Mistäköhän

On paljon naisia, joita ei koskaan petetä ja on myös paljon naisia, joita petetään lähes jokaisessa suhteessaan.

Tosin siihen välillekin jää joukko satunnaisia tapauksia.

Onko Tällainen jatkuvasti petetyksi tulijan rooli käänteinen tapapettäjän roolille, aiheuttaako petetty näitä tilanteita, tai hakeutuuko hän valmiiksi jo petturin seuraan?

Entä ei koskaan petetyn rooli? onko kysymyksessä sellainen persoona, että ukko tietää lähdön tulevan heti, jos antaa pienintäkin aihetta. Vai onko kysymyksessä nainen, joka on niin hyvä ja kunnollinen, että häntä rakastetaan niin täysillä, ettei pettäminen tule edes mieleen.

Luulen sellaisten naisien jotka elävät elämäänsä miehensä ja perheensä kautta tulevan helpommin petetyiksi, kuin vahvojen naisten joilla on oma elämä.
18890
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Ihan ensimmäiseksi, voi ihme taas näitä kirjoituksia!

Et ilmeisesti ole tutustunut aiheeseen uskottomuus, kun tällaisia mielipiteitä latelet.

Ihan kaikenlaisia naisia ja miehiä petetään. Se että toinen ihminen lähtee kokeilemaan vieraan kanssa seksiä, ei ole sinun persoonasta kiinni, eikä ulkonäöstä. Se on ihmisten välisessä suhteessa siihen toiseen ja itseensä.

Persoona vaikuttaa siihen, kuinka selviämme pettämisestä.

"Entä ei koskaan petetyn rooli? Onko kysymyksessä sellainen persoona, että ukko tietää lähdön tulevan heti, jos antaa pienintäkin aihetta. " Näitähän suurin osa ymmärtääkseni petetyistä on? Ja niille todella ehdottomille naisille pettäminen voi olla se "maailman loppu". Se todella romauttaa. Eivät miehet muuta pelkää, kuin kiinni jäämistään.

Uskollisuus ei tule pelosta, vaan se tulee omasta haluta olla uskollinen. Ei mikään rangaistus, eikä pelota pysty estämään ihmistä joka on päättänyt harrastaa seksiä vieraan kanssa.

Ne vahvat naiset puolestaan kyllä notkahtavat, muutta jatkavat elämäänsä. Myös se vaatii vahvuutta että jaksaa elää miehen kanssa joko pettämisen jälkeen tai pettämisen kanssa. Heikoista naisista siihen ei ole, on helpompaa lähteä karkuun.

Äänestä
  • lähtee kun on vielä jotenkin voimissaan,sillä uskottomuus on henkistä väkivaltaa ja siinä usein mukana fyysinen pahoinpitely pettäjän puolelta.
    Pettäjää pitäs kestää ja olla hiljaa ettei saa turpiinsa,näin se useimmin on.
    Vahva ihminen lähtee pois!

    Äänestä

  • yks sellanen kirjoitti:

    lähtee kun on vielä jotenkin voimissaan,sillä uskottomuus on henkistä väkivaltaa ja siinä usein mukana fyysinen pahoinpitely pettäjän puolelta.
    Pettäjää pitäs kestää ja olla hiljaa ettei saa turpiinsa,näin se useimmin on.
    Vahva ihminen lähtee pois!

    tilanne. silloin kun on kyse väkivallasta, pettäminen on "lisämauste", eli tapa osoittaa valtaa ja alistaa. Väkivaltaa ei tarvitse kenenkään sietää. Luulen vain että sitä ei esiinny kuin osassa tapauksista.

    Äänestä

Petetyksi tulevat naiset ihastuvat luonteenpiirteisiin jotka edesauttavat pettämistä. Eli jos nainen ihastuu naistennaurattajiin, joiden ympärillä pörrää aina liuta muitakin naisia, niin kyllähän sitä petetään huomattavasti todennäköisemmin kuin sellainen, jotka kiertävät nämä tyypit kaukaa.

Samaan suuntaan vaikuttaa miehen ulkonäkö. Mitä komeamman miehen suhteessa omaan ulkonäköön nainen valitsee, sitä todennäköisemmin hänet petetään. Esimerkiksi ruma ja lihava mies ei varmasti petä koska sillä on paljon hävittävää (ei löydä koskaan uutta) ja toisaalta vaikka yrittäisi niin harva alkaa kakkoseksi rumalle miehelle. Vastaavasti äärimmäisen komea mies löytää helposti uuden naisen jos suhde menee poikki ja toisaalta tällaiselle miehelle riittää pilvin pimein kakkosnaisia. Tietenkin nämä ovat vain ne ääripäät ja lopulta se on miehen luonteesta kiinni.

Mutta näin nää hommat karkeasti ottaen menee. Sitten tietenkin naisen omat ominaisuudet vaikuttaa, jos seksielämä tai arkielämä ei vain toimi, niin todennäköisyys että jompikumpi lähtee vieraisiin nousee kyllä varmasti.

Äänestä
  • niin ja tietenkin sama asia toimii myös toisinpäin, petetyillä miehillä vain on vähän erilaiset painotukset. Todennäköisesti tossukkamaisuus on miehellä sellainen asia, joka nostaa petetyksi tulemisen todennäköisyyttä.

    Äänestä

  • Mitkä ovat luonteenpiirteet, jotka edesauttavat pettämistä? Jos jokaisella ihmisellä on järki ja arvomaailma, niin ei siinä luonteenpiirteet paljoa vaikuta. Jokainen luonne oppii, kuka hyviä kuka huonoja tapoja.

    Kyllä ne hiljaiset, erakkomaiset ja vetäytyvät luonteetkin pettää. Myös sosiaaliset (joita ilmeisesti tarkoitit naisten naurattajilla - tiesitkö että naiset rakastuvat helpoiten miehiin jotka saavat heidät nauramaan ja hyvälle tuulelle?) ja verbaaliset tyypit voivat olla uskollisia.

    Tiedän monta rumaa, lihavaa, huonohampaista miestä joilla on sivusuhteita. Myös äärimmäisen komea mies ei ensinnäkään kaikkien mielestä ole edes saman näköinen ja toisekseen voi olla todella arka ja hiljainen. Hyvä jo uskaltaa naiseen koskea.

    Typerintä on kuvitella että se näkyy jotenkin ulospäin. Tai että se on joku oman kyvykkyyden mittari että on löytänyt uskollisen miehen.

    Jos haluat laskea varman päälle ota impotentti mies!

    Äänestä

  • mummomuori kirjoitti:

    Mitkä ovat luonteenpiirteet, jotka edesauttavat pettämistä? Jos jokaisella ihmisellä on järki ja arvomaailma, niin ei siinä luonteenpiirteet paljoa vaikuta. Jokainen luonne oppii, kuka hyviä kuka huonoja tapoja.

    Kyllä ne hiljaiset, erakkomaiset ja vetäytyvät luonteetkin pettää. Myös sosiaaliset (joita ilmeisesti tarkoitit naisten naurattajilla - tiesitkö että naiset rakastuvat helpoiten miehiin jotka saavat heidät nauramaan ja hyvälle tuulelle?) ja verbaaliset tyypit voivat olla uskollisia.

    Tiedän monta rumaa, lihavaa, huonohampaista miestä joilla on sivusuhteita. Myös äärimmäisen komea mies ei ensinnäkään kaikkien mielestä ole edes saman näköinen ja toisekseen voi olla todella arka ja hiljainen. Hyvä jo uskaltaa naiseen koskea.

    Typerintä on kuvitella että se näkyy jotenkin ulospäin. Tai että se on joku oman kyvykkyyden mittari että on löytänyt uskollisen miehen.

    Jos haluat laskea varman päälle ota impotentti mies!

    linjaa että ihan oksettaa.

    "Mitkä ovat luonteenpiirteet, jotka edesauttavat pettämistä?"

    Oletetaanpa että meillä on kaksi ukkomiestä, jotka kummatkin lähtevät pillun perässä baariin. Toinen on kova supliikkimies ja toinen ujo nörtti. Kumpi näistä kahdesta saa ja kumpi jää ilman? Entäpä jos tuo saamaton on jo todennut että yhden illan pipari on niin tiukassa, ettei maksa vaivaa. Silloin se ei edes yritä. Kummassakin tapauksessa lopputuloksena on uskollinen mies, vaikka uskollisuus pitäisikin vain olosuhteiden pakosta.

    Sitä onko joku uskollinen koska haluaa aina olla, vai eikö vain sopivaa ole sattunut kohdalle, on mahdotonta tietää.

    Nyt kumminkin puhuttiin yleisellä tasolla. Yllättäen minun kavereistani juuri ne kovimmat naistenmiehet ovat myös olleet kovimpia pettäjiä. Sitä ei yksi poikkeus muuta suuntaan taikka toiseen.

    Äänestä

  • niin poliittisesti korrektia kirjoitti:

    No, kokemukseni mukaan nuo "nörtit" tai kiltit miehet eivät baarissa ehkä saakkaan, mutta onhan muitakin mahdollisuuksia. Ainakin tuttavat ja niiden tuttavat, naapurit, keskustelupalstat... mitä nyt olen laittanut merkille. Ja hän jaksaa kehitellä asiaa eteenpäin sekä odottaa sitä hyvää tilaisuutta pitkäänkin!

    Ei se ole uskollisuutta jos niin on vain olosuhteiden pakosta. Sitä ei voi kukaan muu päättää kuin asianomainen itse, mitä haluaa ja mitä ei halua. Sen toinen voi tietää vain puhumisen/ilmaisun kautta.

    "Naistenmiehet" ovat miehiä jotka uskovat miehen rooliin kuuluvan pakonomaisen pettämisen, eivätkä he kykene itse säätelemään toimintaansa. On myös miehiä, jotka ovat sosiaalisia mutta joiden arvot ovat toiset.

    Olen todellakin hämmästellyt monta kertaa, että kuinka vähän tällaiset yleistyksen lopulta pitää paikkansa. Mutta asia taitaa olla niin, että sitä haluaa nähdä vain sen, joka "todistaa" omat ennakkoluulot oikeaksi.

    Sun pointtisi taitaa olla että kuka vain milloin vain missätahansa vain voi pettää. Minkäänlaista ennakkovaroitusta ei koskaan voi saada, sillä minkälainen mies (ja varmaan nainenkin) tahansa voi pettää.

    Älä viitsi jauhaa paskaa. Kyllä pettämjäluonteen merkit ovat useassa tapauksessa nähtävissä jo suhteen alkumetreillä. Ei kaikilla, mutta varmasti aika suuressa osassa. Itse ainakin olen huomannut että jos nainen vaikuttaa huorahtavalta, niin kyllä se usein on sellainen. Ei aina, eikä kaikki, mutta usein.

    "No, kokemukseni mukaan nuo "nörtit" tai kiltit miehet eivät baarissa ehkä saakkaan, mutta onhan muitakin mahdollisuuksia. "

    Miehelle joka ei saa baarista pillua, pillunsaanti on epävarmempaa kuin sellaiselle joka saa baarista. Toisin sanoen pillua tulee harvemmin. Sitä ei muuta tosiasia että vierasta naista voi lohjeta mistä vain, sillä sitä lohkeaa muualtakin niille joille lohkeaa baaristakin. Piste.

    "Naistenmiehet" ovat miehiä jotka uskovat miehen rooliin kuuluvan pakonomaisen pettämisen,"

    Ja naiset, jotka ihastuvat ainoastaan naistenmiehesten luonteenpiirteisiin, tulevat petetyksi kerta toisensa jälkeen. Aivan kuten aloittaja kirjoitti.

    Äänestä

  • ja asiallisesti kirjoitti:

    Näinhän se on että kuka vain voi pettää, kun tilaisuus tulee. Monta kertaa havaittu.

    Et nyt sitten kuvannut, minkälainen se "pettäjäluonne" on? Tai minkälainen "naistenmies"? Lisäsit vielä tuon huorahtavan naisen, mistä hänet tuntee?

    Naistenmiehestä tulee kaksi mielikuvaa. Sellainen liki 60v, avioliitossa, lipevä nuoleskelija joka uskoo itsestään liikoja. Mielistelee ja on "kohtelias" liioitellusti. Yrittää epätoivoisesti iskeä nuoria naisia, eikä usko sanaa "lähe kiitää" vaan jää roikkumaan. Hyvällä tuurilla saa jonkun ikäisensä naisen, joka pyörittelee miestä kunnes kyllästyy ja laittaa uudelleen kiertoon. Miehestä ei loppupeleissä ole edes "siihen".

    Toinen on macho mies, jonka uho kuuluu ja näkyy. Täynnä itsekehua ja naisten paikka nyrkin ja hellan välissä ei jää arvuutukseksi. Ainoa mitä ehkä osaa kunnolla, on naiminen. Jos haluaa hyvää seksiseuraa, näistä sitä kuulemma löytyy.

    Nuo mielikuvasi ovat ehkä tulleet siitä, mikä näkyy ulospäin. On paljon tapauksia, joista ulkopuoliset harvoin kuulevat tai näkevät, ihan tavallisia ihmisiä. Niitä joista ei ikinä uskoisi. Mukavia, kilttejä ja ihan fiksuja ihmisiä.

    Jos haluaa ajatella riskejä niin totta on että on merkkejä joita kuunnella - niitä ei voi ehkä nähdä.

    Asenteet on tärkein. Mitä mies arvostaa naisessa? Jos hän jakaa naiset madonniin eli äiteihin ja huoriin, todennäköisesti pettämisen kynnys on matalampi. Luja usko siihen että hänellä on oikeus seksiin silloin kun hän haluaa, ja sellaiseen seksiin kuin häntä huvittaa. Häntä ei naiset "määräile".

    Elämäntapa on toinen. Jos mikään ammatti ei kiinnosta, kokeilee kaikennäköistä tai työpaikat vaihtuu kun niissä on veemäisiä kavereita. Pienet rikokset ei pelota, eli ottaa jatkuvasti tarpeettomia riskejä. Kuvaan kuuluu myös reipas alkoholinkäyttö. Naisiinkaan ei ole aikaa kunnolla tutustua, vaan heitä tulee ja menee niin, ettei aina itsekkään ole selvillä kenen kanssa parhaillaan seurustelee tai on peräti aviossa.

    Se että nainen rakastuu renttuihin, on vanha virsi ja pitää paikkansa. Se mihin on kasvanut ja lapsena kotielämässä tottunut voi vetää puoleensa. Vaikka se haavoittaa se kuitenkin on jotenkin tuttua ja sillä tavoin turvallista.

    "Renttukin" voi olla lopulta hyvä mies jos ei ihan ole pahimmasta päästä - naisten hakkaaja ja alkoholisti. Uskollinenkin, jos sille päälle alkaa.

    Äänestä

  • ja asiallisesti kirjoitti:

    Sun pointtisi taitaa olla että kuka vain milloin vain missätahansa vain voi pettää. Minkäänlaista ennakkovaroitusta ei koskaan voi saada, sillä minkälainen mies (ja varmaan nainenkin) tahansa voi pettää.

    Älä viitsi jauhaa paskaa. Kyllä pettämjäluonteen merkit ovat useassa tapauksessa nähtävissä jo suhteen alkumetreillä. Ei kaikilla, mutta varmasti aika suuressa osassa. Itse ainakin olen huomannut että jos nainen vaikuttaa huorahtavalta, niin kyllä se usein on sellainen. Ei aina, eikä kaikki, mutta usein.

    "No, kokemukseni mukaan nuo "nörtit" tai kiltit miehet eivät baarissa ehkä saakkaan, mutta onhan muitakin mahdollisuuksia. "

    Miehelle joka ei saa baarista pillua, pillunsaanti on epävarmempaa kuin sellaiselle joka saa baarista. Toisin sanoen pillua tulee harvemmin. Sitä ei muuta tosiasia että vierasta naista voi lohjeta mistä vain, sillä sitä lohkeaa muualtakin niille joille lohkeaa baaristakin. Piste.

    "Naistenmiehet" ovat miehiä jotka uskovat miehen rooliin kuuluvan pakonomaisen pettämisen,"

    Ja naiset, jotka ihastuvat ainoastaan naistenmiehesten luonteenpiirteisiin, tulevat petetyksi kerta toisensa jälkeen. Aivan kuten aloittaja kirjoitti.

    Onko mielestäsi uskollisuutta se, että varattu etsii vierasta "pillua", mutta ei saa.
    Ei tuoollainen kovin uskollisen ihmmisen touhuilta vaikuta.

    Eikä ulkonäöllä loppupeleissä todellakaan ole merkitystä uskollisuuden kannalta. Itse ainakin kauniina naisena tiedän, että jos ero (mitä en toivo tapahtuvan) minulle ja aviomiehelleni tulisi, niin yksin jäisin vain jos niin silloin tahtoisin. Mahdollisuuksia pettää miestäni olisi ja avoimesti monet yrittääkin saada mukaansa, mutta se on aivan sama, koska miestäni en petä.

    Uskollisuus joko on tai ei ole ihmisen sisällä, luonteessa, vahvuudessa ja arvoissa. Ja ainakin kohdallani on merkitystä myös sillä, että aviomieheni on unelmieni mies, ja intohimoa kuin rakkautta riittää, kuin myös seksuaaliset halumme menevät täysin yhteen.

    Yleistyksesi ärsyttää, et voi ulkonäön ja karisman mukaan lokeroida ihmisiä pettäjiksi ja ei-pettäjiksi.

    Äänestä

  • eräs... kirjoitti:

    " Onko mielestäsi uskollisuutta se, että varattu etsii vierasta "pillua", mutta ei saa.
    Ei tuoollainen kovin uskollisen ihmmisen touhuilta vaikuta. "

    Eihän se tietenkään ole, mutta kun ei sitä oikein voi tietää ellei osaa ajtustenlukua. Vai millä ilveellä ajattelit erottaa uskollisen jannun potentiaalisesta petturista, joka ei itse tee yhtään mitään, mutta kiksauttaa heti jos joku tekeekin aloitteen (naispetturit usein tällaisia)?

    "Eikä ulkonäöllä loppupeleissä todellakaan ole merkitystä uskollisuuden kannalta"

    Bullshit ja sitäpaitsi puhuin miehistä, en naisista. Naisilla voi mennä hyvinkin toisinpäin, elikkä ei-niin-kauniit ovat valmiita antamaan komealle jos oma mies ei ole priimaa, kun taas kauniin naisen mies on todennäköisesti itsekin komea (puhdas arvaus, mutta ei mikään mahdottomuus).

    "Uskollisuus joko on tai ei ole ihmisen sisällä, luonteessa, vahvuudessa ja arvoissa."

    Totta, mutta kun et voi erottaa "pakon edessä uskollista" (=ei saisi vaikka yrittäisi eikä siis uskalla yrittääkään) oikeasti uskollisesta.

    "Yleistyksesi ärsyttää, et voi ulkonäön ja karisman mukaan lokeroida ihmisiä pettäjiksi ja ei-pettäjiksi. "

    Käyttäytyminen sitä kyllä kaikkein eniten ennustaa, mutta tavan tallaaja ei voi käyttäytyä kunnon pelimiehen elkein eli alkaa kunnon sarjapetturiksi, ellei ole komea (tai jotenkin muuten spesiaali).

    Lähipiirini komeimmat pelimiehet (huom! Siis pelimiehet, ei komeimmat koti-isät) ovat niitä kovimpia pettureita ja muut tulevat kaukaa perästä.

    Äänestä

  • ja höpöhöpöä kirjoitti:

    Tuli hieman täsmennystä. Et siis tarkoita näitä tavallisia pettäviä miehiä, vaan "pelimiehiä". Ovat siis joko asennevammaisia tai seksiaddikteja, pahimmassa tapauksessa luonnehäiriöisiä.

    Juu, ja voin sanoa että ulkonäöltään tavallinen tallaajakin voi olla psykopaatti ja sarjapetturi - paremminkin päällekkäispetturi, monta naista yhtäaikaa verkossa. Mutta heillä nyt tietysti on sitä "spesiaalia".

    Taitaa olla niin, että nuorissa kaupunkilaisissa miehissä näitä alkaa olla enemmän, mutta vähemmistönä noin koko suomea ajatellen?

    Uskollisuutta et todella voi erottaa ulkoapäin. Etkä edes muustakaan. Moni haluaa olla uskollinen, mutta voi yllättää itsensäkin tekemällä toisin. Joten älä sano ei koskaan! Ei meistä kukaan voi ennustaa, mitä tapahtuu 20 vuoden päästä.

    Äänestä

Kaikki olemme erilaisia. Kaikilla on eri tarina. Mutta jos aina ja taas kerran suhde kaatuu pettämiseen, niin voisi vilkaista itseään; millainen on se miestyyppi, johon ihastun. Monet nimittäin suorastaan rakastuvat casanovamaisiin miehiin, poikkeuksetta. Ja se on heti menoa se. Vähän aikaa onni kestää - ja sitten itketään.

Itse olen tuntenut nuoren äidin, jolla oli 23-vuotiaana ollut neljä hieman pidempää suhdetta. Kaikki suhteet päättyivät, kun jokainen mies pahoinpiteli. Joillain ei vain ole sosiaalista silmää ja antenneja sojottamassa joka suuntaan. Moni ei myöskään tiedä mitä haluaa - ja ottaa ensimmäisen, joka vastaan kävelee. Luottaa täysillä ja elää ruusuisista tulevaisuuden kuvista. Kunnes....

Äänestä

antava vaimo pettää sehän on selvä.

Äänestä

Tuo väittämäsi lähtee käänteisesti siitä ajatuksesta, että pettämisen syy olisi jossain muussa kuin pettäjässä. Itse lähden siitä, että pettämispäätöksen tekee aina pettäjä. Vaikka liitto olisi kuinka karilla tai puolison persoona millainen vain, pettäjä kantaa vastuun omasta käytöksestään. On kiva selitellä itselle ja varsinkin lähipiirille, että petin, koska puoliso on sellainen ja tällainen. Toisaalta pettäminen tekona on sen verran ahdistava, että muiden ihmisten oloa helpottaa löytää siheen joku syy. Onhan se hemmetin turhauttavaa ajatella, että periaatteessa kuka tahansa voi olla seuraava petetty.

Maailmassa on varmaan monia henkilöitä, joita ei ikinä petetä. Todennäköisesti tässä tapauksessa on kyse pitkästä suhteesta, jossa molemmat ovat pitkän suhteen elämäntavakseen valinneita. En usko olevan montaakaan henkilöä, joka vaihtaa vaikkapa miestä parin vuoden välein ja tätä "vaihtajaa" ei ikinä petettäisi.

Oma mieheni petti minua pitkään (yli 10 vuotta) kestäneen avioliiton jälkeen. Kommentit olivat poikkeuksetta: "Eipä olisi Matista ikinä uskonut". Mieheni ei ollut mikään tapapettäjä, mutta tilaisuus teki varkaan ja pikkusormen jälkeen meni koko käsi. Itse olen itsellinen nainen, jolla erittäin vaativa työ. En siis ole varsinainen kodin hengetär päähommaltani enkä mitenkään miehestäni riippuvainen. Aika moni minun tuttavistani kommentoi, että he olisivat odottaneet pettämistä ehkä minulta enemmän kuin mieheltäni. Tämä taas johtuu ihan käytännön syystä eli olen työni takia jonkin verran pois kotoa ja minulle pettäminen olisi ollut ehkä helpompaa.

Olen aika surullinen siitä, että avioliittomme päättyi miehen pettämiseen. Yritimme jatkaa muutaman vuoden pettämisen paljastuttua, mutta se ei vain enää onnistunut. Silti en usko olevani persoonani tai käytökseni takia mitenkään syyllinen mieheni pettämiseen. Varmasti suhteessamme oli paljonkin parannettavaa pettämisen aikoihin, mutta eipä se pettäminen ainakaan asioita parantanut. Päinvastoin.

Äänestä

että toiset naiset roikkuvat koko elämänsä jonkun kakkosena. Miehet vaihtuvat, mutta kakkosrooli pysyy? Miksi jotkut naiset eivät koskaan kelpaa ykkösiksi?

Äänestä
  • tiedän vain sellaisia kakkosia, jotka ovat olleet suhteessa vain yhteen ukkomieheen ennen kuin ovt menneet yhteen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

moinen johtuu? kirjoitti:

On paljon naisia, joita ei koskaan petetä ja on myös paljon naisia, joita petetään lähes jokaisessa suhteessaan.

Tosin siihen välillekin jää joukko satunnaisia tapauksia.

Onko Tällainen jatkuvasti petetyksi tulijan rooli käänteinen tapapettäjän roolille, aiheuttaako petetty näitä tilanteita, tai hakeutuuko hän valmiiksi jo petturin seuraan?

Entä ei koskaan petetyn rooli? onko kysymyksessä sellainen persoona, että ukko tietää lähdön tulevan heti, jos antaa pienintäkin aihetta. Vai onko kysymyksessä nainen, joka on niin hyvä ja kunnollinen, että häntä rakastetaan niin täysillä, ettei pettäminen tule edes mieleen.

Luulen sellaisten naisien jotka elävät elämäänsä miehensä ja perheensä kautta tulevan helpommin petetyiksi, kuin vahvojen naisten joilla on oma elämä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu