Suhde vai ei?

Onko tällainen mielestänne suhde? Mies salaa vaimoltaan soittelee ja tekstailee toiselle naiselle. Suhteessa ei ole seksiä ja kiintymyksen asteen voi vain arvailla. Omasta mielestäni se on suhde siinä kuin muukin tapailu olisi. Mies on tuonut toisen naisen minun elämääni ja tontilleni. Se loukkaa jopa enemmän kuin satunnainen seksisuhde tai yhden illan juttu.
91294
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Muista kuitenkin olla syyttämättä sitä toista naista asiasta.

Todennäköisesti mies on valehdellut paljon suhteestaan sinuun, sanoo joko olevansa eronnut tai eroamassa yms.
eli vika ei ole toisessa naisessa vaan miehessäsi.

Onhan tuokin jonkinlainen suhde. Osoitus siitä, että sinä et naisena riitä miehellesi. Mistä tiedät asiasta?

Äänestä
  • Vastasin puhelimeen kun se soi.

    Äänestä

Minulla on kokemusta asiasta, mutta en pysty kirjoittamaan siitä. En halua. Sanon vain sen, että asia on vaikea ja kaikkea muuta kuin mustavalkoinen.

Kysehän on siitä, mitä kukin pitää pettämisenä. Halu ja toisen vetovoima ei varmasti ole tietoinen päätös. Kutsu toista kohtaan siis jotain, mistä ei voi itse päättää.

Kuvitellaan, että mies tuntee vetoa toista naista kohtaan. Se ei ole siis miehen päätös vaan luonnollinen ominaisuus. Uskovainen sanoisi sitä ehkä lihan heikkoudeksi, darwinisti geenien eloonjäämistaisteluksi.
1) Valehteleeko mies, jos hän jättää kertomatta tunteensa toiselle naiselle?
2) Valehteleeko hän, jos hän kertoo tunteensa toiselle naiselle, muttei omalleen? Pettääkö hän tuolloin? Anteeksiantamattomasti?
3) Entä jos mies kertookin kummallekin naiselle tunteistaan - valehteleeko hän, pettääkö hän?

Minusta naisten pitäisi muistaa se, että elmäntapamme ei ole ihan luonnonmukainen. Ihminen on suuri nisäkäs ja kaikki suuret nisäkäsurokset ovat luonnostaan moniavioisia. Yksiaviosuus on ihmisen itsensä keksimä uskonnollinen ja yhteiskuntasopimuksellinen asia, jota luontoemon kannalta voi pitää jopa pervona. Siksi naisen kannattaisi olla aika ymmärtäväinen ja anteeksiantavainen näissä asioissa. Mies kun ei mahda itselleen mitään, kun luontoemon koodi vie. Ennemmin olisi syytä olla huolissaan, jos mies ei tunnekaan mitään eläimellistä vetoa naisia kohtaan, mahtaako olla geenitkään sitten jalostamisen arvoisia? Niinhän se selvästikin on, että mitä menestyneempi mies, sitä enemmän naisia on ympärillä. Nisäkäsmäistä kilpailu- ja laumakäyttäytymistä.

Edellinen saattoi kuulostaa kovalta ja sovinistiselta, mutta parisuhde jos jokin on asia, jonka eteen kannattaa joustaa ja antaa anteeksi.

Loppujen lopuksi sinuahan pitäisi kiinnostaa se, pitääkö miehesi sinusta, haluaako hän sinua ja rakastaako miehesi sinua. Jos hän pitää jotakuta toista kivana, onko se todellakin pois sinulta?

"Tontillesi"
Tuo on vaarallinen ajattelutapa. Se lähtee siitä kristillisen liiton dilemmasta, jossa aviopuolison odotetaan olevan automaattisesti läsnä, että hänen läsnäolonsa on itsestäänselvyys - , mutta kun se tarkoittaa myös vapautusta toisen kunnioittamisesta. En itse usko kristillisen liiton oppiin. Se on oikeassa siinä, että rakkautta ei voi ansaita, koska se on lahja. Mutta siinä se on väärässä, että uskollisuus olsi itsestäänselvää. Se pitää ansaita.

Kävin tänään uimarannalla. Siellä oli paljon nuoria ja keski-ikäisiä perheitä. Miehet kuikuilivat nuorten naisten perään joka suunnassa. Vaimot olivat päästäneet itsensä fyysisesti repsahtamaan. Mitä ihmettä naisen mielessä on, jos hän kuvittelee miehen olevan kiinnostuneen vyötäröttömästä synnytyskoneesta, äidistä. Valitan, asia ei toimi niin. Mies on kiinnostunut naisesta, ei äidistä.

Rankkaa, mutta totta.

Mies joka sanoo vaimonsa olevan ainoan, jota hän haluaa joko valehtelee tai sitten hormonitasot ovat sekaisin. Totta, rankkaa.

Äänestä
  • Olen nainen ja äiti. En vyötärötön vaan huolehdin kunnostani ja kehostani. Mielestäsi siis mies on luotu moniavioiseksi, vaikka se ei täällä Suomessa ole sallittua. Pitäisikö siis tyytyä siihen, että miehellä on oikeus oman luontaisen taipumuksen vuoksi pitää avioliiton ulkopuolisia suhteita yllä. Harmi etten ole syntynyt pallit jalkovälissä, vaan aivot päässä.

    Äänestä

  • Tää nisäkäsihminen, jota mieheksi myös kutsutaan, on oppivainen. Kerran kun repsahtaa haureuksissaan toista parisuhteen osapuolta loukkaamaan ja saa anteeksi, mikä onkaan tarinan opetus? Toisen kerran, kolmannen, neljännen kerran jälkeenkö sama anteeksiantoko?

    Minun kanssani parisuhteessa elänyt nisäkäs petti minua juuri "ainakin" kolmannen kerran ja suhteemme tuli elämänkaaren loppupisteeseen. Tämän tarinan opetus itselleni oli, että hyväksikäyttö sai loppua.

    Äänestä

  • miehen ja naisen välisestä suhteesta,niin kerro toki lisää mielipiteitäsi.
    Eikö samaa sukupuolta olevien suhteet esim.ole aivan luonnottomia?
    Eikö ole luonnotonta, että sairaita ja vanhuksia hoidetaan, ennenhän heidät työnnettiin rotkoon yms. koska he olivat vain taakkana.
    Miksi keskoset jne. hoidetaan, koska luontohan on katsonut, että heistä ei ole eläjiksi ja siksi syntyvät ennen aikojaan.
    Oliko natsi-Saksan rotuoppi oikeassa?
    Miksi sosiaalihuolto on olemassa? Jos joku ei pysty huolehtimaan itsestään, eikö sen pidä tuhoutua? Niinhän luonnossakin on.
    Nämähän on kaikki ihminen/yksilö/yhteiskunta jne. keksinyt. Eikä se ole alkuperäinen tarkoitus!!!
    Mitä pitäisi luonnonlakien mukaan tehdä sairaalle nuorelle yksilölle, joka murhaa tuntemattoman itseään nuoremman yksilön? Tai raiskaa lapsen? Jne. luonnossa näin ei tapahdu!! Toivon todellakin,että elät elämäsi niin, että et loukkaa ketään. Siität vaikka jälkeläisiä kymmenille naisille, esittele miehisyyttäsi jne. Mutta älä ala rakkaudesta ainakaan puhumaan.
    Sillä kaikkihan on vain biologiaa ja rakkaus vain "hollyvoodin" luomaa, eikö niin?

    Äänestä

  • Ja jotkut tuntevat seksuaalista kiinnostusta ja viehtymystä lapsiin. Pitäisikö heidänkin kohdalla vaan nostaa kädet pystyyn, ja todeta ok, kun kerran tunnet tuolla lailla, niin toteuta vaan itseäsi, kun mielesi tekee, kun kerran kuuluu luontaisiin taipumksiisi?

    Äänestä

ottaa selvää, mistä johtuu miehen kiinnostus toiseen naiseen? Faktahan on se, että jos parisuhde ei toimi, mikään ei kiinnosta ja toisessa näkee pelkkää punaista joka asiassa, niin silloihan pitäisi erota, eikä roikkua vaan roikkumisen ilosta ja ihmetellä siä osapuolta, joka lähtee "uutta" elämää rakentamaan. Olen pahoillani puolestasi silti :(.

Äänestä

Hei minulla melkein samanlainen tapaus mies jäi kiinni työkaverille tekstailusta ja puhelimessa puhumisesta seksistä en tiedä kun sanoo kun kysyn että en ole kenenkään muun kanssa seksiä harrastanut kuin sun kanssa joko muija oli pettymys tai sitten vain olen parempi sängyssä !!!!! minusta kaikki toiseen naiseen oli se sitten tekstailua flirttiä on pettämistä itselläni ei ole käynyt mielessäkään pettää millään tavalla kaikille olen selväksi tehnyt että seurustelen mieheni otti pultit kun syytin ja huomasin tekstin missä nainen oli laittanut viestin että ei mene kauan ollaan yhdessä.... rakastuiko mieheni "kaveriinsa" minulle sanoi kun asiaa kysyin että ei halua puhua asiasta ja ei ollut ikinä mua jättämässä.työkaveri aikaisemmin ollut ystävä ja aina tekstaillu kaksimielisiä viestejä kerran suutuin ja käskin hänen ilmoittaa että ei ole enään missään yhteydessä mieheeni noh aikaa kului muutama kuukausi ja nainen otti yhteyttä mieheeni mies ei uskaltanut kertoa minulle meillä oli ollut huono muutama viikko työväsymyksestä mutta se ei minusta oikeuta hakemaan toisen naisen seuraan vai oikeuttaako??? silti kiinni jäätyään kun tein selväksi naiselle että pysyy kaukana on luvannut muuttua ja haluaa yrittää yhdessä ja mennä naimisiin ja sanoo vaan haluavansa minut ja ei ollut mua jättämässä ikinä...koska rakastaa mua ja ei voisi elää ilman mua Totta vai Tarua sanotteko miehet aina noin kun jäätte rysänpäältä kiinni vai onko olemassa poikkeuksia että mies todella tarkoittaisi sitä....

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jälleen petetty kirjoitti:

Onko tällainen mielestänne suhde? Mies salaa vaimoltaan soittelee ja tekstailee toiselle naiselle. Suhteessa ei ole seksiä ja kiintymyksen asteen voi vain arvailla. Omasta mielestäni se on suhde siinä kuin muukin tapailu olisi. Mies on tuonut toisen naisen minun elämääni ja tontilleni. Se loukkaa jopa enemmän kuin satunnainen seksisuhde tai yhden illan juttu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu