Ajattelinpa nyt kirjoittaa tänne oman tarinani. Mulla on n. 7 vuotta ollut tosi läheinen ja hyvä ystävä. Ollaan eletty yhdessä ilot ja surut, matkusteltu, tehty kaikenlaisia hullutuksia ja koettu yhdessä tosi paljon asioita. Oon auttanut kaveriani selviämään anoreksiasta ja äidin alkoholismista. Mutta kaikki muuttu oikeestaan jo viime vuonna. Meidän hyvä yhteinen ystävä sai lapsen viime keväänä. Tää "kolmas ystävä" on aina ollut tän mun kaverin kaa läheisempi, on tuntenut sen tosi pitkän aikaa jne. Oon mäkin ollut sen kanssa ihan hyvä kaveri, vaikka en aina oo ymmärtänyt sen juttuja. Siis esim. kuinka on pettänyt poikaystäviään ja kuinka tarvii meikata 2h ennen ku voi mennä ulos. Mut joo..oon hyväksynyt hänet sellaisena kuin hän on. Kaikki siis lähti siitä, että tää tyttö ei halunnut pitää muhun mitään yhteyttä enää sen lapsen saamisen jälkeen. Loukkaannuin siitä tosi paljon, koska en vieläkään tiedä mikä tähän oli syynä. Mut kaiken huippu oli se, et tää mun ns. paras kaveri ei mitenkään puolustanu mua tai ollu tukena, kun olin tosi surullinen, et miks en saanut kuulua enää heidän elämään.. Muistan vielkin sen, kun sain jotenkin tietää, et tää mun ns. paras kaveri oli käyny katsomassa heitä siel sairaalassa..eikä mua oltu kutsuttu. Kysyin vaan, että miksköhän, nii tää mun kaveri sanoi, että ei vaan jstn syystä halunnut. Mietin, et jos syynä oli se, että olen terv.huoltoalalalla ja ajattelin myöhemmin, että jos tämä äippä ajatteli, että jstn syystä neuvoisin häntä lapsen kasvattamisessa tai jtn.. Niin en kuitenkaan kyllä ikinä tekisi. Ja kun tää oli muutenkin aika vaikea asia, koska lasta ei suunniteltu..ja mies lähti jsn vaiheessa.. Mutta ok. Kaikki kuitenkin tästä huolimatta palas normaaliksi...siis tämän minun parhaan kaverini osalta. Meidän ystävyys jatkui jne. Vaikka en halunnutkaan puhua tästä kolmannesta ihmisestä, koska mielestäni hän teki niin väärin minua kohtaan! Oisin vaan halunnut olla heidänkin tukena. Ja esim. tää mun paras kaveri ehdotti ihan suoraan aborttia, mitä itse en ikinä ois sanonut hänelle..mutta silti näin. Ja totta kai loukkaannuin tälle munkin parhaalle kaverilleni, koska hän jotenkin vielä ylpeili, kun sai nähdä vauvaa jne. Todella lapsellista.
Mutta tuntuu, että nyt sama on toistumassa. En ole ehtinyt näkemään tätä ns. parasta kaveriani kesällä juurikaan, koska molemmat teemme 3vuoroa ja työt menee aika ristiin. Sen lisäksi olen aloittamassa opiskelua uudelleen ja on ollut paljon asunnon järkkäämistä jne. Ja tämän lisäksi seurustelen,joten haluan että poikaystävällenikin on aikaa. Mutta kun nämä asiat menevät näin.. ollaan sovittu vko sitten, että lähdetään lavatansseihin..no sitten kun tämä pvä koittaa, tämä kaveri haluaakin baariin..ja itse olen jo tällä "lavatanssi-suunnalla" enkä motivoitunut baariin.. Tai sitten ehdotan leffaa viikon päähän, niin hän suuttuu, että kun ei ole aiemmin aikaa.. ja ei silloinkaan hänelle käy, koska menee seuraavana pvänä aamuun. Ooon yrittänyt selittää tälle kaverilleni sitä, että valitettavasti ei vaan ole enää aikaa sillei kun joskus 16veenä, mutta kyllähän ystävyyden pitäisi kestää. Eikä seurustellessa voi vaan tosta noin sanoa, että lähdenpä tästä bilettään. Tai vaikka voisikin, ei vaan halua.
Niin tämä ystäväni nyt kuitenki päätti laittaa välit poikki vko sitten sanoi, että jos ei riitä aikaa, niin ei kannata pitää yhteyttä. Ymmärrän, että tämä ystäväni on yksinäinen, koska ei seurustele..ja on kaatunut pari suhdetta puolen vuoden sisään.. Mutta esim. hän ei viimeksi edes kertonut asiasta minulle heti! Mielestäni parhaalle ystävälle kuuluu kertoa asioita! No..kaiken kaikkiaan..pyysin anteeksi käytöstäni ja että kun ei ole tarpeeksi ollut aikaa..ja että en haluaisi riidellä. No, eipä vastannut mitään. Mietin vaan, että onko kyseessä mustasukkaisuus. Itse olen vakaassa parisuhteessa, valmistuin viime vuonna, harrastan paljon ja pääsin opiskelemaan yliopistoon. Ja tämä kaverini on joutunut kuitenkin kestämään paljon kaikkia vaikeitakin asioita. Ja esim. kun sain tietää, et pääsin opiskeleen, hän juuri ja juuri onnitteli..ei ole pahemmin kyllä muuten kysellyt aionko muuttaa jne. En vaan ymmärrä, kun ei muut läheiset ystäväni ole käyttäytyneet noin. Ja mielestäni ystävienkin pitäisi ymmärtää, että jossain vaiheessa baareilut jää vähemmälle, jos seurustelee vakavasti. Mieluummin sitä sit tekee kavereiden kanssa muuta, mökkeilee jne. Tuntuu vaan jotenkin, että tämä ystäväni ei ole muuttunut siitä lukioajasta..eikä halua aikuistua. Harmittaa vaan niin paljon tämä riita. Koska kuitenkin hän on todella läheinen ja rakas, enkä ikinä hänelle mitään pahaa halua. Haluan vaan, että hän ymmärtäisi asiaa minunkin kannalta. En vaan tiedä, että pitäisikö lähettää vielä viestiä tai jtn... Mutta toisaalta en haluaisi, koska mielestäni hänenkin pitää tulla vastaan. Mitä tehdä?
Mutta tuntuu, että nyt sama on toistumassa. En ole ehtinyt näkemään tätä ns. parasta kaveriani kesällä juurikaan, koska molemmat teemme 3vuoroa ja työt menee aika ristiin. Sen lisäksi olen aloittamassa opiskelua uudelleen ja on ollut paljon asunnon järkkäämistä jne. Ja tämän lisäksi seurustelen,joten haluan että poikaystävällenikin on aikaa. Mutta kun nämä asiat menevät näin.. ollaan sovittu vko sitten, että lähdetään lavatansseihin..no sitten kun tämä pvä koittaa, tämä kaveri haluaakin baariin..ja itse olen jo tällä "lavatanssi-suunnalla" enkä motivoitunut baariin.. Tai sitten ehdotan leffaa viikon päähän, niin hän suuttuu, että kun ei ole aiemmin aikaa.. ja ei silloinkaan hänelle käy, koska menee seuraavana pvänä aamuun. Ooon yrittänyt selittää tälle kaverilleni sitä, että valitettavasti ei vaan ole enää aikaa sillei kun joskus 16veenä, mutta kyllähän ystävyyden pitäisi kestää. Eikä seurustellessa voi vaan tosta noin sanoa, että lähdenpä tästä bilettään. Tai vaikka voisikin, ei vaan halua.
Niin tämä ystäväni nyt kuitenki päätti laittaa välit poikki vko sitten sanoi, että jos ei riitä aikaa, niin ei kannata pitää yhteyttä. Ymmärrän, että tämä ystäväni on yksinäinen, koska ei seurustele..ja on kaatunut pari suhdetta puolen vuoden sisään.. Mutta esim. hän ei viimeksi edes kertonut asiasta minulle heti! Mielestäni parhaalle ystävälle kuuluu kertoa asioita! No..kaiken kaikkiaan..pyysin anteeksi käytöstäni ja että kun ei ole tarpeeksi ollut aikaa..ja että en haluaisi riidellä. No, eipä vastannut mitään. Mietin vaan, että onko kyseessä mustasukkaisuus. Itse olen vakaassa parisuhteessa, valmistuin viime vuonna, harrastan paljon ja pääsin opiskelemaan yliopistoon. Ja tämä kaverini on joutunut kuitenkin kestämään paljon kaikkia vaikeitakin asioita. Ja esim. kun sain tietää, et pääsin opiskeleen, hän juuri ja juuri onnitteli..ei ole pahemmin kyllä muuten kysellyt aionko muuttaa jne. En vaan ymmärrä, kun ei muut läheiset ystäväni ole käyttäytyneet noin. Ja mielestäni ystävienkin pitäisi ymmärtää, että jossain vaiheessa baareilut jää vähemmälle, jos seurustelee vakavasti. Mieluummin sitä sit tekee kavereiden kanssa muuta, mökkeilee jne. Tuntuu vaan jotenkin, että tämä ystäväni ei ole muuttunut siitä lukioajasta..eikä halua aikuistua. Harmittaa vaan niin paljon tämä riita. Koska kuitenkin hän on todella läheinen ja rakas, enkä ikinä hänelle mitään pahaa halua. Haluan vaan, että hän ymmärtäisi asiaa minunkin kannalta. En vaan tiedä, että pitäisikö lähettää vielä viestiä tai jtn... Mutta toisaalta en haluaisi, koska mielestäni hänenkin pitää tulla vastaan. Mitä tehdä?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Sama se on ystävyyden kuin rakkaudenkin laita: toista ei voi pakottaa. Hän ei vain halua enää olla ystäväsi, etkä sinä valitettavasti voi sille mitään.
Halit sulle, yritä elää vain tätä päivää.
Itsellä kaveri muutti toiselle paikkakunnalle ja tämän jälkeen olemme nähneet todella harvoin. Hän ei halua jostain syystä edes pitää viestitse yhteyttä. Sai vain uudet ystävät toiselta paikkakunnalta. Ei siinä vaan oikein voi mitään, jollei toinen halua jatkaa ystävyyttä.
Mielestäni olet myös kaiken jo tehnyt. Ehkä tämä ystäväsikin huomaa, miten typerä ja äkkipikainen on ollut ja ottaakin taas yhteyttä sinuun. Mieti siinä vaiheessa, millaisen ystävän kanssa haluat pitää yhteyttä.
Moikkelis moi!
Luinpa pitkän textisi :)
Älä hetkauta korvaasi noille edellisille! Kun on kyse parisuhteesta, lapsi-vanhempi suhteesta, sisarussuhteesta tai vaikka tärkeästä ystävyyssuhteesta, sitä pitää tehdä kaikkensa, että se pelaa. Ei pidä mennä vastaan puoleen väliin vaan kiskoa koko se väli kasaan, sinne toiseen päähän asti. Vasta kun voi itselleen sanoa, että on todella tehnyt kaikkensa suhteen eteen, voi luovuttaa.
Tilanne on varsin selkeä.
Kamusi on peloissaan, että menettää sinut. Hän välittää sinusta tosennäköisesti aivan yhtä paljon, mutta tuntee itsensä ulkopuoliseksi, koska elämäntilanteenne ovat niin erilaiset. Kateellinen, todellakin. Mutta sitä ei kannata sanoa kamulle, ettei loukkaannu. Hänen "eroilmoituksensa" on silkkaa itsepuollustusta. Häneen sattuu ja tuntuu vain helpommalta laittaa välit poikki.
Sun pitää nyt mönkiä niiden puollustusten läpi ja todistaa, että asiat eivät ole niin huonosti kuin hän luulee. Ei 7 vuotta katoa viikossa. Se kaikki on edelleen siellä. Ok, setvimistä on. Teidän pitää face-to-face pyytää kummankin anteeksi ja sen jälkeen sopia käytännön järjestelyt (ajankäyttö).
Itse olen jo pitkään miettinyt laittavani ystävääni välit poikki, koska hän ei pidä mtn yhteyttä. Sattuu niin perkeleesti odottaa viestiä tai soittoa tai ihan mitä vaan. Mitään muuta ei tuu ku lyhyitä vastauksia tekstiviestillä. Turhauttavaa, loukkavaa..kaikenlaista. Tää muutti, osti kämpän, meni töihin. Jep jep ja seurustelee.
Ei siinä mtn, mulla kaikki samat mut aikaa löytyy ystävillekin. Eli tekosyy vai ei?
Jaa-a.
By the way, jos kamus kirjoittais tänne, sen otsikko olis myös mahdollisesti "hylätty".