Mä olen tässä omassa aika tuoreessa suhteessani kanssa miettinyt, kuinka paljon kannattaa selittää omia tekemisiä ja menemisiä vai kannattaako vain noin ylimalkaisesti?
Nimittäin joskus tulee tunne, että sitähän on ihan tylsä ja toisen kiinnostus lopahtaa jos kerron että sitten söin sitä, sitten kävin siellä kaupassa ja sitten luin.
Varsinkin tuoreessa suhteessa oisko parempi, ettei koko ajan selittelisi tekemisiä? Ettei toinen tavallaan pitäisi liian itsestäänselvänä toista, vaan pitäisi vähän miettiäkin että mitä se siellä touhuaa(vaikka en siis mitään pahaa meinaa tehdä!).
Mitäs mieltä?
Nimittäin joskus tulee tunne, että sitähän on ihan tylsä ja toisen kiinnostus lopahtaa jos kerron että sitten söin sitä, sitten kävin siellä kaupassa ja sitten luin.
Varsinkin tuoreessa suhteessa oisko parempi, ettei koko ajan selittelisi tekemisiä? Ettei toinen tavallaan pitäisi liian itsestäänselvänä toista, vaan pitäisi vähän miettiäkin että mitä se siellä touhuaa(vaikka en siis mitään pahaa meinaa tehdä!).
Mitäs mieltä?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Riippuu tietysti paljon ihmisestä, mutta itse olen ajatellut, että etäsuhteessa sellainen päivittäinen jutustelukin on yhteyden pitämistä ja edistää yhteyden syntymistä. Mitä enemmän jutustelee niitä näitä niin sen helpompi on puhua joskus niitä syvällisempiäkin asioita. Olen ollut etäsuhteessa alle vuoden, viikonloput ollaan yhdessä ja viikolla soitellaan lähestulkoon joka päivä. Eihän kenellekään mitään ihmeellistä tapahdu joka ikinen päivä, ja jos pitäisi vain ne tähdelliset asiat raportoida jäisi puhelut aika lyhyiksi...
Mitään pelejä en ole koskaan lähtenyt pelaamaan; annan itsestäni kaiken ja jos huomaan että minua siitä hyvästä käytetään hyväksi tai pidetään itsestään selvänä, se tarkoittaa sitä että mies ei ole minun arvoiseni ja saa jäädä. Ja se on hänen tappionsa!
meillä kans runsaan vuoden kestänyt etäsuhde, eikä nähdä edes joka viikonloppu. Jokailtaisista puheluista ollaan tiukasti pidetty kiinni, soitellaan vuoropäivinä. Keskustelunaiheet on just sitä mitä tein ensin kun tulin töistä ja mitä sitten ja mitä koiralle kuuluu. Joka päivä ei todellakaan tapahdu mitään mielenkiintoista. Välillä, jos on ollu jotain riidan poikasta tms. olen enemmän `verhonnut itseni salaperäisyyteen`, kun mies on ottanu päästä eikä oo huvittanu puhua kaikkia asioita.Mutta yleensä ottaen, ne puheenaiheet on säätä yms. arkista.
meillä on ollut etäsuhde n. kaksi vuotta,tavataan myös viikonloppuisin. Joka päivä soitellaan, jos ei ole ollut mitään riitaa :)) Se nyt on sitä jokapäiväistä juttelua mitä ollaan tehhty, mitä tapahtunut, toisinaan syvällisempiäkin keskusteluja, jos on ollut huonoja päiviä yhdessä. Varmaankin sitä mitä yhdessä asuvat parit puhuvat päivittäin. Oudolta kyllä tuntuisi jos ei soiteltaisi, vaikka ei lemmestä joka päivä puhuta. :))
miten te kestätte etäsuhteen?Itse elänyt soolona noin 2kk ja naiseni on amerikassa.Välillä pää taitaa poksahtaa.Onko vinkkejä vinkkiä kaipaavalle?Miten mennyt,miltä tuntuu?
Mieheni (laillinen) on "kind of" rauhanturvaaja... Näemme 6kk välein jolloin vietetään 1-2 kk yhdessä. Näin on jatkunut jo vuosia.
Uskokaa tai älkää omalla ajattelulla voi vaikuttaa oloonsa...
Jos haluat voida pahoin ala säälimään itseäsi. Voivottele kurjuuttasi.Katsele kateellisena niitä jotka kulkevat kulta kainalossa.
Realistista on, että aina ei ole helppoa ja tunteita saa tuntea, mutta itsesäälin ruokkinminen on pahin virhe.
Asioihin on monta näkökulmaa. Itse teen ja harrastan niitä juttuja joita haluan. Pystyn nauttimaan yksinolosta, enkä koe sitä epämiellyttävänä.
Tiedän myös, etteivät kaikki parisuhteessa eläjät suinkaan ole autuaita. Missään ei ole niin yksin kuin parisuhteessa, silloin kun mitään yhteistä ei ole.
Soittelemme viikonloppuisin. Ensi jouluna emme tapaa mieheni komennuksen vuoksi. Eli väliä tulee olemaan lähes vuosi...Minä en petä häntä ja olen uskollinen. Kaipaan häntä kovasti, mutta hyväsksyn sen osana elämääni ja nautin arjen asioista siinä missä muutkin. Kuka sanoi, ettei kipu kuulu elämään....
Surkuhupaisaa tässä tilanteessa on, että moni on voivotellut, epäillyt ja säälitellyt suhdettammme, mutta kappas vaan; osa tuntemistani henkilöistä on ehtinyt avioitua ja erota siinä ajassa kun me vain olemme jatkaneet sinnikkäästi avioliittoamme....
Joten, puu palaa tulessa, rakkaus ei.
Kiitos sinulle sanoistasi. Tässä tilanteessa tahtoo vaan kuulla onnellisia asioita ja sulta tuli sellanen! Saman myös huomannut että itsesääliin ei pidä vajota koska silloin elämä ei jatku. Pitää olla tyytyväinen tilanteeseen ja luottamus on tärkeää. Kaukosuhde on toimiakseen jos luottamus löytyy ja rakkaus ei kariudu turhuuksien vaalimiseen!