Tiedän, että tämä suhde on nyt lopussa. Näemme viikon välein enää. Kumpikaan ei vain sano sitä "eiköhän tämä ollut tässä". Kai sitä elättelee vielä toivetta, et jos tää sittenkin lähtis sujumaan.
Eniten ärsyttää tämä välivaihe, ollaan muka seurusteleva pari. Tahtoisi lopettaa pelleilyn ja sanoa bye bye, mutta tunteet vielä ovat syvät.
Olen yrittänyt pohtia ratkaisua, mutta jumalauta tää on vaikeeta. Mutta vissiin tässä itseään kiduttaa nykyisellään. Perjantaina tai lauantaina nähdään, pitänee sitten sanoa suu puhtaaksi. Tietää jo, että tässä tulee sattumaan :/
Eniten ärsyttää tämä välivaihe, ollaan muka seurusteleva pari. Tahtoisi lopettaa pelleilyn ja sanoa bye bye, mutta tunteet vielä ovat syvät.
Olen yrittänyt pohtia ratkaisua, mutta jumalauta tää on vaikeeta. Mutta vissiin tässä itseään kiduttaa nykyisellään. Perjantaina tai lauantaina nähdään, pitänee sitten sanoa suu puhtaaksi. Tietää jo, että tässä tulee sattumaan :/
Vastaukset 5
Vanhimmat
on että näette enää viikon välein?
Kyllähän itse tahtoisin vaikka mitä, mutta hänellä on milloin työtä milloin mitäkin, "pian nähdään" joka tarkoittaa päivästä viikkoon. Kaikki yhteydenotto tulee käytännössä minun toimesta.
Ja sitten kun ajattelen nostavani kytkintä hän sanoo olevansa onnellinen kanssani. Siis mitä tää oikein on olevinaan. Jotain avointa suhdettako tässä haetaan, minusta se on joko kaikki tai ei mitään.
Laitoin viestin "musta meidän tarvitsisi jutella". Eipä ole tullut vastausta.
Mulla on samanlainen tilanne. Ei vaan olla päästy varsinaisesti edes seurusteluvaiheeseen, ollaan vaan jo pitkään hengailtu silloin kun miehelle on sopinut.
Toisinaan menee päiviä, ettei soita, eikä edes vastaa, ja aina on joku pätevä selitys tai syy. Joskus kun kokeeksi soitan, oikein säikähdän kun hän vastaakin saman tien. Varsinainen asia unohtuu kullakin tyylillä; jos pitää pitkään varttua, että ottaa yhteyttä, tai jos vastaa saman tien. Yhtä ihmeissäni jaksan olla.
Tuntuu ettei hän kaipaa minua lainkaan, mutta kun joskus satumme yksiin, on hänellä ollut ikävä ja on niin hyvä olla. Rakastelemme yhtä kiihkeästi kuin ensi kerroilla. Oikeastaan on alkanut hirvittää hänelle antautuminen, koska yhtä useammin on seurannut se, etten tavoita häntä sen jälkeen taas pitkään aikaan.
Mulla on omat ajatukseni suhteen laadusta, mutta tekstarilla en sitä lähde kyselemään, eikä nähdessä muistu mieleen. Tai oikeammin, en henno pilata niitä hetkiä ottamalla maallisia totuuksia kehiin.
Hiton vaikea tilanne.
on sama tilanne. Ollaan hengailtu jo mekin kauan ja minä haluaisin aloittaa kunnon seurustelun mutta kun tuntuu, että toinen vaan edelleen miettii ja surffailee täällä. On tää vaikeaa. Kumpa tämä joskus ratkeaisi ja oltaisiin samaa mieltä ja sanottaisiin toisillemme se, että haluamme olla yhdessä. Miksi tästä pitää tehdä näin vaikeaa vaikka ollaan jo 50 molemmat.
Jotenkin tuntuu, että juju on ainakin osittain tuossa iässä. Kuulema on jo tullut niin kyyniseksi kaiken suhteen, ei enää halua rakentaa mitään, ei tehdä sitoumuksia, toisin kuin joskus nuorempana, jolloin asioihin mentiin päätäpahkaa miettimättä.
Ihmisen ikävä kuitenkin vaivaa, ja kun minä olen se vanha kuitenkin rakkaaksi käynyt ihminen käden ulottuvilla, ei minusta varmaan hennota luopuakaan, kun ihan aina ei jaksa synkistellä.
Kuulostelen mitä tuleman pitää, olenhan mä ollut tässä suhteessa jo pidempään kuin moni aviopari konsanaan, vaikka tätä olekaan kirkossa kuulutettu koskaan.