olen nyt kyllä aika epätoivoinen kun tulen tänne apua hakeen mutta en oikein tiedä kenelle muullekkaan puhua, tai kukaan ei oikein ole osannut neuvoa minua,mutta jospa täällä :).
olen siis seurustellut poikaystävni kanssa jo reilun vuoden, ulos päin meillä menee tosi hyvin, ja hänelle en ole anatanut mitään pelon aihetta etteikö suhteemme kestäisi, ja hän tykkää minusta todella.... nyt onkin ongelma se että kun minä en tiedä voisinko saada viellä parempaa? minulta on hävinnyt se jännittävä tunne ku ajattelen häntä ja muutenkin en ole niin varma onko hän paras mahdollinen poikaystävä. voisinko saada parempaa? voisinko olla onnellisempi? täytyykö minun tyytyä tähän? kun tunnen että jotain puuttuu...ja se vielä hankaloittaa tätä että minä ihastun hirveän helposti toisiin poikiin. jos joku uusi kiva tyyppi tulee kuvioihin ja näyttää minulle kiinnostuksen merkkejä niin luultavasti ihastun siihen...ja kun sitten ajattelen sitä niin tulee niitä jännittäviä tuntemuksia.... mutta sitten en kuitenkaan voi olla varma että olisinko sen toisenkaan kanssa sen onnellisempi sillä KAIKISSAHAN on hyvät ja huonotpuolet, olen vain oppinut huomaamaan ne huonotpuolet poikaystävässäni.... mistä minä voin tietää että poikaystäväni on tarpeeksi minulle? en kuitenkaan osaa kuvitella elämää ilamn häntä sillä on tässä tullu jo aika paljon tutustuttua ja kuulutaan aika paljon elämiimme. mutta onko tuo sitä että seurustelen tavasta ja tottumuksesta? kertokaa onko tämän vain sitä mikä tulee joka suhteessa vastaan kun romanssin aika päättyy? vai onko tässä aihetta huoleen. toivottavasti joku osais auttaa, sillä apua nyt kaipaisin, ihan vapaasti saa laittaa omia näkemyksiä! kiitos.
olen siis seurustellut poikaystävni kanssa jo reilun vuoden, ulos päin meillä menee tosi hyvin, ja hänelle en ole anatanut mitään pelon aihetta etteikö suhteemme kestäisi, ja hän tykkää minusta todella.... nyt onkin ongelma se että kun minä en tiedä voisinko saada viellä parempaa? minulta on hävinnyt se jännittävä tunne ku ajattelen häntä ja muutenkin en ole niin varma onko hän paras mahdollinen poikaystävä. voisinko saada parempaa? voisinko olla onnellisempi? täytyykö minun tyytyä tähän? kun tunnen että jotain puuttuu...ja se vielä hankaloittaa tätä että minä ihastun hirveän helposti toisiin poikiin. jos joku uusi kiva tyyppi tulee kuvioihin ja näyttää minulle kiinnostuksen merkkejä niin luultavasti ihastun siihen...ja kun sitten ajattelen sitä niin tulee niitä jännittäviä tuntemuksia.... mutta sitten en kuitenkaan voi olla varma että olisinko sen toisenkaan kanssa sen onnellisempi sillä KAIKISSAHAN on hyvät ja huonotpuolet, olen vain oppinut huomaamaan ne huonotpuolet poikaystävässäni.... mistä minä voin tietää että poikaystäväni on tarpeeksi minulle? en kuitenkaan osaa kuvitella elämää ilamn häntä sillä on tässä tullu jo aika paljon tutustuttua ja kuulutaan aika paljon elämiimme. mutta onko tuo sitä että seurustelen tavasta ja tottumuksesta? kertokaa onko tämän vain sitä mikä tulee joka suhteessa vastaan kun romanssin aika päättyy? vai onko tässä aihetta huoleen. toivottavasti joku osais auttaa, sillä apua nyt kaipaisin, ihan vapaasti saa laittaa omia näkemyksiä! kiitos.
Vastaukset 6
Vanhimmat
oon tavallaan samassa tilanteessa tällä hetkellä. tosin olen seurustellut jo pari vuotta, mutta poikaystävän mukaan suhteesta on kadonnut jokin. mutta ei tiedä mikä. olen itsekin huomannut että suhteeseen kuuluvat pienet huomionosoitukset suudelmat ynnä muut halailut ovat jääneet todella vähäisiksi, vaikka tunteita minulla todellakin on häntä kohtaan. mutta poikaystävällä ei silti ole hyvä mieli suhteessa, mutta ei tiedä miksi. enkä tiedä mihin tämä johtaa. mielestäni suhteeseen kuuluvat niin hyvät kuin huonot hetketkin, eihän mikään jatku samanlaisena ikuisesti. pohdin vain että onko tämä suhde vain rasite molemmille, koska olemme kuitenkin vasta parikymppisiä. että olisiko suhteen lopettaminen avain onneen.
Sain sellaisen käsityksen, että suhteessasi on päättynyt se ihastuksen aika. Ihastuksen jälkeen toisessa huomaa ne huonotkin puolet ja silloin pitää miettiä uskaltaako sitoutua ja jatkaa suhdetta.
