turha

Kylläpä taas kaduttaa! Oikeastaan sama juttu joka kampaamoretken jälkeen. Lopputulosta ei huomaa kukaan, ei avopuoliso, ei työkaverit, en edes itse. Olisin halunnut vaaleampaa ja ehdotinkin sitä, mutta sain vain jonkun naurettavan "muka värin" koko päähän, mitä ei todellakaan huomaa. Juurikasvun olisin itsekin osannut värjätä. Lisäksi minulle leikattiin (olen juuri saanut otsatukan kasvatettua pois) ylipitkä otsatukka mitä en nyt saa millään tavalla mukavasti pois silmiltä, ja lisäksi korvien päälle tupsut mitkä nyt töröttää suoraan ja ainoa keino latistaa ne on laittaa pinnit. Tästä ilosta 100€. Periaatteessa kampaaja ei tehnyt mitään virhettä, enkä halua valittaa hänelle, mutta kyllä ottaa päähän. Lisäksi mua ärsyttää kun kampaajat aina itse kehuvat omia tuotoksiaan, että asiakaskin alkaisi uskoa että on se nyt hieno.. totuus koittaa ulkopuolella kun kukaan ei huomaa ja itse ei saa tukkaansa mitenkään. ja tulee mieleen että sen satasen olisi voinut käyttää hyödyllisemminkin.. suututtaa.. noh, nyt sitten taas sama otsatukan kasvatusoperaatio edessä! prkl!
1151
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

no oliskohan itse pitänyt sanoa että et halua otsatukkaa jos tiedät ettet tykkää ja pitäisikö sanoa ettet halua mallia mitä tarvitsee laittaa jotta näyttää hyvältä,eli kannattaisko kasvattaa tasapitkä ni voit pitää ponnaria!!!! ihmiset vaikka kuinka olisi helppo hiusmalli niin kyllä niitä on silti poaako aina laittaa...blaah...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kampaamoreissu kirjoitti:

Kylläpä taas kaduttaa! Oikeastaan sama juttu joka kampaamoretken jälkeen. Lopputulosta ei huomaa kukaan, ei avopuoliso, ei työkaverit, en edes itse. Olisin halunnut vaaleampaa ja ehdotinkin sitä, mutta sain vain jonkun naurettavan "muka värin" koko päähän, mitä ei todellakaan huomaa. Juurikasvun olisin itsekin osannut värjätä. Lisäksi minulle leikattiin (olen juuri saanut otsatukan kasvatettua pois) ylipitkä otsatukka mitä en nyt saa millään tavalla mukavasti pois silmiltä, ja lisäksi korvien päälle tupsut mitkä nyt töröttää suoraan ja ainoa keino latistaa ne on laittaa pinnit. Tästä ilosta 100€. Periaatteessa kampaaja ei tehnyt mitään virhettä, enkä halua valittaa hänelle, mutta kyllä ottaa päähän. Lisäksi mua ärsyttää kun kampaajat aina itse kehuvat omia tuotoksiaan, että asiakaskin alkaisi uskoa että on se nyt hieno.. totuus koittaa ulkopuolella kun kukaan ei huomaa ja itse ei saa tukkaansa mitenkään. ja tulee mieleen että sen satasen olisi voinut käyttää hyödyllisemminkin.. suututtaa.. noh, nyt sitten taas sama otsatukan kasvatusoperaatio edessä! prkl!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu