä. Aivan kuin lapsen kanssa ei voisi rentoutua kotona.
Kertomuksesi mukaan et edelleenkään tiedä, mikä meni pieleen ja missä. Silloin ei koskaan kuulu MISSÄÄN OLOSUHTEISSA aloittaa mitään uutta suhdetta!
Sitten kun sinun jälleen on alettava sänkyhommiin, vaadi kaksinkertainen ehkäisy. Ei tule lisää sijaiskärsijöitä.
tuota en ymmärrä, ettei naisella olisi oikeutta omaankin aikaan sen jälkeen kun on äidiksi tullut...Kyllä äidin onnellisuus vaikuttaa aika paljon lapsiinkin. Monet on sitä mieltä ( ilmeisesti aviovaimoja) ettei yh- äiti saisi käydä missään. Kun on kerran eronnut pitää istua kotona onnettomana, eikä ainakaan vilkaista miehiin päinkään.Haloo, eletään sentään 2000- luvulla eikä luolissa enää.
Kai ne aviovaimot pelkäävät, että yh-äiti vie heidän miehensä :)
Ei osaa tänä päivänä enää edes nainen/äiti ajatella, että lAPSI kärsii! Aina ensimmäisenä vaan tulee mieleen, että joku pelkää jonkun vievän ja joku on vaan kateellinen.
MIKSI!?
Tietenkin siksi, ettei TARVITSE katsoa totuutta silmiin. Ei tarvitse nähdä omia virheitään eikä ajatella muita kuin itseään.
Juuri sanottiin nelosen uutisissa suomalaisten seksuaalikäyttäymisestä, että me olemme poikkeuksellista kansaa siinä, että menemme tapaamiemme ihmisten kanssa ensimmäisenä iltana sänkyyn...ja tätä toimintaa joku puolustelee sillä, että aviovaimot pelkää yh-äitien vievän miehensä. Kyllä on yksinkertaisuus huipussaan!
Se, että joku haluaa elää oikein, niin hyvin kuin taitaa, muut huomioon ottaen, ei ole synti, arvon "siiri". Se on oman elämän hallintaa, kun ei lankea kaikkiin vastaantuleviin! Se on hyve, johon pyritään. Syntiin langetaan.
oikeasti hei: Odotitko aivan tosissasi, että kumppanisi osallistuu lasten- ja kodinhoitoon tarmokkaasti, etenkin jos on suurinpiirtein saman ikäinen kuin sinä? Etenkin jos sinä et halunnut aborttia? Etenkin, kun olitte tunteneet vasta vuoden?
Mies, etenkään nuori sellainen ei tiedä mitä haluaa ja sitäkään ei osaa ilmaista riittävän hyvin mitä haluaa. Vaatii mieheltä todellista sisua sanoa tyttöystävälleen: "Sori, mutten ole valmis isäksi", joten monelta se jää sanomatta. Sanotaan "joo joo, synnytä vaan jos haluat", koska pelätään riitaa. Juuri tässä vaiheessa pitäisi olla sitä ihmistuntemusta kumppaniaan kohtaan, että osaa tulkita toista.
Se, että kumppanilla ei ole kaikki hyvin ei ole sinun vikasi, mutta pystyt vaikuttamaan toisen hyvinvointiin erittäin paljon halutessasi niin. Silloin vain pitää tietää mistä langoista vetää.
Sinun ei varmaankaan pidä loppuelämääsi elää yksin, mutta aluksi se varmasti tekee hyvää. Opettele tuntemaan itsesi ja muita. On tärkeää, että tapailet ystäviäsi ja tutustut erilaisiin miehiin.
Sinuna ainakin miettisin tarkkaan onko uusi miestuttavasi niin mukava kuin päälllisin puolin näyttää, kertooko hän asiat niinpäin kun luulee sinun toivovan ja etenkin erittelisit hänen huonot puolensa (niitä on jokaisella) ja miettisit voisitko tulla toimeen niiden kanssa myös yhdessä asuessa.
