tyttärelle korkkarit

13 tyttäreni haluaa korkkareita. Minkä ikäisille korkkarit teidän mielestä sopivat? Siis juhla käyttöön. Toisaalta pitäs sitten varmaan olla jotkut muut joilla opettelis kävelemään.
2964
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hei! Minusta tyttäresi on sen ikäinen, että hän voi alkaa käyttää korkkareita jos haluaa. Katso vaan, ettei hän osta mitään älyttömiä 10 sentin stripparikenkiä, vaan sellaiset matalat korot, joilla oppii kävelemään helposti (ja että kenkien malli on 13-vuotiaalle sopiva). En usko, että kävelyä tarvitsee opetella toisilla kengillä, jos juhlakengät ovat tarpeeksi matalat. Voihan niillä kävellä vähän kotona etukäteen.

Itse aloin käyttää korollisia (max 5 cm) kävelykenkiä joskus yläasteella, eli suunnilleen 13-14-vuotiaana. Sen ajan muodin mukaan korot olivat paksut ja tukevat, enkä muista, että kävely olisi ollut vaikeaa.

Äänestä

Ostin omalle tyttärelleni täksi kesäksi juhlakengiksi korkkaripistokkaat, mutta ensin sovitin samasta mallista omankokoistani, ja testasin että kuinka huterasti korko on kiinni. No, ei ollut hutera ollenkaan. Kyllä korkeakin kenkä voi tuntua hyvältä, jos korko on hyvin kiinni kengässä eikä ole liian takana, vaan painopiste tulee kantapään alle, sinne mihin matalammassakin kengässä. Silloin ei tarvi seistä päkiän päällä eikä ole vaarana nilkan nyrjähtäminen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


annu 75 kirjoitti:

13 tyttäreni haluaa korkkareita. Minkä ikäisille korkkarit teidän mielestä sopivat? Siis juhla käyttöön. Toisaalta pitäs sitten varmaan olla jotkut muut joilla opettelis kävelemään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu