Ongelma on siis siinä, että jaksoin yksi ja puoli vuotta pingottaa terveellisen (tai ainakin kaloriköyhän) ruoan ja ahkeran liikunnan parissa.
Normaalikulutukseni on 1600kcal päivässä, ja aiemmin pidin kalorimäärän vähintään alle 1200. Lisäksi liikuin (aerobic, hölkkä, bodypump) 4-5 kertaa viikossa. Kerran viikossa sain herkutella yhdellä herkulla (kakun pala, jäätelöannos, pizza) muuten pidin tiukkaa ruokavaliota johon mm. ei esim kuulunut ollenkaan voita.
Sitten yhtäkkiä en vain enää jaksanut ja pikkuhiljaa ote lipesi. Nyt olen lihonnut takaisin aloitusruutuun enkä tiedä mitä tehdä.
Toki haluan entisen kroppani takaisin (silloin 59kg nyt kamalat 64, pituutta 168cm), mutta tuntuu, että on ihan turha tehdä mitään. Kaikki hiki ja nälkäisenä nukkumaan menneet illat tuntuvat aivan turhilta eikä motivaatiota ole nimeksikään.
Tahtoisin neuvoja miten päästä taas terveellisesti alkuun. Niin, että pääasiana ei olisi "olen lihava, nyt rääkki päälle" vaan, että hyvinvoivana voisi kieltäytyä makeasta ja mennä jumppaan nauttimaan liikunnasta ilman, että mielessä koko ajan pyörii ne kirotut kalorit.
Pahoittelen itsesäälissä rypemistä, siitäkin yritän päästä.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Ota rennommin, nauti elämästä ja opettele samalla uusi elämäntapa, joka on mukava, minkä ei aina tarvitse tarkoittaa samaa kuin lihottava.
Itse laihdutin ennen myös 1200 kalorilla päivässä. Vasta kun tajusin, että liian tiukalla kurilla ei saavuteta pysyvää painonhallintaa, eikä sitä jaksa lopun ikää, aloin syödä 1500 kcal ja voida tasaisemmin ja paremmin.
Jos kulutuksesi ilman liikuntaa on 1600 kcal päivässä ja jos liikut paljon, voit syödä jopa 1400-1500 kcal ja vaje riittää silti maltilliseen, varmasti pysyvään painonpudotukseen. Olen suunnilleen kokoisesi, ja ihan hyvin olen laihtunut syöden 1500 kcal ja joskus menee jopa yli.
Nälkäisenä nukkumaan menneet illat ovat todellakin turhia. Syö hyvin ja voi hyvin, ja mikä parasta, laihdut.
Tsemppiä kovasti sinulle!
Sinähän et oo ees lihava, vaan normaalipainoinen. Kun vielä huomioidaan että fyysinen kuntosi on ilmeisesti aika hyvä ja harrastat/harrastit liikuntaa niin on turha antaa elämän pyöriä painon, tyytymättömyyden ja kalorien johdolla.
En oikein usko että ongelmasi ratkeaisivat painon putoamisella, ongelmasi on jokin muu kuin ylipaino.
Ota taas jotain mieluisia liikunnallisia harrastuksia (miksei muitakin), syö monipuolisesti ja riittävästi kaloreja sen kummemmin miettimättä ja unohda tuo "5 kiloa pois normaalipainosta niin elämä on hyvää" syndrooma kokonaan. Tee jotain mikä todella vaikuttaa hyvinvointiisi ja onnellisuuteesi.
Ajatelkaa vähän. Tuossakin on ihminen, joka on uhrannut elämästään 1,5 vuotta 5 kilon vuoksi!! Eikö se ole ihan sairasta. Minä ainakin voin kuvitella miljoona muuta mielenkiintoisempaa tekemistä tuollekin ajalle elämästäni, kuin muutaman kilon vahtiminen. En usko ollenkaa, että haudassa tai viimeisellä tuomiolla kysellään noiden perään - saati sitten oikeassa elämässä. Elämää hei, ei niuhotusta!!
mitään laihdutettavaa... Tuskin kukaan muu kuin sinä itse huomaa 5 kilon heittoa sinne tai tänne.
Sähän ooot normaalipainoinen ja lihonutkin vaan olemattomat 5kg takaisin. Mulla tuli 10kg pelkästään kesäaikana,.
mulla kans paino nyt 64 kg ja 57 kiloa pitäs painaa mut ei jaksais laihuttaa sen koommin ku et jätän herkkutelun pois :S
otappa yhteyttä osoitteeseen [email protected] niin kerron sulle miten pääset alkuun.