mikä eteen

Hyvää Iltaa!

Haluaisin keskustella parisuhteesta jossa toinen puolisoista on paljon poissa kotoa työn takia.

Nimenomaan suhteen kestävyyden kannalta. Itse olen työni takia poissa yhdeksän kuukautta maailman eri kolkilla.

Olen perheellinen. Lapset ovat vielä kotona vaikka kaikki kolme yli kymmenen vuotiaita.

Viime aikoina minulla on ollut melkoisia omantunnontuskia siitä etten ole jakamassa yhteistä elämää tarpeeksi usein. Kaikki tuntuu valuvan käsistä, aika juoksee kiihtyvällä sykkeellä eteenpäin. Tunnen jääväni paitsi kaikkein tärkeimmästä.

Suhteeni puolisoon on kestänyt. Rakastamme toisiamme aidosti ja suhteemme perustuu rehellisyyteen. Nyt on tuntunut siltä viime aikoina että olemme lähestyneet toisiamme lasten kasvettua. Ikävä on suuri kun astuu lentokentälle ja vaimo jää itkuisin silmin vilkuttamaan. Lapsia on myös ikävä.

Tunnen olevani vedenjakajalla. Kaipuu kotiin ja normaaliin perhe-elämään on voimistumassa. Ainoa ongelma on työpaikan saanti. Toiseksi pidän nykyisestä työpaikastani kaikkine puolineen. Luopuminen siitä merkitsisi työ-uran ósittaista uudelleen rakentamista pohjalta saakka.

Läheisen omaisen hautajaiset loppukesällä pysäyttivät minut ajattelemaan elämän kulkua. Hetki sitten oli aamu ja nyt jo ilta-päivän paistelee keski-ikäisen ahavoituneille kasvoille.

Päätökseni olen jo tehnyt, mutta sen toteuttaminen vaatii aikaa ja ajatuksia. Muutokset keski-iällä eivät ole yhtä helposti toteutettavissa kuin nuorempana.

Joten kirjoitelkaahan, jos teillä on vastaavia kokemuksia.
6473
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

mieheni poissa oloista johtuen työmatkoista.Vuodessa vaihtelee matkojen pituus ja kuinka kauan kerralla pois.Yleensä matkat ulkomailla.Ollaan oltu joskus koko perhe mukana.Asuttukin hänen työnsä takia ulkomailla pari vuotta.

Lapsia on kaksi,toinen jo maailmalla.Puhelimella pidetään päivittäin yhteyttä mieheni kanssa saa päivän tärkeimmät asiat juteltua.

Kun lapset oli pieniä mulle äitinä oli henkisesti raskasta aikaa.Yksin hoitaa lapsia ja perheen asioita.

Mieheni puhuu kanssa työpaikan vaihdosta mutta nykypäivänä ei helppoa.Ja ollaan onnellisia niistä yhteisistä hetkistä mitä meillä on,kaksin tai lasten kanssa.Rakkaus meilläkin kukoistaa 25 vuoden jälkeen.Samoin kuin teillä ollaan lähestytty entisestään toisiamme.
Minä jään kentälle kyynelsilmin heiluttamaan.

Toisaalta tämä ero vaikka joskus vaikeaakin niin luulen olevan osa rakkauden kestoomme.Oppii arvostamaan toista kun ei aina ole näkökentässä.

Joskus lapsia olen "säälinyt"kun isi ei ole paikalla kun häntä tarvitsevat.Mutta nyt ovat aikuisia enkä huomaa että olisivat tästä meidän elämän tyylistä kärsineet.

Mulla on pelko lisääntynyt jos hänelle maailmalla sattuu jotain kun maailma on niin levoton.Missä hän nyt on oli pommiuhka lentokentällä hänen mennessä.Kenttä oli sekaisin ja matkalaukut jäi sinne kun yritettiin saada ihmiset pois kentältä.

Nyt odotan häntä kotiin viikon-kahden tai kuukauden päästä ikinä ei tiedä koska hän palaa kun lähtee.

Äänestä
  • Luin kirjoittamasi kommentin tarkkaan ja useasti jotta ymmärtäisin sen sanoman.

    Minullakin on ollut perhe mukana lähinnä kesäisin ja muutenkin loma-aikoina lasten koulunkäynnin takia.

    Monesti olemme harkinneet ulkomaille muuttoa sinne missä kulloinenkin työni on ollut, mutta suomalainen elämä ja yhteiskunta kulttuureineen on sittenkin ollut vaa`assa painavampi. Lasten turvallisuudesta ja hyvästä koulutustasosta se on ollut kiinni.

    Puhuin työpaikan vaihdosta. Otin yhteyttä eilen yhteen kotimaiseen yritykseen, joka toimii samalla alalla kuin nykyinen työnantajani. Näyttivät vihreää valoa. Edessä on vain lopullinen päätös. On vaikea lähteä pois työpaikasta jossa on viihtynyt. Mutta perheeni kaipaa minua ja se ratkaisee asian.

    Kirjoitit suhteenne lähentymisestä. Niin se vain on kun on kaukana kotoa ja hoitaa avioliittoaan puhelimitse. Silloin mielestäni punnitaan suhteen aitous sekä tunteet.

    Niin huoli on molemminpuolista. Itse on jatkuvasti huolissaan miten se perhe pärjää kotona ja päinvastoin. Vaimoni ei kyllä ole juuri näistä asioista maininnut, mutta varmaankin on niitä miettinyt.

    Olen joutunut joskus poistumaan maasta, jossa olen työskennellyt, sodan takia. Tilanne oli melko vakava, mutta siitä selvittiin. Nyt tänä vuonna olen ollut Kaakkois-Aasiassa lähes seitsemän kuukautta ja SARS-kuume epidemia koitteli useita kuukausia. Kyllä niihin tottuu, jos alkaa pelkäämään niin silloin parasta lähteä kotiin. Ja kotipiirissähän useimmat onnettomuudet tapahtuvat.

    Kiitos sinulle ajatuksistasi ja koitahan pärjäillä!

    Äänestä

Vedä kätheen !

Äänestä
  • Poromiehenä sinulla ei ole kuin kaksi mahdollisuutta- ja ne ovat: poroa perseeseen ja venäläistä huoraa takaapäin velaksi!

    Tumputtaminenkaan ei ole varmaankaan vierasta siellä Lapissa kun ei niitä vääräsäärisiä akkojakaan ole läheskään jokaiselle tuntureiden irvihammas-jouni lappalaiselle.

    Äänestä

Mul on siit sellane kokemus et mä olin se lapsi joka aina odotti milloin isä tulee töistä kotiin siis ulkomailta! Mieletönt oottamist ja valvoin vaik aamuun asti et olin hereil?! Oli pari yöt ja taas isä lähti..
Kyl se toimi vaik jäätiin kotiin, vanhemmat rakasti toisiaan loppuun asti. Äitini kuitenkin sairastui sitten syöpään ja kuoli lyhyellä varoitusajal.
Isää harmittaa tottakai varmaan elämänsä loppuun asti kun ei viettänyt enemmän(ei voinu) aikaa meidän ja ennen kaikkea äitin kanssa?
Ois kyl hyvä jos saisit töitä suomest jos sust silt tuntuu ja olla perhees kanssa enemmän koska elämä on kuitenki lyhyt ja menetettyy aikaa ei saa takaisin..
No mut tää oli mun tarina et syksyn jatkoja teil! ;)

Äänestä
  • olisitko kyllästynyt panee vieraita ämmiä,niin yht`äkkiää oma koti kullan kallis.Olisit ajatellut sitä silloin kun lapset pieniä ja oppivat elämän asioita,kun tarvivat sua todella.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tapsa44 kirjoitti:

Hyvää Iltaa!

Haluaisin keskustella parisuhteesta jossa toinen puolisoista on paljon poissa kotoa työn takia.

Nimenomaan suhteen kestävyyden kannalta. Itse olen työni takia poissa yhdeksän kuukautta maailman eri kolkilla.

Olen perheellinen. Lapset ovat vielä kotona vaikka kaikki kolme yli kymmenen vuotiaita.

Viime aikoina minulla on ollut melkoisia omantunnontuskia siitä etten ole jakamassa yhteistä elämää tarpeeksi usein. Kaikki tuntuu valuvan käsistä, aika juoksee kiihtyvällä sykkeellä eteenpäin. Tunnen jääväni paitsi kaikkein tärkeimmästä.

Suhteeni puolisoon on kestänyt. Rakastamme toisiamme aidosti ja suhteemme perustuu rehellisyyteen. Nyt on tuntunut siltä viime aikoina että olemme lähestyneet toisiamme lasten kasvettua. Ikävä on suuri kun astuu lentokentälle ja vaimo jää itkuisin silmin vilkuttamaan. Lapsia on myös ikävä.

Tunnen olevani vedenjakajalla. Kaipuu kotiin ja normaaliin perhe-elämään on voimistumassa. Ainoa ongelma on työpaikan saanti. Toiseksi pidän nykyisestä työpaikastani kaikkine puolineen. Luopuminen siitä merkitsisi työ-uran ósittaista uudelleen rakentamista pohjalta saakka.

Läheisen omaisen hautajaiset loppukesällä pysäyttivät minut ajattelemaan elämän kulkua. Hetki sitten oli aamu ja nyt jo ilta-päivän paistelee keski-ikäisen ahavoituneille kasvoille.

Päätökseni olen jo tehnyt, mutta sen toteuttaminen vaatii aikaa ja ajatuksia. Muutokset keski-iällä eivät ole yhtä helposti toteutettavissa kuin nuorempana.

Joten kirjoitelkaahan, jos teillä on vastaavia kokemuksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu