Paperipelleille rangaistusveroja

ala tekemään töitä halvemmalla,paperiduunareiden ehdollista ja pahimmassa tapauksessa kieltäytyessä ehdotonta ja jättikorvauksia jos halvemmalla eivät ala töitä tekemään.

Nyt peperipelleille pakko tehdä puolella mitä ennen tienasivat,peripellet ovat käyttäneet härskisti hyväksi ja jopa uhkaileet jotta saisivat parempia palkkoja,rangaistusveroja,ehdotonta vankeutta jos ei palkat putoa puolella.

http://www.yle.fi/uutiset/talous/oikea/id97134.html
26494
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Taasko se pystyyn nostettu sika uhittelee

Äänestä
  • tunnissa on passeli palkka paperinrullaajille, eli sama mitä puualalla muutenkin maksetaan.

    Äänestä

sitä Kataisen mainitsemaa kateutta.Työntekijöiden palkat on muutama prosentti kustannuksista.On aikoihin tultu kun työläisten palkkojakin kadehditaan, vaikka suomalaiset onkin maailman kateellisimpia kansoja.

Äänestä
  • palstalla on paljon Stora-Enson osakkaita vaikka taitaa olla vaan työttömiä pellejä.Toimeentulotuella ei paljon osakkeita osteta.

    Äänestä

  • pakkolunastaa yksityisten ihmisten metsät paperiliiton haltuun,liittojen ja isojen järjestöjen hallussa on kaikkien omaisuus hyvä olla,yksittäisillä ihmisillä ei ole yhtä paljon älyä kuin paperiliitossa.

    Korjaan sinua hukan meijän palkat on 15% ja yli,kyllä meille kuuluu 50% vähintään.

    "Tämän jälkeen työvoimakustannusten osuus hieman kasvoi ja vakiintui nykyiseen runsaaseen 15 prosenttiin."
    http://www.paperiliitto.fi/paperiliitto/suomeksi/Ajankohtaista/Nettivieraat/mutanen112007.php

    Olisi ihan sama vaikka Suomen metsät hakattaisi kerralla sileäksi ja lähdettäisi sen jälkeen nsaitulle lomalle odottelemaan kunnes metsät taas olisi kasvanut takaisin sitten joskun,ansiosidonnaisilla olisi 50% ansiolla haukka loikoilla vaikka Bahamalla.

    Äänestä

  • Olen kouluttanut pennut akateemiselle alalle, mutta ei ole tullut mieleenikään kadehtia pap.ehtaiden palkkoja. Niin paskaa se työ on.Molempia suvussani on. Töymies on palkansa anainut.
    Terveisiä vaan mumolta
    ps. Suomi omavarinen elintarveteoolisuuden tuotannon suhteen.

    Äänestä

  • akateemiset kirjoitti:

    Olen kouluttanut pennut akateemiselle alalle, mutta ei ole tullut mieleenikään kadehtia pap.ehtaiden palkkoja. Niin paskaa se työ on.Molempia suvussani on. Töymies on palkansa anainut.
    Terveisiä vaan mumolta
    ps. Suomi omavarinen elintarveteoolisuuden tuotannon suhteen.

    menevillä palkoilla ei saa edes kunnon huvipursia hankittua,Selänteet,Koivut,Häkkiset ja Räikköset sen kun porskutta makeimmilla jahdeilla kun me paperimiehet.
    Todella paskat on duunarin eväät,mitä nää kuvittee ei 50 000€ vuosipalkoilla saa edes kunnon eväitä töihin Venäjän rikkaillakin on melkein aina kaviaaria pöydässä ei siihen meillä ole varaa.

    Äänestä

  • Luuletko, että paperiteollisuuden ahdinko ei kolahda työntekijöiden kustannuksiin? Ikiliikkujiako ne paperitehtaat ovat? Tuskin. Kenkä heiluu ja höylä käy.

    Äänestä

Voi vittu , vedä käteesi, jos osaat. En ole paperinkanssa missään tekemisissä, mutta ihmettelen tota komentia. tervein eläkeläinen.

Äänestä
  • kulkemaan,niin metsänomistajat,paperiduunarit kuin johtoporras,välillä on hyvä kun ihmiset pakotetaan orja- ja talkootöihin.

    Äänestä

  • puut metsästä tehtaalle kirjoitti:

    kulkemaan,niin metsänomistajat,paperiduunarit kuin johtoporras,välillä on hyvä kun ihmiset pakotetaan orja- ja talkootöihin.

    kaikki luonnon varat. Ne on myyty ulkomaisille firmoille. Kultaa ja muita mineraaleja täällä hyödyntää ulkolaiset firmat. Viimeksi täällä kaivtaan uraania ja se säteilee.
    Kiitos hölmölle hallitukselle ja suomen hölmöille laille.
    On se ihmettä, että meidän pihoille voi ottaa valtausoikeudet, kuka tahansa mistä tahansa maailmasta.
    Myös he voivat tulla marjastamaan pihoillemme ja tarvemailemme.
    Missä muualla tämä on mahdollista???
    Lapissa on jo hillasota.
    Ja hallitus möi Norjalaisile lannoteteteollisuuden
    Voi Vittu tätä järjen köyhyyttä!!!!!
    Minäkin kysyn missä asieta jaetan?????
    Mistä nuo järjenköyhät valikoituvat, hallitukseen ja eduskuntaan. Kysyn nyt Matti Vanhaselta.

    Äänestä

  • puut metsästä tehtaalle kirjoitti:

    kulkemaan,niin metsänomistajat,paperiduunarit kuin johtoporras,välillä on hyvä kun ihmiset pakotetaan orja- ja talkootöihin.

    toista se on viagra-kaupoilla olympiurheilijoille ja tuloksena on taattu menestys muussakin kuin seipäässä.

    Äänestä

  • minne menee Suomen kirjoitti:

    kaikki luonnon varat. Ne on myyty ulkomaisille firmoille. Kultaa ja muita mineraaleja täällä hyödyntää ulkolaiset firmat. Viimeksi täällä kaivtaan uraania ja se säteilee.
    Kiitos hölmölle hallitukselle ja suomen hölmöille laille.
    On se ihmettä, että meidän pihoille voi ottaa valtausoikeudet, kuka tahansa mistä tahansa maailmasta.
    Myös he voivat tulla marjastamaan pihoillemme ja tarvemailemme.
    Missä muualla tämä on mahdollista???
    Lapissa on jo hillasota.
    Ja hallitus möi Norjalaisile lannoteteteollisuuden
    Voi Vittu tätä järjen köyhyyttä!!!!!
    Minäkin kysyn missä asieta jaetan?????
    Mistä nuo järjenköyhät valikoituvat, hallitukseen ja eduskuntaan. Kysyn nyt Matti Vanhaselta.

    Suomalaisia toivottavasti saadaa taas Lipposlainen hallitus seuraavaksi ja meno jatkuu kuten ennen nykyistä hallitusta.

    "Onhan se porvareille kova paikka ohjata kurssi vasemmalle siitä, mihin Lipponen sen ohjasi. Holtiton yksityistäminen, johon Lipponen oli ihastunut, alkaa paljastua hirvittäväksi virheeksi. Sen piti johtaa palvelujen tehostumiseen, mutta se onkin johtanut palvelujen laadun heikkenemiseen ja hintojen nousuun."

    "Rehellisyyden nimissä Lipponen olisi voinut kertoa, mihin hänen tavoittelemansa amerikkalainen malli johtaa. Ei se malli johda tuottavuuden kasvuun, kuten hän uskoi. Amerikkalaisten yritysten parempi tuottavuus perustuu siihen, että amerikkalaiset tekevät enemmän töitä. Ero Eurooppaan on yli sata tuntia vuodessa."

    http://www.iltalehti.fi/kolumnistit/200807207973677_k1.shtml

    Ihme valittajia täällä kyllä se hyväksi suomalaisille jos vain jatkettaisi Lipposen mallia ja takavrikoitaisi yksityisten metsät,maat,omaisuus jne. ja myytäisi huutokaupassa kuten valtion omaisuus.

    Kiinaa myynti olisi siitä hyväksi suomalaisille jotta kiinalaiset osaa orjuuttaa työmiehiä halvoilla palkoilla ja niskuroijat saavat varmasti tuta tottelemattomuudesta.

    Äänestä

  • jätkä ei kumarrellut kirjoitti:

    kuin Porvarit itte. Sukurasite!!!!!!Sääti kunnille velvoiteita eikä anatanut rahaa. Seuraus kunnalisver0t nousi= yhtä kuin tasavero. Sivistysvaltiossa nämä velvoiteet kuuluisivat valtiolle..

    Äänestä

Siis käytännössä metsän omistajien metsät kansallistettaisiin verokepillä. Ei ole mitään hauskempaa kuin uusliberaali ajattelu :))))))

Äänestä

nyt on todellakin aika laittaa ykstyisiä ihmisiä halvalla,syököön pettuleipää siellä hakatussa metsässä sen jälkeen kun me menemme sieltä puut hakemaa.

http://www.youtube.com/watch?v=gLx-xnBEswo

http://fi.wiktionary.org/wiki/pettu

Ykstyinen ihminen on meijän vihollinen,me isot ja mahtavat yritykset,liitot ja järjestöt olemme niin mahtavia että nyt lähtee yksityiset metsänomistajat syömään pettuleipiä joukolla mukaa kyykyttämään yksityisiä !

Äänestä
  • Tuskin mikään muu ammattiryhmä on ollut tyhtäpaljon kaikkien neuvonnan ja opastuksen kohteena kuin "maajussit".

    Heti Suomen itsenäistyttyä säädettiin ; Yksityismetsälaki Suomen teollisuuden puuhuollon turvaanmiseksi. Lakia ja metsänkäyttöä vahdittiin tarkasti. Perustettiin neuvonta- ja valvontaorganisaatiot.

    Sotien jälkeen opastus lisääntyi. Roskapuu,koivu oli hävitettävä,kaadettava vaikka maahan lahoamaan pois parempien tieltä. Nyt sodanjälkeen kaadetut silloin nuoret koivikot olisivat tarpeen,mutta herrat suuressa viisaudessaan kaadattivat ne valtion mailta ja pitivät kovan murinan jos maajussi ei tehnyt samoin.

    Metsänkorjuun koneellistuttua havaittin heti että pitää tehdä suuria aukkoja, aikasisemmin lähes kielletty. Löytyi uusi kasvatusoppi.

    Aikaisemmin isännät toimittivat puut hankintakauppana, ts. valmiina tien viereen tai rantaan. Yhtiö ajatti siitä edelleen.

    Aukkohakkuun aikana, yhtiöiden rahoitettua riittävän paljon koneyrittäjiä siirryttiin pystykauppoihin. Velkainen koneyrittäjä teki pitkää päivää pystyäkseen maksamaan velkansa yhtiölle. Myyjän kannalta tilanne oli usein se ettei hankintakauppaan edes suostuttu. Jos suostuttiin hinta vain muutaman markan enemmän kuin pystykaupassa.

    Pienenä lisänä yhtiöt tekivät ostokartelleja. Ostajat olivat jakaneet alueet talon tarkkudella,tuli vain yksi tarjous. Tästä kartellista sen paljastuttua yhtiöt saivat mielestään kohtuuttoman kovat sakot.

    Yhtiöt ovat myyneet omia metsiään,puut pois,maat myyntiin, rannat mökkitonteiksi. Metsänomistus ei ollut yhtiöille tarpeeksi kannattavaa. Muille sen on oltava.

    NL:n ja Venäjän alueilta tuotava puu piti kotimaiset hinnat kurissa. Kannatti maksaa vaikka sama hintakin. Hintakin oli usein siedettävä. Venäjän siirryttyä raakaan kapitalismiin,hinnat määrää kysyntä ja tarjonta, puutullit koskevat kaikkia ulkomaisia ostajia.

    Metsäyhtiöt lähtivät kokeilemaan siipiensä kantavuutta ulkomaille. Ainakin P-Amerikan tapauksissa,kävi kuin Ikarokselle, siivet sulivat. Tappioita tuli miljardikaupalla.

    Dollarin arvon aleneminen n. 50%, on tietysti pieni osasyyllinen yhtiöiden huonoon tulokseen. Todelliset syylliset ovat kuitenkin ahne suomalainen paperityöläinen,kyllä voisivat tehdä töitä kolmessa vuorossa talkoilla, tai tyytyä intialaiseen palkkatasoon muutamaksi vuodeksi.

    Duunariakin suurempi syyllinen on se joka on säästänyt metsiään lapsilleen, riidellyt yhtiöiden ,verottajan,vihreiden, EU:n metsänrauhoittajien ym. kanssa. Aikaisemmin säästäminen oli hyve. Nyt sitä pidetään lähes rikoksena. Syyllinen kaikkeen siihen että Suomen metsäteollisuudella menee huonosti onkin muutaman hehtaarin omistava oppimaton maajussi.

    Äänestä

  • ja siellä pysyy kirjoitti:

    Tuskin mikään muu ammattiryhmä on ollut tyhtäpaljon kaikkien neuvonnan ja opastuksen kohteena kuin "maajussit".

    kuuria jyrsiköön niitä kantoja ja pettuleipää vaikka meidän puolesta sillä paperimiesten työpaikat on säilytettävä,ykstyiset metsäjussit (metsäomistajat) ja vihreät on suuria saatanoita jotka haluaa tuhota meidän työpaikat.

    Äänestä

riitelevät toistensa palkoista kateellisena, kohta alkaa huutokauppa palkoista kuka tekeen työtä halvimmalla, niin se saa tehdä sitä.

Äänestä
  • mennään vaikka väkipakolla hakeen ne puut että meidän työpaikat ja palkat saadaan pysymään kohdalla,ykstyisellä ei ole edes mikään pakko saada mitää siitä puusta se kasvaa joskus takaisin kummiski.

    Äänestä

sairaita ihmisiä käytännössä kuolemalla.

Äänestä

Veroa ja raippaa, ja raipasta vielä veroa.

Niitä NILVIÄISIÄ pitää verottaa niin että tuntuu.

Jäisivät ne kaakkois-aasian pedomatkatkin vähemmälle.

Äänestä
  • Asetun. Toisaalta miksi metsäjussit ei kaada puitansa, vaan antaa kasvaa pystymetsää tulevaisuuden varallekko? Toisaalta miksi paperitehtaan omistajat haluavat niin suuria voittoja. Etteikö vähemmällä pärjäis.

    Äänestä

uhkasakoin perää jos eivät suostu pudottaa ansioitaan 50 000€-->25 000€ ei muuta kun linnaa.
25 000€riittää ihan hyvin paperijusseille jos eivät tee sakkoa ja vankeutta vaan,hienostelun ja hyysäämisen aika on ohitse.

Äänestä

Käykäämme taistoon sortavia ja riistäviä paperityöläisiä vastaan Eikä PYYHITÄ PERSETTÄ enään ikinä. Korkeintaan kuusen havuja käyttäkäämme ja käykää ryhdikkäinä päin parerimiesten sortoa vastaan.

Äänestä

meinaan tuo sanojen venyttäminen.
Näyttää omalla työmaalla ay-aktiivi omineen samanlaisen nuotin omineen itselleenkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

jos eivät kirjoitti:

ala tekemään töitä halvemmalla,paperiduunareiden ehdollista ja pahimmassa tapauksessa kieltäytyessä ehdotonta ja jättikorvauksia jos halvemmalla eivät ala töitä tekemään.

Nyt peperipelleille pakko tehdä puolella mitä ennen tienasivat,peripellet ovat käyttäneet härskisti hyväksi ja jopa uhkaileet jotta saisivat parempia palkkoja,rangaistusveroja,ehdotonta vankeutta jos ei palkat putoa puolella.

http://www.yle.fi/uutiset/talous/oikea/id97134.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu