Neuvoja?

nettideittailusta.

Olen minäkin vähän puolihuvikseni testaillut eri treffipalstoja. Mikä on yhteistä kaikilla palstoilla, on se, että kannattaa ennen treffejä ja enempiä sekaantumisia ottaa selvää toisen nettitavoista. Siis pitää vähän silmällä kuinka paljon ja kuinka usein roikkuvat online. Nimittäin ne jotka ovat turhan ahkeria ja aktiivisia, eivät todella etsi mitään kestävää suhdetta. Heille on tärkeintä itse etsintä, uudet tapaamiset, joihin kyllästytään melko pian.

Itse olen saanut kontaktia moneenkin kohteeseen n vuoden aikana. Kaikki jotka ovat ahkerasti hakusessa, ovat osoittautuneet jollakin tavalla "vajavaisiksi". Joko tunne-elämä ei ole kohdallaan, ei pysty pitäytymään yhdessä kerrallaan, ei pysty/halua pitempiaikaiseen suhteeseen, kamala veto nettiin heti kun on mahdollisuus jne jne.

Ne taas, joilla on enemmän "normaali" käyttö, heillä on myös ollut muukin elämä. Näinhän se ihmisellä on oltava. Netti vain väliaikainen apuväline. Nämä ihmiset ovat olleet hyvin fiksuja, sivistyneitä, sitoutumishaluisia, kiinnostuneita oikeaan, pitävään suhteeseen. Valitettavasti ei omalta kohdaltani ole sydän sytkähtänyt siihen malliin että olisin halunnut mennä jatkokierrokselle. Syynä on ollut ettei ulkonäkö sytytä (ei mitään rumiluksia, mutta ei vaan sytytä!), vähän liian erilaiset elämäntyylit ja tulevaisuuden suunnitelmat ja luonteet jne.

Tärkeintä on mielestäni siis ettei rynnitä treffeille liian pian ennen kuin tietää toisistaan ja toisen tavoista vähän enemmän. Se ei kestä kovinkaan kauaa ottaa selville toisen aktiivisuus hakusessa. Nettiriippuvaisuus paljastuu hyvin pian. Jos antaa vähän aikaa ja kärsivällisyyttä etsintäänsä niin se maksaa itsensä takaisin monin kerroin.
5365
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

– – "ne jotka ovat turhan ahkeria ja aktiivisia, eivät todella etsi mitään kestävää suhdetta. Heille on tärkeintä itse etsintä, uudet tapaamiset, joihin kyllästytään melko pian."

Olipa melkoinen yleistys! Voin vakuuttaa, että ainakin itse olen aktiivinen nimenomaan kestävän suhteen etsinnässä. Se, että käyn tsekaamassa mahdolliset saapuneet viestit useitakin kertoja päivässä, tarkoittaa, että en ole vielä löytänyt etsimääni. Omaan etiikkaani kuuluu – ja käsittääkseni tämä on aika yleinen suhtautumistapa – olla aktiivisesti ottamatta kontakteja muihin, jos olen sopinut tapaamisesta jonkun kanssa.

Vajavaisiahan olemme omalla tavallamme kaikki, ikävä kyllä tai onneksi!

Äänestä
  • Minä olen huomannut että jotkut miehet roikkuvat netissä 24/7 ja ainakin minulle tällainen on merkki siitä että kyseiseen mieheen ei kannata tuhlata aikaa kuin ehkä parin viestin verran.

    Sillä hänhän ei ole löytänyt etsimäänsä kuten itse sanoit, joten minä se en ainakaan ole.

    Vaikka itse etsinkin puolen vuoden ajan aktiivisesti elämänkumppania en siltikään roikkunut treffi-sivulla vähän väliä vaan kävin ehkä joka toinen päivä joskus jopa harvemminkin. Sitten kun löysin etsimäni, annoin suoran s.postiosoitteen jonka kautta kirjoittelimme.

    Onnea vaan etsintään jokaiselle

    Äänestä

Kiva että olet testaillut, mutta muista että se mihin tulokseen olet päätynyt on SINUN mielipiteesi.

Minä tarkistan viestit päivittäin, jos vain pystyn.
Ja itse pyrin treffeille noin viikossa, haluan ajoissa saada tietää onko toinen oikeasti mahdollinen kumppani.
Vaikka toimin kuten yllä kerron niin, olen vakavissani.

Kuka sitäpaitsi voi kertoa milloin joku on vakavissaan milloin ei. Sehän selviää vain ajan kanssa.
Yhtälailla voisi sanoa että jos käy kerran viikossa tai harvemmin tarkistamassa viestinsä, niin on hälläväliä asenne. Ajoittainen hupi vain tämä deittailu.

Äänestä

puhua normaalista? Oliko muuta elämää kuin seurata muiden nettikäyttäytymistä, taisit jäädä koukkuun ja pahasti.taisit itse olla eniten onlinessa ja vielä useammalla palstalla..kultaakaan ei löytynyt kun kaikissa oli jotain vikaa, itse mr.täydellinen..pelle.

Äänestä
  • napakymppi ;)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ainakin omia huomiointeja kirjoitti:

nettideittailusta.

Olen minäkin vähän puolihuvikseni testaillut eri treffipalstoja. Mikä on yhteistä kaikilla palstoilla, on se, että kannattaa ennen treffejä ja enempiä sekaantumisia ottaa selvää toisen nettitavoista. Siis pitää vähän silmällä kuinka paljon ja kuinka usein roikkuvat online. Nimittäin ne jotka ovat turhan ahkeria ja aktiivisia, eivät todella etsi mitään kestävää suhdetta. Heille on tärkeintä itse etsintä, uudet tapaamiset, joihin kyllästytään melko pian.

Itse olen saanut kontaktia moneenkin kohteeseen n vuoden aikana. Kaikki jotka ovat ahkerasti hakusessa, ovat osoittautuneet jollakin tavalla "vajavaisiksi". Joko tunne-elämä ei ole kohdallaan, ei pysty pitäytymään yhdessä kerrallaan, ei pysty/halua pitempiaikaiseen suhteeseen, kamala veto nettiin heti kun on mahdollisuus jne jne.

Ne taas, joilla on enemmän "normaali" käyttö, heillä on myös ollut muukin elämä. Näinhän se ihmisellä on oltava. Netti vain väliaikainen apuväline. Nämä ihmiset ovat olleet hyvin fiksuja, sivistyneitä, sitoutumishaluisia, kiinnostuneita oikeaan, pitävään suhteeseen. Valitettavasti ei omalta kohdaltani ole sydän sytkähtänyt siihen malliin että olisin halunnut mennä jatkokierrokselle. Syynä on ollut ettei ulkonäkö sytytä (ei mitään rumiluksia, mutta ei vaan sytytä!), vähän liian erilaiset elämäntyylit ja tulevaisuuden suunnitelmat ja luonteet jne.

Tärkeintä on mielestäni siis ettei rynnitä treffeille liian pian ennen kuin tietää toisistaan ja toisen tavoista vähän enemmän. Se ei kestä kovinkaan kauaa ottaa selville toisen aktiivisuus hakusessa. Nettiriippuvaisuus paljastuu hyvin pian. Jos antaa vähän aikaa ja kärsivällisyyttä etsintäänsä niin se maksaa itsensä takaisin monin kerroin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu