1) Hanki lattialle esim. kaislamatto. Se on mukava jalkojen alla, ja kaunistaa muutenkin kolkkoa lattiaa.
2) Hanki valkoiset tuolit ja pieni neliskanttinen valkoinen pöytä niiden keskelle. Tosin yksinäiselle riittää yksi tuoli.
Kannattaa sittenkin ostaa kaksi, jos vaikka Mies tulis kylään...juu...just.
3) Teetä parvekkeen toiseen päähän puusta vaikkapa kolmetasoinen "jakkara". Se vois olla noin 80-90 cm korkea ja alin hylly n. 40cm leveä, seuraava n. 35 cm leveä ja vika vaikka 30 cm leveä.
Hanki hyllyille erilaisia ja erikokoisia ruukkuja. Käytä keskenään sointuviä värejä kuten vaikkapa vaaleansinistä, valkoista ja beigeä.
Kukat voisivat olla aika pitkälle valkoisia ( krysantteemiaika on alkanut, joten ne on hyviä tällä hetkellä) ja paljon pelkkiä viherkasveja.
4) Ripusta katosta roikkumaan eri korkeuksille vaikkapa kaksi riippuvaa kukkaa tai viherkasvia.
HUOM! Nämä portaiden kanssa samaan päätyyn.
5) Parvekkeen kaiteelle hanki kaksi tai kolme kukkalaatikkoa EI MUOVISIA please.
Niissä vois olla esim. vihertävänvalkoisia koristetupakoita ja väleissä murattia. Ne on kauniita kun kasvavat isoiksi. Kiire voi kyllä tulla, mutta toivotaan että tulee lämmin syksy, niin kyllä ne vielä ehtii kun toimit nopeasti.
6) Osta lattialle muutamia erikokoisia tai erilaisia koriste-esineitä kuten...posliini/lasipalloja tai jotain muuta kaunista. EI MUOVISIA TONTTUJA TAI ENKELEITÄ!
7)Osta myös erikokoisia ja erilaisa lyhtyjä. Max kahta eri väriä. Osta lyhtyihin oikean väriset kynttilät.
8) Hanki esim. vaalensinisiä ja beigejä astioita, koska ne ovat kauniita valkoista pöytää vasten.
Muista valita oikeanväriset servetit.
Oppitunti 2 päätty tähän, joten ole hyvä vaan.

Vastaukset 5
Vanhimmat
se parvekkeellinen yksinäinen on onnellisempi kuin sinä, joka muistaakseni kirjoitustesi perusteella asut isossa, tyylikkäästi sisustetussa omakotitalossa miehesi kanssa - miten murheellista.
tämän osa1 myös tänne?
Voi voi suakin ap kirjoittaja. Kyllä me parvekkeelliset ollaan tasan tarkkaan yhtä onnellisia tai vielä onnellisempia kuin te kulissitaloissa ja liitoissa asuvat puutarhaolennot. Minunkin monivuotisella rakastajallani on viimesen päälle hieno talo (melkein kartano) mutta eipä ole sekään liitto pätkääkään onnellinen kun mies pitää sivusuhdetta vuosia, ja tiivistä sellaista!! Ja aina mielii vaan siitä hienosta talostaan pois ja luokseni! Ja eukko siellä katkerana odottaa ja odottaa...tietäen mihin ukkonsa aina lähtee...Ja kiitos parvekkeen sisustamis vinkeistä, mutta ei niitä kukaan aikuinen ihminen kaipaa tai tarvitse. Jokainen kun katsos löytää rauhan ja onnensa siitä mistä itse nauttii, itse en ole puutarhuri joten parvekkeeltani on turha mitään kasveja etsiä tai muutakaan krääsää. Yksi tuoli riitää vallan hyvin ja tiedätkös mitä? Olen ihan mielettömän onnellinen...elämästä, kesästä ,lomasta, rakkaussuhteesta, lapsistani,työstäni jne. En tarvitse omaan mielenrauhaan tai onneeni maallista mammonaa enkä varsinkaan sitä miltä ns.pitäisi näyttää ja millaista ns.pitäisi olla!!
Kysy mieheltäsi et onko mulla hyvä parveke vai ei..
ja vastas et ihan perseestä, joten...tee asialle jotain.