Exä-S/M

Olen ollut huomaavinani, että joidenkin naisten keskuudessa on huolestuttavan yleistä tää että annetaan itsensä olla kusipäisen exän pompoteltavana. Siis se kierre vaan jatkuu ja jatkuu, eikä siitä virheestä näymmä kuitenkaan opita. Lopuksi aina itketään.

Kaava on aina lähes sama, ensin mies jättää rumasti, huorittelee ja ties mitä muuta. Vähän aikaa ollaan erossa ja miestä alkaa taas merkillisesti kiinnostamaan (panetus), pehmittelee naista kaikenmaailman "on ikävä"-lepertelyillä ja alkaa käymään usein kylässä. Sitten lopulta mennään sänkyyn ja taas mies häipyy kun on saanut haluamansa.

Yhteistä asiassa vaikuttaisi olevan, että tämä kusipäämies on naisen ensimmäinen poikaystävä. Nainen on jokseenkin katkeroitunut eron jälkeen mieskuntaan, eikä ole uskaltanut aloittaa uutta suhdetta siinä pelossa että taas käy yhtä paskamaisesti - mutta koomisesti sen yhden ja saman exänsä kanssa kylläkin toistaa saman mokan kerrasta toiseen.

Että mikähän siinä on niin vaikeaa? Minusta tällainen on kertakaikkisen järjenköyhän oloista touhua. Kyllä kai nyt jokainen tervejärkinen ihminen tajuaa ettei siihen kuumaan lieteen kannata koskea enää toista, saatika jotain viidettä kertaa kun siinä polttaa näppinsä. Joku exiin liittyvä itsesuojeluvaiston palikka näiltä naisilta täytyy puuttua pääkopasta.
1437
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Naisen tekee mieli sitä itseään eikä ole muita ehdokkaita sillä hetkellä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Professori kirjoitti:

Olen ollut huomaavinani, että joidenkin naisten keskuudessa on huolestuttavan yleistä tää että annetaan itsensä olla kusipäisen exän pompoteltavana. Siis se kierre vaan jatkuu ja jatkuu, eikä siitä virheestä näymmä kuitenkaan opita. Lopuksi aina itketään.

Kaava on aina lähes sama, ensin mies jättää rumasti, huorittelee ja ties mitä muuta. Vähän aikaa ollaan erossa ja miestä alkaa taas merkillisesti kiinnostamaan (panetus), pehmittelee naista kaikenmaailman "on ikävä"-lepertelyillä ja alkaa käymään usein kylässä. Sitten lopulta mennään sänkyyn ja taas mies häipyy kun on saanut haluamansa.

Yhteistä asiassa vaikuttaisi olevan, että tämä kusipäämies on naisen ensimmäinen poikaystävä. Nainen on jokseenkin katkeroitunut eron jälkeen mieskuntaan, eikä ole uskaltanut aloittaa uutta suhdetta siinä pelossa että taas käy yhtä paskamaisesti - mutta koomisesti sen yhden ja saman exänsä kanssa kylläkin toistaa saman mokan kerrasta toiseen.

Että mikähän siinä on niin vaikeaa? Minusta tällainen on kertakaikkisen järjenköyhän oloista touhua. Kyllä kai nyt jokainen tervejärkinen ihminen tajuaa ettei siihen kuumaan lieteen kannata koskea enää toista, saatika jotain viidettä kertaa kun siinä polttaa näppinsä. Joku exiin liittyvä itsesuojeluvaiston palikka näiltä naisilta täytyy puuttua pääkopasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu