Miten olette jakaneet aikanne suhteen alussa? Olen tavannut ihanan miehen ja olemme viettäneet ensimmäiset viikot lähes jatkuvasti yhdessäollen. Huomaan kuitenkin, että alan ahdistua, enkä oikein saa kiinni, miksi. Olen ollut sinkkuna reilun puoli vuotta ja tottunut elämään elämääni sinkkuna aktiivisesti urheillen ja kavereita tavaten. Miehen kanssa olemme harrastaneet yhdessä ja tehneet kivoja asioita, tavanneet kavereita ja sukulaisia. Kaipaan kuitenkin omaa aikaani, vaikka toisaalta haluan olla hänen kanssaan.. Ihana alku on kääntynyt joksikin epämääräiseksi omassa päässäni ja pelkään, että menetän jotain olemalla omituinen enkä oma iloinen itseni.. Mitä tehdä, keskustella suhteen säännöistä jo tässä vaiheessa? Mies haluaa kovasti nähdä joka päivä (on puhunut yhteenmuuttamisesta ym) enkä haluaisi heti alkuun antaa ymmärtää, etten ole kiinnostunut sitoutumaan, koska kuitenkin olen. Tarvitsen vain aikaa itselleni. Voiko tämä johtua siitä, että elämäni on muuttunut hetkessä näin paljon...
Sekaisin...
...suhteesta..
4866
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Nimenomaan siitä että elämäsi on muuttunut.
Miksi se on muuttunut?
Koska se toinen on ihana.
Pitääkö sen muuttua?
Tietenkin koska kumppani muuttaa asioita ja arvojärjestyksiä.
Onko muutoksilla eroa?
Ehdottomasti on. Jos kumppani korvaa kaiken elämässä jää roikkumaan kiinnni toisesta. Sellainen epäitsenäisyys on huono asia, menettää tuntuman. Hyvä muutos on se että ottaa entisestä elämästä ne oikeasti tärkeät ja mielenkiintoiset asiat ja raivaa sitten tilaa myös kumppanilleen tai ottaa sen kumppanin mukaan vaikkapa harrastuksiin sikäli kuin yhteistä mielenkiintoa on. Tällöin pitää itsensä kiinni muissa asioissa eikä vain nauti vaaleanpunaisesta hattarasta kunnes sekin alkaa etoa.
Ja kun tästä pitää kertoa kumppanille niin avaa suusi. Se on onnistumisessa kaiken A ja O. Samalla tulet tarkistaneeksi miehen valmiuden ja käsityksen suhteista ja niiden dynamiikasta. Jos mies ottaa herneen nenäänsä ja alkaa kyseenalaistaa haluasi olla hänen kanssaan siksi että sinulla on oma miellyttävä elämäsi... no. Sitten hän on suorastaan märkäkorva.
Te olettes seurustelun alkutaipaleella. Tässä vaiheessa yhteenmuutosta puhuminen pitäisi käsittää suhteen murhaamiseksi elleivät molemmat OIKEASTI tiedä mistä on kyse ja halua sitä ehdottomasti elämältään. Muuten se ei tule toimimaan nopealla aikataululla.
Toisaalta sitä toista ei kyllä missään nimessä kannata tuomita vain siksi että hän puhuu yhteenmuutosta (toisin kuin trendikkäät deittilehdet antaa ymmärtää.) Jotkut - esim. minä - olen hemmetin lujasti ja nopeasti ihastuvaa tyyppiä ja mä unelmoin pitkälle jos toinen tuntuu hyvältä - ja jaan myös sen unelman. Se että puhun vaikkapa yhdessäasumisesta ei ole mikään ehdoton vaatimus vaan juurikin haave olla naisen kanssa josta niin hemmetisti pitää ja kaipaa. En koe että sen unelman jakaminen olisi mitenkään väärin - mutta se että aletaan vaatia toiselta asiaa johon ei ole valmis syystä tai toisesta olisi. Siispä annankin suhteissani unelmien olla unelmia ja toivon ettei kumppanini ota niitä ihan niin hirveän vakavasti että kokisi itsensä ahdistuneeksi moisten ajatusten kanssa. Yhteinen sävel on kuitenkin tärkeämpi minulle sellaisen kanssa josta pidän...
esittämiisi kysymyksiisi.
"olemme viettäneet ensimmäiset viikot lähes jatkuvasti yhdessäollen. Huomaan kuitenkin, että alan ahdistua, enkä oikein saa kiinni, miksi."
Oma aikasi on kärsinyt siitä, että olette heti alussa olleet liian tiiviisti yhdessä. Kumpikin kaipaa sitä omaa aikaansa ja siitä kannattaa pitää kiinni. Erossaolo vahvistaa hyvää suhdetta ja huonontaa huonoa suhdetta. Ettei vain miesystäväsi ole läheisriippuvainen?
Älä muuta vielä yhteen, vaan katso tilannetta kauemmin, niin silloin pettymyksiä on vähemmän.
Tuo joka päivä näkeminen... Kauanko olette muuten olleet yhdessä, riippuu paljon siitä?
Yhteenmuuttamisesta sen verran, että kumman luo toinen muuttaisi? Muuttaisiko hän sinun luokse vai päinvastoin?
"Voiko tämä johtua siitä, että elämäni on muuttunut hetkessä näin paljon... "
Sanon oman mielipiteeni suoraa; liian kova vauhti teillä. Sen vuoksi voi mennä pieleen, koska ajattelet asioita niin kuin ajattelet ja mielestäni ajattelet ihan fiksusti.
Kyllä, vauhdikkaasti on menty. Ensimmäisten treffien jälkeen olemme olleet joka päivä yhdessä, tosin nyt olosuhteidenkin pakosta emme näe viikkoon. Totta on, että pitäisi uskaltaa puhua. Kertoa, mikä itselle on tärkeää ja mistä omista asioista haluaa pitää kiinni. Minulle se on liikunta -vaikkakin voin harrastaa sitä hänenkin kanssaan, on tietyt muodot, joista en halua luopua. Olen myös enemmän sinut itseni kanssa, kun saan välillä "rääkätä" itseäni liikunnalla.
Pelkään sitä, että mennään liian kovalla vauhdilla ja sitten kaikki onkin yhtäkkiä ohi. Olen kerran jo pistänyt hieman jarrua. Tarvitsen välillä myös aikaa vain olla yksin.
Olen ollut ihan solmussa, kun kaikki on ollut niin ihanaa ja yhtenä päivänä vain näen kaiken eri tavalla. Nyt, kun emme ole nähneet pariin päivään, alkaa ikävä nousta (luulin jo hetken, että tunteeni ovat menneitä, enkä ikävöi ollenkaan).
Yhteenmuuttaminen voi myös toimia nopealla tahdilla -lähipiirissä on hyviä esimerkkejä siitä. Ehkä tässä kuitenkin suurin kysymys on siitä, että elämäni on viimeisen kuukauden ajan pyörinyt liikaa seurustelun ympärillä ja muu elämäni alkaa tuntua kaaokselta, jota en ole kyennyt hoitamaan.
Toivottavasti saamme tasapainon suhteeseemme. Olen kuitenkin hänestä kovin iloinen ja tuntuu, että hänessä on monia puolia, joita miehessä arvostan! Ja onhan se ihanaa, että mies pitää minusta niin kovasti, että haluaa jakaa kaiken ajan kanssani :) Täytyy kuitenkin keskustella asiasta.
Kannattaa puhua heti. Myöhemmin se on vielä vaikeampaa.
Kaikki tärkeät asiat tulisi puhua heti suhteen alussa halki, jottei niistä tarvitse myöhemmin riidellä.