ainoastaan naisten huonosta asemasta milloin missäkin?
Miksi ei myös miesten ongelmia, mm. tätä ihmissuhteista syrjäytymistä käsitellä mediassa muuten kuin kuriositeettina, jolloin itse ongelmaan ei perehdytä vakavasti, vaan ihmetellään että "kaikenlaista sitä on", seuraavaksi unohtaen koko aiheen?
Minua nimittäin miehenä ahdistaa monikin asia, mistä vähäisin ei ole se että miehiltä odotetaan huomattavasti rajoitetumman skaalan käytöstä kuin naisilta. Miehen malli on periaatteessa vieläkin hyvin kapea ja yksiulotteinen.
Itse kun en ole oikein koskaan kokenut perinrteista miehen roolia kotoisaksi, niin haluaisin että siitäkin asiasta keskusteltaisiin ihan avoimesti julkisuudessa, eikä vain kuriositeettina tai huumorin sävyttämänä.
Naiset saavat olla melkein mitä tahansa (esim ammatillisesti) ilman sosiaalista tuomiota, mutta edelleen naiset kokevat olevansa liian lokeroituja.
Minusta miehillä on lähtökohtaisesti paljon kapeammat mahdollisuudet olla mitä tahansa (ilman sosiaalista tuomiota), niin että se on hyväksyttävää, mutta sitä ei missään koeta ongelmaksi.
Miehien maailma on loputuonta taistelua "neiteilyä" tai "homomaisuutta" vastaan. Ilmeisesti mieheys on maailman haurain asia, siksi helposti homo- tai neiti"tuomio" liikahtaa. Ollakseen "tämän maailman valtiaita" on miehien itsetunto harvinaisen joustamaton ja heikko.
Miehen ei tarvitse kovin pitkälle erota muista lauman miesjäsenistä, kun hänet arvostellaan luuseriksi. Miehen elämän pitäisi olla loputonta kilpailua ja pätemistä. Saavutusta saavutuksen perään. Arno Kotron esille nostama lasilattia on totta miehen kohdalla. Kun mies putoaa lasilattian läpi, niin hän ei sieltä nopeasti, jos ollenkaan nouse. Leima on ja pysyy. Mies ei voi keksiä itseään uudestaan, ellei siirry häntä entuudestaan tuntemattomien joukkoon.
Miksi sekä miehet että naiset pitävät yllä niin yksipuolista miesihannetta, vaikka totuus on että varmasti tarkemmin ajateltuna ei siitä kukaan loppupeleissä hyödy? Mitä konkreettista hyötyä nykypäivänä on esim. tunteiden tukahduttamisesta, mikä on leimallista juuri miessukupuolelle? Kaikilla on tunteet, miksi niitä pitäisi kieltää?
On ehkä naiivia kysyä, mutta kysyn kuitenkin: Miksi miehet eivät saa olla vapaasti sitä mitä ovat? Miksi kulttuurievoluution mukanaan tuoma vapautuminen on koskenut lähinnä naisia?
Ja miksi tätä asiaa eiollenkaan koeta julkisesti ongelmaksi?
PS. en aja miesten asiaa naisten kustannuksella, vaan minusta kumpienkin puolten ongelmia ja kipupisteitä pitäisi käsitellä sen verran kun tarpeellista on.
Miksi ei myös miesten ongelmia, mm. tätä ihmissuhteista syrjäytymistä käsitellä mediassa muuten kuin kuriositeettina, jolloin itse ongelmaan ei perehdytä vakavasti, vaan ihmetellään että "kaikenlaista sitä on", seuraavaksi unohtaen koko aiheen?
Minua nimittäin miehenä ahdistaa monikin asia, mistä vähäisin ei ole se että miehiltä odotetaan huomattavasti rajoitetumman skaalan käytöstä kuin naisilta. Miehen malli on periaatteessa vieläkin hyvin kapea ja yksiulotteinen.
Itse kun en ole oikein koskaan kokenut perinrteista miehen roolia kotoisaksi, niin haluaisin että siitäkin asiasta keskusteltaisiin ihan avoimesti julkisuudessa, eikä vain kuriositeettina tai huumorin sävyttämänä.
Naiset saavat olla melkein mitä tahansa (esim ammatillisesti) ilman sosiaalista tuomiota, mutta edelleen naiset kokevat olevansa liian lokeroituja.
Minusta miehillä on lähtökohtaisesti paljon kapeammat mahdollisuudet olla mitä tahansa (ilman sosiaalista tuomiota), niin että se on hyväksyttävää, mutta sitä ei missään koeta ongelmaksi.
Miehien maailma on loputuonta taistelua "neiteilyä" tai "homomaisuutta" vastaan. Ilmeisesti mieheys on maailman haurain asia, siksi helposti homo- tai neiti"tuomio" liikahtaa. Ollakseen "tämän maailman valtiaita" on miehien itsetunto harvinaisen joustamaton ja heikko.
Miehen ei tarvitse kovin pitkälle erota muista lauman miesjäsenistä, kun hänet arvostellaan luuseriksi. Miehen elämän pitäisi olla loputonta kilpailua ja pätemistä. Saavutusta saavutuksen perään. Arno Kotron esille nostama lasilattia on totta miehen kohdalla. Kun mies putoaa lasilattian läpi, niin hän ei sieltä nopeasti, jos ollenkaan nouse. Leima on ja pysyy. Mies ei voi keksiä itseään uudestaan, ellei siirry häntä entuudestaan tuntemattomien joukkoon.
Miksi sekä miehet että naiset pitävät yllä niin yksipuolista miesihannetta, vaikka totuus on että varmasti tarkemmin ajateltuna ei siitä kukaan loppupeleissä hyödy? Mitä konkreettista hyötyä nykypäivänä on esim. tunteiden tukahduttamisesta, mikä on leimallista juuri miessukupuolelle? Kaikilla on tunteet, miksi niitä pitäisi kieltää?
On ehkä naiivia kysyä, mutta kysyn kuitenkin: Miksi miehet eivät saa olla vapaasti sitä mitä ovat? Miksi kulttuurievoluution mukanaan tuoma vapautuminen on koskenut lähinnä naisia?
Ja miksi tätä asiaa eiollenkaan koeta julkisesti ongelmaksi?
PS. en aja miesten asiaa naisten kustannuksella, vaan minusta kumpienkin puolten ongelmia ja kipupisteitä pitäisi käsitellä sen verran kun tarpeellista on.
Vastaukset 25
Vanhimmat
"Ja miksi tätä asiaa ei ollenkaan koeta julkisesti ongelmaksi?"
Se ei varmaankaan sitten ole yleisesti niin iso ongelma. Jos miesten asemassa joku suuri epäkohta olisi selkeästi näkyvillä niin olisihan sille tehty jotain, kuitenkin miesten maailmassa tässä ollaan eletty pitkän aikaa. Joten ehkä suurin osa ei edes näe mitään ongelmaa..?
Esim. tuo homokammoisuus on ihan itse miesten aiheuttama tai ainakin ylläpitämä ongelma. Naisia ei oman kokemusteni mukaan "naismainen" käytös haittaa, ainakaan nuoremmissa polvissa. Naiset ovat muutenkin mielestäni aika suvaitsevaisia miesten suhteen, joku voi tietysti olla toista mieltä, mutta näin ainakin omassa tuttavapiirissäni; miehet ne ovat jotka toisiaan haukkuvat, naiset ennemminkin vain sympatiseeraavat jos joku on erilainen.
siis suuri massa ei näe asiassa ongelmaa, mutta uskallan väittää että asia on niin monelle miehelle ongelma, että sitä pitäisi sen takia käsitellä.
Ei rotusyrjintäkään ole koskaan ongelma kuin niille vähemmistöille, mutta silti nähdään tarpeelliseksi nostaa niitä asioita esille. Ja edelleen uskallan väittää että hyvin monet naiset olisivat täysin tyytyväisiä perinteiseen naiskuvaan ja rooliin, ellei siitä olisi aikoinaan alettu pitämään melua.
Minusta ongelma on siinä, että kukas sen kissan hännän nostaisi ellei kissa itse. Varmasti moni mies kokee olevansa ahdingossa tämän kulttuurin vaatimusten kanssa, mutta koska miesten maailmassa ei koskaan saa valittaa tai ainakaan surkutella, niin ei siitä kukaan mies ala metelöimäänkään. Ja jos alkaakin (kuten esim. Kotro), niin häneen ei uskalleta liittyä.
En minäkään julkisesti kehtaisi alkaa miesasiamieheksi, ja nimenomaan leimaamisen pelossa.
Mutta juuri siksi tarvittaisiin valistunutta mediaa, joka nostaisi kissan väkevästi pöydälle, kun vähemmistö ei sitä itse uskalla tehdä tai asiaansa ajaa. Näin on toimittu muissakin asioissa, mutta miesten kohdalla ei.
Esim. juurikin tämä miesten kohdalla yleisempi syrjäytyminen kokonaan ihmissuhteista ei ole missään oikeassa käsittelyssä. Jos esim. erään yhdysvaltalaisen tutkimuksen mukaan sikäläisestä populaatiosta 1,3% saattaa kuulua tähän ryhmään, niin uskallan väittää että luku on meidän jäyhissä oloissamme ainakin puolet suurempi.
Se taas tarkoittaisi jo merkittävää vähemmistöä ja oikeaa yhteiskunnallista ongelmaa, mikä tekisi asiasta jo huomattavasti tärkeämmän kaikkien kannalta. Onko meillä varaa heittää vaikka yli 2% yhteiskunnan miesaineksesta alttiiksi mielenterveysongelmille ja syrjäytymiselle. Nämä miehet eivät perusta perhettä, joka on yhteiskunnan toimivuuden, moottori.
Perheet ovat keskiluokkaisia kulutusmoottoreita, jotka pitävä kotimaan markkinoita käytännössä pystyssä sekä normaalin kulutuksen että myös rahoituslaitosten kannalta. Perheet ostavat autoja, ottavat lainoja, tekevät lapsia jne.
jne jne.
Mutta se on virheellinen asenne että kun jostain ei puhuta, niin se ei ole ongelmakaan (ei perheväkivallastakaan aina olla puhuttu, nykyään on, ja aina varmasti on hakattu samalla lailla.)
Hoitoalan naiset valitettavasti kyllä usein naureskelevat awlän takana naismaisille mieshoitajille, vaikkakin nämä miehet ovat hoitajina juuri parhaimmillaan. Suuntaus on onneksi menossa parempaan, pikku hiljaa ja nämä naureskelijat ovat yleensä itse vähän luusereita.
"Esim. tuo homokammoisuus on ihan itse miesten aiheuttama tai ainakin ylläpitämä ongelma. Naisia ei oman kokemusteni mukaan "naismainen" käytös haittaa, ainakaan nuoremmissa polvissa. Naiset ovat muutenkin mielestäni aika suvaitsevaisia miesten suhteen, joku voi tietysti olla toista mieltä, mutta näin ainakin omassa tuttavapiirissäni; miehet ne ovat jotka toisiaan haukkuvat, naiset ennemminkin vain sympatiseeraavat jos joku on erilainen."
*Naisetko suvaitsevaisia miehiä kohtaan? Kerro se minulle! Riippuu tietenkin että missä kohtaan suvaitsevaisia. Varmaankin suvaitsevat jos miehellä ei ole aikomusta olla lähemmässä kosketuksessa naiseen. Pariutumismielessä naimainen mies on naisille kauhistus, tästähän tälläkin palstalla on ladottu tekstiriviä ihan riittämiin. Peräkammarinpojat, mammanpojat, luuserit, syrjäytyneet, ujot, hiljaiset, puhumattomat ym. "omituiset" jäävät rannalle ruikuttamaan naisrintamalla.
Kyllä se niin on ette miehet arvottavat asemansa peheestä käsin, ja naiset taas elämäänsä itse rakentamansa ja määräämänsä miesmallin kautta.
Eräs asia on tässä yhteydessä myös huomionarvoista. Se on se, että jos ja kun miehillä on ongelma - enkä puhu nyt mistään vähäisestä ongelmasta, vaan todellisesta, kuten jääminen naisseuran ulkopuolelle - niin miehelle ei nykyaika anna tilaa puhua ongelmistaan ilman että tilanne entisestään pahenee. Naisille kaikenlaisten ongelmien vatvominen on helppoa ja vaivatonta. Ensiksikin naisilla on tunnetusti jo lähtökohtaisesti ja suurella todennäköisyydellä olemassa tukiverkosto. Miehille sitä ei ole edes suotu, todellisen miehen on seistävä omilla jaloillaan. Heikkouden merkki on kuin viesti susilaumalle. Toiseksi, naiselle on luontevaa puhua kaikenlaisista ongelmista, kuten heikkoudesta, herkkyydestä, tunteista, loukatuksi tulemisesta, masennuksesta, syrjintäkokemuksista. Miehelle nämä asiat ovat tabuja, ainakin julkisesti. Erittäin epäsopivia ja epäedullisia nämä asiat ovat julkituotaviksi naismaailmassa. Heikkoutta heille mies ei saa näyttää, muuten on piru irti. Kolmanneksi, nainen voi puhua omista ongelmistaan periaatteessa kaikille ihmisille, mysös miehille. Jos miehen on pakko puhua ongelmistaan, hänen ainoa vaihtoehtonsa on toinen mies. Naiselle hän ei voi mennä puhumaan, muuten miehen maine on vaarassa luotetun naisystävien ja kaikkien muidenkin naisten silmissä.
Tässä on kaikkein keskeisin syy sille, miksi miehet eivät VOI puhua todellisista ongelmista. Ongelmat jotka ovat olleet esillä, ovat enemmän tai vähemmän näennäisiä. Näistä "heikkouden" ongelmista puhuminen naisille on viimeinen asia, jonka miehet uskaltavat koskaan tehdä. Siksi pelkään että ongelmat jatkuvat. Ne jatkuvat niin kauan kunnes vaatimukset NAISMAALIMASSA miestä kohtaan muuttuvat inhimillisemmiksi. Naisethan ovat luoneet ihanteellisen miesmallin, joka on aina ja kaikkialla täytettävä jos mielii päästä heidän suosioonsa. Toisaalta miehet kilpailevat verissäpäin saavuttaakseen tämän vaatimustason ja naisjoukon jakamattoman suosion. Mies ei niinkään välitä siitä mitä toinen mies ajattelee tai sanoo toisesta miehestä, sillä miehet ovat yleensä lojaaleja toisilleen. Eli on tässä tragediaa kylliksi.
Ei todellakaan ole totta! En edes usko että olet hoitaja, tai sitten sitä vanhaa polvea.
Ja kaikki asiakkaatkin tykkävät mieshoitajista ihan suorin tein!
Asiakkaat pitävätkin mieshoitajista. Juuri siksi koska mieshoitajat ovat usein tosi hyviä. tarkoitinkin, että jotkut luuserinaissairaanhoitajat naureskelevat niitä selän takana naismaisiksi, varmaankin kateuksissaan.
Mies ei saa vaikuttaa "neitimäiseltä", koska neidit eivät ole kovin arvostettuja tässä maailmassa.
Ongelman ydin on siis naisten aliarvostus. Jos naisia aidosti arvostettaisiin, miehelle olisi kunnia olla neitimäinen.
"Ai vitsi se naapurin mies on sitten upean naismainen!"
kysyshän siis ei ollut pelkästään neitimäisyydestä, vaan koko miehisyyden kapeasta tulkinnasta. Ei varmaan olisi pitänyt ottaa koko sanaa esille, koska taas kerran huomio kiinnittyy vain siihen eikä kirjoituksen kokonaisuuteen.
poimin olennaisen (liian) pitkästä kirjoituksestasi.
Kysehän on nimenomaan siitä, että naismaisuutta halveksitaan. Sekä naisissa, että ennen kaikkea miehissä. Jos naisellisena oleminen olisi ihan ok tai peräti ihailtavaa, ei naisellisia miehiä halveksittaisi.
Reippaita, poikamaisia naisia kyllä arvostetaan. "Hyvä jätkä" on naisesta sanottuna ehkä suurin kohteliaisuus. "Poikatyttö" on arvostetumpi kuin barbeilla leikkivä, hiljainen tyttö.
Tunteellinen, hiljainen mies, joka ei halua kilpailla kalun eikä auton koolla eikä ole kiinnostunut pallopeleistä, on muiden míesten silmissä naismainen ja heikko. Tämä johtuu juuri siitä, että ko. ominaisuudet liitetään naisiin, ja se on suurin kauhistus mitä miehen maailmassa on.
Miksi te miehet siis omaksi vahingoksenne aliarvostatte naisellisia ominaisuuksia?
enkä liioin tiedä miksi se macho-uho on edelleen niin voimissaan.
Katselin Kamrat På Svenska -ohjelmaa YLEltä tuossa tuonnoin. Siinähän ohjelmassa oli kyse siitä että toimittaja Anna Laine meni Ruotsiin ottamaan selvää missä määrin suomalaisten ruotsalaisiin liittämät kliseet pitävät paikkansa ja samalla haastatteli ruotsalaisia, jotka kertoivat siitä minkälaisena käsittävät maansa ja tapansa.
Mikä ohjelman yhdestä jaksosta jäi mieleen oli ruotsalaisen nuoren miehen lausunto, joka meni jotakuinkin näin: "minä olen onnellinen että olen ruotsalainen enkä suomalainen, ruotsalaisena minun ei tarvitse jatkuvasti olla niin kova ja macho".
Kyseisessä jaksossa käsiteltiin juuri sitä, kun suomalaiset pitävät ruotsalaisia neiteinä ja homoina.
Tästä hyvästä joku varmaan toivottaa nyt minulle hyvää matkaa Ruotsiin, mikö ainoastaan todistaa pointtini miehelle asetetuista ahtaista raameista maassamme.
jotka ovat arvottaneet miehisyyden tietyllä tavalla. Minulle nyt on ihan yksi lysti mitä miehet ajattelevat minusta miehenä. Jätkien kanssa vielä tulee toimeen, mutta jos nainen nyrpistää nenäänsä, hienohelma-nenässä tämä tuntuu koko elämän ajan, ja miehen arvostustaso on mennyttä. Eikä vain tämän yhden naisen silmissä, sillä naiset pitävät huolen siitä että sekä suosikkisonnit että luuserilasset saavat rankkauksen naisporukoissa.
Kirjoitat niin ihanan naisellisen empaattisesti!
useimmat miehet, niin minä kiinnitän kirjoituksen ulkoasuun, rakenteeseen ja sisältöön melko paljon huomiota.
Luen paljon ja pidän kielenkäytöstä sen kaikissa muodoissa.
Ehkä se sitten on naismaista, ehkä vastauksesi minulle on jonkin sortin piilovittuilua (?), mutta en kyllä ymmärrä miksi asioiden laajempi pohdinta tai sen laittaminen "hyvään kirjalliseen ulkoasuun" olisi erityisen naismaista. Onhan Suomessa kuitenkin mieskirjailijoilla, -ruonoilijoilla ja muilla sanankäytön ammattilaisilla pitkät ja kunniakkaat perinteet.
Olen minäkin siis kiinnostunut siitä millä rtavoin minut vastaanotetaan, enkä pidä imartelevana sitä jos minua kutsutaan naismaiseksi. Minä olen minä, sukupuoleni edustaja ja heteromies. En vain useimmissa stereotyyppisissä asioissa ole samalla linjalla suomalaisen miesihanteen kanssa. Ja tälle minä haluaisin ymmärrystä.
PS. Oletteko ihmiset koskaan tulleet ajatelleeksi että ainoita julkisen valituksen, rakkauden, heikkouden yms. välineitä miehille on musiikki? Pop- ja rock-musiikki, ja kyllä, myös hevi ovat parhaimmillaan melkoista siirappia, itsesääliä, valitusta ja melankoliaa. Kaipuuta ja särkynyttä sydäntä. Jostain syystä tämä ilmaisukeino miehille sallitaan, ja sitä pidetään myös osittain maskuliinisena.
Tulikin aika pitkä PS.
että sanoin kohteliaisuuden?
Miksi oletat, että naisellisista ominaisuuksista kehuminen olisi piruilua? - Koska mielestäsi naisellisissa ominaisuuksissa on jotain pielessä.
Minua on monesti sanottu vahvaksi, rationaaliseksi ja määrätietoiseksi, jotka ovat ns. miehisiä ominaisuuksia.
En ole pitänyt sitä piruiluna, vaan ottanut tyytyväisyydellä vastaan.
Huomaatko mitä tarkoitan?
ja otin kohteliaisuuden mahdollisuuden huomioon. Ajattelin myös että tässä viritellään minulle ansaa.
Mutta vastasin sen mukaan mitä tunsin. En pidä siitä että minua kutsutaan suoraan naismaiseksi. Jos minua kutsuttaisiin muilla termein, jotka ovat ehkä tyypillisempiä naisille, kuten esim. juurikin empaattinen, niin se ei haittaisi.
Mutta kun käytetään lausetta "olet kuin tytöt", niin sen sisältämästä merkityksestä ei voi olla varma.
Naisellisissa ominaisuuksissa ei ole minusta vikaa, mutta totta on että nyky-yhteiskunta suosii enemmän tylyä kovuutta ja itsekkyyttä kuin lämpöä, herkkyyttä ja huomioonottamista. Mutta en minä ainakaan ole näitä kovia arvoja ajamassa.
selvennyksenä siis:
Minulla ei ole mitään naisia vastaan, tai naisellisia ominaisuuksia. Satun vain olemaan mies ja minulla on miehen identiteetti (siitä huolimatta että se ei ole stereotyyppisen miehen identiteetti).
Jos minua kutsutaan naismaiseksi, niin se on ristiriidassa minun identiteettini kanssa, eikä se silloin tunnu oikealta tai mukavalta. Se ei mielestäni kuvaa sitä mitä minä olen.
Se jos naista ei haittaa se että kutsutaan miesmäiseksi on asia erikseen, jokaisella luonnollisesti on vapaus määrittää itse se miten asiat kokee.
Minua nimittäin miehenä ahdistaa monikin asia, mistä vähäisin ei ole se että miehiltä odotetaan huomattavasti rajoitetumman skaalan käytöstä kuin naisilta. Miehen malli on periaatteessa vieläkin hyvin kapea ja yksiulotteinen.
*Olen kanssasi aivan samaa mieltä. Miehen pitää olla sitä tai tätä..., "tee miehen työ, pirä ittes miehenä!" jne. Nämä esimerkit pitävät sisällään vuosisatojen opetukset. Onko naisista mistään vastaavia? Naisilla on paljon helpompaa: skaala millainen jo lapsena saa olla, on paljon leveämpi. Tyttö saa olla poikamainen, pikku prinsessa tai mitä vaan siitä väliltä.
Itse kun en ole oikein koskaan kokenut perinteistä miehen roolia kotoisaksi, niin haluaisin että siitäkin asiasta keskusteltaisiin ihan avoimesti julkisuudessa, eikä vain kuriositeettina tai huumorin sävyttämänä.
*Et varmasti ole ainut.
Naiset saavat olla melkein mitä tahansa (esim ammatillisesti) ilman sosiaalista tuomiota, mutta edelleen naiset kokevat olevansa liian lokeroituja.
*Juuri näin.
Minusta miehillä on lähtökohtaisesti paljon kapeammat mahdollisuudet olla mitä tahansa (ilman sosiaalista tuomiota), niin että se on hyväksyttävää, mutta sitä ei missään koeta ongelmaksi.
* Minä poikalapsen äitinä olen pienessä päässäni aina kokenut sen ongelmaksi. Liikkumavaraa ei ole.
Miehien maailma on loputuonta taistelua "neiteilyä" tai "homomaisuutta" vastaan. Ilmeisesti mieheys on maailman haurain asia, siksi helposti homo- tai neiti"tuomio" liikahtaa. Ollakseen "tämän maailman valtiaita" on miehien itsetunto harvinaisen joustamaton ja heikko.
*Kyllä ja viimeistään armeijassa kiusataan hengiltä kaikkia normista poikkeavia. En yhtään ihmettele, että monet ovat sivareita. Se ei johdu siitä, että olisivat niin rauhantahtoisia vaan siitä, että monien kusipäisten miesten on vaikea suvaita yhtään avarampaa miesmallia. Sivariksi aikovat ovat silkkaa viisauttaa hyvissä ajoin haistaneet sen ja jättäneet koko "miesten" koulun väliin juuri sen takia. Juuri sen takia, kun siellä tehdään miehiä. Vaikka ne sivatrit ovat ihan yhtä miehiä.
Miehen ei tarvitse kovin pitkälle erota muista lauman miesjäsenistä, kun hänet arvostellaan luuseriksi. Miehen elämän pitäisi olla loputonta kilpailua ja pätemistä. Saavutusta saavutuksen perään. Arno Kotron esille nostama lasilattia on totta miehen kohdalla. Kun mies putoaa lasilattian läpi, niin hän ei sieltä nopeasti, jos ollenkaan nouse. Leima on ja pysyy. Mies ei voi keksiä itseään uudestaan, ellei siirry häntä entuudestaan tuntemattomien joukkoon.
*Näin on. Sitten vaan ihmettelemään, miksi jeppe juo ja Suomi on täynnä juoppoja.
Miksi sekä miehet että naiset pitävät yllä niin yksipuolista miesihannetta, vaikka totuus on että varmasti tarkemmin ajateltuna ei siitä kukaan loppupeleissä hyödy? Mitä konkreettista hyötyä nykypäivänä on esim. tunteiden tukahduttamisesta, mikä on leimallista juuri miessukupuolelle? Kaikilla on tunteet, miksi niitä pitäisi kieltää?
*Sanos muuta. Miesten tunteethan kuuluu deletoida. Senhän jo pikkupoikakin ymmärtää.
On ehkä naiivia kysyä, mutta kysyn kuitenkin: Miksi miehet eivät saa olla vapaasti sitä mitä ovat? Miksi kulttuurievoluution mukanaan tuoma vapautuminen on koskenut lähinnä naisia?
*Varmaan siksi, että ne pääsevät helpommalla, jos eivät niin avoimesti näytä mitään feminiinisiä puoliaan. Saatikka vaikkapa juuri homouttaan. Vanhemmat palkäävät lastensa puolesta.
Ja miksi tätä asiaa ei ollenkaan koeta julkisesti ongelmaksi?
*Ei vieläkään, vaikka nuoret miehet ovat naimisissa mäyräkoiriensa kanssa ja puukottelevat viattomia. Herätys jo Suomen kansa!
PS. en aja miesten asiaa naisten kustannuksella, vaan minusta kumpienkin puolten ongelmia ja kipupisteitä pitäisi käsitellä sen verran kun tarpeellista on.
*Se on paljon helpommin sanottu kuin tehty. Pienin askelin asiassa voisi edetä... Voitaisiin aloittaa äitien, lastentarhanopettajien, koulujen opettajista tai ensin kaikkien heidän esimiehistään. Ulottaa keskustelu mediaan ja saada siitä eräs sivistyksen mittari. Ihan niinkuin siitä, miten huolehditaan heikompiosasista jne.
miksei mies saisi olla mitä haluaa? MIES ei välitä luuserin/homon/neidin leimasta vaan on mitä on siitä huolimattakin
Siitähän tässä just on kysymys. Mies saa toki olla mitä haluaa ja hienoa, jos ei välitä leimoista.
Semmosia miehiä maailma tarvitsee, jotka rohkeasti uskaltavat olla sellaisia kuin ovat, normeista huolimatta.
asioiasta ei saa lykätä vain asianomaisille itselleen. Ei naistenkaan ongelmista kukaan sano että siinäpähän naiset keskenänne setvitte homman kuntoon.
Eikä pidä vähätellä sosiaalisen stigman elämän vaikeuttavaa vaikutusta. isommissa kaupungeissa, kuten Helsingissä jokainen voi olla esim. suurin piirtein sen näköinen kuin on, mutta kun mennään kaupunkien alle 30000 asukasta kokoluokkaan, niin turpaansaannin mahdollisuus on aivan todellinen, sekä sosiaalisen eristämisen vaara. Mutta ilmeisesti MIEHEN pitää sitten siinäkin tapauksessa olla MIES, eikä siitäkään saa valittaa.
Tuo on muuten leimallista miehelle puhuttaessa, että pitää olla MIES, eli tarkoittaa sitä että ei saisi välittää mistään, eikä mikään saisi tuntua miltään. Mies ei paljon mistään välitä, mies tarpoo omia polkujaan aina, vaikka olisi kuinka herkkä tai mitä ikinä.
Olen aloittajan kanssa samoilla linjoilla. Mutta olen myös huomannut, että kyllä naisiltakin vaaditaan tai sanotaanko ei vaadita, mutta pidetään arvossa tiettyjä tunteita, esim. rohkeutta, vallan käyttöä (assertiivisuus) ja hyvää itsetuntoa. Että tämä kuvaamasi ongelma on myös miesten ongelma, että varmaan osan naistenkin ongelma.
Aikuinen ihminen pystyy ja kykenevä kokemaan, näyttämään ja käsittelemään lähes mitä tahansa tunteita tasapuolisesti. Ja sen valossa mies, joka osaa olla vahva ja herkkä on juuri esimerkki siitä, että hän ei ole esim. missään tietyssä roolissa, että vain vahvuutta osoittavat tunteet olisi muka sallittuja. Ja sitten jos mies on herkempi, hänet voidaan leimata juuri "homoksi" tai "neitimäiseksi". Nämä leimaamiset ovat pelon tunteita niin sanotusta persoonallisuuden negatiivisesta varjosta. Eli juuri sitä, että leimaajilla on itse niitä piirteitä tukahdutettuna ja käyttämättöminä, mutta he pelkäävät tuoda niitä esiin ja ne muodostavat hänen mielensä negatiivisen varjon. Vasta kun ihminen voi käyttää täysin koko tunneskaalaansa, niin hän voi hyvällä omalla tunnolla luokitella itsensä aikuiseksi ja henkisesti kypsäksi.
Mainostin aikaisemmin jossain ketjussa David Richo:n kirjaa How to Be an Adult. Se sopii tähän teemaan kuin nenä päähän. Paras kirja mikä mahtuu 118 sivuun!
kun ongelman on huomanneet naiset, mutta he taas eivät lokeroi ihmisiä kuten miehet. Eli ongelma on miesten, setvikää keskenänne.
ongelmiin kannattaa kiinnittää huomiota, jotka koskettavat omaa elämää jollain tavalla.
Siinä tapauksessa mielenterveysongelmaiset, vammaiset, vanhukset, naiset, muut vähemmistöt ja kaikki muutkin ryhmät saavat painua vittuun ja keskenään keksiä ratkaisun ongelmiinsa.
Kehitysmaista puhumattakaan. Mitäs minä niistä, kun en ole yhtäkään kehitysmaata riistänyt.
Vai mitä?
PS. yhteiskunnassa ja tällaisissa asioissa kaikki liittyy kaikkeen. Kyllä näissä asioissa on naisilla oma lusikkansa sopassa, siitä huolimatta että miehilläkin on.
En ole edellinen, mutta en oikein ymmärrä mikä se ongelma on johon yhteiskunnan nyt pitäisi puuttua. Se, ettei mies uskalla halutessaan olla neitimäinen (=kärjistys)? Nää on sellasia asioita joissa jotkut joutuu aina olemaan edelläkävijöitä. Jos ihmiset, se suurin osa, ei tiedä edes ongelmaa olevan, on sitä hyvin vaikea lähteä ongelmaa purkamaan. Ikävä kyllä niiden jotka sen kanssa elää on tehtävä jotain sen eteen, siis niin kauan että ongelmasta tulee julkinen. Sitten otetaan yhdessä kantaa.
Kyllä esim. naiset, homot, maahanmuuttajat jne. on joutuneet kokemaan ja oottamaan sen että yhteiskunta muuttuu. Ei ole oikein ei, mutta kukaan ei ole vielä muutakaan ratkaisua keksinyt, tai ainakaan esittänyt. Tyhmiä ollaan.
Syrjäytyminen on vakava juttu ja mielestäni sukupuolesta riippumaton. Sen eteen pitäisi jotain tehdäkin mutta miksi tehdä siitä vain toisen sukupuolen ongelma? Ratkaisu olisi ehkä mielenterveyspalveluiden parantaminen ja varsinkin miehille parempi ohjaus hoitoon, jos miehet on arempia hakemaan apua. Ehkä kerrotte ehdokkaillenne nämä jutut - miettikääpä taas ketä äänestätte syksyllä.
nimenomaan miehiä. Naissyrjäytyneitäkin on, ja luonnollisesti myös heidän ongelmansa on huomioitava, mutta pääpaino kaikissa syrjäytyneissä on miehiä, siitä ei ole epäilystäkään.
Yhteiskunnan pitäisi muuttua sillä tavalla, että nämä miesten ongelmat otetaan julkiseen käsittelyyn samalla tavalla kuin kenen tahansa muun ryhmän ongelmat. Lehdissä tulisi olla paljon enemmän kirjoituksia miesten erityisongelmista, onhan siellä nyt naistenkin ongelmista paljon kirjoituksia.
Vain medianäkyvyys ja ongelman julkinen käsittely saa ihmisten päät kääntymään mahdollisen ongelman puoleen, mutta miesten ongelmat ovat vielä sen verran tabuaihe, että sitä ei tehdä. Onhan sen huomannut, miten Arno Kotron miesteesit on hymähdelty kuoliaaksi ja osin jopa tuomittu (mm. naisasialiitto unionin toimesta).
Ehkä emme vielä ole valmiit vastaanottamaan sitä että kansallisessa miehen mallissamme on paljon puutteita ja vajavaisuuksia.
Edelläkävijöitä kyllä varmasti tarvitaan, mutta on varsin ääliömäistä (=kärjistys) väittää että ilman median tai muun julkisen tahon osallistumista talkoisiin minkäänlainen todellinen muutos on mahdollinen.