Self-Interest

Kun nyt täälläkin työttömien parissa on alkanut käyskennellä Eteläranta 10:n kanatarhasta karanneita kotkottajia, lienee syytä muistuttaa eräästä taloustieteen perustavimmista ajatuksista.

Länsimaissa Adam Smith aikoinaan otti tämän käsitteen, "self-interest", käyttöön kuvatessaan sitä, kuinka aito ja oikea sijoittaja tai kapitalisti toimii.

Suomessa ongelmana on ollut luonnollisesti käännösprosessi.

Jostakin kumman syystä nimittäin se ei todellakaan tarkoita TT:n tulkinnan mukaisesti ahneutta, itsekkyyttä, välinpitämättömyyttä muista kuin itsestä, vaan nimenomaan päinvastaista.

Valistunut, itsellinen sijoittaja kun osaa huomioida mm. työttömyyden, köyhyyden ja muut sellaiset tekijät, joilla on vaikutusta pitkän aikavälin toimintaan taloudessa. Työttömyyttä siis kannattaa torjua ja köyhyyttä vähentää. Sillä kun on myös vaikutusta sijoittajan voittopussin kokoon. Sen ymmärsi jopa lisää liksaa vaatineita duunareita ammuttanut Henry Fordkin ja lopulta antoi duunareille lisää liksaa, jotta nämä voivat ostaa hänen tuottamiaan hyödykkeitä.

Tosin tänä päivänähän ei pitkällä aikavälillä ole mitään merkitystä, siis ei ainakaan Eteläranta 10:n kanalan mukaan. Siellä halutaan rahat pois ja tietysti myös pulinat pois.

Ongelma on siinä, että työttömyys nähdään vain tilastolukuina ja niissäkin niinä parempina, Tilastokeskuksen mutu -lukuina. Unohdetaan, tai paremminkin aktiivisesti unohdetaan, että työttömyyteen ja köyhyyteen liittyy valtavasti lieveilmiöitä, jotka syövät sijoittajan voittomarginaalia. Ironista kyllä, samaan aikaan maassamme rehottaa myös talousrikollisuus, mikä kertonee paljon Eteläranta 10:n (Talousrikos Taustalla?) porukoiden moraalista.
23576
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Firman omistaa ahne sijoittaja. Hänelle merkitsee nopea suuri voitto jotain. Miten tulee, ei väliä.
Onko sijoittanut kultaharkkoihin, vai alipalkattujen raatajien rättitehtaasen, ei väliä.
Voitto merkitsee. Sama menee läpi linjan. Johtajilla, tulos, tai ulos.
Kukaan ei ole raatajan hyvinvoinnista kiinnostunut. Kylläkin siitä, että niitä riittää portilla jonoksi asti ja miten mehu imetään mahdolisimman tarkkaan pois!
Nopea suuri voitto! Päivän sana.

Äänestä
  • On oikein huvittavaa lukea näitä kiihkoilijoiden kirjoituksia 'ahneista sijoittajista joita ei mikään muu kiinnosta kuin voitot'. Oletteko varmoja että sijoittajat ovat hirveitä ihmisiä? Koska jos näin on, niin ulkona liikkuminen kannattaa jättää vähemmälle! Suurimmat omistajat maailmassa (ja suomessa) ovat eläkesäätiöitä jotka sijoittavat eläkevakuutusmaksuja. Eläkevakuutus maksut tulevat jokaiselta työssäkäyvältä, sekä heidän työnantajiltaan. Kun aika koittaa, tuo raha palautetaan merkittävästi korkoa kasvaneena takaisin ihmisille kuukausittaisilla maksuilla joita kutsutaan eläkkeiksi. Niinpä naapurisi, kaupan myyjä, taksikuski, portsari ja -auta laupias taivas!- iltapäiväoluellaan istuva työtön on tuo ahne sijoittaja! Zeesus kraist! Ilmasuojaan!

    BigMac, feeling funny ;)

    Äänestä

  • BigMac kirjoitti:

    On oikein huvittavaa lukea näitä kiihkoilijoiden kirjoituksia 'ahneista sijoittajista joita ei mikään muu kiinnosta kuin voitot'. Oletteko varmoja että sijoittajat ovat hirveitä ihmisiä? Koska jos näin on, niin ulkona liikkuminen kannattaa jättää vähemmälle! Suurimmat omistajat maailmassa (ja suomessa) ovat eläkesäätiöitä jotka sijoittavat eläkevakuutusmaksuja. Eläkevakuutus maksut tulevat jokaiselta työssäkäyvältä, sekä heidän työnantajiltaan. Kun aika koittaa, tuo raha palautetaan merkittävästi korkoa kasvaneena takaisin ihmisille kuukausittaisilla maksuilla joita kutsutaan eläkkeiksi. Niinpä naapurisi, kaupan myyjä, taksikuski, portsari ja -auta laupias taivas!- iltapäiväoluellaan istuva työtön on tuo ahne sijoittaja! Zeesus kraist! Ilmasuojaan!

    BigMac, feeling funny ;)

    ...se olit nimenomaan sinä, joka alkoi höpöttää "ahneista sijoittajista"...

    Minä kirjoitin sijoittajista ja sinun alitajuntasi tunki siihen sen "ahneen".

    Mahtaa tuntua tosi hassulta...

    Mikä rosvosijoittajien riistovoitoissa naurattaa? Itsellä hymy jäätynyt kauan sitten.
    Ajttele laivayhtiötä. Sai valtiontukia, ruikutti, vähensi porukkaa. Jako mahtavat osingot.
    Mikä siinä on vaikeata ymmärtää, että sijoittaja haluaa maksimaalisen tuoton rahoilleen ja heti.
    Sijoitti sitten kultaharkkoihin, vai alipalkattujen raatajien tehtaaseen. Tuotto kiinnostaa. Niin minäkin tekisin siinä tilanteessa, jos olisi sijoittaa suuria summia.
    Vai vietkö sinä rahasi pankkiin, joka maksaa pienimmän koron.
    Nämä tyhmät nälkäpalkkaraatajat ovat, vain välineitä. Joista on kiskottava mahdollisimman suuri hyöty!
    Nyky talouspolitiikalla niitä riittää mukavasti. Häkit suorastaan pullistelee, jos joku sattuu väsymään..

    Äänestä

  • Jore kirjoitti:

    paitsi että se oli nimimerkki "kertakäyttö kulttuuri" joka sanoi: "Firman omistaa ahne sijoittaja".

    Äänestä

  • kulttuuri kirjoitti:

    Mikä rosvosijoittajien riistovoitoissa naurattaa? Itsellä hymy jäätynyt kauan sitten.
    Ajttele laivayhtiötä. Sai valtiontukia, ruikutti, vähensi porukkaa. Jako mahtavat osingot.
    Mikä siinä on vaikeata ymmärtää, että sijoittaja haluaa maksimaalisen tuoton rahoilleen ja heti.
    Sijoitti sitten kultaharkkoihin, vai alipalkattujen raatajien tehtaaseen. Tuotto kiinnostaa. Niin minäkin tekisin siinä tilanteessa, jos olisi sijoittaa suuria summia.
    Vai vietkö sinä rahasi pankkiin, joka maksaa pienimmän koron.
    Nämä tyhmät nälkäpalkkaraatajat ovat, vain välineitä. Joista on kiskottava mahdollisimman suuri hyöty!
    Nyky talouspolitiikalla niitä riittää mukavasti. Häkit suorastaan pullistelee, jos joku sattuu väsymään..

    Ikävä sanoa, mutta luulen että sinun asenteellasi ei koskaan nousta poterosta päivänvaloon. Perusvirheesi ilmenee yhdestä ainoasta lauseestasi: "Niin minäkin tekisin siinä tilanteessa, jos olisi sijoittaa suuria summia." Jos olisi sijoittaa suuria summia, niin mitäpä siinä sitten huolia... rahaa riittää. Todellinen haaste on rakentaa varallisuutta pienistä lähtökohdista.

    Sanot että sijoittaisit jos olisi suuria summia... miksi et sijoita pieniä summia, tuottoprosentti on silti sama. Jos yritykset kerran tahkoavat riistovoittoja, niin heitä kolikkosi peliin ja lähde jakamaan riistovoittoja.

    Esim. yksi euro päivässä 50 vuoden aikana kasaa sinulle 424826 euroa, olettaen osakemarkkinoiden suoriutuvan kuten tähän saakka. Mikäli olet oikessa ja riistovoittoja tulee, niin olet lopussa vieläkin rikkaampi. Mikäli itkettää että ei ole aikaa 50:tä vuotta, niin tee se edes lastesi tai vaikka tulevaisuuden työttömien puolesta... et kai vain ole niin rosvosika-ahne ettet voi toisia auttaa yhdellä ainoalla eurolla päivässä?! Jos olet niin ahne, niin lopeta rosvosijoittajien riistovoittojen arvostelu...

    data source: http://www.seligson.fi/content/sijoitustietoa/sijoitustietoa_04_files/sijoitustietoa_04-10.htm

    ---BigMac, Burger Exchange

    No kyllä V..tää, kun teknokuplassa ei tullu kerättyä uunojen markkoja niin paljon, kun se olisi ollut mahdollista. Etenkin tästä verovaroin tuetusta suuresta ruumiista.
    No kyllä aina, kun ilmoitus mediasa tulee, että pois on potkittu lauma loppuunajettuja. Tietää osingon kasvavan.

    Äänestä

Kysymys
======

Kysynpähän sinultakin kysymyksen, joka minua aina askarruttaa kun puhutaan työttömyyydestä. Miksi jonkun toisen (vaikka nyt sinun Eteläranta 10) pitäisi luoda työpaikat ja palkata joku työhön?

Sinä itse vai minä itse?
=======================

Eikö tavallinen kansalainen voisi luoda itselleen työpaikkaa? Miksi muiden pitäisi tehdä se? Miksi ei itse saa?

Meillä on olemassa laki, työttömyysturvalaki, joka vie työttömyysturvan (siis sen, että jos ei ole työtä ja pitäisi saada vähän tukea) jos kansalainen yrittää luoda itselleen työtä, vaikka vain tunnin vuodessa.

Se ei kai ole Eteläranta 10 eikä muidenkaan sijoittajien aikaansaama laki. Se on meidän valitsemiemme päättäjiemme tekemä laki. Ketä se palvelee?

Miksi maassamme rangaistaan niitä jotka työpaikkoja luovat? Kenen etua se palvelee? Miksi haluamme syyttää toisia etteivät he luo työpaikkoja?

Ammutaan välillä
=============

Jos toisten ampuminen on laissakin kielletty. Eikö tämä meidän Eteläranta 10:nen moittiminen työttömyydestä ole samaa jos moittisimme jotakin järjestöä ettei se ole ampunut ketään pitkään aikaan? Ammuu.

Työttömysyturvalaki
==============

Muuttamalla työttömyysturvalaki koskemaan kaikkia työttömiä, moni kansalainen uskaltaisi luoda työpaikan, moni uskaltaisi työllistää itsensä, moni pieni yritys alkaisi kasvamaan.

Tilastoluvut
=========

Nykyinen työttömyysturvalakimme aiheuttaa meille 30 000 000 000 euron menetyksen joka ainoa vuosi. Se tekee keskimäärin 10 000 euroa jokaista työssä olevaa kohti.

Se ei ole Eteläranta 10:n aiheuttama kustannus vaan meidän itse päättämämme työttömyysturvalakimme aiheuttama kustannus.

TYKA ja sijoittaminen
================

Muuten olen kyllä samaa mieltä kanssasi siitä, että sijoittajienkin etu on ylläpitää täystyöllisyyttä, sillä silloin tuottaville hyödykkeille on myös kysyntää. Mutta globaalissa järjestelmässä yksittäisen sijoittajan silmissä on vain nopea voitto, siinä ei ajatella kokonaisuutta.

Aivan samalla tavalla kun tavallinen kansalainen ostaessaan ulkomiasen tuotteen, ei ajattele että ostaessaan sen hän työllistää ulkomaita eikä kotimaataan. Ja ostaessaan ulkomaisen tuotteen hän aiheuttaa itselleen veronkorotuksen.

Syytämmekö ulkomaisten tuotteiden ostajia verojemme korotuksista? Syytämmekö nopeaa voittoa tavoittelevia sijoittajia työttömyydestämme?

TYKA: http://www.geocities.com/kansantuote/

Äänestä
  • Työpaikkojen luomisessa Eteläranta 10 pellejengillä on parhaat edellytykset (eli pääomaa reilusti yli oman tarpeen) vaan ei tahtoa tai halua muuhun kuin oman näennäisedun ajamiseen.

    Pienyrittäjäthän ne ovat jatkuvassa sodassa Eteläranta 10:n suurpääomapiirejä vastaan. Ilman pienyrittäjien panosta olisi työttömyystilanne vieläkin surkeampi. Tosin 90-luvulla opetettiin köyhää rikkaiden ohjauksella, että yrittämisestä rangaistaan ja kovasti; kymmeniä tuhansia jäi velkaloukkuun, tuhannet koko eliniäkseen, koska velkajärjestelyyn on mahdotonta kaikkien päästä.

    Kyllä Suomessakin kovalla rahalla lobbaava eturyhmä, kuten TT saa käytännössä aina tahtonsa läpi. (Vrt ydinvoimapäätökset Arkadianmäellä; Niin monta kertaa äänestettiin, että tuli "oikea" tulos.) Jos ei muuta, niin aletaan pelottelemaan muutolla ulkomaille (mikä tehtäisiin joka tapauksessa) tai huononevilla talousnäkymillä (jolla taas ei tunnu olevan nykypäivän Suomessa mitään reaalista yhteyttä esim. irtisanomisiin).

    Eteläranta 10:n kotkottajien uusimmista aikaansaannoksista saa kuulla ja nähdä lähes päivittäin talousuutisten muodossa. (Tänä vuonna maksetaan yli 5 miljardia osinkoja samaan aikaan kun Eteläranta 10:ssä ollaan onnistuttu tuhoamaan 50.000 työpaikkaa vuoden kuluessa. *Kluk kluk kluk kluu*... Vai pitäisi sanoa Ammuu???)

    Voisitko muuten selittää tyhmemmille, miksi Työttömyysturvalaiksi nimittämäsi ei muka koskisi kaikkia työttömiä? Sehän nimittäin koskee kaikkia.

    Todellinen kustannus: 21,5 pv/kk, 23,02 euroa brutto/pv, 12 kk per vuosi... Tekee noin 2-3 miljardia, ei 30??? Tjaa, eihän sitä tarvise kuin jakaa 30 mrd euroa 300.000 työttömän määrällä ja kas, tulos on 100.000 e/työtön vuodessa eli n. 10 kertaa suurempi luku kuin todellisuudessa. Teitkö virheen tahallaan vai miksi??? Luonnollisesti jos erehtyy pitämään kaikkia "sosiaaliturvan kustannuksia", kuten päivähoitoa, vanhusten palveluita jne jne työttömien "vikana", päätyy heti PALJON isompiin lukuihin kuin todellisuus on. Ja aiheuttajaksi voi todeta sen poliittisen ja taloudellisen painostusryhmän, joka keinotekoisesti ylläpitää työttömyyttä ja paremminkin pyrkii jopa lisäämään sitä; Eteläranta 10 ja Talousrikos Taustalla -jengi.

    Viimeiseen kysymykseesi, syytämmekö pikavoiton hakijoita työttömyydestä, on vastaus yksinkertaisesti KYLLÄ!

    Äänestä

  • Jore kirjoitti:

    Työpaikkojen luomisessa Eteläranta 10 pellejengillä on parhaat edellytykset (eli pääomaa reilusti yli oman tarpeen) vaan ei tahtoa tai halua muuhun kuin oman näennäisedun ajamiseen.

    Eteläranta 10
    =========

    En kiistä, etteikö mainitsemasi Eteläranta voisi toimia ehkä paremminkin. Etelärannan toimialueena on kuitenkin koko maailma, joten he joutuvat huomioimaan globaalin markkinatalouden. Siellä on vielä paljon tyhjää tilaa toimia ja sen vuoksi päätökset etsiytyvät sellaiseksi, että halpojen maiden työvoima kiinnostaa koska sillä saadaan enemmän. Jos he ajattelisivat vain työllisyyttä, voisi käydä niin että nekin vähät verotulot, joita sieltä saamme, jäisivät saamatta.

    Jos katsotaan kokonaisuutena, kyllä Etelärannalla ajetaan kuitenkin kotiinpäin. Moni yritys on vielä meillä vaikka taloudellisesti ajateltuna ei kannattaisi. Vain osa on siirtynyt muualle.

    Globaali markkinatalous
    ===============

    Jos kuvittelet että meillä Suomessa voidaan tehdä normaalia työtä ja kilpailla sillä maailman markkinoilla, erehdyt. Kyse ei ole hyvästä tai pahasta tahdosta vaan realiteeteista. TYKA mallissa nämä on otettu huomioon ja mahdollistettaessa yksityisten kansalaisten osallistua työpaikkojen luomiseen, heillä on kiinnostusta etsiä paremmin kannattavia, pieniä töitä, mille sekä meillä että muualla on tarvetta. Silloin hinta ei ole ratkaiseva tekijä, mitä se usein on suurten yritysten massatuotteilla.

    10 000 työntekijän suuryritys työllistää yhtä paljon kuin 10 000 yhden ihmisen yritystä. Suuryrityksen on kilpailtava hinnalla, 10 000 pientä voi kilpailla muullakin. Meillä on 2 000 000 000 ihmisen potentiaalinen asiakaskunta. Pienen ja korkeasti koulutetun väestömme työ löytää tarvitsijansa tuosta joukosta.

    Työttömyysturvalakimme
    ===============

    Kyselit miten työttömyysturvalaki ei koske kaikkia työttömiä. Annan muutamia esimerkkejä.

    1. Työtön

    Otetaan ensin työtön, rehellinen kansalainen. Jos hän haluaa vaikka maalata taulun tai luoda lumet talvella naapurin mummon pihalta, hän tarvitsee sen tehdäkseen toiminimen, jonka hinta on halvimmillaan 60 euroa. Sen jälkeen hän voi tehdä työn tai myydä taulunsa, ilmoittaa tulonsa verottajalle ja maksaa verot tuloistaan. Hän voi myös maksaa eläkemaksut ja muut sivukulut.

    Mutta jos työtön tekee tämän toimenpiteen, hän ei enää olekaan oikeutettu työttömyystukeen. Hän menettää oikeuden työttömyystukeen kahdeksi vuodeksi, 500 euron kuukausi tuella se merkitsee 12 000 euron rangaistusta. Tämä tapahtuu vaikka tulot olisivat vain 10 euroa. Joten työttömän ei kannata yrittää tehdä mitään, hänen kannattaa vain olla passiivisena ja nauttia ruhtinaallista 500 euron tukea.

    2. Palkatyöläinen

    Otetaan sitten palkkatyössä oleva. Oletetaan että palkkatyössä oleva on kehittänyt tuotteen, joka voidaan liittää esimerkiksi silmälaseihin ja jolla voidaan aktivoida sähkösesti tuoksuhermoja.

    Yhdistettynä tämä esimerkiksi televisioon, sen kautta voidaan lähettää tuoksu jonka katselija tuntee katsellessaan elokuvaa. Aivan kuin nän näkee kuvan ruudusta ja kuulee äänen kaiuttimesta, hän aistii tuoksun uuden tuotteen lähettämänä.

    Tai yhdistettynä matkapuhelimeen voi tuntea ystävättären uuden hajuveden tuoksun jos hän lähettää sen puhelimensa avulla.

    Jos nyt tämä henkilö alkaa jatkokehittelemään tuotetta ja valmistaa siitä koekappaleita ja myy niitä mahdollisille asiakkaille, hän joutuu hankkimaan toimiluvan tai perustamaan jonkun muun muotoisen yrityksen. Jos palkkatyöläinen jää tässä vaiheessa työttömäksi, hän ei voi saada kahteen vuoteen työttömyystukea koska hänet katsotaan yrittäjäksi. Joten palkkatyöläisen ei kannata kehitellä mitään uutta josta voisi syntyä hänelle uusi työ. Hänen kannattaa vain olla ja nauttia ruhtinaallista palkkaansa.

    3. Yrittäjä

    Otetaan sitten yrittäjä, joka on ansainnut elantonsa yritystoiminnalla. Hänellä on koneita ja laitteita 10 000 euron edestä, jotka hän saanut maksettua. Sitten hänen toimialallaan mennäänkin alaspäin ja työt loppuvat eikä tuloa tule. Nyt hän voi ilmoittautua työttömäksi.

    Ensimmäisenä hänen täytyy olla tekemättä mitään neljä kuukautta. Vaikka hänelle tulisi pieniä tilauksia, hän ei voi tehdä niitä, tai jos tekee, tuki siirtyy aina neljä kuukautta eteenpäin.

    Toiseksi yrittäjän täytyy myydä kaikki yrittämiseen liittyvät koneet ja laitteet.

    Kolmanneksi yrittäjän täytyy hankkia kahden vuoden ajan vähintään 30 000 euroa tuloa voidakseen liittyä yrittäjien työttömyyskassaan ja saadakseen maksettua maksut.

    Joten yrittäjän ei kannata odottaa parempia aikoja turvaten työttömyystukeen vaan hänen kannattaa ottaa lainaa viimeiseen saakka jolloin epäonnistuessaan seuraa konkurssi ja yrittäjä on loppuelämänsä Kelan asiakkaana, maksaen meille veronmaksajille 1250 euroa kuussa. Muistettakoon että työttömyystuki on vain 500 euroa kuussa ja työttömyydestä voi siirtyä takaisin työelämään.

    Työllisyyspolitiikan suunta
    ====================

    Sellaista on siis meillä nykyisin. Työvoimapoliittinen pyrkimys on saada jokainen työttömäksi. Kun se on onnistunut, pyrkimys on saada jokainen Kelan toimeentulotuelle.

    Tämä on ihmeellinen pyrkimys yhteiskunnan taholta koska työssä oleva on huomattavasti tuottavampi yhteiskunnalle kuin työtön.

    Ja sekin on ihmeellistä että työttömiä yritetään saada Kelan toimeentuloturvalle, vaikka työttömän aiheuttamat kustannukset ovat alle puolet sosiaalihuollon toimeentuloturvalla oleviin verrattuna.

    TYKA malli ratkaisee ongelmat
    =======================

    Kohta 1.

    TYKA mallissa kohdassa yksi, jos työttömyysturva koskisi kaikkia työttömiä, tapahtuisi niin, että työtön hankkisi toimiluvan ja maksaisi verot ja muut maksut myymästään taulusta. Myynnistä saatu tulon puolikas vähentäisi työttömyystukea. Sanotaan että työtön myi taulun 350 euron hinnalla. Siitä 50 euroa menee veroihin ja muihin maksuihin. Jää 300 euroa. Sen puolikas, 150 euroa, vähennetään työttömyyskorvauksesta eli työtön saa työttömyystukea 350 euroa.

    Näin menetellen työtön saa 650 euroa eli 150 euroa enemmän kuin ollessaan passiivisena työttömänä. Valtio taas, joka maksaa tuen, maksoi ennen 500 euroa, mutta nyt vain 350 euroa. Kumpikin siis hyötyi, me veronmaksajat 150 euroa ja työtön 150 euroa. Lisäksi valtio sai verotuloja 50 euroa joten valtion kokonaishyöty on jo 200 euroa.

    Kohta 2.

    TYKA mallissa kohdassa kaksi palkkatyöläinen kehittää tuoksujärjestelmän kaupalliseksi tuotteeksi ja maailmalla siirrytään lähettämään sähköisiä tuoksuja kaikkien medioiden kautta. Tuoksuaparaatti otetaan mukaan moniin kuluttajalaitteisiin ja pian niitä on maailmalla jo 10 miljardia kappaletta. Kehittäjä saa jokaisesta tuotteesta 10 senttiä ja maksaa näin valtiolle veroina 0.1 x 10 000 000 000 x 0.25 = 250 miljoonaa euroa. Yhteiskunta siis hyötyisi sekä kehittäjän veroina että ainakin alussa myös työllistyvillä kansalaisilla.

    Kohta 3.

    TYKA mallissa kohdassa kolme yrittäjä ei joudukaan hävittämään yritystään jos tulee tuottamaton kausi. Hän voi siirtyä työttömäksi ja saada valtiolta työttömyystukea niin paljon että hänen tulonsa nousevat 6 000 ja 12 000 euron välille vuodessa.

    Kun tuloja ei ole yrityksestä, saa siis työttömyystukea. Tästä on se hyöty, että yritys voidaan pysäyttää huonoksi ajaksi ja yrittäjä voi päästä palkkatyöhän sillä ilmoittautuessaan työttömäksi hän on tietenkin velvollinen ottamaan vastaan työtä.

    Jos hänelle tulee tilauksia omaan yritykseensä, hän voi tehdä ne ilta tai viikonlopputöinä. Kun hän taas saa yrityksestään tuloa riittävästi, hän voi jatkaa yritystoimintaansa entiseen tapaan, esimerkiksi vuoden tai kahden palkkatyö tai työttömyysjakson jälkeen.

    Yhteiskunta siis hyötyy 1250 euroa joka kuukausi yrittäjän loppuelämän ajan ja saa lisäksi verotulot joita yrittäjä todennäköisesti maksaa tulevaisuudessa.

    TYKA mallissa ei siis ajeta yrityksiä konkurssiin pakottamalla velanottoon. Tämä vähentää valtion menoja sillä konkurssit aiheuttavat aina myös valtiolle kuluja, ainakin yrittäjän osalta Kelan 1250 euron kulun kuukaudessa yrittäjän lopun elämän ajaksi.

    TYKAn suunta
    ===========

    Kaikissa näissä tapauksissa riittää nykyisen tilanteen muuttamiseen TYKA malliin jos muutamme työttömyysturvalain koskemaan kaikkia työttömiä.

    Kokonaishyöty on siis 30 000 000 000 euroa vuodessa, 30 miljardia euroa, joka tekee keskimäärin 10 000 euroa vuodessa jokaista työssä olevaa kohti.

    Kansalaisen kustannukset
    ==================

    Sinulla on samanlaiset tavat laskea kuin päättäjillämme. Lasket aivan vääriä asioita. Oletko ajatellut, että yhteiskunta on sijoittanut yksilöön aika summan euroja kun hänet on synnytetty, koulutettu ja elätetty, lisäksi tulee huolehtia terveydestä ja eläkkeistä.

    Työtön ihminen syö koko ajan näitä varoja. Niitä en ole laskenut mukaan tuohon 30 miljardiin, mutta voinemme arvioida, että kustannus on noin 200 000 euroa. Jos aika työelämässä on noin 40 vuotta, vuotta kohti tuosta kertyy 5 000 euroa.

    Työttömyyden kustannukset
    ===================

    Sitten kun vartaamme työtöntä ja työllistettyä, huomaamme että pelkkä työttömyystuki ei olekaan se koko summa. Työttömyystuki on mainitsemasi 21.5 x 23.02 x 12 = 5939 euroa vuodessa.

    Mutta mutta. Ajattelepa, että jos tämä työtön olisikin työssä, hän tuottaisi jotakin. Keksimääräinen työnarvo on suomalaisella 30 000 euroa vuodessa. Koska kokonaisveroasteemme on 80 %, yhteiskunta saa tästä 24 000 euroa.

    Lisäämällä tämän tuohon työttömyystukeen, saadaan 29939 euroa vuodessa. Meillä on työttömiä 500 000, joten tämä summa on silloin 14970 miljoonaa euroa.

    Turhan byrokratian kustannukset
    =====================

    Työttömyyteen liittyy myös sellainen kuin turha byrokratia, joka on kehittynyt erilaisten työllistämistoimien seurauksena. Työttömälle, erotetulle ministerille on pitänyt keksiä työ, joten on perustettu joku turhanpäiväinen virasto. Nämä työllistävät nykyisin ihmisiä aivan turhaan.

    Turhaa byrokratiaan kuluu aikaa niin virkamieheltä (100 %) kuin yksityisen yrityksen työntekijältä (10 %). Turhan byrokratian osuus meillä on 20 prosenttia tehdystä työstä. Koska meillä työtä tekee 2 500 000 ihmistä, tuo 20 % on siis 500 000 henkilötyövuotta. Kun yhden henkilötyövuoden arvo on 30 000 euroa, saadaan tästä 500 000 x 30 000 = 15 000 000 000 eli 15 miljardia.

    Yhteensä
    ======

    Ynnäämällä nyt yhteen työttömien aiheuttamat kustannukset että turhan byrokratian kustannukset, saadaan 14 970 + 15 000 = 29970 miljoonaa euroa vuodessa saamatta jääneitä tuloja.

    Kuten huomaat, en ole tehnyt virhettä. Se virhe löytyy sinulta, et ottanut huomioon kuin työttömyystukimenot. Kannattaa muistaa, että maksaakseen työttömille 3 miljardia, tarvitaan virkakoneisto jonka kustannus on noin kaksi miljardia euroa.

    Eteläranta 10, syyllinen vai syytön?
    ========================

    Ei kannattaisi syyttää pikavoiton hakijoita työttömyydestä kun se selvästi on työttömyysturvalakimme aiheuttamaa. Etelärannalla on varmaan muutamia sooloilijoita, mutta niin on duunareidenkin joukossa puliukkoa ja vastaavaa.

    TYKA: http://www.geocities.com/kansantuote/

    Äänestä

  • TYKA kirjoitti:

    niin mitä TYKA mallin kehittäjä ajattelisi koko yhteiskuntarakenteen muuttamisesta enemmän tietoiseksi sekä palvelualttiimmaksi?
    Oma ajatukseni demokratia päivityksestä:
    www.sunpoint.net/~johdanto

    Äänestä

  • Risto A. kirjoitti:

    Tietoa kyllä on
    ===============

    Uskoisin, että päättäjämme kyllä tietävät millaista on kenelläkin. Ainakin osa päättäjistä tietää. Useimmalla on kuitenkin tuttavia tai sukulaisia jotka eivät ole ministereitä tai kansaedustajia.

    Tietämisellä emme siis voi parantaa yhteiskuntaamme globaalissa markkinataloudessa. Eikä meillä ole oikein mahdollisuuksia toimia yksinkään kylmässä pohjoisessa.

    Meidän on siis sopeuduttava nykyiseen tilanteeseen ja hyödynnettävä sitä niin paljon kuin se rehellisesti mahdollista on.

    TYKA huolehtii heikoimmista
    =======================

    TYKA mallissa nämä sivullasi olevat asiat on huomioitu mielestäni suhteellisen hyvin. Ensinnä muutamme työttömyysturvalakimme koskemaan kaikkia työttömiä jotta saamme jokaiselle kansalaiselle mahdollisuuden luoda työtä ja työpaikkoja.

    Ilman työtä ja sen antamaan hyvinvointia meillä ei ole resursseja huolehtia vähäosaisista. TYKA mallissa on verojen puolittaminen ja nettotulojen kaksinkertaistaminen. Täystyöllisyys ja turhan byrokratian poistaminen.

    Tämän tehtyämme meillä on riittävästi resursseja, sekä taloudellisia että fyysisiä, huolehtia riittävän hyvin vanhuksistamme, sairaistamme ja muista tukea tarvitsevista.

    Voimme myös nostaa eläkkeitä 30 %, mikä helpottaa monen heikosti toimeentulevan elämää. Lisäksi, kun ostettavien tuotteiden hinnat laskevat, eläkeläistenkin nettotulot kaksinkertaistuvat.

    Terveydenhoidon resurssit
    =======================

    Meillä on jo tällä hetkellä riittävästi terveydenhoidon resursseja, niistä vain suuri osa menee nykyisin työttömyyden ja työstressin aiheuttamien ongelmien hoitoon eikä sairaille ja vanhuksille riitä hoitoa.

    Rahat ja resurssit kuluvat alkoholisteille, huumeiden käyttäjille, lasten ja nuorten ongelmiin, perheväkivallan uhreille. Työttömyyden poistuessa nämä ongelmat vähenevät ja terveydenhoidon resurssit riittävät myös sairaille ja vanhuksille. Nämä on mainittu TYKA mallissa.

    Poistetaan ongelmat, ei vain hoideta
    ================================

    Ongelmia ei poisteta hoitamalla niiden uhreja, kuten sinun sivullasi oli ajatus. Ongelmien syyt tulee poistaa tai vähentää, silloin ongelmat poistuvat tai vähenevät ja meillä riittää resursseja hoitaa ne. Jos vain hoidamme, meiltä menisi pian kaikki aika hoitamiseen ja muuta emme ehtisi tehdäkkään.

    Sinun ajatuksesi
    ==============

    Kun nyt kerroin ajatukseni demokratiasi päivityksestä, olisi mukava kuulla mitä mieltä TYKAsta.

    TYKA malli kuulostaa erinomaiselta hankkeelta. Nähdäkseni tämä on juuri oikea suunta. Mutta tämänkaltaiseen malliin (maaliin) pääseminen on varmasti pitkä juoksu.
    Syyt nykyisiin ongelmiin johtuvat nähdäkseni tahallisesta vihamielisyydestä. Jos asiaa katsotaan tarkemmin niin huomaamme olevamme todella vihamielisessä ympäristössä jossa kunnat ovat vihollisia keskenään, hallitus vs kansanedustajat ovat perivihollisia, virkamiehet kansan vihollisia, naapurit toistensa jne jne.

    TYKA malli edustaa vilpitöntä hyvää tahtoa, käytännöllistä kekseliäisyyttä ja -päivänselvän- näkemistä. Nämä asiat ovat nykyihmisiltä pahasti hukassa, joten helpolla tämä asia ei eteenpäin mene. Kyse on lopulta todellakin sinun tahdosta viedä asiaa ikäänkuin väkisin eteenpäin ja tuoda asiaa julki. Ehkäpä olenkin väärässä omassa pessimismissäni ja TYKA lähteekin itse rakentamaan itseään. Olen kuitenkin omalta osaltani valmis promotoimaan malliasi parhaani mukaan. Onhan se kuitenkin totta, että suomalaiset omaksuvat uusia ajatuksia äärimmäisen hitaasti, mutta kerran ne omaksuttuaan asia alkaa ennenpitkää lähestymään täydellistä. (itseäni hirvittää tässä ajatuksessa eurooppalaisen "hymyilyn ilman merkitystä" täydellinen omaksuminen..)

    Tuosta omasta mallistani sen verran vielä, että enemmän aikaa pitää saada hallitsijoille. En itse näe mitään virkaa siinä ajatuksessa, että kuka tahansa neljän vuoden välein käy hoitelemassa vähän hommia. TYKA mallikin voisi toimia erinomaisesti neljä vuotta kunnes jälleen tulisi joku uusi hullu ajamaan koko homman alas. Jos TYKA malli toimisi 30 vuotta putkeen siitä tulisi jo lähes täydellinen standardi jota voisi ainoastaan parannella samassa hengessä kuin se on kirjoitettukin. Asennemuutokset ja vihamielisyyden poistaminen vaatii siis reilusti aikaa ja viisasta kärsivällisyyttä. Edistyksellistä yhteiskuntaa ei siis rakenneta päivässä. (itseasiassa nykyinen hulluus yrittää yhdistää koko eurooppa ei ainoastaan yhdessä sukupolvessa vaan yhdessä virkakaudessa lähentelee jo täydellistä mielettömyyttä..)

    Suosittelen ajatuksiesi kypsentämistä ja -julkaisemista-. Joku rohkea kustantaja kyllä löytyy.

    Hitaasti mutta varmasti
    =====================

    Samaa mieltä olen itsekin tuosta aikataulusta. Hitaasti se etenee, varsinkin tällä tavalla miten se toimii. Minullakaan ei ole paljon aikaa TYKAlle, on niin paljon muuta tekemistä. Ajattelin saada uudet sivut syksyn aikana mutta eipä taida valmista syntyä. Toissa iltana vähän tein, siinä koko alkaneen syksyn teot.

    Aina silloin tällöin ehtii piipahtamaan täällä työnlomassa esittelemään TYKA mallia eri yhteyksissä. Toisinaan kun innostuu vähän enemän vastailemaan, huomaa että se on mielenkiintoista keskustella asioista, siinä saa itsellekin kasattua asiat kokoon. Tulee niinkuin järjesteltyä omat ajatukset.

    Hidasta muutosta
    ==============

    Harvoinhan tuo hallinto on paljoa kerrallaan muuttunut eli neljässä vuodessa. Vain muutama paikka aina muuttuu joten suuntakin muuttuu vain vähäisen.

    Olihan se entisessä Neuvostoliitossakin kymmeniä vuosia, mutta ei se toiminut eikä kestänyt. Joten oikean mallin saaminen 30 vuodeksi tuntuu lähes mahdottomalta.

    TYKA ja julkisuus
    ===============

    TYKAa ei tulla julkaisemaan kirjallisena. Meillä ei ole sananvapautta olemassa. Jokaisen, joka kirjoittaa kirjan, rangaistaan ensinnäkin työttömyysturvan menettämisellä (työttömyysturvalaki, sillä kirjoittaja saa tuloja muutaman kymmenen euroa) ja sen lisäksi ellei kerro nimeään, rangaistaan veropetoksesta.

    Ja kyllähän sonerakirjan kirjoittajienkin piti peittää jälkensä melkoisen tehokkaasti välttääkseen oikeustoimia kun paljastivat rikoksia. Sellaista se on meillä Suomessa.

    Lisäksi muitakin rangaistuksia on olemassa eli meillä ei ole sananvapautta. Tänne kirjoittamallakin operaattorit näkevät kirjoittajan, mutta näin mitättömiä juttuja ei kukaan julkaise, joten voin tuoda TYKA mallia esille täällä.

    Kylähullu
    =======

    Eihän siinä julkisuudessa muuta huonoa ole kuin se, että kun suurin osa on erimieltä niin saa ainakin kylähullun maineen. Jos sitä minulla ei vielä riittävästi ole.

    Se on vähän sama juttu kuin armeijassakin. Kun ei erotu mitenkään, pääsee helpoimmalla. Jos on liian hyvä tai liian huono, on aina silmätikkuna ja joutuu tekemään enemmän.

    Jos olet huomannut niin jokaiselta hallitukselta puuttuu automaattisesti -luomisen kyky-. Tämä johtuu siitä, että päästäkseen hallitukseen on ensin hyväksyttävä vanhat pelisäännöt ja nämä vaativat ehdotonta kuuliaisuutta vanhalle. Ainoa mitä He voivat tehdä on, että he menevät jo keksitylle apajille ja vähän muuttelevat niitä..
    Näin se on ollut ja jonkin aikaa tulee vielä olemaan. Tässä on jo useat professoritason ihmiset ilmoitelleet julkisesti, että eriarvoisuuden korostuessa muutos on väistämötön, kyse on ainoastaan siitä, että onko muutos rauhanomainen vai väkivaltainen.

    Nähdäkseni nykyään rauhanomaiseen muutokseen on kaikki avaimet olemassa, mutta pelkureita on liikaa sillä tasolla joka on suoraan vastuussa yhteiskunnan MUUTOSTEN hallitsemisessa. Eihän yhteinen maa ole pelkkiä numeroita, siinä on myös ehtymätöntä luovuutta ja jatkuvaa muutosta.
    Nykyään "tuntematon yläkerta" (sivistyksen seuraava taso) kauhistuttaa päättäjiä niin mieluummin ollaan kellarissa (jossa joillakuilla on lämmin viltti ja lamppu ja useammat ovat täydessä pimennossa kuorimassa perunoita niille joilla on viltti).

    Näin se on, että jos osoitat kyvykyyttä se kyllä käytetään loppuun ja sitten kun se loppuu niin sinulle ollaan vielä närkästyneitä kun et pidemmälle päässyt. Tämä asenne kyvykkäitä kohtaan on sitä kultaista keskinkertaisuutta ja viisaat päättävät olla hiljaa kunnes jaska lentää seinille. Silloin tulee niitä Mannerheimeja sun muita suvereeneja ihmisiä, joilla on luomis- ja uudenkeksimisen kyky, ratkaisemaan tilanteet ja taas mennään.
    Itse olen sitä mieltä varmaan niinkuin sinäkin, että pelkkien ajatusten juurruttaminen on parempi tie, mutta painettu sana edelleen säilyy sähköjen katkettuakin, joten sellaistakin kannattaa harjoittaa vaikka sitten salaa.. (miten kornilta kuulostaakaan nykypäivänä, mutta täyttä totta)

    että aina kun elämän loppuminen on tullut hallitsijalle ajankohtaiseksi niin asenne on muuttunut. Ihminen yksinkertaisesti katsoo maailmaa eritavalla silloin kun hänellä on kokemus äärimmäisistä vastoinkäynneistä sekä elämän päättymisestä. Silloin se oma menestys tai kaverin firman hyvinvointi ei enään olekaan juttujen juttu baarissa töiden jälkeen vaan tilalla on syvä ymmärrys ja halu parannella asioita, sikäli jos kyseessä ei ole jonkin asteinen sosio- tai psykopaatti. Tämän takia haluan omassa mallisani elämän kokemuksen koko ankaruudessaan niille, jotka -ovat- hallitsijoita eikä wannabe idealisteja joiden motiivi on näyttää hyvältä.

    Äänestä

  • Risto A. kirjoitti:

    Jos olet huomannut niin jokaiselta hallitukselta puuttuu automaattisesti -luomisen kyky-. Tämä johtuu siitä, että päästäkseen hallitukseen on ensin hyväksyttävä vanhat pelisäännöt ja nämä vaativat ehdotonta kuuliaisuutta vanhalle. Ainoa mitä He voivat tehdä on, että he menevät jo keksitylle apajille ja vähän muuttelevat niitä..
    Näin se on ollut ja jonkin aikaa tulee vielä olemaan. Tässä on jo useat professoritason ihmiset ilmoitelleet julkisesti, että eriarvoisuuden korostuessa muutos on väistämötön, kyse on ainoastaan siitä, että onko muutos rauhanomainen vai väkivaltainen.

    Nähdäkseni nykyään rauhanomaiseen muutokseen on kaikki avaimet olemassa, mutta pelkureita on liikaa sillä tasolla joka on suoraan vastuussa yhteiskunnan MUUTOSTEN hallitsemisessa. Eihän yhteinen maa ole pelkkiä numeroita, siinä on myös ehtymätöntä luovuutta ja jatkuvaa muutosta.
    Nykyään "tuntematon yläkerta" (sivistyksen seuraava taso) kauhistuttaa päättäjiä niin mieluummin ollaan kellarissa (jossa joillakuilla on lämmin viltti ja lamppu ja useammat ovat täydessä pimennossa kuorimassa perunoita niille joilla on viltti).

    Näin se on, että jos osoitat kyvykyyttä se kyllä käytetään loppuun ja sitten kun se loppuu niin sinulle ollaan vielä närkästyneitä kun et pidemmälle päässyt. Tämä asenne kyvykkäitä kohtaan on sitä kultaista keskinkertaisuutta ja viisaat päättävät olla hiljaa kunnes jaska lentää seinille. Silloin tulee niitä Mannerheimeja sun muita suvereeneja ihmisiä, joilla on luomis- ja uudenkeksimisen kyky, ratkaisemaan tilanteet ja taas mennään.
    Itse olen sitä mieltä varmaan niinkuin sinäkin, että pelkkien ajatusten juurruttaminen on parempi tie, mutta painettu sana edelleen säilyy sähköjen katkettuakin, joten sellaistakin kannattaa harjoittaa vaikka sitten salaa.. (miten kornilta kuulostaakaan nykypäivänä, mutta täyttä totta)

    Vaikka yleensä olen aina erimieltä jostakin, enpä nyt sitten ole. Näin se maailma ja hallitseminen menee.

    Tuosta painetusta sanasta, se on ollut mielessä ja TYKAn kohdalla se lienee paras jos saisi TYKA sivuille sellaisen osion mistä lukijat voisivat helposti tulostaa TYKA ajatuksia ja näyttää niitä toisilleen. Olen toisinaan laittanut että kannattaa tulostaa TYKA malli ja näyttää sellaisille joilla ei ole nettiä.

    Paperilla oleva teksti on aina merkittävämpää kuin putkella oleva. Sen voi lukea vaikka illalla sängyssä ja miettiä millaista elämä olisi jos rahaa tulisi pankkitilille kaksinkertainen määrä, jopa moninkertainen. Jossakin vaiheessa joku sitten taas saa päähänsä kannattaa ja levittää ajatusta ja kun tarpeeksi usea niin tekee, TYKA saa riittävästi kannatusta toteutuakseen.

    Kymmeneltä alkaa kokous omissa ympyröissäni. Pienemässä mittakaavassa tutkimuksella on helpompi saada toimenpiteitä aikaiseksi. Olen tehnyt raportin muutamista asioista joita kannattaisi muuttaa prosessissa häiriöiden vähentämiseksi. Uskon, että osa niistä tullaan toteuttamaan. Se johtuu varmaan myös siitä, että osanottajatkin ovat ammattilaisia, kaikki tuntevat ainakin jonkin verran näitä työasioita.

    Valtakunnan tasolla ei sellaisia ihmisiä ole, asioista päätetään tietämättä päätösten vaikutusta koko prosesssiin eli kansalaisten hyvinvointiin.

    Olen itse päättänyt kokeilla uutta toimintaa. Päätin lähteä kotikutsutoimintaan mukaan. Valitsin hyvät tuottee, omasta mielestäni ja katson mihin se johtaa.
    Mainostaa ei saa, mutta voin kertoa, mitä olen aikonut tehdä.
    Jos olet kiinnostunut,niin lähetä yhteystietosi:
    [email protected]
    t. Olle

    Äänestä

  • Oma yritys kirjoitti:

    Valitsemasi toimi on työttömyysturvan kannalta sieltä helpoimmasta päästä. Kun yrityksesi menee nurin, sinulla ei ole juuri koneita eikä muitakaan mitä sinun pitäisi hävittää. Kun pärjäät neljä kuukautta tekemättä mitään, sinulla on mahdollisuus saada tukea. Jos asut vuokralla, tilanteesta ei tule kovin suuria tappioita. Ja viimeistään kahden vuoden päästä konkurssista alat saamaan toimeentulotukea.

    Valitettavasti tällaisella tavalla kaikki eivät voi työllistyä. Jos jokainen alkaisi kotikutsutoimintaan, ei myyntiä tapahtuisi.

    Muuttamalla työttömyysturvalakimme koskemaan kaikkia työttömiä, voisi kokeilla kaikkia töitä aiheuttamatta muutakuin oman sijoituksen verran tappiota enintään, usein kokeilu sujuisi kustannuksitta ellei se onnistuisi ja jos onnistuisi, liikkeelle lähtö olisi helppoa ja nopeaa.

    Toivotan onnea yrityksellesi, sinunlaisia me tarvitsemme. Jos itsensä työllistämisestä ei rangaistaisi, omia töitä tulisi paljon enemmän.

    TYKA: http://www.geocities.com/kansantuote/

    Äänestä

Tarjoan uutta mahdollisuutta: Edustat huippu-urheilijoiden nimeä kantavia laadukkaita saksalaisia tuotteita. Kate on hyvä ja mukaan pääsee 129-159 € sijoituksella. Sen jälkeen vuosittain ostamalla 40 € edestä säilytät tukkuosto-oikeutesi.
Jos kiinnostuit, niin pyydä lisätietoja:
[email protected]

Äänestä
  • Onko niiden huippu-urheilijoiden nimi Herbalife?

    Äänestä

  • hehheh kirjoitti:

    Onko niiden huippu-urheilijoiden nimi Herbalife?

    Heidän nimensä on Michael Schumacher, Anna Kournikova ja Boris Becker. Muita tunnettuja nimiä ovat: Udo Walz, Heidi Klum,Iris Berber vain muutamia mainitakseni.

    Tunnen Herbalifen, tällä toiminnalla ei ole mitään tekemistä Herbalifen kanssa.

    Jos olet edelleen kiinnostunut, lähetä sähköpostiini: [email protected], yhteystietosi, niin kerron lisää.

    Ystävällisin terveisin

    Olle

    Äänestä

nostetaan ketjua pastalle

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jore kirjoitti:

Kun nyt täälläkin työttömien parissa on alkanut käyskennellä Eteläranta 10:n kanatarhasta karanneita kotkottajia, lienee syytä muistuttaa eräästä taloustieteen perustavimmista ajatuksista.

Länsimaissa Adam Smith aikoinaan otti tämän käsitteen, "self-interest", käyttöön kuvatessaan sitä, kuinka aito ja oikea sijoittaja tai kapitalisti toimii.

Suomessa ongelmana on ollut luonnollisesti käännösprosessi.

Jostakin kumman syystä nimittäin se ei todellakaan tarkoita TT:n tulkinnan mukaisesti ahneutta, itsekkyyttä, välinpitämättömyyttä muista kuin itsestä, vaan nimenomaan päinvastaista.

Valistunut, itsellinen sijoittaja kun osaa huomioida mm. työttömyyden, köyhyyden ja muut sellaiset tekijät, joilla on vaikutusta pitkän aikavälin toimintaan taloudessa. Työttömyyttä siis kannattaa torjua ja köyhyyttä vähentää. Sillä kun on myös vaikutusta sijoittajan voittopussin kokoon. Sen ymmärsi jopa lisää liksaa vaatineita duunareita ammuttanut Henry Fordkin ja lopulta antoi duunareille lisää liksaa, jotta nämä voivat ostaa hänen tuottamiaan hyödykkeitä.

Tosin tänä päivänähän ei pitkällä aikavälillä ole mitään merkitystä, siis ei ainakaan Eteläranta 10:n kanalan mukaan. Siellä halutaan rahat pois ja tietysti myös pulinat pois.

Ongelma on siinä, että työttömyys nähdään vain tilastolukuina ja niissäkin niinä parempina, Tilastokeskuksen mutu -lukuina. Unohdetaan, tai paremminkin aktiivisesti unohdetaan, että työttömyyteen ja köyhyyteen liittyy valtavasti lieveilmiöitä, jotka syövät sijoittajan voittomarginaalia. Ironista kyllä, samaan aikaan maassamme rehottaa myös talousrikollisuus, mikä kertonee paljon Eteläranta 10:n (Talousrikos Taustalla?) porukoiden moraalista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu