Jos sinkku sanoo viihtyvänsä yksin ja olevansa tottunut sellaiseen olotilaan, tarkoittaako tämä sitä ettei missään nimessä halua parisuhdetta. Vai onko se vain sitä ettei ole osunut sopivaa kumppania kohdalle?
ikisinkkuko?
sellaiseen ihastunut
4814
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
ehkä osittain niin, että olen tottunut tähän sinkkuolotilaan. Mut toisaalta kyllä tääkin olotila joskus nakertaa, mutta yritän nujertaa sen uskotellen itselleni ettei siitä seukkailusta kuitenkaan mitään tulisi. Ei usko osaavansa enää tässä vaiheessa muuttua niin että osaisi olla miellyttelemässä toista ja tekemässä kaikenmaailman kompromisseja.
Osittain ehkä myös siksi, ettei sitä "oikeaa" ole sattunut kohdalle. Mulla kun on paha tapa kiinnostua just niistä naisista jotka taas ei kiinnostu musta "siinä" mielessä.
ihminen on sinut olotilansa kanssa eikä halua parisuhdetta pelkän parisuhteen vuoksi. Mutta ei se tarkoita etteikö hänkin voisi joskus rakastua.
Mutta jos olet jollekulle osoittanut kiinnostuksesi ja hän on silloin sanonut olevansa "ikisinkku" niin silloin se tarkoittaa, että hän ei ole sinusta kiinnostunut mutta haluaa ilmoittaa sen mahdollisimman fiksusti loukkaamatta tunteitasi.
Minä olen juuri tuollainen sinkkuna oloon tottunut ja siihen tykästynyt ihminen. Tottumus tulee siis siitä, että parisuhteessa en ole ollut koko ikänäni, siis yli 40 vuoteen.
En usko, että vastaan enää koskaan tulee sopivaa kumppania, koska niillä muuten sopivilla miehillä on paha tapa olla jo tukevasti naimisissa. Jos joku sopiva kuitenkin odotusten vastaisesti osuisi kohdalle, voisin hyvinkin ruveta harkitsemaan asiaa.
Kyse ei ole siitä, ettenkö pystyisi rakastumaan tai tykästymään, vaan suurena ongelmana olisivat käytännön järjestelyt. Vielä vihreän sinkun mielestä tämä ajatus lienee outo, mutta kun on vuosikausia (minä yli 20 vuotta) asunut itsekseen ja vastannut vain omista asioistaan, toista ihmistä on tosi vaikea päästää sotkemaan hyvin toimivaa järjestelyä. Kaikki tietysti riippuu kunkin osapuolen odotuksista ja toiveista.
Kaikki on kuitenkin yksilöllistä. On ihmisiä, jotka eivät oikeasti halua parisuhdetta, ja niitä, jotka vain sanovat niin. Joku mainitsikin jo, että "ikisinkkuutta" voi käyttää kohteliaana yrityksenä kieltäytyä tuttavuuden hieromisesta. Valitettavasti en osaa sanoa, kuinka voisit ottaa asiasta selvää. Sitä kun ei kukaan tiedä.
Ei ole ollut päivääkään ettenkö olisi toivonut löytäväni jonkun. Päiviä ja vuosia on kulunut 40 . Mutta kun ei löydy niin ei.
Olen toistellut itselleni useasti, että olisin tyytyväinen nykyiseen tilanteeseen ja että pärjäisinköhän, jos joku toinen asuisi samassa huoneistossa. Tai, että hyväksyisiköhän toinen ihminen minun tapoja.