Puhukaa, puhukaa ja puhukaa - Älkää riidelkö tai syytelkö!!!
Ihastuminen alkaa mennä ohitse eikä rakkautta tunnu olevan tarpeeksi. Nuoruuteen kuuluu kokeileminen ja useissa ihmissuhteissa harjoitteleminen, joten eroakin pitää harkita.Jos tunnet halua ihastua toisiin poikiin, niin anna mennä. Ei pidä sitoutua liian aikaisin, jos ei ole kypsä siihen.
Samaa mieltä kuin täti - tuollaisia epäilyksiä tulee nuorempana, kun ei ole vielä nähnyt tarpeekseen maailmaa. Sitä vain täytyy tapailla jonkin verran ihmisiä osatakseen arvostaa suhdetta sen oikean kanssa, ja oppiakseen, että alkuihastuksen jälkeen joka juttu päätyy samaan tilaan. Jos ei vietä kokeiluvaihetta nuorena, se tulee kolmekymppisenä, ja sitten ollaan pulassa... Eli älä sitoudu liian aikaisin, jos ei tunnu oikealta!
Mun mielessä pyörii samantyylisiä ajatuksia kuin alkuperäiskirjoittajalla.
Oletteko siis sitä mieltä, että vaikka sitoutuu nuorena ihmiseen, joka on kaikin puolin hyvä itselle, mutta josta ei pysty sanomaan, että tää on mulle se oikea eikä muita tule, niin viim. 3-kymppisenä iskee kokeilunhalut?
Vai tarkoititteko, että jos epäilyttää alkuvaiheessa sitoutuminen tähän ihmiseen, niin silloin tulee nuo tunteet ennemmin tai myöhemmin.
Uskotteko/tiedättekö, että suhdettaan ei enää kyseenalaista sen jälkeen, kun on kokenut x määrän suhteita?
Perustuuko suhteen kesto siis periaatteessa teidän mielestänne siihen, että on vertailuaineistoa, jonka perusteella skaalaa ihmisen sinne hyvään/huonoon. Mistä tiedätte ikinä, että jospa olisi olemassa VIELÄ ihanampi ihminen jossain teitä varten? Jos ne teidän kokemuksenne ihmissuhteista onkin aina osunut sinne keskivertoluokkaan?
Tajusiko tästä kukaan mitään? Missasinko pointin kokonaan..
Itse olen tilanteessa, jossa hieman päälle parikymppisenä seurustelen ensimmäistä kertaa vakavasti, ja yhteistä taivalta on yli kolme vuotta. Rakastan, mutta epäilen rakkauttani joskus pahimmissa riidoissa. Ja, olette oikeassa, joskus mietin millaista olisi olla jonkun toisen kanssa. meillä on mennyt hyvin, mutta tuollaiset varoittelut liian aikaisesta sitoutumisesta mietityttävät.
Ok, sanoitte että jos ei tunnu oikealta, niin silloin ei kannata jatkaa. Follow your heart.. niin abstraktia! parisuhde on yhtä vuoristorataa ainakin meillä, joskus tuntuu oikealta joskus ei.. tää on jotenkin niin vaikea asia mulle. En haluaisi luopua suhteestani vain sen takia, että myöhemmin mahdollisesti tulee vaikeuksia-tietenkään! Kuitenkin tiedän sydämessäni, että tämän asian miettimiselle kannattaa uhrata aikaa, sillä kyseenalaistanhan toisinaan suhdettamme.. en tiedä onko asia toisin muissa suhteissa, voihan olla että minä tekisin sen joka suhteessa..
Ehkä mua pelottaa myöntää ettei tunnu oikealta ja että pitäisi lopettaa suhde, kaikki on kuitenkin niin hyvin meillä! Ja kun ehkä se, ettei välillä tunnu oikealta, johtuu vain siitä, ettei takana ole kusipäistä suhdetta jonkun toisen kanssa, ja niinpä en osaa ARVOSTAA tätä hyvää suhdetta. Eihän ihminen ikinä arvosta, ennen kuin on menettänyt.
???
joihin on vaikea vastata.
Mielestäni ihmisen pitää elää useita ihmissuhteita itsensä takia; ei saadakseen vertailumateriaalia. Jokainen on liian lähellä itseään, joten omien heikkouksien ja vahvuuksien tunteminen on yllättävän vaikeaa. Toiset ihmiset ovat meille peilejä, joiden avulla saamme itsestämme tietoa. Sitä tarvitaan nimenomaan parisuhteissa, jotka usein kaatuvat samoihin virheisiin. Tällainen on ainakin oma käsitykseni.
En usko, että elämässä voi löytää sen minulle parhaan kumppanin. Ihan hyvin voi tulla toimeen "melko sopivankin" kanssa, jos hänet sattuu kohtaamaan oikeassa elämän vaiheessa. Sitäkin väitetään, että eri elämänvaiheissa tarvitaan erilaisia kumppaneita, esim. nuoruudenrakkaus, lasten isä ja vanhuuden toveri. Hienoa, jos yksi sopii näihin kaikkiin. Itse olen keski-iässä, ja yhden miehen kanssa kasvatin lapset ja nyt olen löytänyt todellisen sielunystävän...