Ahdistusta, syvää surua, turhautumista koen tällä hetkellä. Tapasin miehen noin vuosi sitten,jota ennen koin tuskaisen eron ex-miehestäni noin kolme vuotta aiemmin. Luulin, että olisin ollut valnis jo uuteen suhteeseen. Rakastuin juoppoon. Tosin en tavatessani sitä tietenkään tiennyt. Nyt vuoden sisällä olen sen tajunnut, parantumaton juoppo. Olen yrittänyt saada hänen elämäänsä muuta sisltöä, mutta turhaan. Aina se kantis vaan vetää, mitän parempi kesäpäivä sen varmemmin. En jaksa enää odottaa työpäivän päättymistä, että voitaisiin tehdä jotain kesäkivaa yhdessä, kun kännykän päässä on se känninen mies. Ja omat suunnitelmat tietty uusiksi.
Onneksi minulla on oma asunto (enkä muuten koskaan siitä luovu), ei toisen kännäily sen enempää haittaa kuin, että kännyä ei voi pitää päällä.
Miten siis tästä ihanasta, rakastettavasta, herkästä ihmisestä päästä irti, koska kuppi tuli juuri tänään täyteen. Silti selvinpäin hän on aivan ihana ihminen. Kuitenkaan en jaksa enää. Yksin olo ei ole minulle mikään ongelma, joten pois tuollainen....
En kai muuta voi... vai voinko? Enhän toista voi kuitenkaan pelkällä tahdonvoimalla parantaa.
Voi tätä elämää ja teitä miehiä. Haluaisin vaaaaan ihan tavallisen ihanan miehen viereeni.
Onneksi minulla on oma asunto (enkä muuten koskaan siitä luovu), ei toisen kännäily sen enempää haittaa kuin, että kännyä ei voi pitää päällä.
Miten siis tästä ihanasta, rakastettavasta, herkästä ihmisestä päästä irti, koska kuppi tuli juuri tänään täyteen. Silti selvinpäin hän on aivan ihana ihminen. Kuitenkaan en jaksa enää. Yksin olo ei ole minulle mikään ongelma, joten pois tuollainen....
En kai muuta voi... vai voinko? Enhän toista voi kuitenkaan pelkällä tahdonvoimalla parantaa.
Voi tätä elämää ja teitä miehiä. Haluaisin vaaaaan ihan tavallisen ihanan miehen viereeni.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Ihan sama minulla, rakastuin mieheen,joka juo joka ikinen viikonloppu itsensä känniin. Olen yrittänyt ottaa etäisyyttä, mutta aina vain olen jatkanut. Tuntuu tyhjältä ilman häntä. Kerran lauantai-iltana hän itse sanoi humalassa, että on sairas ja paska jätkä. Usein sanotaan, että alkoholistiin ei voi luottaa ja siksi tuntuukin, niinkuin rakastaisin häntä varauksella. En voi luottaa häneen täysin. Olemme tapailleet jo yli kaksi vuotta ja ratkaisua tulevaisuuden suhteen en uskalla tehdä, vaikka haluaisinkin kipeästi kumppanin rinnalleni. Joskus haaveilen että tulisipa unelmieni prinssi valkoisella ratsulla ja voisimme elää elämämme onnellisena loppuun asti.
Kerkesin lukea viestistäsi ainoastaan muutaman lauseen, kun alkoi jo tuntua siltä, että puhut omasta elämästäni. Huomasin vuonna 2006, että oma puolisoni on alkoholisti, paha sellainen. Mökötti kun pakotin hänet olemaan selvinpäin yhden viikonlopun. Kyllä hän jaksoi aina päivät olla selvinpäin, mutta viimeistään klo.19.00 oli kalja kädessa. Ja kesälomalla aamusta iltaan piti olla sopiva humalatila päällä, eikä päästy autolla mihinkään, kun itse en omaa ajokorttia.
Keväällä 2007 alkoi jo raju väkivalta, johon ei tullut loppua millään. Ikinä en saanut lähdetyksi, vaikka yritin. Aina hän sai minut alistettua. viime talvena sitten rohkaistuin ja kerroin asiasta äidilleni, joka ei missään vaiheessa sanonut, että ero on ratkaisu, ja olen kiitollinen siitä. Hän tuki ja neuvoi. Kerroin miehelleni, että äitini tietää mitä talomme sisällä tapahtuu ja aion lähteä, ellei asiat muutu. Halusin myös ehdottomasti hänen myöntävän ongelmansa omalle perheelleen, jotka pitävät minua pahana ihmisenä, kun en käy heidän luonaan. En käynyt siksi, että en halunnut näytellä "onnellista perhettä" mieheni suvulle, kun todellisuus oli se ,että asuin oikean hirviön kanssa. Eikä tunteista saanut puhua, eikä puhuta vieläkään.
No, mieheni huomasi ,että olen tosissani ja aloitti antabus-kuurin. Hän kertoi vanhemmilleen asioiden todellisen laidan ja he lähes tulkoon kielsivät poikansa, nyt tilanne on rauhoittunut. Hän valitti kyllä pitkään antabuksen sivu-oireista, mutta sanoin, että saapahan takaisin sitä, mitä on minulle tehnyt. Hänen ensimmäisinä selväpäisinä viikkoinaan emme olleet todellakaan läheisiä, ei ollut seksiä, ei keskusteluja, ei kosketuksia. Mitä "vaarattomampi" hän oli, sitä helpommalta minusta tuntui keskittyä vain itseeni. Luulen, että hän sai myös käydä selvinpän aikamoisen elämänkoulun. Usein hän jopa itki ja katui niin syvästi, että ei halunnut kuulla sanaakaan känni-teoistaan moneen päivään.
Antabus-kuurin hän lopetti pari kuukautta sitten ja olemme molemmat erittäin onnellisia. Hän käyttää alkoholia, mutta vain kun sen hänelle sallin. Hän on iloinen, pirteä, liikunnallinen. Olen erittäin rakastunut häneen, tuntuu, että vasta nyt näen hänen oikean persoonansa. En ole hänelle kuin äiti, mutta olemme sopineet, että minä määrään alkoholin käytöstä. Toki meillä on ongelmia paljon, jo pelkästään ilman alkoholia, tai sen aiheuttamia traumoja, mutta luojan kiitos, alkoholi ei enää määrää mielialojamme.
Hänen ei ole edes tehnyt mieli enää juoda ensimmäisten selvinpäin vietettyjen viikkojen jälkeen.
Eli tässä yksi selviytymistarina, toivottavasti sinäkin saat mieheesi taottua järkeä. Ero ei ole aina paras mahdollinen tapa hoitaa asioita. Puhu hänelle, mutta ainoastaan kun hän on selvinpäin. Kerro, että olet huolissasi ja sano, että rakastat. Kerro, miltä sinusta tuntuu kun hän on kännissä. Itsestäni tuntui kuin alkoholi olisi ollut mieheni "toinen nainen."
että olen kaikkea yrittänyt. Olen puhunut hänelle hyvällä ja pahalla, olen jo monasti jättänyt ja taas puhunut ja puhunut aiheesta. Hän on jo kerran kokeillut antabusta, huonoin tuloksin...paljon sivuoireita jne. Hän on itkenyt ja luvannut monesti muuttua, mutta ei. Alkoholi on hänelle ylivoimainen ihanuus... Talous on hänellä tietenkin ihan kuralla, ei saa tavata lapsiaan (ei meidän yhteisiä, onneksi) ja kaikkea muuta kivaa, mitä alkoholi tuo mukanaan.
En oikeen enää jaksa häntä ymmärtää...en jaksa olla enää se järjen ääni. Ja minusta tuntuu nyt siltä, että haluan jatkaa ihan omaa elämääni, ilman toisen superongelmia, koska onhan niitä omiakin (tosin jäävät tehokkaasti taustalle). On kauheaa katsella, kun toinen ajautuu yhä syvemmälle ja syvemmälle, eikä mikään auta.
