Poikaystävälläni (sanotaan vaikka janne) on paljon ihailijoita, eikä siinä mitään ongelmaa, mutta kun hän kertoilee niistä jatkuvasti ja muistelee useampaan kertaan. Esim. janne oli eilen ystävien kanssa juomassa ja kertoi naureskellen että joku oli kehunut sitä (jannea) ja minun kaveria hyvännäköiseksi pariksi.
Toissapäivänä olimme yhdessä baarissa ja janne kertoi että haluaa pois kun kaksi tyttöä tuli iskemään eikä heitä kiinnostanut vaikka janne kertoi olevansa varattu. Tästä olen siis kuullut sen sata kertaa. Eikä ole ainoita tapahtumia.
Vika ei siis ole siinä että jannea isketään jatkuvasti vaan että se saamari kertoilee niistä jatkuvasti! Minulla ei ole mitään intressejä kertoa minuun kohdistuvista iskuyrityksistä, koska omasta mielestä poikaystävälle ei ole kiva tuommoisia kertoa.
Onko tuosta aihetta suuttua (otan huomenna asian esille, haluaisin eri näkökulmia)? Kiitos mielipiteistä (asiallisista)!

Vastaukset 3
Vanhimmat
hän noilla tiedotuksillaan ajaa takaa? Mun mies on tuollaista myös joskus harrastanut, mutta lähinnä silloin kun mulla ei ole ollut aikaa huomioida häntä tarpeeksi.
Oon ajatellu juurikin tuota huomioimista. Parempi kysyä huomenna suoraan. Hitto vaan ku tää janneki on semmone että ei meinaa eka puhua eikä puhista asiasta mitään. Sanoo vaan että no eeikä oot väärässä ja ilme kertoo kaikkea muuta. Siinä pitää hetki taiteilla ennen ku juttu alkaa aueta.. Taidanpa ottaa tuonki esille :)
Jepjep. Sama ongelma OLI muuten minunkin edellisessä suhteessani. Mies oli uskomaton kehuskellessaan iskuyrityksistä, joita naisilta sateli ja kaikenlisäksi leuhki exillään, jotka olivat malleja. Monesti sanoin hänelle, että kultapieni, kun ei kiinnosta sen kummemmin, niin kauan kun ei vaan minua petä. Tätä jatkui ja jatkui, sanoin mitä sanoin. Se oli jonkinlaista itsetuntonsa ja egonsa pörhistelyä minun seurassani. Sanoinkin hänelle sitten suoraan, että hänen ei tarvitse sitä tehdä ja jos hän tarvitsisi edes niitä muita naisia, niin tuskinpa hän minun kanssani olisi. Meni hiljaiseksi, mutta tätä leuhkimista jatkui. Lopultahan se oli pakko jättää hänet. Eikä kyse ollut siitä, että minulla on huono itsetunto, kun en jaksa kuunnella moista shaibaa, vaan siitä että tämä jatkui ja jatkui.
Uskomatonta toi miesten leuhkiminen ja machoilu.