Saksofoni

Vanhahko viestiketju, mutta vastaanpa silti.

Näin alkuun haluan sanoa, että valitettavasti altto ei ole yhtään sen helpompi kuin tenorikaan - erilainen vaan. Tenori vaatii enemmän ilmaa, joten ihan pikkunassikoiden ei sitä alussa kannata lähteä soittamaan.

Altto on soundillisesti ja vireen kannalta vaativampi kuin tenori. Sopraanoa en suosittele ensifoniksi, koska varsinkin sen vireen hallinta on vaikeaa ilman aiempaa kokemusta. Muutenkin sopraano mielletään yleensä ns. "kakkosfoniksi", mutta jos sulla mielenkiinto nimenomaan sopraanoon on, niin aloita soittamaan sitä.

Valitse se saksofoni, joka miellyttää eniten sun korvaa. Motivaatio ja innostus johonkin soittimeen se vie eteenpäin; ei se oliko joku instrumentti "vaikea tai helppo".

Saksofounisti kirjoitti:

Vanhahko viestiketju, mutta vastaanpa silti.

Näin alkuun haluan sanoa, että valitettavasti altto ei ole yhtään sen helpompi kuin tenorikaan - erilainen vaan. Tenori vaatii enemmän ilmaa, joten ihan pikkunassikoiden ei sitä alussa kannata lähteä soittamaan.

Altto on soundillisesti ja vireen kannalta vaativampi kuin tenori. Sopraanoa en suosittele ensifoniksi, koska varsinkin sen vireen hallinta on vaikeaa ilman aiempaa kokemusta. Muutenkin sopraano mielletään yleensä ns. "kakkosfoniksi", mutta jos sulla mielenkiinto nimenomaan sopraanoon on, niin aloita soittamaan sitä.

Valitse se saksofoni, joka miellyttää eniten sun korvaa. Motivaatio ja innostus johonkin soittimeen se vie eteenpäin; ei se oliko joku instrumentti "vaikea tai helppo".

Lue lisää

Mäkin kommenttoi tähän. Olen samaa mieltä Saksofounistin kanssa, mutta mielestäni on kuitenkin aivan sama, minkä ottaa aluksi; tenorin tai alton tai kontrabassosaksofonin.

Siinä sitä kehittyy. Vireyden oppii. Jos ottaa Alton, oppii helpommin mielestäni luonnollistamaan vireen, ainakin näin itselläni oli.

Mikään foni ei oo mahoton.

opiskeliafonisti kirjoitti:

Mäkin kommenttoi tähän. Olen samaa mieltä Saksofounistin kanssa, mutta mielestäni on kuitenkin aivan sama, minkä ottaa aluksi; tenorin tai alton tai kontrabassosaksofonin.

Siinä sitä kehittyy. Vireyden oppii. Jos ottaa Alton, oppii helpommin mielestäni luonnollistamaan vireen, ainakin näin itselläni oli.

Mikään foni ei oo mahoton.

Lue lisää

Harkitsen ostavani Jupiter JAS-567GL-F Alto Saxophone -alttofonin, tämä on halvimmasta päästä. Onkohan ok?

Mistä aikuinen ihminen, joka osaa nuotit vain auttavasti, saisi Kymenlaaksossa Kouvolan lähellä opetusta, yksityisesti tai jossain oppilaitoksessa? Olen musiikillinen, soittanut harrastusmielessä kitaraa ja vähän pianoa.

haluaisin kirjoitti:

Harkitsen ostavani Jupiter JAS-567GL-F Alto Saxophone -alttofonin, tämä on halvimmasta päästä. Onkohan ok?

Mistä aikuinen ihminen, joka osaa nuotit vain auttavasti, saisi Kymenlaaksossa Kouvolan lähellä opetusta, yksityisesti tai jossain oppilaitoksessa? Olen musiikillinen, soittanut harrastusmielessä kitaraa ja vähän pianoa.

Lue lisää

pahus. No niin: eli alkufoniksi suosittelen tenoria. Syy: helppo muihin verrattuna.

Alttokin on helppo, mutta kuten jo puhuttu, vire on jo jossain määrin hankala.

Sopraanosaksofonin luulisi olevan helppo, mutta siinä vasta vireen kanssa joutuukin taistelemaan. Uutena se vasta onkin, toisin kuin käytettynä. Sopraanosaksofonia kannattaa soittaa viritysmittarin kanssa. Yanagisawan sopraanoissa vireen saa helpommin pysymään paikoillaan, mutta tyyliin cannonballin sopraanoissa on jo haastetta. Riippuu myös soittaako vaihtokaulalla vai ei.

Eli tenori on aluksi ehk paras. Miksei sopraano, oppiipahan vireen kanssa pelaamaan.

Merkkeinä suosittelen kylläkin Yamaha, Selmer, Yanagisawa

oekaf kirjoitti:

pahus. No niin: eli alkufoniksi suosittelen tenoria. Syy: helppo muihin verrattuna.

Alttokin on helppo, mutta kuten jo puhuttu, vire on jo jossain määrin hankala.

Sopraanosaksofonin luulisi olevan helppo, mutta siinä vasta vireen kanssa joutuukin taistelemaan. Uutena se vasta onkin, toisin kuin käytettynä. Sopraanosaksofonia kannattaa soittaa viritysmittarin kanssa. Yanagisawan sopraanoissa vireen saa helpommin pysymään paikoillaan, mutta tyyliin cannonballin sopraanoissa on jo haastetta. Riippuu myös soittaako vaihtokaulalla vai ei.

Eli tenori on aluksi ehk paras. Miksei sopraano, oppiipahan vireen kanssa pelaamaan.

Merkkeinä suosittelen kylläkin Yamaha, Selmer, Yanagisawa

Lue lisää

Vireen eli intonaation ongelmat ovat kaikissa foneissa melko yhteiset. Matalilla virheen kuuleminen on vaikeampaa, esim useimmat b-sax ukot soittavat epiksessä kun eivät kuule tarkasti. Sopraanossa epiksen kuulee liiankin hyvin ja voi olla tuskaista työtä paikattavaksi sektiossa.

Jupiterin MITÄÄN soitinta ei tule koskaan mainita Selmerin tms. laatuvalmistajien kanssa. Jupiterit eivät ole kuin alempaa oppilastasoa parhaimmillaankin ja huonoimillaan verkonpainoja. Sama kvaliteetti kuin Jupiterilla, löytyy esim Thomannin omista soitinsarjoista, mutta säästää 50% hinnasta. Samat pellit, samat tyynyt, samat käyttöiät ja sama vaikeahuoltoisuus.

itse heitin thomanin halvimmilla huiluilla ja foneilla 4v. keikkaa. Ammattilaisena. Keikkapalkkioilla hankin sitten ameriikan hopeeta ja ranskan pronssia....rahalla saa mutta rahaa saa menemään kanssa....keikoille pääsee alle 400€/soitin, kunhan soittajassa on jotain fjongaa, niin ku stadis sanovat.

Fonin täyshuolto maksaa helposti enemmän kuin keskihintainen ränni, joten käytetyn hankinnassa tarkkana kunnon ja hinnan suhteen. Eritoten sopraano on kalliimpi huoltaa, koska on niin tiiviisti mahdutettu koneistonsa kanssa.

Viritysmittarin kanssa harjoitelleet eivät opi dynaamisiksi soittajiksi, koska sektion intonaatio ei ole yhden pillin varassa, vaan kyse on konsortion kompromissista. Mittari kelpaa vain soittimien sisäisten säätöjen tarkastamiseen, ei soittajan tarkstamiseen. Älkää käyttäkö väärään paikkaan oikeita työkaluja, siitä ei hyvä heilu. Kitaraakaan ei saa mittarilla vireeseen jos kaulan tai tallan säädöt ovat pielessä, silloin joutuu hakemaan korvavaraisesti ns. lähimmän approximaation, jolloin kielisetti saadaan jotenkuten soimaan vireisyyttä muistuttavalla tavalla. Soittajan on hyvä ajatella, että kuulijalla on sävelkorva parempi kuin soittajalla itsellään, koska niin näyttää usein olevan, jolloin on parasta pakottaa itsensä soittamaan niin tarkasti kuin mahdollista muun konsortion mukana. Bändi on kaikki, yksilö ei mitään.

Parhaan kuvan saa, kun soittaa kvartettina. Siinä huomaa, ettei mittari- ja metronomiukkelit ole juuri pellen asemaa paremmin liikkeellä.