En ainakaan vielä pidä tätä ongelmana, mutta kun nyt tuli tällainen asia mieleen, kysynpä mielipiteitä & neuvoja... Olen hiljattain aloittanut uuden suhteen. Aluksi tapailimme yökerhoissa yms. Poikaystäväni ostaa minulle aina jonkun juoman, minä en ole koskaan maksanut hänen. Nyt hän on ollut muutamia kertoja luonani. Tällöin minä olen tietysti ostanut syömistä & juomista häntäkin varten. Lisäksi vielä yleensä passaan häntä tekemällä esim. voileivän valmiiksi. Teen samalla hänelle kuin itsellenikin, niin ei tarvitse laittaa kaikkea pöytään vaan samantien takaisin jääkaappiin.
Mitähän tästä tulee pidemmän päälle... Poikaystäväni asuu vanhempiensa luona ja ainakaan vielä hän ei ole pyytänyt minua heille. Koska minä asun omassa asunnossa, on tietysti luonnollista, että olemme minun luonani. Mutta kuinkahan kauan minä olen se, joka maksaa "kaiken"? Miltä tulevaisuus näyttää? Pohdinko nyt aivan turhaan? Kumpikin olemme vakituisessa työsuhteessa ja aika tarkkoja rahankäytössä:).
Mitähän tästä tulee pidemmän päälle... Poikaystäväni asuu vanhempiensa luona ja ainakaan vielä hän ei ole pyytänyt minua heille. Koska minä asun omassa asunnossa, on tietysti luonnollista, että olemme minun luonani. Mutta kuinkahan kauan minä olen se, joka maksaa "kaiken"? Miltä tulevaisuus näyttää? Pohdinko nyt aivan turhaan? Kumpikin olemme vakituisessa työsuhteessa ja aika tarkkoja rahankäytössä:).
Vastaukset 6
Vanhimmat
Teepä niin että jos käytte käytännössä samalla jääkaapilla niin kauppalasku vaan puoliksi.Eihän sun nyt kaikkea tarvitse maksaa.Sopikaa ihmeessä kuluista ei siinä mitään outoa ole.
Minä alkuvaiheissa elin samanlailla kuin sinä. Maksoin tietty, koska asuin omassa asunnossa toisin kuin mieheni. Mutta, ei kyllä tullut mieleenkään että olisin miettinyt tuollaisia...
Te olette seurustelleet vasta noin vähän aikaa. Älä nyt herran nimessä mene vaatimaan häntä maksumieheksi...karkoitat vielä hänet pois.
Mutta tee niin...Kun hän tulee seuraavan kerran luokseis, esim. viikonlopuksi. Menkää yhdessä kauppaan...kassalla jos mies ei ymmärrä maksaa itse teidän "yhteisiä" ostoksianne..kerro että unohdit lompakon kotiin. Pieni valkoinen valhe, itse tein näin ja se tepsi...mutta tämä tapahtui kyllä puolisen vuotta seurusteltuamme. Kerroin jälkeenpäin tämän jutun miehelleni ja hän nauroi ja sanoi että kylläpä sinä olit hassuja ajatellut. Eli juuri näitä rahakysymyksiä...
Voi olla että poikaystäväsi ei tosiaankaan mieti edes tämänkaltaisia juttuja toisin kuin me naiset.
Miesten logiikka on todella erilainen kuin naisten.. :-)
Joo, ei tämä todellakaan ole mikään varsinainen ongelma. Kyse ei ole edes mistään suurista summista, koska hän on syönyt luonani toistaiseksi lähinnä aamu- ja iltapaloja. Kaupassa emme ole käyneet vielä kertaakaan yhdessä. Enkä aio häntä tämän asian takia karkottaa luotani:). Oikeassa olet, mies on tuskin tällaisia miettinyt!
En tiedä miehesi ikää ja kuinka kauan olette tapailleet,mutta jos itse vierailisin usein naisen luona,niin kyllä miehenä ilman muuta osallistuisin ruoka ja juomakuluihin,varsinkin kun nämä tapaamiset ovat pelkästään toisen asunnossa! Ja miehen pitäisi kyllä itse tajuta sanoa se. Itse en kyllä odota naisystäviltäni samaa enkä missään nimessä ottaisikaan,sen verran vanhanaikainen kyllä olen!;) Tosin olen eronnut ja varmasti hiukan vanhempi, joten sitä on jo oppinut ajattelemaan asioita eri lailla.Jos saan naisen luokseni niin pidän itsestäänselvyytenä että hän syö jääkaapistani ja kokkaamiani ruokia,muuten suutun!;)
Älä vaan vielä mainitse asiasta...mutta jos tota jatkuu pitempään,niin on syytä olettaa että siitä kasvaa melkoinen pummi!*virn*
Mies on 25-vuotias ja olemme tapailleet pari kuukautta. Hän ei ole vielä montakaan kertaa käynyt luonani ja tosiaan niilläkin kerroilla syönyt lähinnä aamu- ja iltapalaa. Ei mitään monen ruokalajin illallisia:).
OK!;) Mutta kyllä tuon ikäisen miehen pitäisi pystyä tajuamaan tuollaiset asiat ja uskon että tajuaakin kuhan vietätte enemmän aikaa yhdessä ja syötte enemmän!;) Ei kannata vielä lempata sitä miestä!!;)