itsekö värjätä

Mikä siinä on, kun tuntuu, että saa itse värjättyä hiukset paremmin kuin kampaanja! Sanoin, että haluan viileä sävyisen värin. Noh, hän ehdotti vaaleiden raitojeni tilalle vaalean ruskeaa, totesin, että vaalean ruskeaa kokeiltuani useampaan otteeseen, on tulos aina ollut oranssiin vivahtava (omassa hiuksessani on kai punapigmenttiä). Noh, pesin hiukset kerran ja nyt vaaleiden raitojen tilalla (värjättiin siis vaal. ruskealla) on kuparin väriset raidat.. Muuten pohjaväri on aivan elottaman näköinen tumma ruskea. Eli lopputulos karsea.

Mieluusti maksaisi hyvästä jäljestä, mutta kun taas sai pettyä ja itselleen värjääminen on kuitenkin aikas työlästi, jos haluaa muuta kuin yhtä väriä.


Pakko oli tulla vuodattamaan, kun niin masentaa pehko :(
1132
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Olen käynyt muutaman ykköskerran kampaajalla pehkoni värjäyksessä, eikä se lopputulos ole hyvin kauaa silmää hivellyt.

Kyllähän se hyvältä näytti kun kotia tulin (tummanruskea pohjaväri, punaisia tehosteraitoja) mutta muutaman ykköspesun jälkeen oli tilanne toinen; pohjaväri suht ok, mutta raidat oljenkeltaiset.

Ja toisessa kampaamossa ei tyttörukka saanut edes punaisia raitoja aikaiseksi, itse kehui "siis tää on kyl tosi upee" mut minä en huomannut kuontalossani YHTÄ AINOAA raitaa, enkä kyllä sen koommin ole siihen kampaamoon mennytkään.

Kotona olen ite saanu aikaseks paljon paremmannäkösen ja kestävämmänkin lopputuloksen käyttämällä pohjavärinä tummanruskeaa, ja raitoina vaaleaa (en enää sortunut punaseen, vaan värjäsin oljenkeltasen päälle vaaleaa)

Tukka yltää mulla kohta puoleen selkään, mutta kotivärjäys onnistuu silti ite iteltäni, ku on tullu harjoteltua... =)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ikuisesti kirjoitti:

Mikä siinä on, kun tuntuu, että saa itse värjättyä hiukset paremmin kuin kampaanja! Sanoin, että haluan viileä sävyisen värin. Noh, hän ehdotti vaaleiden raitojeni tilalle vaalean ruskeaa, totesin, että vaalean ruskeaa kokeiltuani useampaan otteeseen, on tulos aina ollut oranssiin vivahtava (omassa hiuksessani on kai punapigmenttiä). Noh, pesin hiukset kerran ja nyt vaaleiden raitojen tilalla (värjättiin siis vaal. ruskealla) on kuparin väriset raidat.. Muuten pohjaväri on aivan elottaman näköinen tumma ruskea. Eli lopputulos karsea.

Mieluusti maksaisi hyvästä jäljestä, mutta kun taas sai pettyä ja itselleen värjääminen on kuitenkin aikas työlästi, jos haluaa muuta kuin yhtä väriä.


Pakko oli tulla vuodattamaan, kun niin masentaa pehko :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu