Tuntuu siltä, ettei riittävää kipinää jutussani ole. Toinen osapuoli on fiksu, järkevä, aidosti kiltti, lämmin, luotettava, huomaavainen, kärsivällinen, tukea antava, mukava, hauska, suurisydäminen ja ajatusmaailmaltaan omaani lähellä jne. Arvostan häntä suuresti.
Silti koko ajan tuntuu siltä, ettei homma kiinnosta tarpeeksi. Aivan alussa oli jonkinlaista säkenöintiä, mutta se haihtui ja yhdessäolo alkoi tuntua toisinaan kivireen vetämiseltä, vaikka mitään isompia syitä ei siihen ollutkaan. Katselen naisia kadulla ja tunnen valtaosaan enemmän fyysistä vetoa kuin omaani. Silti omani ei ole pahannäköinen, mutta kuitenkin... Itseasiassa kyse taitaa olla juuri ulkonäöstä ja fyysisestä vetovoimasta. Jos ulkonäkö olisi sytyttävä, en tuntisi mitään vaikeuksia hypätä juttuun mukaan.
Tuntuu, että panen väärille asioille painoa. Voiko se määrittelemätön kipinä olla niin tärkeä? Jos ihminen on kaikinpuolin harvinaisen hieno ja upea, mutta sitä jotakin ei tarpeeksi ole, onko hölmöä lähteä etsimään sitä muualta vai yrittää löytää sitä nykyisestä? Jos lähtisin, tuntuisi, että tein typerästi.
Niitä ei saa joihin tuntee vetoa ja ne jotka saisi eivät herätä tunteita. Aina jostain kohtaa löytyy vikaa ja ongelmia, mutta voiko itsensä opettaa rakastamaan?
Silti koko ajan tuntuu siltä, ettei homma kiinnosta tarpeeksi. Aivan alussa oli jonkinlaista säkenöintiä, mutta se haihtui ja yhdessäolo alkoi tuntua toisinaan kivireen vetämiseltä, vaikka mitään isompia syitä ei siihen ollutkaan. Katselen naisia kadulla ja tunnen valtaosaan enemmän fyysistä vetoa kuin omaani. Silti omani ei ole pahannäköinen, mutta kuitenkin... Itseasiassa kyse taitaa olla juuri ulkonäöstä ja fyysisestä vetovoimasta. Jos ulkonäkö olisi sytyttävä, en tuntisi mitään vaikeuksia hypätä juttuun mukaan.
Tuntuu, että panen väärille asioille painoa. Voiko se määrittelemätön kipinä olla niin tärkeä? Jos ihminen on kaikinpuolin harvinaisen hieno ja upea, mutta sitä jotakin ei tarpeeksi ole, onko hölmöä lähteä etsimään sitä muualta vai yrittää löytää sitä nykyisestä? Jos lähtisin, tuntuisi, että tein typerästi.
Niitä ei saa joihin tuntee vetoa ja ne jotka saisi eivät herätä tunteita. Aina jostain kohtaa löytyy vikaa ja ongelmia, mutta voiko itsensä opettaa rakastamaan?
Vastaukset 10
Vanhimmat
opettaa, mutta se voi olla vaikeata ja pitkällinen prosessi. Monet on heikkoja houkutusten ja jännitysaddiktioiden edessä. Mutta toisaalta elämä ei voi olla pelkästään jännittäviä ja mielenkiintoisia asioita, eihän? Jossain vaiheessa niitä ei enää löydy tai jännitys kestää enää lyhyen hetken, sen jälkeen onkin edessä masennus.
Elätkö haavemaailmassa kuvitellen että rakkaus on jotakin ihmeellistä kipinöintiä, jota se saattaa olla ihastuksen ensiaikoina? Ensi ihastus on aina vain oma kuvitelma rakkaudesta, ja kun tutustuu paremmin, sitten vasta rakkaus muuttuu "oikeaksi", sitten vasta alkaa rakastaa sitä ihmistä itsenään ja syvästi. Jotkut rientävät koko ikänsä sylistä syliin etsien yhä uudelleen sitä alkuihastuksen hehkua, ihmetellen miksi mikään suhde ei kestä sellaisena.
Olet löytänyt todellisen aarteen ja nyt tyhmässä lapsellisuudessasi haikailet uutta seikkailua, joka taas kestää vain hetken. Luovut hänestä juuri siinä välissä kun alkuhehku tasaantuu ja ennen kuin syvä kiintymys on ehtinyt syntyä, koska se vaatii aikaa ja toisiinsa tutustumista. Rakastamaan nimenomaan opitaan. Löydetään sopiva ihminen, ja päätetään että tästä jutusta tehdään jotakin upeaa, ja sitten aletaan työskennellä että tavoitteesta tulisi totta.
Kuinkako työskennellä? Tutustumalla, viettämällä aikaa yhdessä, löytämällä yhteisiä asioita ja oppimalla arvostamaan, kunnioittamaan, luottamaan, ihailemaan. Puhumalla ongelmat selviksi ja täyttämällä toistensa toiveet. Kun kiintymys lujittuu niin seksikin saa uusia ulottuvuuksia, siitä tulee tunteiden osoittamista, ihanampaa kuin koskaan uuden tuntemattoman kanssa kipinöinti. Ja ulkonäköhän ei siinä ole todellakaan tärkeää vaan kaikki se muu!
Olet varmaan nuori tai muuten elämänkokemusta vailla. Nuorena tunnetaan vetoa ulkoisten ja pinnallisten tekijöiden perusteella ja kokemusten karttuessa opitaan arvostamaan ihmissuhteissa ihan muita asioita. On oma valintasi millaiseen ihmiseen rakastut! Ehkäpä arvostat vääriä asioita, jos meinaat jättää noin ihanan ihmisen. Ja omiin tunteisiin VOI vaikuttaa sen mukaan miten omia ajatuksiaan itse ohjailee.
Miksi hyvännäköisten ihmisten parisuhteet ei yleensä kestä? Siksi että he ovat tehneet valinnan ulkonäön perusteella huomaamatta että luonteet ei sovikaan yhteen. Katsoppa niitä lukuisia onnellisia ihmisiä joilla on vähemmän hyvän näköinen kumppani ja jotka viihtyvät ihanasti yhdesä hyväksyen toisensa sellaisina kuin ovat. Kun rakastaa, rakastaa myös toisen puutteita, jotka juuri tekevät hänestä Hänet itsensä. Kukaan eikä mikään suhde ei ole täydellinen, mutta siitähän juuri tulee se mielenkiinto - fyysinenkin. Valitsetko sen joka näyttää hyvältä vai sen jonka kanssa on mukavaa ja arkielämä ihanaa?
Rakastut vääriin ihmisiin ja torjut ne joitten kanssa menisi hyvin. Hei haloo, tarkistappa mitä oikein haluat! Näyttelyesineen vai elämänkumppanin?
Tietysti rakastamaan oppii, ja useimmat kantapään kautta kun ensin petytään tarpeeksi monta kertaa. Kyllä sitä sitten aikanaan tuntee ihmeesti fyysistäkin vetoa ihmiseen johon voi luottaa ja jonka kanssa on muuten hyvä olla.
Hei otappa asia suoraan puheeksi kumppanisi kanssa. Pohtikaa yhdessä mitä tunteillesi voisi tehdä ja mistä loppujen lopuksi kiikastaa. Ennen kuin suhdetta lopettaa kannattaa ainakin katsoa olisiko kyse asiasta joka voidaan yhdessä ratkaista.
Hei!
Pysähdypä miettimään, miten muut näkevät naisesi. Esim. miespuoliset kaverisi: pitävätkö he häntä viehättävänä? Tiedän toki, ettei puolisoa voi valita kavereiden mieltymyksen mukaan, vaan se oma tunne on tärkein (ja ei vaan tunne ulkonäöstä, vaan kaikki muukin eli juuri mainitsemasi luonne, mielipiteet..). Mutta silti voi olla, että olet vain niin tottunut näkemään omaa naistasi, että kaikki erilainen, eli siis muut, vieraat naiset viehättää. Parisuhteessa kun oikeastaan väistämättä käy niin, että toista näkee kyllästymiseen asti, ja sitten sitä kuvittelee, että ruoho olisi vihreämpää toisella puolella. Minulle itselle kävi näin jo vuoden seurustelun jälkeen niin, että olimme eron partaalla, kun suhde oli arkiintunut enkä enää nähnyt naistani "sillä tavalla". Onneksi pääsimme kuitenkin kriisien yli. Onko sinulla muuten kokemusta aiemmista parisuhteista? Asutteko jo yhdessä?
Annoit ymmärtää, että alkuhuumaa teillä ei ollut kovin paljon. Minä en kuitenkaan huolestuisi siitä, sillä eivät suhteet todellakaan aina mene sillä kaavalla, että alkuhuuma - todellisen arjen näkeminen - yhdessä pysytteleminen tai ero. Vaikka alkuhuumaa olisi ollut kuinka paljon, niin aistit ja mieli kyllä "turtuvat", ja ennemmin tai myöhemmin ihastuksia muihinkin tulee lähes kaikilla ihmisillä. Joku täällä sanoi, että vastenmieliselta ei toinen saisi tuntua, ja olen samaa mieltä (ei ainakaan siis koko ajan, pidempiä jaksoja).
Toivon sinulle voimia. Parisuhteessa eläminen ei aina ole helppoa. Lähes aina on asioita, jotka toisessa (ja itsessäkin!) voisivat olla paremmin, oli se sitten liian paljon tai liian vähän seksiä haluava vaimo, liian tylsä tai liian myrskyisä arki, erilaiset maailmankatsomukset tai vaikka sitten se, että toinen haluaisi kokata kevyttuotteita ja toinen ei. :D
Noilla esimerkeillä haluisin siis sanoa, että vaikka yksi asia hiertää, niin muista panna painoa hyville puolille (mitä teillä paljon on), anna ajan rauhassa kulua ja mieti, että elämä on valintoja. Parisuhteessa on paljon hyviä puolia, mutta toki se rajoittaakin ihmistä tietyllä tavalla. Vapaana miehenä voi hupeltaa miten tahansa, mutta harvalle se kuitenkaan tuo lopullista tyydytystä.
kipinää etsiessä saa kyllä juosta edestakaisin ja ottaa ja jättää monen monta kertaa.
Sehän siinä onkin se tyypillinen ongelma, että ihminen yleensä haluaa jotain sellaista, mitä ei voi saada. Pätee tavaroihin ja toisiin ihmisiin.
Sitä en tiedä, voiko asiaa auttaa. Aikuistuminen ja elämänkokemus varmasti auttavat aikaa myöten. Jotkut ymmärtävät asian vasta sitten, kun ovat juoksemisellaan rikkoneet monta monituista ihmissydäntä ja omansa niin monta kertaa, että yhteenkään kertaan ei ole enää varaa. Silloin aito ystävyys, välittäminen ja kärsivällisyys ovat yhtäkkiä maailman arvokkaimipia asioita.
Toivoisin, ettei kenenkään tarvitsisi rikkoa itseään, ennenkuin ymmärtää, mitä rakkaus on. Sitä en tiedä, voiko asiaa opetella pysymällä suhteessa, jonka ulkopuoliset ihmiset tuntuvat kaikki niin kovin paljon kiinnostavammilta. Parisuhteessa kuitenkin kipinä jäähtyy ennemmin tai myöhemmin kaikkien kanssa. Tilalle tulee erilainen kipinä, mutta vain niille, jotka ovat siihen valmiit ja ovat valmiita jättämään aidan yli kurkkimisen ja paremman naisen/miehen odottamisen taakseen.
kaksi erillistä sanaa vain..
-LOL-
Kirjoitat, että #Toinen osapuoli on fiksu, järkevä, aidosti kiltti, lämmin, luotettava, huomaavainen, kärsivällinen, tukea antava, mukava, hauska, suurisydäminen ja ajatusmaailmaltaan omaani lähellä jne. Arvostan häntä suuresti.#
WAU!!! Moni olisi valmis antavaan mitä vaan, että löytäisi tuollaisen kummppanin. Liian usein kun tapahtuu niin, että alkuhuuman haihduttua (ja kyllä, se tapahtuu joka suhteessa, kuten joku kirjoittikin - on tahtotila, haluaako sitten jatkaa ja RAKASTAA, ei vain ihailla pintaa) huomaa, ettei olekaan kamalasti yhteistä. En tiedä yhtäkään paria, joka olisi pysynyt yhdessä vain toisen ulkokuoren takia. Tietty jos kumppanisi on fyysisesti sulle todella VASTENMIELINEN, niin että seksi hänen kanssaan ällöttää jne., niin sitten asiat ovat toki huonosti. Naisesi vaikuttaa niin mahtavalta tyypiltä, että ethän vain satuta häntä pettämällä jne.!
tietysti asutte yhdessä kun kyseessä on palsta "avoero".