Ajattelin kirjoittaa oman tilanteeni tänne, koska haluaisin kuulla puolueettomia mielipiteitä muilta ihmisiltä omasta elämäntilanteestani.
Olen 28v mies ja olemme seurustelleet avokkini kanssa nyt reilut 2,5 vuotta, joista 1,5 vuotta asuttu saman katon alla. Tavatessamme suhteemme oli todella intohimoinen, vaikka asuimme kaukana toisistamme (450km). Rakastuimme nopeasti ja itsestänikin tuntui alussa, että olenko nyt löytänyt "sen oikean". Minulla on taustalla pidempiä suhteita, joten "alkuhuuma" ei ollut minulle uusi asia. Vaikka välimatkaa oli paljon, niin matkustimme usein toistemme luokse ja nautimme todella paljon toistemme seurasta. Puolen vuoden jälkeen avokkini muutti perässäni omalle asuinpaikkakunnalleni ja jätti taakseen ystävät yms. voidakseen olla lähempänä minua. Silloin jo hieman mielessäni ajattelin, että mitä jos käykin huonosti. Noh, siinä alkuhuumassa avokkini muutto lähemmäs minua tuntui toki todella ihanalta ajatukselta ja arvostin suuresti, että hän oli valmis jättämään taakseen niin paljon vain ollakseen lähempänä minua. Aluksi avokkini hommasi paikkakunnaltani oman asunnon, koska järkeilimme, ettemme halua edetä liian isoin harppauksin. Tämä oli kuitenkin hyvin ohimenevä vaihe ja muutimme pian yhteen saman katon alle.
Ensimmäiset ongelmat alkoivat samana iltana kun olimme kantaneet tavaramme uuteen yhteiseen kotiimme. Huomasin tuolloin rakastamastani ihmisestä ensimmäisen piirteen, joka pelästytti minut todenteolla. Olimme yökerhossa juhlimassa onnistunutta muuttuoamme kun sain puhelun vanhalta ystävältäni, jonka kanssa minulla oli ollut aikoinaan jotain "pientä". Kun keskustelin hänen kanssaan hetken puhelimessa, avokkini tuli todella mustasukkaiseksi ja seurasi ensimmäinen aggressiivinen riita, jossa sain kuulla mm. että olin puhunut huoran kanssa yms. Pelästyin reaktiota, mutta ajattelin sen johtuvan vain muuton ym. aiheuttamasta stressistä.
Valitettavasi sain hyvin nopeasti huomata, että kyse ei ollut yksittäisestä tapauksesta, vaan sama mustasukkaisuus nousi pintaan aina uudestaan ja uudestaan mitä pienemmistäkin asioista. Huomasin myös, että avokkini on erittäin omistushaluista sorttia ja esimerkiksi kavereiden tapaaminen viikonloppuisin synnytti useita riitoja välillemme. Nämä kaikki olivat piirteitä, joita en olisi mitenkään voinut huomata siinä vaiheesa, kun rakastuimme ja välillämme oli 450km. Paineita on lisännyt vielä oma työni, joka syö erittäin paljon aikaani ja ajattelen työasioita myös usein iltaisin. Tiedän, että näin ei saisi tehdä, mutta nuori ihminen kun olen ja uraputki on vasta avautumassa, niin pitäähän näillekin asioille antaa painoarvoa. Avokkini kokee, että en anna tarpeeksi aikaa meille ja minusta taas tuntuu, että aikani ei yksinkertaisesti riitä kaikkeen mitä haluaisin ehtiä tekemään. Minulla on kuitenkin parisuhteeni lisäksi tällä paikkakunnalla työ, ystävät ja harrastukset. Avokillani ei ole läheisiä ystäviä, ei harrastuksia vaan ainoastaan opiskelut, eli aikaa hänellä on enemmän kuin tarpeeksi. Hän syyttää minua itsekkääksi, kun kuulemma aina järjestän asiat siten, että itselläni on hyvä olla. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa vaan haluaisin jakaa vähän vapaa-aikani kohtalaisen tasaisesti kaikille tärkeille elämän osa-alueille. Tästä on nyt syntynyt jo todella useita riitoja ja usein avokkini on jo ollut heittämässä minua pihalle riidan tiimellyksessä. Hänellä on tapana käyttäytyä aggressiivisesti suuttuessaan, jota minä en voi mitenkään sietää. Vihaan kaikkea aggressiivisuutta yli kaiken ja koen nämä riidat erittäin ahdistavina ja usein ne jäävät päähän kummittelemaan pitkäksi aikaa.
Nyt kesän kuluessa olen alkanut tosissani miettiä rakastanko tätä ihmistä enää. Koen, että meillä ei ole enää paljoakaan yhteistä, vaikka aluksi uskoin, että olen ehkä tavannut elämäni naisen. Olemme jo keskustelleet erosta ja käytännössä erosimmekin jo kerran, mutta se reaktio joka siitä seurasi, oli niin shokeeraava minulle, että päätin antaa vielä yhden mahdollisuuden. Avokkini teki tuolloin selväksi, että jos haluan erota niin minun pitää lähteä siltä istumalta. Eihän minulla tietenkään ollut mitään paikkaa mihin mennä ja kaikki tavaratkin oli yhteisessä kodissa. Kävi kuitenkin selväksi, että mahdollisen eron jälkeen minulla ei ole enää mitään asiaa yhteiseen kotiimme. Mielestäni asiat eivät ole menneet parempaan suuntaan, vaan junnaavat vain paikoillaan. Tämä johtuu varmasti osittain siitä, että "märehdin" vanhoja riitoja, joista minulle on jäänyt useita traumaattisia kokemuksia. Tavallaan pelkään mitä avokkini tekee siinä vaiheessa, jos ilmoitan hänelle että tämä juttu on nyt ohi. Hän kuitenkin rakastaa minua edelleen todella paljon ja haluaisi yrittää parantaa suhdettamme, mutta kun minusta tuntuu siltä, että niin paljon pahaa on jo tapahtunut, että en voi mitenkään unohtaa sitä. Tilanne on todella ahdistava, koska esimerkiksi asunnon saanti on tällä hetkellä todella vaikeaa paikkakunnallamme. Mietin tietysti myös mitä kaikkea avokkini on tehnyt minun vuokseni ja välitän toki hänestä edelleen tosi paljon. Olo on vaan niin sekava, että ei oikein tiedä miten tämän sotkun hoitaisi.
Arvostan, jos jollain on jotain järkevää kommentoitavaa sekavaan tekstiini. Kellokin on taas jo puoli kolme ja aamulla pitää mennä töihin, mutta kun ahdistaa ja ahdistaa...
Olen 28v mies ja olemme seurustelleet avokkini kanssa nyt reilut 2,5 vuotta, joista 1,5 vuotta asuttu saman katon alla. Tavatessamme suhteemme oli todella intohimoinen, vaikka asuimme kaukana toisistamme (450km). Rakastuimme nopeasti ja itsestänikin tuntui alussa, että olenko nyt löytänyt "sen oikean". Minulla on taustalla pidempiä suhteita, joten "alkuhuuma" ei ollut minulle uusi asia. Vaikka välimatkaa oli paljon, niin matkustimme usein toistemme luokse ja nautimme todella paljon toistemme seurasta. Puolen vuoden jälkeen avokkini muutti perässäni omalle asuinpaikkakunnalleni ja jätti taakseen ystävät yms. voidakseen olla lähempänä minua. Silloin jo hieman mielessäni ajattelin, että mitä jos käykin huonosti. Noh, siinä alkuhuumassa avokkini muutto lähemmäs minua tuntui toki todella ihanalta ajatukselta ja arvostin suuresti, että hän oli valmis jättämään taakseen niin paljon vain ollakseen lähempänä minua. Aluksi avokkini hommasi paikkakunnaltani oman asunnon, koska järkeilimme, ettemme halua edetä liian isoin harppauksin. Tämä oli kuitenkin hyvin ohimenevä vaihe ja muutimme pian yhteen saman katon alle.
Ensimmäiset ongelmat alkoivat samana iltana kun olimme kantaneet tavaramme uuteen yhteiseen kotiimme. Huomasin tuolloin rakastamastani ihmisestä ensimmäisen piirteen, joka pelästytti minut todenteolla. Olimme yökerhossa juhlimassa onnistunutta muuttuoamme kun sain puhelun vanhalta ystävältäni, jonka kanssa minulla oli ollut aikoinaan jotain "pientä". Kun keskustelin hänen kanssaan hetken puhelimessa, avokkini tuli todella mustasukkaiseksi ja seurasi ensimmäinen aggressiivinen riita, jossa sain kuulla mm. että olin puhunut huoran kanssa yms. Pelästyin reaktiota, mutta ajattelin sen johtuvan vain muuton ym. aiheuttamasta stressistä.
Valitettavasi sain hyvin nopeasti huomata, että kyse ei ollut yksittäisestä tapauksesta, vaan sama mustasukkaisuus nousi pintaan aina uudestaan ja uudestaan mitä pienemmistäkin asioista. Huomasin myös, että avokkini on erittäin omistushaluista sorttia ja esimerkiksi kavereiden tapaaminen viikonloppuisin synnytti useita riitoja välillemme. Nämä kaikki olivat piirteitä, joita en olisi mitenkään voinut huomata siinä vaiheesa, kun rakastuimme ja välillämme oli 450km. Paineita on lisännyt vielä oma työni, joka syö erittäin paljon aikaani ja ajattelen työasioita myös usein iltaisin. Tiedän, että näin ei saisi tehdä, mutta nuori ihminen kun olen ja uraputki on vasta avautumassa, niin pitäähän näillekin asioille antaa painoarvoa. Avokkini kokee, että en anna tarpeeksi aikaa meille ja minusta taas tuntuu, että aikani ei yksinkertaisesti riitä kaikkeen mitä haluaisin ehtiä tekemään. Minulla on kuitenkin parisuhteeni lisäksi tällä paikkakunnalla työ, ystävät ja harrastukset. Avokillani ei ole läheisiä ystäviä, ei harrastuksia vaan ainoastaan opiskelut, eli aikaa hänellä on enemmän kuin tarpeeksi. Hän syyttää minua itsekkääksi, kun kuulemma aina järjestän asiat siten, että itselläni on hyvä olla. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa vaan haluaisin jakaa vähän vapaa-aikani kohtalaisen tasaisesti kaikille tärkeille elämän osa-alueille. Tästä on nyt syntynyt jo todella useita riitoja ja usein avokkini on jo ollut heittämässä minua pihalle riidan tiimellyksessä. Hänellä on tapana käyttäytyä aggressiivisesti suuttuessaan, jota minä en voi mitenkään sietää. Vihaan kaikkea aggressiivisuutta yli kaiken ja koen nämä riidat erittäin ahdistavina ja usein ne jäävät päähän kummittelemaan pitkäksi aikaa.
Nyt kesän kuluessa olen alkanut tosissani miettiä rakastanko tätä ihmistä enää. Koen, että meillä ei ole enää paljoakaan yhteistä, vaikka aluksi uskoin, että olen ehkä tavannut elämäni naisen. Olemme jo keskustelleet erosta ja käytännössä erosimmekin jo kerran, mutta se reaktio joka siitä seurasi, oli niin shokeeraava minulle, että päätin antaa vielä yhden mahdollisuuden. Avokkini teki tuolloin selväksi, että jos haluan erota niin minun pitää lähteä siltä istumalta. Eihän minulla tietenkään ollut mitään paikkaa mihin mennä ja kaikki tavaratkin oli yhteisessä kodissa. Kävi kuitenkin selväksi, että mahdollisen eron jälkeen minulla ei ole enää mitään asiaa yhteiseen kotiimme. Mielestäni asiat eivät ole menneet parempaan suuntaan, vaan junnaavat vain paikoillaan. Tämä johtuu varmasti osittain siitä, että "märehdin" vanhoja riitoja, joista minulle on jäänyt useita traumaattisia kokemuksia. Tavallaan pelkään mitä avokkini tekee siinä vaiheessa, jos ilmoitan hänelle että tämä juttu on nyt ohi. Hän kuitenkin rakastaa minua edelleen todella paljon ja haluaisi yrittää parantaa suhdettamme, mutta kun minusta tuntuu siltä, että niin paljon pahaa on jo tapahtunut, että en voi mitenkään unohtaa sitä. Tilanne on todella ahdistava, koska esimerkiksi asunnon saanti on tällä hetkellä todella vaikeaa paikkakunnallamme. Mietin tietysti myös mitä kaikkea avokkini on tehnyt minun vuokseni ja välitän toki hänestä edelleen tosi paljon. Olo on vaan niin sekava, että ei oikein tiedä miten tämän sotkun hoitaisi.
Arvostan, jos jollain on jotain järkevää kommentoitavaa sekavaan tekstiini. Kellokin on taas jo puoli kolme ja aamulla pitää mennä töihin, mutta kun ahdistaa ja ahdistaa...
Vastaukset 6
Vanhimmat
Olet kirjoittanut äärimmäisen rauhallisesti ja harkitusti suhteestanne ja selkeästi pyrkinyt olemaan puolueeton.
Luulen, jo tuon kirjoittaminen, koko suhdevyyhden pohtiminen on ollut sinulle jonkinlainen askel eteenpäin. Olet alkanut nähdä suhteenne hieman ulkopuolisena.
Rakkaus on aivan ihana asia, ja sitoutuminen, lämpö, perhe etc ovat ihania asioita. Sitähän me kaikki haluamme ja toivomme.
Mutta ikävää on, että aina ei toiveet mene todellisuuden kanssa yhteen. Yleistä on juuri ns. kaukorakkauksien kanssa. Välimatka saa toisen tuntumaan kaipauksien täyttymykseltä - arkipäivä, jokapäiväinen elämä onkin sitten ihan muuta.
Naisesi tuntuu kuvailusi pohjalta melko valmiilta eroon, hänestä ei tunnu löytyvän halua sovitteluun.
Ehkä sinunkin kannattaisi asiaan valmistua.
Miksi naisesi saisi kaiken omaisuudestanne kuten asunnon? Sitä jäin ihmettelemään. Erossa yleensäkin omaisuudesta riitely korostuu, kun tunteista on vaikeampi tuomarin kanssa puhua. Mutta yleensä tavaroilla, taloilla ja asunnoilla on lakisääteiset omistajat, ja jää asianajajien asiaksi näistä asioista riidellä.
Tulipa minulta paljon juttua, ehkä osassa jopa asiaa, toivon.
Voisit näyttää tuon kirjoituksesi suoraan avokillesi. Hän ei voi siitä suuttua.
T:Avokki joka on kuin sinunkin avokkisi.
Turhautunut ja mustis mutta tiedän että vain itse voin tehdä sille jotain, mutta ymmärrän avokkiasi. Hän kärsii itse siitä omasta käyttäytymisestään myös.
Mielestäni kirjoitit asiallisesti omasta tilanteestasi. Parisuhteet eivät ole helppoja, saati sitten parisuhteesta eroaminen.Itse olen kanssasi samanikäinen nainen. Olin perisuhteessa 10 vuotta. Oltiin puolet yhdessäoloajasta ystäviä. Kumpikaan ei osannut lähteä, kunnes mies petti ja lähti. Jätti suuret arvet pettämällä, mutta toisaalta alan nyt ymmärtämään, että muuten suhteemme ei olisikaan päättynyt. Nyttemmin elän uudessä parisuhteessa. Olemme olleet reilun vuoden yhdessä. Koen olevani vahvempi.Puhun asioista enemmän. Rakastankin avokkiani, mutta en aio suhteessa pysyä, jos ongelmia alkaa syntymään. Tai tunteeni alkavat viilentyä. Tässä iässä, sitä kuitenkin haluaa vierelleen ihmisen, jonka kanssa haluaa "olla yhdessä aina".
Kirjoituksesi perusteella koin, että olet avokkisi kanssa vain sen vuoksi, että hän on tehnyt paljon vuoksesi (muuttanut perässäsi jne.) Mielestäni sinun kannattaisi miettiä, haluatko olla avokkisi kanssa, rakastatko häntä todella? En sinuna miettisi lainkaan sitä, mihin menet, jos suhteestasi lähdet.Kyllä uskon, että paikka aina löytyy. Kiinnitä huomiosi nyt vain omiin tunteisiisi. Elämästä tulee nauttia, eikä elämää kannata "tuhlata". Sinun tulee nyt olla hiukan itsekeskeinen ja ajatella vain itseäsi. Niinhän ihmiset kuitenkin loppupeleissä tekevät.
Onko avokillasi töitä? Onko hänellä harrastuksia? Pääseekö hän tapaamaan entisellä paikkakunnalla asuvia ystäviä? Otatko hänet välillä mukaan kavereittesi kanssa iltaa viettämään?
Asetu hänen "kenkiinsä" ja ajattele asiaa hänen kannaltaan. Jospa asia ratkeaisi vähitellen, aloittaen kunnon keskustelulla.
Jos kuitenkin päätät lähteä, keskustele avokkisi kanssa ja puhu siitä, miten pitäisi toimia, harkitkaa asioita "yön yli". Monesti ihmiset sanovat sellaista (suutuksissaan) mikä ei päde kuitenkaan oikeassa tilanteessa. Kuvitteellinen tilanne on aina omassa päässä erilainen, varsinkin jos vain "uhkailee".
Luultavasti hän reagoi, ehkä tietämättäänkin, muuttotilanteeseen, kokee olevansa "sinun armoillasi" ja kokee epävarmuutta. Oletko kannustanut häntä luomaan elämän omalla paikkakunnallasi vai elättekö kokoajan jonkinlaista vaihetta?
edellisen kirjoittajan kanssa.
Olet selvästi miettinyt suhdettanne paljon. Se vain mietityttää, oletko miettinyt asioita avopuolisosi kannalta? Useat aiemmat kirjoittajat kehottivat sinua pohtimaan omia tunteitasi ja mitä itse haluat elämältä ja suhteelta. Tämä on tietysti tärkeää, mutta lähes yhtä tärkeää on ajatella toista ja tilannetta, jossa hän on omassa elämässään.
Ymmärsin, että avopuolisosi paikkakunnalle muutto oli teidän molempien yhteinen päätös? Kuitenkin vain puolisosi joutui jättämään ystävänsä, tutut piirinsä, suurimman osan elämästään. Sinä puolestasi et joutunut luopumaan mistään. Oletko aktiivisesti koettanut tukea puolisoasi, esitellyt häntä ystäväpiirillesi, ottanut mukaan harrastuksiin ja menoihin, jne? Käsi sydämelle. Vai oletko vain lähtenyt omiin rientoihisi ja toivonut/kehottanut toista hankkimaan omaa tekemistä.
Puolisosi tuntee varmasti eräänlaista surua ystävistä eroamisesta. Hän voi olla yksinäinen, epävarma, sekä teidän suhteestanne että siitä, tuleeko saamaan uusia ystävyyssuhteita ja tuttavia uudella paikkakunnalla. Mustasukkaisuus voi olla merkki tuosta epävarmuudesta. Hän on panostanut suhteeseenne paljon, hänellä on myös paljon menetettävää, enemmän kuin sinulla. Jos ensimmäisenä yhteisenä iltananne vietät aikaa puhelimessa exäsi kanssa, se ei ole kovin huomaavaisesti tehty nykyistäsi kohtaan. Aggressiivisuus ei tietenkään ole hyvä asia eikä oikein, mutta asian voi ymmärtää. Usein baariolosuhteissa on vielä alkoholia veressä, mikä helposti lisää aggressiivista käyttäytymistä (ja yleistä epätoivoa.)
Sanoit itse, että jo muuttaessanne yhteen pelkäsit, että mitä jos käykin huonosti. Onko mahdotonta, että kumppanisi on huomannut tämän epävarmuutesi ja sen, että tilanne ei ole parantunut ajan myötä?
Haluaisitko seurustella vahvan ja itsenäisen ihmisen kanssa, joka järjestää itse vapaa aikansa eikä odota että sinä oletusarvoisesti olet osa sitä joka päivä? Sellaisia ihmisiä on loppujen lopuksi aika vähän. Ihmiset odottavat parisuhteelta yhteistä elämää ja harrastuksia, yhdessäoloa ja yhteistä ajan suunnittelemista. Sanot: "haluaisin jakaa vähän vapaa-aikani kohtalaisen tasaisesti kaikille tärkeille elämän osa-alueille." Minusta kuulostaa, että haluaisit parisuhteen olevan ikäänkuin yksi harrastuksistasi, jonka parissa voit viihtyä silloin kun siltä tuntuu. Useimmiten ihmiset kuitenkin pitävät parisuhdettaan elämänsä perustana, lähtökohtana kaikelle muulle ja muun elämän suunnittelulle. Näin on varmasti myös kumppanisi laita ja hän on takuulla huomannut, että ette ole tässä asiassa samoilla linjoilla. Tästä epävarmuus, jota hän selvästi oireilee.
Aggressiivinen käytös voi olla yritystä "pakottaa" toinen omaan muottiin, seuraamaan omia pelisääntöjä. Se ei ole oikein, mutta se on usein viimeinen keino, kun ihminen on peloissaan tulevaisuutensa puolesta ja koittaa hallita ympäristöään keinolla millä hyvänsä. Jos haluat keskusteluyhteyden puolisoosi, sinun on ensin oltava hänelle turvallinen kumppani, tuettava ja ymmärrettävä häntä ja otettava huomioon hänen ajatuksensa ja ongelmansa. Tämä voi olla vaikeaa, jos riitaa on ollut paljon ja olet tavallaan jo alkanut "inhota" puolisoasi. Se vaatisi myös, että muutaisit omaa käytöstäsi ja elämäntyyliäsi, viettäisit enemmän aikaa hänen kanssaan, alkaisit suunnitella elämääsi yhdessä hänen kanssaan jne. Jos et ole siihen valmis, sinun ei tietenkään pidä siihen ryhtyä ja antaa puolisosi kuvitella sinusta jotain, mitä et ole. Parisuhde on enimmäkseen vastaan menemistä puolin ja toisin, molempien täytyy tulla toista puoliväliin vastaan. Jos puolisosi antaa sinun harrastaa, tavata ystäviäsi jne. osan ajastasi, sinun on annettava vastaavasti yhtä paljon aikaa ja mielenkiintoa hänelle ja niille asioille, joita hän haluaa suhteeltanne. Toisin ei voi olla. Jos sinusta tuntuu, että et voi tähän ryhtyä, parisuhde ei ole sinua varten. Silloin ei myöskään ole oikein, että "pidät" toista suhteessa, joka ei johda mihinkään. Tietysti voi tuntua, että sinä et "pidä" vaan hän, mutta todellisuudessa on hänellekin parempi, jos valheellinen suhde loppuu. Kerrot, että puolisosi uhkaa sinua "säännöillä", jos haluat lopettaa suhteen, kuten että joudut lähtemään ulos saman tien jne. Tämä on yritystä kontrolloida sinua, hän tekee tahallaan eroamisen vaikeaksi, jotta et jättäisi häntä vaan miettisit vielä edes vähän aikaa. Tähän sinun ei kannata takertua vaan tehdä kuten on mielestäsi oikein teidän molempien kannalta.
Toivottavasti asiat selviävät teidän molempien elämässä. Erityisesti toivon voimia puolisollesi, joka on tuossa tilanteessa paljon enemmän tyhjän päällä kuin sinä. Hänellä tulevat vastaan kysymykset siitä, muuttaako pois paikkakunnlta vai sinnitelläkö vieraassa paikassa yksin, yksinäiset illat ilman ystävien tukea jne. Kuitenkin molemmat varmaan selviätte, jos olette rehellisiä toisillenne ja itsellenne ja teette ratkaisut, jotka ovat vilpittömästi teistä oikein.
että pakko (vielä aikuisenakin) hätäillä ja hetimmiten muuttaa yhteen..