Ja tosiasiahan on, että niin kauan kuin häntä kestän, en pysty ketään toista tapaamaan. Alkoholisti vie kyllä kaiken energian läheisiltään ja miltei elämänhalunkin. Epätoivo on nyt minulla päällimmäinen tunne ja siksi luulenkin, että tällä kertaa olen tarpeeksi vahva lopettamaan suhteen tähän.
Kiitos kuitenkin positiivisesta viestistäsi. Oli ihana kuulla tuollainen tarina. Minun miehelleni en kuitenkaan enää usko käyvän hyvin...
Kaikkea hyvää teille jatkossa!!!
Minäkin olen ollut suhteessa alkoholiongelmaisen miehen kanssa. Juominen ilmeni juomisputkina, armottomana biletyksenä ja päiväkausin kateissa olona. Mitkään yritykset "hyvällä ja pahalla" eivät auttaneet. Lupauksia mies antoi kymmenet kerrat, mutta ne eivät merkinneet mitään.
Käsitykseni tästä ongelmasta on nyt se, että se vaikuttaa niin kokonaisvaltaisesti kaikkeen, että se tuhoaa lopulta myös kaiken hyvän. Alkoholi hallitsee koko ihmisen elämää. Jos alkoholisti ei juokaan joka päivä, niin hänestä näkee, että hän vain odottaa sitä hetkeä, kun pääsee taas juomaan.
Lisäksi mies keksi syitä juomiselleen. Ne olivat aina muualla, olosuhteissa ja muissa ihmisissä. Todellista halua juomisen lopettamiseen ei ollut.
Sama jatkuu miehen elämässä edelleen. Ihmissuhteet tulevat loppumaan hänellä aina lyhyeen, koska kukaan fiksu nainen ei loputtomasti katsele tällaista menoa.
Tiedän, että en tule koskaan enää seurustelemaan miehen kanssa, jolla on ongelmia alkoholin kanssa. Kyllä tällainen kokemus opettaa paljon. En minäkään alussa tajunnut miehen juomisen laatua, koska en ole mikään nipottaja ja minusta jokainen on vastuussa itsestään. Miehen halu pitää hauskaa tuntui aluksi positiiviselta ominaisuudelta.
Tsemppiä sinulle, ymmärrän täysin tilanteesi. En usko, että voit miestäsi muuttaa mitenkään. Täytyy muistaa, että alkoholismi on myös fyysinen sairaus, josta ei noin vain parannuta. Hienoa on, jos joku onnistuu parantumaan.
Käsitykseni tästä ongelmasta on nyt se, että se vaikuttaa niin kokonaisvaltaisesti kaikkeen, että se tuhoaa lopulta myös kaiken hyvän. Alkoholi hallitsee koko ihmisen elämää. Jos alkoholisti ei juokaan joka päivä, niin hänestä näkee, että hän vain odottaa sitä hetkeä, kun pääsee taas juomaan.
Lisäksi mies keksi syitä juomiselleen. Ne olivat aina muualla, olosuhteissa ja muissa ihmisissä. Todellista halua juomisen lopettamiseen ei ollut.
Juuri näin. Siis osasit mennä asian ytimeen. Aivan täsmälleen näin. Olenkin sanonut hänelle, että lopuksi hänen käteensä jää pelkkää tyhjää, kaikki hyvä on kadonnut. Mutta ei mene jakeluun. Ei. Vaikka on jo miltei kaiken menettänyt, ei hän vaan sitä halua nähdä, säälittävä juoppo. Sanoin myös, että haluan arvostaa ihmistä kenen kanssa elämäni rakennan, en halua katsella säälittävää kankkusjuoppoa päivästä päivään. Ei vaan vissiin välitä....en ymmärrä...en.
Nyt tuo miehesi on vaan sinun vuoksesi siivosti, mutta entä jos teille tulisikin vaikka ero, tai jos vaikka sinä sattuisitkin kuolemaan, niin hän alkaa takuuvarmasti juomaan uudestaan. Turha puhua parantumisesta mitään! Mukavahan tuo on tietenkin, että teillä menee nyt tällä hetkellä paremmin, mutta jos kyseessä on alkoholisti, niin vaikeuksia on vielä jatkossa tulossa.
Laita heti stoppi tuolle touhulle.
Ensinnäkin toista ei voi koskaan muuttaa, jos hän ei itse halua muuttua. Ei onnistu nuorempana, eikä onnistu vanhempana.
Toisinnakin ei ole mitään ideaa aiheuttaa itselleen jatkuvia pettymyksiä toivomalla, että juoppo ei olisi tänään juovuksissa.
Kolamantenakin, olet aikuinen nainen ja tiedät kyllä mitä haluat ja toivot. Se ei ole sinulle epäselvää. Hanki itsellesi sitä, mitä tarvitset, ja anna juoppojen juoda.
Hyvää kesää ja parempaa raitista jatkoa sinulle. Raittiin miehen löydät varmimmin sellaisesta paikasta, missä ei tarjoilla alkoholia. ;)
Ihanaa kun pistätte näin positiivista viestiä juuri nyt. Oloni tällä hetkellä ei ole mitä parhain, koska vaikka juopon jätin, niin hänestä vielä valitettavasti välitän. Tuntuu että tukehdun. Olen kuitenkin edelleen vahvasti sitä mieltä, että minun elämääni kuuluun toivottavasti joain muutakin, kuin juopon elämän ymmärtäminen. En aio kuitenkaan palata, koska tämä on liian vaikeaa. Haluan elämältä paljon enemmän, kuin rypeä jossain lähiöjuopon ongelmissa.
Nyt vaan taas sinkkuna toivon, että elämä kantaa. Ja itseasiassa jopa uskon siihen. Onneksi tämä ero ei kuitenkaan ole lähellekään sitä edellistä eroa. Olimmehan kuitenkin 15v yhdessä ja naimisissa.
Kiitti kaikille, jotka kerroitte kokemuksistanne. Ihanaa kuulla, etten ole ainoa näissä asioissa. (Valitettavasti kuitenkin.)
Eilen se sitten tapahtui, mittari tuli täyteen, kymmenen vuotta jaksoin uskoa ja toivoa. Laitoin siis avioerohakemuksen eteenpäin. Olemme juuri saaneet uuden omakotitalon rakennettua ja muutenkin asiat pitäisi olla kunnossa. Mutta mies juonot viimeisen vuoden ajan lähes joka päivä, en vaan jaksa enää... Itse aina toivoo parempaa, koko elämä pyörii toisen juomisen mukaan... hän ei tietenkään näe itse mitään ongelmaa... hyvin oli se sanottu että kaikki hyväkin katoaa tämän takia. Aina on tosiaan syy juoda. Mihinkään en ole enää vuosiin yhdessä mennyt hänen kanssaan, kun pitää saada itsensä aina heti umpihumalaan ja haastamaan riitaa. Meillä yksi yhteinen lapsi, mutta hänenkin takia haluan irti tästä hullunmyllystä, meille ei voi esim. kutsua ketään lapsen kavereita yökylään, kun ei ikinä tiedä millä päällä mies on, hänellä alkaa olla jo juoppohullun puheita, milloin minulla on toinen mies, olen lutka, verenimijä jne. Ja nyt, kun ero laitettu eteenpäin, juonot aamusta iltaan ja laulanut pilkallista laulua: olet niin muka niin rikki ja todella alentavaa. Miehelläni jo toinen ero, miksi sitä aina rakastuu vääriin miehiin, hänkin on todella mukava ihminen selvinpäin... Kyllä suututtaa, kun pitää aloittaa kaikki alusta. Mutta taloja myydään ja ostetaan, omaa mielenterveyttä ei voi rahalla ostaa!!
Olen alkoholisti joka en juo !
Lopetin juomiseni n 4 vuotta sitten AA:n ja ystävien avulla !
Mutta tärkein:
Vain alkoholisti ITSE , pystyy tekemään sen ratkaisevan päätöksen:LOPETTAA JUOMINEN!
Ei edes voimista suurin RAKKAUS sitä pysty tekemään !
Toivottavasti lyhyt viestini toimisi teillä suuntaa antavana merkkinä kun taistelette juopon miehen rinnalla oman elämänne oikeuksista !
Minulle juomisen lopettaminen tuli HELPOKSI vasta sitten kun olin ITSELLENI SELVITTÄNYT ,ETTÄ EN VOI JUODA ALKOHOLIA KOSKA SEN VAIKUTUS ELÄMÄÄNI ON NIIN TOTAALINEN ,ETTÄ KAIKKI MUU ELÄMINEN SOLJUU SORMIENI LÄVITSE (perhe työ --kaikki)
Siksi NÖYRRYIN totemaan itseni voimattomaksi alkoholin suhteen ja rakastamalla elämää niin paljon ,jätin sitä tuhoavan aineen KOKONAAN POIS !
-KIITOS KUIN LUIT-
Hyvää ja turvallista kesää teille kaikille kärsiville naisille !
toivoo: raitistunut alkoholisti !
Siinäpä se, olen tietoinen että toista ihmistä ei voi muuttaa... itsestäkin tulee jossakin vaiheessa se ärsyttävä, räksyttävä, kyttäävä vaimo. Itse halauasin elää vain, nauttia elämästä, matkustaa, omassakin elämässä on ollut ihan tarpeeksi kaikkea ja se kaikista turkauttavinta on, että mieheni elämässä on ollut erittäin paljon menetystä, eikä hän näytä edellekkään oppineen mitään. Tuntuu niin todella pahalta heittää kaikki pois...
Koska kyse on sinun elämästäsi.
Älä hukaa sitä juoppoon mieheen joka ei osaa ,,halua ,uskalla tms seikan vuoksi TUNNUSTA VOIMATTOMUUTTAAN ITSELLEEN ALKOHOLIN SUHTEEN.
terv: Juomaton alkoholisti !
Niin, omaa tyhmyyttänihän se on, että en ole lähtenyt.En itsekään ole ollut tarpeeksi vahva. Sitä vain aina yrittää uskoa toisen hyvyytyyn. Minunkin mieheni osaa vetää juuri oikeista naruista aina kun on selvinpäin. Kuinkahan paljon tälläisiakin perheitä on , meilläkin iso uusi omakotitalo, pihat laitettu valmiiksi, kaikki näyttää ulospäin hyvältä, mutta sisällä todella paha olo. Tai varmaan moni lähiystäväpiiristä tietää tilanteen, ja joillekin olen asiasta sanonutkin. Kukaan vain puhu asiasta mitään tai kysy jos en itse puhu. Mutta kun se ei ole kaikesta huolimatta niin yksinkertaista. Siis erota..Pitää muuttaa pienempään asuntoon, pärjääkö yksin taloudellisesti, kuinka lapsi selviää...Kun on itse suunnittelut ja raatanut talon eteen, niin pala sydäntä jää perennapenkeihin talon myymisen myötä. Niin kaikista vaikein paikka minulle eron myötä on luopua talostamme. Vaikka kuinka yritän itseäni psyykata, että se on vain talo, mutta se on ollut meidän yhteinen haave joka on myös toteutunut... miksi minun miehelläni on oikeus pilata kaikki, nyt alkaa kuulostaa katkeruudelta. Olenkin tavallaan katkeroitunut, miksi juuri minulle käy näin?
kirjoitan tähän osioon iltapäivällä nyt pitää joutua velvollisuuksien pariin ,mutta palaan asiaan ja kerron oman juttuni ,,jospa siitä olisi edes hieman tukea ,sinun omaan päätöksesi ?
Voi hyvin !
T:ex-alkoholisti !
Tiedän niin, mitä tarkoitat talosta ja puutarhasta luopumisen vaikeudella! Maallista niin, mutta kamppailen itse saman unelman hautaamisen kanssa ja sydämeni itkee. Meillä omakotitalo vuokralla, mikä oli tarkoitus ostaa omaksi heti kun olisin päässyt töihin. Ja ne perennapenkit, suunnitelmat, laitto, oma rauha. Tunne, että oli vihdoinkin päässyt kotiin!
Miehelläni myös alkoholitausta, mikä ollut tosin kurissa parisen vuotta, minä aikana olemme yrittäneet päästä elämässä eteen ja omaan päin. Etenkin minä kaipaan jo jotain pysyvää - koulunsa aloittavan lapsenkin kannalta - pysyviä naapureita, lapsen kavereita, omia uusia ystäviä... tavallista perhe-elämää, sitä että katsotaan yhdessä tulevaisuuteen ja toimitaan aina vaan paremman huomisen puolesta.
MIEHELLÄNI ON TAPANA JYRÄTÄ KAIKKI UNELMAT AIKA AJOIN JA PUUN TAKAA! Alkoholi on yhä peikkona takaraivossani, mutta tämän hetkinen ongelmani on, etten voi luottaa häneen lainkaan, en lupauksissa, suunnitelmissa, ihmissuhteissa ja mikä pahinta raha-asioissa.
Samalla lailla kuin hänen alkoholismivuosinaan, olen yhä varpaillaan, teen kakkossuunnitelmia, koska ykkössuunnitelma ei koskaan pidä ... Hoidan kotonamme KAIKEN (autoja lukuun ottamatta), myös raha-asiat, sillä ... en luota mieheeni lainkaan. Mieheni käy töissä ja minä olen tällä hetkellä valitettavasti työttömänä. Työttömyydestäni huolimatta olen maksanut puolet elämisestämme. (Lapsilisänkin olen yrittänyt käyttää vain lapsen ostoksiin, sillä mies ei paljonkaan lapseen "tuhlaa", en tiedä sitten mihin ...).
Alku kesästä tuloni tippuivat entisestään, ja totuus oli etten pystynyt millään laittamaan yhteiselle tilillemme yhtä paljon rahaan kuin mieheni. Miehelläni oli asia hyvin tiedossa, mutta muistutin miestäni laittamaan tilille enemmän rahaa, jotta saisin maksettua kuukauden laskut.
Miehen palkkapäivän jälkeen sain (taas kerran) muistuttaa tilisiirrosta. Mitään ei tapahtunut. Pari viikkoa kului, onneksi sain kuitenkin maksettua laskut ajallaan lainattua lapsemme tililtä (!). Taas tilisiirtoa mieheltäni kysyttyäni, hän ilmoitti, ettei hän tässä kuussa maksa mitään.
EI MAKSA MITÄÄN! Lopulta hän oli kuitenkin tehnyt talletuksen: VÄHEMMÄN kuin tavallisesti (kun sen siis piti olla enemmän). Ei kuulema ollut ENÄÄ laittaa enempää (vaikka oli saanut jo osan lomarahoistaan, eikä minun tiedossani ollut mitään suurempia eikä pienempiä ostoksia). Mitä vittuilua, alistamista. Niin tyypillistä häneltä järkyttää minua, näyttää että hänellä jos kenellä on kuitenkin tässä perheessä valta. Tajusin sen tuossa hetkessä niin kirkkaasti.
Minua alkoi etoa koko halpamainen mies. Kai minua oli etonut jo monta vuotta? Nyt ainoa itkuni on, että en haluaisi muuttaa tästä, mutta on pakko. Jos olisin lapseton, ei hätä olisi niin suuri, mutta lapsellamme alkaa pian koulu, ja minun on muutettava, jos en hyvin pikaisesti saa hyväpalkkaista työtä, jotta voisin ostaa tämän asunnon itselleni ja lapselleni (
niinpä, hyvähän se on miestä haukkua. Ehkäpä hän kykenemättömänä puhumaan yrittää viestittää sinulle, että haluaa sinusta ja lapsestasi eroon?
Eli vastaus löytyy peilistä. ottaa päähän tämä tavanomainen jahkaaminen parisuhteissa. mistään ei kyetä puhumaan avoimesti. eikun petuja vain maailmaan jatkamaan läheisriippuvuussuhteita! ARGH!
Kirjoitin tuonne aikaisemmin kirjoituksen "mistä olen luopunut".
Aikaisempi elämäni oli pelossa ja varauksessa elämistä. Reilusti yli 15 vuotta olimme yhdessä, nuorina joimme yhdessä mutta minä lopetin. Miehellä juominen paheni. Viimeisinä vuosina oli 3 vuorokautta viikossa poissa juopporeissuilla. Itkien palasi aina kotiin ja lupasi parantua ja perustaa perheen kanssani. Aneli ja vannoi sydäntäsärkevästi. En uskonut mutta en hennonut jättääkään miestä. Elin omaa elämääni. Haaveilin myös "pelastavasta prinssistä". Sitten mies jäi kiinni yhdestä naisjutusta ja sain voimaa erota. Kiitän luojaa tuosta naisesta! Olen niin onnellinen siitä että sain erottua.
Eropäätös oli vaikea vaikka tiesin sisimmässäni että NYT se hetki on koittanut jota olin vuosikaudet suunnitellut. Hankin asunnon salaa, ja salaa muutin. Sitten vasta ilmoitin miehelle erosta. Näin miehelle ei jäänyt mahdollisuutta puhua minua ympäri. Mies murtui totaalisesti, mutta pysyin lujana. Muuta vaihtoehtoa ei ollut. Muuttaminen oli fyysisesti ja henkisesti raskasta. Laihduin enkä nukkunut. Vieläkin syön silloin tällöin nukahtamislääkkeitä. Oli rankkaa jättää kotiseutu ja naapurit ja heidän koiransa ja lapsensa, olin asunut seudulla 10 vuotta. Pelkäsin menettäväni miehen suvun josta oli tullut minulle kuin oma perhe.
Mutta pahin suru kesti pari kuukautta ja sen jälkeen olen ollut onnellinen. Vasta nyt alkaa tuntua että olisi kiva päästä jonkun kainaloon. Nautin elämästäni, uusi asuntoni on aivan ihana ja lähiseutu ja lenkkimaisemat upeat! Myös se on ihanaa että miehen suku haluaa pitää minut vielä kuvioissa. Myös exäni voi hyvin uuden tyttöystävänsä kera. Sekin on hyvä, ei tarvitse tuntea jättämisestä syyllisyyttä.
tuskainen ero alla....yksinoloanelisen vuotta ja hups törmäys johonkin jossain ja salamanisku...hmmm rakkauttako, en tiedä. Rakastuin juoppoon. Tosin en tavatessani sitä tiennyt! Kuulostaa varmaan tutulta ..Kaksvuotta jo mennyt ja mikään ei tod.muutu!
Toista ei voi edes rakkaus parantaa, alkoholismi on sairaus, erittäin vaikea, jopa vaikeampi vieroitus kuin huumeista, koska helpommin hankittavissa ja suomalainen kulttuurikin, hyväksytään hilpeä kännikala ja rähisevä juoppolallikin jotenkin....ainakin säälitään.
No, sydänsuruja saat ja paljon, suosittelen ihan oman elämäsi/mielenrauhasi takia, lopeta suhde! Tulet näkemään mikään ei muutu hänen elämässä!
Surullistahan se on kun nää juoppolallit on niiiin ihania sen pienen hetken kun ne on ihan selvinpäin, ehkä se onkin just se mikä on niin raskasta....olla niiiin yli ihana, joten vedämpä lärvit= kuka tietää??
yks entinen juopon muija...