Uskomattomia kommentteja tosiaan olet saanut! Nuo tuomitsijat ovat varmaan niitä, jotka takertuvat puolisoon ja elävät puolisonsa kautta. He purkavat ahdistuksensa nyt sinuun, koska pelkäävät, että heille käy samoin kun teidän liitollenne. Nämä takertujat roikkuvat viimeiseen asti vaikka kuinka kuolleessa suhteessa ja vakuuttelevat eroaikeilla uhkaavalle puolisolleen, että lasten takia täytyy yrittää. Tästä kärsii loppujen lopuksi koko perhe.
Olen sitä mieltä, että tyttösi on onnellinen, jos vain itse voit hyvin. Tutustuta vain uuteen mieheesi, jos kerran olet sitä mieltä, että hän on se elämäsi mies. Olette kai varmaankin puhuneet tämän miehen kanssa tästä asiasta, ja jos hän vaikuttaa itsekin kiinnostuneelta tapaamaan tyttäresi, niin mikä ettei.
Mielestäni on muutenkin parempi, ettei huonossa suhteessa liian pitkään roiku, varsinkaan silloin jos on pieniä lapsia. Lapsille on paljon helpompaa sopeutua uuteen elämäntilanteeseen aivan pienenä. Ihan oikein olet tehnyt, jos kerran tilanne oli noin toivoton, mitä kerroit. Turhaa lässytystä on usein se, että pitää puhua ja yrittää ja käydä parisuhdeterapioissa ym. Harvoin taitavat ne konstit auttaa. Hyvää jatkoa sinulle!
Ihmeellistä katkeraa ja moralisoivaa vuodatusta olet saanut. Itse en olisi vuosi sitten uskonut, että nyt olisin eronnut. Mutta täytyy myöntää, että lapset voi paremmin, minä olen tyytyväinen elämääni ja exäni samoin. Miksi roikkua huonossa suhteessa kun toista ihmistä ei voi muuttaa? Jos valinta on ollut huono niin asiat voi onneksi korjata. joku tarjoaa perheterapeuttia, toinen eroa. Se mikä käy toiselle ei onnistu toisella.
Lapset pärjäävät paremmin eronneen äidin ja isän kanssa jotka pitävät yhteyden lapsiin kuin riitaisessa ja huonossa perheessä, missä riitelyltä ei jää lapsille huomiota. Sillä PERHE ON ISÄN JA ÄIDIN VÄLINEN SUHDE. Ja jos se ei toimi niin on helpompaa tyytyä huonouteen ja pelätä muutosta. Perustella sitä erilaisilla tekosyillä.
Puhetta aina riittää, mutta jokainen elää omaa elämäänsä.
Ihan noin sivumennen sanoen ei ole myöskään järkevää roikkua aina uudessa suhteessa. Sellaisestakin elämästä lapsi kärsii, vaikkei uudessa suhteessa aluksi ole edes riitoja.
Tiedän nimittäin niin paljon ihmisiä, jotka esittelevät lapselleen noin kerran vuodessa uuden mies/naisystävänsä. Siinä menee lapselta hiivat ja pullat sekaisin etenkin jos äidin kumppanit vaihtuvat tiuhaan tahtiin. Lapselle annetaan eväiksi elämäntyyli, jossa mitään ei kannata yrittää korjata, antaa aina periksi ja erota. Mihin sellainen elämä johtaa? Vaikka kuullostaa hullulta niin mielestäni riitely ja epävarmuuskin on siedettävämpää lapsen kannalta katsottuna jos sitä tekee hänen ihan oikeat vanhempansa.
säälittäviä ihmisiä kommentoimassa ja moralisoimassa elämääsi, koko tsydeemihän meni ihan asian viereen huh, huh! Oikeesti tutustuta lastasi ja miestä lapsen luonnollisissa ympyröissä ja ole itse luonteva, kutsu mies kahville tms. tai puistoon ym. itse tiedät arkiset kuvionne parhaiten, älä jännitä kaikki menee hyvin, käyttäydy itse niin että mies on sinun ystäväsi eikä pelkkä seksuaalikumppani, koska hänhän on myös ystäväsi.
Kaikkea hyvää kaikessa, heitä roskiin nuo paskakommentit =) Häntä pystyyn vaikka nastalla seinään.
Tuo kuulosti juuri omalta tilanteeltani,tosin olen se miespuolinen. Uudella tyttöystävälläni on 4v poika, ja hän lopetti kihlauksensa juuri samaan aikaan kun tapasimme.He olivat seurustelleet 4 vuotta,mutta kundi ei ollut lapsen isä. Itse en halunnut alkuun tutustua lapseen,ettei hän olisi pitänyt minua uhkana taikka miehenä joka vei tältä isähahmon.mutta parin kuukauden tapailun jälkeen lapsi odotti itse innolla tapaavansa minut ja alkoi painostaa äitiään. Itse pelkäsin myös että lapsi kiintyisi liikaa ja sitten suhteemme ei toimisikaan.En missään nimessä olisi halunnut satuttaa tätä lasta.
No nyt olemme tunteneet noin 4 kuukautta ja lapsi kuulemma tyttöystäväni mukaan "jumaloi" minua ja kyselee että muuttaisivatko he luokseni. Meillä ei ole ollut siinä suhteessa mitään ongelmia ja tulemme erinomaisesti toimeen. Kehotan kuitenkin kyselemään miehesi mielipidettä asiaan ja haluaako hän tutustua paremmin. Mutta sanon että älä missään nimessä painosta,sillä se voi todella ahdistaa häntä.Miten muuten miehesi yleensä suhtautuu lapsiin? Itse olen kyllä sellainen että tulen lapsien kanssa hyvin toimeen.Olin itse naimisissa mutta emme saaneet vielä lapsia,ehkä tässä iässä on jo sellainen tunne että lapsia pitäisi saada pyörimään jalkoihin!;)
Onnea ja menestystä,toivottavasti saatte perheen aikaan!;)
Kuullostaa nimittäin uhkaavalta, että lapsi "jumaloi" sinua ja vain 4 kk:n tuntemisen jälkeen tyttöystäväsi on valmis muuttamaan luoksesi. Anteeksi arvostelu, mutta mielestäni se kuullostaa todella lapselliselta, juuri sellaiselta toiminnalta, jossa mennään metsään niin että tuntuu. Tästä taisi olla puhettakin tuossa ylempänä.
Yhteen kannattaisi muuttaa vasta siinä vaiheessa, kun todella olla vakiinnuttu ja sitouduttu toisiin. Lapsi ei nimittäin missään nimessä jumaloi sinua sitten, kun kuulut perheeseen. Hän temppuilee, kitisee, itkee, valittaa, vaatii ym vasta sitten kun oikeasti hyväksyy sinut ja tuntee olonsa turvalliseksi kanssasi!
Ota huomioon, että lapsi ihailee biologisiakin vanhempiaan pari ensimmäistä vuotta, sitten tulee uhma. Veikkaisin, että juuri tätä lapsen uhmaikää ei nykyvanhemmat kestä. On raskasta käydä töissä, hoitaa kiukkuista lasta ja kotia siinä sivussa. Molemmat haluaisivat harrastaa omiaan, aika tekee tiukkaa ja ollaan väsyneitä. Tästä alkaa alamäki ja sitten erotaan eikä huomata, että se sama toistuu, vaikka kumppani olisi toinen.
On selvää, että lapsen, jonka tarvitsee muutaman ensimmäisen elinvuotensa aikana kiintyä useampaan kuin yhteen "isähahmoon" elämä on huomattavasti mutkikkaampaa ja vaikeampaa kuin ns. ydinperheessä.
Pieni korjaus,Sanoin että lapsi kyselee siitä yhteen muutosta! Me emme tyttöystäväni kanssa edes harkitse yhteen muuttamista. Poika on kyllä kiukutellut ja tiedän mitä se on! Käytännössä he kuitenkin oleskelevat luonani kaiken muun ajan paitsi työaikani.