Viimoinen kerta

Minun tarinani:
Oltu naimisissa 8 vuotta. Muutama vuosi sitten mieheni hermostui minuun humalassa ensimmäisen kerran ja ajoi pois kotoa yön selkään. Annoin anteeksi ja elämä jatkui. Sen jälkeen riidellessä usein hermostui ja särki jonkun tavaran kuin pelotellakseen minua.
Seuraavaksi kauheaa karjumista ja uhkauksia tappaa minut. Pari viikkoa sitten hermostui totaalisesti ja kävi käsiksi, ei lyönyt, mutta hakkasi päätä seinään, puristeli ja heitteli.Seurauksena mustelmia ja kipua.Ei anteeksipyyntöä, muuta kuin, että miksi lähden aina kokeilemaan kepillä jäätä, kun minun pitäisi tuntea hänet.Hänelle on kuulemma vittuiltu elämänsä aikana ihan tarpeeksi!Nyt kun aattelen taaksepäin tapahtumia, huomaan, että väkivalta tulee kerta kerralta yhä raa´emmaksi. Haluan etsiä oman asunnon ja lähteä täältä lasteni kanssa vähin äänin jonnekin pois.
161358
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Mitäpä muuta voin sanoa, kuin että yritä lähteä lasten kanssa pois.

Äänestä

Niin, väkivaltaisella käytöksellä on se taipumus että se muuttuu kerta kerralta pahemmaksi. Jos jäät tilanteeseen, voi olla että seuraavaksi joudut käymään lääkärissä. Tappouhkaus on selvä merkki siitä että sinun pitää lähteä. Se, että mies ei pyydä edes anteeksi, osoittaa ettei hän kadu käytöstään. Väkivallalla 'keskustelevat' miehet ovat raukkoja, jotka eivät kykene tasaveroiseen suhteeseen.

Äänestä

Tuo ei ole helppo tilanne, mutta vaihtoehdot on juokse tai kuole (siis lähinnä henkinen kuolema).
En usko ihmeisiin ja tuskin sinäkään, miehesi on väkivaltainen eikä asia puhumalla parane.

Se on vähän niinkuin alkoholismi, oikeastaan vain joku uskoon tuleminen antaa voimia lopettaa tuhoisan käytöksen.

Pelasta lapsesi ja itsesi. Lähde.

Äänestä

Kannattiko jäädä ekan kerran jälkeen?

Äänestä
  • jo silloin, olisin säästynyt paljolta mieliharmilta. Taisi "rakkauskin" lähteä jo silloin saman tien ovesta ulos.Eihän asiaa puitu silloinkaan loppuun asti ja se taisi jäädä kaivelemaan sielunsyövereihin molemmille.Mitenhän se tuon miehen ajatuksenkulku menee kun se syytti minua, että ei olisi pitänyt ruveta hälle keljuileen ja että hänellä on kyllä nyt paha olo ja minulla on kuulemma helppo olla kun olen tälläpuolen(siis pahoinpideltynä)!!!Ei todellakaan ole helppoa.Mies murjottaa ja odottaa ikäänkuin minulta asian unohtamista tai peräti anteeksipyyntöä!

    Äänestä

lähde hitto viekoon vielä kun voit. ei tuo siltä "rakkaudelta" enää kuullosta.
älä selittele enää- vaan yksi asia- ota ja lähde!

Äänestä

olisi kannattanut käydä lääkärissä ja tehdä rikosilmoitus, jos teillä on yhteisiä lapsia.

kyllä se väkivalta yleensä pahenee ajan kanssa joten lähde. jos et uskalla, pysty jne niin hae apua. naistenhakkaajat ei yleensä muutu kuin pahempaan suuntaan.

elämä on sellaista miksi sen itse teemme...eli lähde. häntä et pysty muuttamaan, mutta itsesi pystyt. älä alistu ja kärsi, vaan ota elämä omiin käsiin ja lähde.

voimia sinulle!

Äänestä

Minä olen suomalainen nainen ja helvetin sinisilmäinen ja rehellinen, rakastuin 15v sitten venäläiseen mieheen 12v nuorempaan ja menin hänen kanssaan naimisiin, hankin hänelle työpaikan, asunnon, auton, mökin ym, ym, sillä seurauksella
että hän pahoinpiteli minut kolmesti ja se ei ollut
mitään pientä läpsimistä vaan raakaa ja kovaa pahoinpitelyä.

Äänestä

omat ongelmasi riitatilanteissa miehelle ?

Äänestä
  • Lähdimme mökille, joka piti olla lämmin ja johon oli juuri mies ystävienkanssa korjannut vesipumpun,muka.
    Tullessamme mökki oli kylmä, vesi ei toiminut ja minulla oli pieni lapsenlapsi mukana,klo oli ilta 10 ja olimme jäässä, sanoin,että pitäisikö lähteä kotiin, se riitti, mies sai ison raivarin ja kävi päälle...se oli osuuteni.

    Äänestä

  • tupenrapinat kirjoitti:

    Lähdimme mökille, joka piti olla lämmin ja johon oli juuri mies ystävienkanssa korjannut vesipumpun,muka.

    mutta sinulla oli vastuu lapsesta, mutta vain vittuilit...niinhän se menee, et todellakaan "NÄE" omaa osuuttasi.

    Äänestä

  • Pumpulla ei takuuta kirjoitti:

    mutta sinulla oli vastuu lapsesta, mutta vain vittuilit...niinhän se menee, et todellakaan "NÄE" omaa osuuttasi.

    varmaan itelläs kolkuttaa, kun noin kovasti puolustat väkivaltaa, oletko itse menettänyt kontrollisi läheisellesi..?MIKÄÄN EI KOSKAAN OIKEUTA LYÖMÄÄN TAI KÄYMÄÄN KÄSIKSI JA TIEDOKSI ETTÄ EN VITTUILLUT, VAAN TOTESIN ASIAT.SE IHMINEN ON SAIRAS.

    Äänestä

  • tupenrapinat kirjoitti:

    varmaan itelläs kolkuttaa, kun noin kovasti puolustat väkivaltaa, oletko itse menettänyt kontrollisi läheisellesi..?MIKÄÄN EI KOSKAAN OIKEUTA LYÖMÄÄN TAI KÄYMÄÄN KÄSIKSI JA TIEDOKSI ETTÄ EN VITTUILLUT, VAAN TOTESIN ASIAT.SE IHMINEN ON SAIRAS.

    enää tuon palstan vakihäirikön viesteihin.
    Hänet on helppo tunnistaa yhden tai kahden lauseen viesteistään joiden sisältö on aina juuri tuo sama.

    Hän on täälä nimenomaan ärsyttämässä ja hänen älykkyysosamääränsä on suoraan verrannollinen hänen viesteihinsä.

    Ohita hänet!

    Äänestä

  • tupenrapinat kirjoitti:

    Lähdimme mökille, joka piti olla lämmin ja johon oli juuri mies ystävienkanssa korjannut vesipumpun,muka.
    Tullessamme mökki oli kylmä, vesi ei toiminut ja minulla oli pieni lapsenlapsi mukana,klo oli ilta 10 ja olimme jäässä, sanoin,että pitäisikö lähteä kotiin, se riitti, mies sai ison raivarin ja kävi päälle...se oli osuuteni.

    Samassa tilanteessa, olisit pysynyt poissa miehen jaloista, hän todennäköisesti mietti kuumeisesti ratkaisua ongelmaan. Häntä itseäänkin on toimimaton pumppu harmittanut. Ja sinä mäkätit päälle.

    Autossa olisitte ihan hyvin voineet käydä lämmittelemässä, sillä aikaa.

    Ehkä olisi vienyt vain hetken saada vaihtoehtoinen lämmitys toimimaan.

    Sitäpaitsi lämmintä vettä saa myös kattilassa lämmittämällä. (ellet ole ihan pois pilattu)

    Toki on totta, ettei päälle saa käydä, ei syystä eikä toisesta, sen tähden sinun on viisasta tehdä asiasta julkinen. Kerrot, lapsillesi, (lapsenlapsesihan on jo kertonut äidilleen?) sukulaisillesi, vaadit mieheltäsi rahallista korvausta, lastesi kuullen tietysti. Sanokaamme vaikkapa 1000 euroa./tai viet asian käräjille, tulkoon tuomio sieltä kautta. Aivan yhtä tehokkaita ovat molemmat tiet.

    Miehelle on hyvä tajuta, että koskemattomuudella on suoja. Tyhmempikin tajuaa sen kun se alkaa maksamaan rahaa.

    seurauksena voidaan mainita, että joko mies muuttaa käyttäytymistään sinua kohtaan, tai sitten hän vain eroaa sinusta.

    Mutta onko kumpikaan vaihtoehto vahinko?

    Lisä bonuksena mainittakoon että saat itsekunnioituksesi takaisin, olet osannut ratkaista ongelman, etkä vain juossut häntäkoipien välissä pakoon.

    Äänestä

  • saanko neuvoa? kirjoitti:

    mainita myös se, että viimeistään tuossa vaiheessa voi päästä hengestään.

    Enpä suosittelisi tuota sinun keinoasi kenellekään, vaikka itse satuit olemaan niin onnekas, että se toimi.
    Kun on kysymys sairaasta ihmisestä, niin hänpä ei toimikaan niin kuin voisi olettaa. Sinun miehesi ei tainnut olla päästään vialla.

    Äänestä

anteeksi. Oma x ei myöskään pyytänyt koskaan anteeksi, vaan minun vikaahan se oli "kuka tahansa hermostuu jos on noin vittumainen akka" jne.

Sitten sanoo että hän aina pyytää anteeksi. Elikkä sanat menee suunnilleen "olen myöntänyt olevani väärässäkin, mutta sinä et koskaan". Tämä ei minun mielestäni ole anteeksipyyntö fyysisestä väkivallasta ja esim. hakkaa päätä maahan ja pakottaa minut sanomaan "olen likainen huora" ja uhkaa tappaa.

Useat kerrat otin hänet takaisin, mutta IKINÄ hän ei ole ollut oikeasti pahoillaan ja mennyt itseensä. Nyt nostin lähestymiskiellon ja toivon että hän jotain uskoo. (eipä se paljon auta kun ovelle ilmestyy) mutta olempahan yrittänyt. Nyt jäljet naamassani nähdessään hän vaan sanoi että "mistä lie olet hankkinut".

Siinä sinulle siis tulevaisuudenkuvaa miehestä, joka ei myönnä!!! (yleensä pakottaa vielä minun pyytää anteeksi, kun soitin poliisit avukseni)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

en edes enää nuori kirjoitti:

Minun tarinani:
Oltu naimisissa 8 vuotta. Muutama vuosi sitten mieheni hermostui minuun humalassa ensimmäisen kerran ja ajoi pois kotoa yön selkään. Annoin anteeksi ja elämä jatkui. Sen jälkeen riidellessä usein hermostui ja särki jonkun tavaran kuin pelotellakseen minua.
Seuraavaksi kauheaa karjumista ja uhkauksia tappaa minut. Pari viikkoa sitten hermostui totaalisesti ja kävi käsiksi, ei lyönyt, mutta hakkasi päätä seinään, puristeli ja heitteli.Seurauksena mustelmia ja kipua.Ei anteeksipyyntöä, muuta kuin, että miksi lähden aina kokeilemaan kepillä jäätä, kun minun pitäisi tuntea hänet.Hänelle on kuulemma vittuiltu elämänsä aikana ihan tarpeeksi!Nyt kun aattelen taaksepäin tapahtumia, huomaan, että väkivalta tulee kerta kerralta yhä raa´emmaksi. Haluan etsiä oman asunnon ja lähteä täältä lasteni kanssa vähin äänin jonnekin pois.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu