työpaikkakiusattu

En enää uskalla hakea töihin,kun pelkään niin paljon työpaikkakiusaamista.Viimeisessä työpaikassani,eräs uusi työntekijä suoraan sanottuna vei minun työt ja alkoi määräilemään minua vaikka minä olin ollut tässä työssä paljon kauemmin.Ja mikä pahinta,en voinut sanoa vastaan tälle uudelle työntekijälle,koska hänen äitinsä oli täsmälleen samassa työpaikassa,tämä olisi heti mameroinut äitille,joten olin pahassa välikädessä.Lopputulos oli se,että otin loparit.Työpaikkakiusaaminen on mielestäni vielä pahempaa kuin koulukiusaaminen,koska koulukiusaaja on lähes aina lapsi ja sen voi laittaa lapsellisuuden piikkiin mutta aikuinen tietää mitä tekee,joten hän osaa kiusatessaan olla hyvinkin julma.
61016
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Työpaikkakiusaamista on verrattu raiskaamiseen. Se on vähintään yhtä julmaa arvelisin. Itse olen ollut työpaikkakiusattuna kauan ja lähdin ns. työttömyyseläkeputkeen juuri siitä syystä. Nyt ovat varmaan löytäneet uuden kiusaamisen kohteen.
En ole vieläkään toipunut. Haavojani kannan varmaan hautaan saakka. No en ole ainut. Maassamme on jo n. 160.000 kohtalotoveria ja se on paljon.

Äänestä
  • Yritittekö saada apua kiusaamiseen esim.Ts-valtuutetulta,luottamusmieheltä tai työkavereilta.Oma kokemukseni on että asiasta yritetään vaieta,jopa kiusattu häpeilee ja vähättelee asiaa. Olen itse kuullut omassa työ paikassa kiusaamisesta ja kun olen yrittänyt selvittää asiaa.Olen saanut vastaukseksi:tointaako sitä ruveta penkomaan ja muita selityksiä.Mitä olette itse asiasta mieltä olisiko joku voinut auttaa teitä ja miten?

    Äänestä

  • TYÖSUOJELUVALTUUTETTU kirjoitti:

    Yritittekö saada apua kiusaamiseen esim.Ts-valtuutetulta,luottamusmieheltä tai työkavereilta.Oma kokemukseni on että asiasta yritetään vaieta,jopa kiusattu häpeilee ja vähättelee asiaa. Olen itse kuullut omassa työ paikassa kiusaamisesta ja kun olen yrittänyt selvittää asiaa.Olen saanut vastaukseksi:tointaako sitä ruveta penkomaan ja muita selityksiä.Mitä olette itse asiasta mieltä olisiko joku voinut auttaa teitä ja miten?

    Työnantaja olisi voinut. Esimerkiksi lähin esimies olisi voinut sanoa tiukasti yhteisessä palaverissa , että meillä tehdään töitä , eikä kiusata.
    Toinen vaihtoehto on ,että urakat muutetaan henkilökohtaiseksi.
    Niinhän se olis pitänyt tehdä jo 30 vuotta sitten.
    Näin patavanhoillista systeemiä ei pyöri muualla kuin lopettamisaikeissa olevissa yrityksissä.
    On se yhtä helvettiä , että toiset painaa niska märkänä töitä ja toiset vain piereskelee ja naureskelee takana olevalle työtoverille. Palkka oli kuitenkin sama , tekikö vähän tai paljon töitä. Ryhmäurakka on erittäin epäoikeudenmukainen . Olisko hauskaa tehdä töitä esimerk.kananmunapierunhajussa. Se kun kaiken kukkuraksi oli täysin tahallista. Kun minä siitä asiallisesti huomautin ,niin kas kummaa . Minä sain ikuiset vihat niskaani. En muka ymmärrä huumoria. Kilpailu oli kävi kuumana siitä, kuka sai väkevimmät hajut ilmoille . Siitä seurasi rämäkämmät naurut. Voi miten sairasta porukkaa.
    Aivan kuin lasten hiekkalaatikkoleikkejä aikuisten miesten työpaikassa.
    Entäs kun osaston luottamusmies nimitteli minua halpamaisesti lähes 30 vuotta. En vieläkään ole siitä toipunut. Työsuojelupiiri on täysin nynny.
    Siitä ovat toisetkin valittaneet , ettei se saa mitään aikaan. Pidetään joitain ilmapiiri kartoituksia. Niillä ei ole mitään merkitystä.
    Tällaista on ollut savonmaalla.

    Äänestä

  • lihaputkimies kirjoitti:

    Se on kummallista että näitä asioita ei oteta vakavasti vaikka asiasta puhutaan tiedotusvälineissä.Siinä olet oikeassa että työnantajan olisi pitänyt puuttua asiaan sehän on kirjattu lakiinkiin.Mutta koita jaksaa eläkä ole katkera se ei auta yhtään.

    Äänestä

  • TYÖSUOJELUVALTUUTETTU kirjoitti:

    Se on kummallista että näitä asioita ei oteta vakavasti vaikka asiasta puhutaan tiedotusvälineissä.Siinä olet oikeassa että työnantajan olisi pitänyt puuttua asiaan sehän on kirjattu lakiinkiin.Mutta koita jaksaa eläkä ole katkera se ei auta yhtään.

    Eipähän sille katkeruudellekaan mitään voi . Helppo se on toiselle sanoa , että älä katkeroidu.
    Menetin kiusaamisten ja tahallisten työpaikkallani tapahtuvien juonittelujen seurauksena neljän vuoden aikana n. 55.000 mk puhtaana käteen. Miltä tuntuisi itsestäsi , jos työtoverisi alkaisivat sinua nimitellä kuten uhari, pölövästi , vittumainen mies jne jne. Kenen psyyke kestää tällaisia solvauksia vuosia ja vuosikymmeniä . Kyllä siinä on pakko hakeutua lopputiliin , kun ei kerran esimiehillä ja talon ylimmillä ole keinoja, tai haluja lopettaa tällainen terrrisointi. Mitä kummallisimpia konnankoukkuja porukassa keksivätkin ,niin aina minua syytettiin , kuinkas muuten . Eräänä päivänä ilmestyi taukotuvan seinälle ns. Sindlerin lista . Tyrmistyttävää , aikuisten miesten työyhteisössä. Tällaista tapahtui Savossa. Ei sellainen työpaikka ole aivan terve. Sairas työyhteisö sairastuttaa ,jos työntekijä itse ei itse tajua lähteä työpaikastaan aikanaan. Niin, minusta työhaluisesta ja työkykyisestä tehtiin työkyvytön kiusaamisten seurauksena.
    Lisäksi menetin omanarvontuntoni ja voimani. En jaksa enää hakeutua mihinkään töihin. Suurin este on pelko. Sitäpaitsi kukapa se nyt yli 50 vuotiasta ottaisikaan palvelukseensa. Pelkään todella , että taas joudun jonkun hampaisiin. Työhaluja olisi , mutta voimia ei. Se on kumma tunne , jonka tietää vain raskaan työpaikkakiusaamisen kokenut.
    Ryhmäurakka ikäänkuin ruokkii erilaisia kiusaamistilanteita ja klikkien syntymistä. Eräässä toisessa työpaikassani esimieheni haukkui minut 50- vuotispäiväni kynnyksellä liian vanhaksi työelämään , vieläpä julkisesti ja pirullisen ivallinen virnistys suupielessä. Työni kuitenkin tein siinä kuin toisetkin. Itse hänet ylennettiin tuotantopäälliköksi ja minä sain "kenkää". Silloin tuntui kuin puukko olisi pistetty minun sydämeeni. Koetin hammasta purren kestää räjähdykseni , mutta katkeruus jäi sydäntäni jäytämään. En ole siitäkään vielä vapautunut. Olisi edes pyytänyt anteeksi. Vielä mitä. Sepä taitaa isollekin miehelle olla hyvin vaikeaa. Tämä tapahtui taannoin Outokummussa. Saman yrityksen silloinen luottamusmies haukkui meidät uudet työntekijät "kurnuilijoiksi", vaikka ei ehditty olla töissä kuin muutama päivä. Kyllä luottamusmiehetkin osaavat kiusata ja nälviä.
    En ole omasta ja toistenkaan mielestä mikään kurnuilija ja mitähän tuokin sana mahtanee tarkoittaa?
    Kirjoitan lähiaikoina jonain joutilaana sadepäivänä pitkän kirjoituksen. Odottakaahan, tulee se vielä.

    Äänestä

  • TYÖSUOJELUVALTUUTETTU kirjoitti:

    Se on kummallista että näitä asioita ei oteta vakavasti vaikka asiasta puhutaan tiedotusvälineissä.Siinä olet oikeassa että työnantajan olisi pitänyt puuttua asiaan sehän on kirjattu lakiinkiin.Mutta koita jaksaa eläkä ole katkera se ei auta yhtään.

    Työturvallisuuslaki 28§ Häirintä: Jos työssä esiintyy työntekiään kohdistuvaa hänen terveydelleen haittaa tai vaaraa aihettavaa häirintää tai muuta epäasillista kohtelua, työnantajan on asiasta tiedon saatuaan käytettävissään olevin keinoin ryhdyttävä toimiin epäkohdan poistamiseksi.Tämä on kuivaa lakitekstiä,mutta syytä ottaa vakavasti!Ja jos työnantaja,kiusaajat työpaikan luottamushenkilöt eivät ota asiaa vakavasti niin neuvoa kysymään omasta ammattiliitosta ja työsuojelupiiristä.Ja sinulle Lihaputkimies olet oikeassa on helppoa sanoa ja puhua mutta katkeruus sumentaa vain mielen hyvää syksyn jatkoa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Työpaikkakiusattu kirjoitti:

En enää uskalla hakea töihin,kun pelkään niin paljon työpaikkakiusaamista.Viimeisessä työpaikassani,eräs uusi työntekijä suoraan sanottuna vei minun työt ja alkoi määräilemään minua vaikka minä olin ollut tässä työssä paljon kauemmin.Ja mikä pahinta,en voinut sanoa vastaan tälle uudelle työntekijälle,koska hänen äitinsä oli täsmälleen samassa työpaikassa,tämä olisi heti mameroinut äitille,joten olin pahassa välikädessä.Lopputulos oli se,että otin loparit.Työpaikkakiusaaminen on mielestäni vielä pahempaa kuin koulukiusaaminen,koska koulukiusaaja on lähes aina lapsi ja sen voi laittaa lapsellisuuden piikkiin mutta aikuinen tietää mitä tekee,joten hän osaa kiusatessaan olla hyvinkin julma.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu